To 7.1.2016, Pariisi (Ranska)
Ranskan Guyana on tosiaan perin ranskalainen. Ummikkoranskalainen suorastaan, englantia ei nimittäin juuri puhuta. Ranskaa pitäisi osata. Ne pari sanaa jota kieltä osaan tulivat taas tarpeeseen. Kuten tuli myös ranskankielinen fraasi ”en puhu ranskaa”, jonka jo joskus nuoruudessani opettelin ja mieleeni painoin. Lennolla Cayennesta tänne Pariisiin (yhtiö Air Caraïbes) sekä henkilökunta että matkustajat taisivat olla käytännössä pelkästään ranskanpuhujia. Ehkä joka toinen kuulutus muistettiin kuuluttaa englanniksikin. Mielikuvani on, että Pariisissakin oli joskus muinoin hyvin samankaltaista. Nykyään käsitykseni on, että täällä puhutaan ja ymmärretään aika hyvin englantia. Guyana sen sijaan näyttäytyi tämän suhteen vähän takapajuisena. Ei kai se ihme olekaan kun karttaa katsoo.
Vuokrasin siis auton heti rajajoen yli Guyanaan päästyäni paikasta nimeltä Saint-Laurent-du-Marouni ja lähdin ajelemaan neljän maissa iltapäivällä. Uudenkarhea Vokswagen Up! kulki hyvin. Viimeksi minulla oli tällainen vuokralla vuosi sitten Espanjassa, enkä silloin mallista oikein pitänyt. Nyt pidin. Kumma miten se mieli muuttuu. Tarkoituksenani oli palauttaa auto lentokentälle lähtiessäni maasta kohti Eurooppaa. Muuta liikennettä ei juurikaan ollut. Viidakkomaisten maisemien ympäröimät tiet olivat mainioita ajaa ja vaikka pidin nopeusmittarin neulan satasen kieppeissä, harvat paikalliset menivät minusta ohi. Mitään kovin romuja autoja ei muillakaan näkynyt olevan. Ihan eteläeurooppalaisesta käyvää autokantaa. Olin ajatellut ajaa ensin Kourouhun, kaupunkiin joka muun muassa eurooppalaisten satelliittien lähetyspaikkana tunnetaan. Pohtisin jatkotoimenpiteitä siellä, eihän minulla mitään varsinaista suunnitelmaa ollut.
Etäisyydet olivat kuitenkin pidempiä kuin kuulin ja pääsin perille vasta pimeän tultua, noin kolmen tunnin ajamisen jälkeen. Siistiltä ja hiljaiselta vaikutti Kourou, pieneltäkin. Hotellit olivat kalliita tai kiinni, ne muutama jota kaupungissa on. Pyörin kylänraitilla aikani ajaen muun muassa Muukalaislegioonan kolmannen jalkaväkirykmentin kasarmin editse. Kovin oli hiljaista sielläkin ja kasarmirakennukset moderneja. Todettuani Kouroun tarjonnan vaatimattomattomaksi, päätin ajaa vielä viidenkymmenen kilometrin matkan pääkaupunki Cayenneen. Ehkä sieltä löytyisi jokin järkevän hintainen majoitus.
Ajoin perille ja majoituskin löytyi – 49 euron hintainen homeinen koppi. Iltarespa ei puhunut sanaakaan englantia, eikä tuntunut ymmärtävän passistani, mistä maasta olen kotoisin. ”FInland” ei sanonut hänelle yhtään mitään. Tämä lienee ollut kaupungin, ellei koko maan halvimpia hotelleja. Kovin on kallista Ranskan Guyanassa majoittuminen. Toista yötä en tässä Cayennen slummissa jakasanut viettää, joten ajelin hieman kaupungin ulkopuolelle sijaitsevaan maaseutumaisempaan hotelliin. Tämä huone olikin merkittävästi edeltäjäänsä parempi. Ilmastointiakin pystyi jopa säätämään, se ei ollut jatkuvasti 17 asteessa kuten edellisessä paikassa. Hintaa tosin oli pari kymppiä edellistä yötä enemmän. Itse Cayenne vaikutti vähän rähjäisemmältä kuin pienempi Kourou, mutta ihan oikea kaupunki se kuitenkin on. Ja kuten koko maa, omalla tavallaan ranskalaishenkinen. Infra on parempaa kuin naapuri-Guyanoissa ja kaduilla enemmän Ranskan ranskalaisen näköistä eurooppalaishenkistä porukkaa.
Olin etukäteen hieman epäileväinen Cayennen kansainvälisen lentokentän suhteen. En halunnut maksaa autosta ylimääräistä vuorokautta, joten se oli palautettava kentälle ennen neljää keskiviikkona. Lento lähti vasta puoli yhdeksältä. Koko kentältä ei lähde päivässä kuin muutama lento, joten pelkäsin sen olevan kovin vaatimaton paikka tappaa aikaa. Pelko osoittautui jossain määrin vääräksi. Kyllä Cayennen kentälläkin odottelemaan pystyi, ihan mukavastikin. Kenttä ei toki ole suuri ja mitään kovin kummoisia tax free -kauppoja tai ostosmahdollisuuksia ei kannata odottaa, mutta siisti ilmastoitu sisätila kuitenkin. Kahvila ja baari, molemmat auki. Nettikin toimi. Auton palautusaika ei olisi lopulta ollut niin tarkka. Budget-vuokraamon kopilla ei nimittäin ollut neljän aikaan ketään. Se on miehitetty vain lentojen saapuessa. Jätin autonavaimet pöydälle, kuten joku muukin näkyi tehneen.
Kone oli hieman myöhässä. Cayennen tullimiehet ihmettelivät passini leimoja ja kysyivät, minkä alan ihminen voi matkustaa noin paljon. Vastasin, että insinööri. Koneessa jouduin istumaan viimeisen rivin keskipenkkien keskelle. Hienoa, huonompaa istumapaikkaa ei olisi kulkuvälineestä tainnut löytyä. Vierustoverini puhuivat vain ranskaa. Puhelias tummaihoinen oikealla puolellani istunut kaveri kysyi, olenko ĺegioonalainen. Kielsin. Sitten hän kysyi, työskentelenkö Euroopan avaruusohjelmassa. Vastasin, että en. Olen turisti. Istumapaikasta huolimatta yhdeksäntuntinen lento Pariisiin ei kuitenkaan ollut kovin suurta tuskaa. Ehkä tähänkin alkaa tottumaan.
Kohta edessä puolestaan on totuttelu pohjolan pakkasiin. Saapa nähdä, miten se totuttautumisprosessi menee.
Ranskan Guyanan hiljaisia ja hyviä teitä.
Cayennen ensimmäisen hotellin ylihintainen huone.
Cayenne, Ranskan Guyana.
Kaukana kotoa. Toisen hotellin pihalla äkkäämäni ajopeli. Huomaa saksalaiset EU-rekisterikilvet.
