Pitkä matka Puerto Ricosta Barbadokselle

Ke 23.12.2015, St. Lawrence (Barbados)

Puerto Rico jäi taakse eilen. Saari on merkillinen yhdistelmä latinokultuuria ja toisaalta perusamerikkalaista elämäntapaa. Välillä lattarimusiikki soi baareissa ja kaduilla kuin Kuubassa konsanaan. Toisaalta esimerkiksi tolkuton määrä erilaisia pikaruokaketjuja tuo mieleen Jenkkilän. Burger King, Taco Bell, Wendy’s, Pizza Hut, KFC ja lukuisia muita, usein sijoitettuna ryppäisiin saman parkkipaikan ympärille. Nälkä ei pääse Puerto Ricossakaan yllättämään, jos vain moista sapuskoista pitää. Toinen manner-Yhdysvallat mieleeni tuonut seikka olivat hotellin aamupalalla käytetyt astiat. Ne nimittäin olivat Puerto Ricossakin kaikki kertakäyttöisiä ja valkoista styroxia. Kupit ja lautaset, kaikki. Näin muistan asian olleen myös kaikissa aikanaan vierailemissamme motelleissakin matkalla Los Angelesista New Yorkiin. Tuhlaus ja syntyvä roskan määrä hirvitti eurooppalaista jo tuolloin. Mihinkähän ihmeeseen amerikkalaiset nämä muovivuorensa kippaavat käytön jälkeen. Luulisi, että tila jossain vaiheessa loppuu.

Mutta eilisestä lentomatkastanihan minun piti puhua. Se oli nimittäin monivaiheinen ja sisälsi yllätyksiä. Kyydistä vastasi LIAT-niminen karibialainen lentoyhtiö ja kaikki koneet olivat potkurikoneita. Lähtö Puerto Ricosta oli kahdelta ja lipun mukaan välilaskuja oli yksi, Antigualla. Siellä piti vaihtaa myös konetta. Tällaiset ennakkotiedot minulla matkasta oli. Ensimmäinen lento oli jo puolisen tuntia myöhässä, mutta se ei minua haitannut. Olihan välilaskupysähdys lähes kolmen tunnin mittainen.

Ensimmäinen lento sujui ongelmitta. Olimme Antiguan kentällä hyvissä ajoin seuraavaa lentoa silmällä pitäen. Poistun koneesta viimeisten matkustajien joukossa, enkä mahtunut ensimmäiseen bussikyytiin. Seisoskellessani muutaman muun koneestapoistujan kanssa koneen vieressä kiitoradalla odottelemassa bussia palaavaksi huomasin konetta huollettavan. Vaihtoivat yhtä laskutelineen renkaista. Tuosta vaan, tunkilla ja rengasraudalla, ihan kuin autosta konsanaan. Samaan aikaan koneesta purettiin matkatavaroita. Hyvähän ne kuluneet renkaat on vaihtaa, mutta lieköhän moisen toimenpiteen tekeminen matkustajien nähden sitä ihan parasta mainosta kuitenkaan.

Odottelin aikani Antiguan kentällä (jopa ilmainen netti toimi) ja pääsin jatkolennolle. Ei mitään outouksia tässä vaiheessa. Kuvittelin tämän koneen vievän minut Barbadokselle, mutta toisin kävi. Alle tunnin kestäneen lennon jälkeen laskeuduimme taas, paikkaan jonka nimestä en kuulutusten perusteella saanut selvää. Meidät marssitettiin ulos koneesta transit-terminaalirakennukseen ja kehoitettiin odottamaan lisäohjeita. Olin saapunut Guadeloupeen, Ranskan merentakaiseen departmenttiin, saarelle johin en tiennyt olevani matkalla. Positiivista tässä oli, että alue on osa EU:ta ja roaming-hinnat ovat samat kuin Euroopassa. Valuutta on myös euro. Tämä olisi ollut kätevää jos joku kentä liikkeistä olisi ollut auki. Vaan eipä ollut enää.

Odotteimme terminaalissa lopulta muutaman tunnin. Kukaan ei valistanut minua tai kanssamatustajia siitä, miksi tai mitä odotimme. Vaan mitäpä tuo haittasi, onhan sitä lomalla aikaa. Lopulta meidät marssitettiin takaisin kiitoradalle, samaan koneeseen josta olimme pari tuntia aiemmin poistuneet. Koneeseen nousi myös uutta, ilmeisesti jollain muulla lennolla kentälle tulutta porukkaa. Ehkä olimme odotelleet heitä. Tai sitten jotain muuta. Selityksiä ei sen kummemmin tässäkään vaiheessa tarjoiltu. Tämä lento vei minut lopulta perille. Olimme Barbadoksella yhdentoista jälkeen illalla, yli kolme tuntia myöhässä. Sama potkurikone jatkoi kuulemma vielä Grenadalle ja Trinidadiin. Tällainen lentoyhtiöiden ja -koneiden saarihyppely taitaa olla Karibialle tyypillistä.

Barbadoksen passintarkastuskopilla oltiin tarkkoja. Homma toimi sujuvasti ja hyvin, mutta saarelta poistumislippu olisi haluttu nähdä. Tomera univormutäti minultakin sitä tiskilllä tenttasi. Onneksi olin sen ostanut. Tulostetta minulla ei siitä kuitenkaan ollut. Selitykseni menivät kuitenkin läpi, passini leimattin ja pääsin maahan. Trinidadiin matkatessani minun kannattaisi kuulemma laittaa lippuasiat kuntoon. Siellä ovat tarkkoja, ohjeisti virkailija. Täytyypä ostaa se(kin) jatkolento ennen kuin koneeseen nousen. Tosin, niin hienoja kun jotkut Karibian saaret epäilemättä ovatkin, miksi pohjoiseurooppalainen insinööri sinne tulisi pelkällä menolipulla loisimaan. Eihän moista paluulippua minulta kysytty edes USA:n rajalla, ja sinne sentään halukkaita tulijoita on ihan eri tavalla, kuin vaikkapa Barbadokselle tai Trinidadiin. Purin kuitenkin kieltäni, enkä ruvennut keskustelemaan tästä rajatädin kanssa. Sen sijaan kiitin, otin passini ja hain laukkuni tavarahihnalta.

Taksi löytyi kentän edestä helposti. Toiminta vaikutti järjestäytyneeltä, eikä erilaisia epävirallisia piinailjakuskeja pyörinyt ulko-ovilla lainkaan. Solmiokaulainen kyytijärjestelijä kirjoitti minulle päämääräni kerrottuani lapun ja osoitti auton. Hintakin oli ennalta tiedossa ja kirjattu kyytilappuun. Barbadoksen tiet vaikuttivat yllättävän hyviltä. Ainakin tämän yökyydin aikana asfaltti oli sileää, jopa parempaa kuin Puerto Ricossa monin paikoin. Olin perillä majapaikassani juuri ennen puolta yötä. Olivat kuulemma jo melkein luopuneet toivosta että tulen. Kerroin lennon olleen myöhässä tuntikausia, johon omistajanainen totesi heti ”Liat”. Näin kuulemma käy kyseiselle firmalle usein. Sitten meitä nauratti. Otin avaimen ja painuin vaatimattomaan huoneeseeni toiseen kerrokseen. Ilmastointia ei ole ja kattotuuletin pitää melkoista meteliä. Laitteen laakerit ovat varmaan lopussa. Tässähän alkaa olla suorastaan ikävä risteilylaivaa ja eritoten sen hyvin ilmastoitua ja hiljaista hyttiä.

151223-1

Autoilua Puerto Ricossa. Irtohevonen tiellä.

151223-2

Kaikki Liatin koneet olivat tätä samaa tyyppiä. Huomaa renkaanvaihto-operaatio.

151223-3

Huone Barbadoksella.

 

Kuinka poistua risteilylaivalta sekä juttuja Puerto Ricosta

Su 20.12.2015, Ponce (Puerto Rico)

Risteilyurakka päättyi siis eilen. Ei voi kuin ihailla kuinka tehokkaasti ja sulavasti koko operaatio on varustamon taholta hoidettu. Tämä kävi jälleen ilmeiseksi laivalta poistumisen yhteydessä. Edellisenä päivänä hyvissä ajoin kaikkiin hytteihin jaettiin paperi, jossa käytiin läpi kaikki päättymiseen ja maihinnousuun liittyvät yksityiskohdat seikkaperäisesti. Matkatavarat piti laittaa oven ulkopuolelle käytävään yhteentoista edellisenä iltana. Aamuyöstä ne sitten toimitettiin henkilökunnan toimesta terminaalirakennuksen suureen halliin. Eri hyttialueilla oli omat numerokoodinsa. Näiden koodien perusteella tavarat sitten löysi terminaalista. Laivasta poistujien ei siis tarvinnut rontata tavaroitaan edestakaisin laivan käytävillä. Kätevää.

Aamiaisen sai laivalta. Risteilyvieraat kokoontuivat aamulla edellä mainittujen numerokoodien perusteella porrastetusti eri puolille laivaa määrättyihin tiloihin. Tästä kukin ryhmä sitten lähti terminaaliin edellisen ryhmän selvittyä satamaan laskusillalta. Erinomaisen hyvin koordinoitua oli tämä. Satamassa etsittiin ensin omat matkatavarat ja marssittiin sitten jonottamaan passitarkastukseen, joka sekin sujui verraten vikkelästi. Kokoontumisaika laivalla oli vartin yli yhdeksän ja koko homma selvä tasan kymmeneltä. En olisi ikinä uskonut prosessin sujuvan näin nopeasti. Kokonainaisuudessaan ainakin tämän risteilyn yleisjärjestelyt herättivät suoranaista ihailua. Hyvin on yksityiskohdat mietitty eikä mitään ole jätetty sattuman varaan. Kaikki tuntui toimivan kuin itsestään, mikä kertoo yleensä siitä, että prosessien ja toimintamallien suunnitteluun on käytetty paljon aikaa ja energiaa. Asiakkaan kokema vaivattomuus ja helppous kun ei ikinä liene sattumaa vaan kovan kulissien takaisen työn tulos.

Odotin kaaosta viimeistään satamaterminaalin ulkopuolella taksijonossa, olihan meitä laivalta tulijoita monta tuhatta. Väärin luulin taas. Kyytipalvelutkin oli järjestetty esimerkillisen tehokkaasti. Kumijalkaa ei tarvinnut odotella satamassa oikeastaan lainkaan. Taksit (liekö koko San Juanin taksikanta ollut paikalla) jonottivat jossain syrjemmällä ja aina yhden lähdettyä uusi ajoi tilalle. Täälläkin oli satamahenkilökuntaa koordinoimassa kyytipalveluita. Taksia etsivää risteilijää lähestyttiin näiden kyytiinohjaajien toimesta ja kerrottuaan mihin oli menossa, sai kyydistä jo jonkinlaisen etukäteislapun, jossa oli myös kerrottu taksin hinta. Kyyti maksettiin taksikuskille perillä. Hienosti oli tämäkin hoidettu.

San Juanissa kulkupeli vaihtui vuokra-autoksi. Vuokraaminen oli helppoa kuten Yhdysvalloissa konsanaan. Varasin auton netin kautta ja saamallani varausnumerolla auton noutaminen ei minkäänlaista säätämistä aiheuttanut. Suomalainen EU-ajokortti kelpasi vuokraamossa mainiosti. Kansainvälistä sellaista minulla ei tällä matkalla mukana olekaan. Auto on tällä kertaa hieman kulahtanut pieni Mitsubishi, mutta mitäs tuosta. Ainakin se kulkee ja maisemat vaihtuvat.

Puerto Ricon liikenne on oikeanpuoleista ja muistuttaa muutenkin pari vuotta sitten Jenkkien halki Los Angelesista New Yorkiin tekemällämme maantiematkalla näkemääni. Jo tuolloin ihmettelin, mikä ihme tekee varsinkin monikaistaisilla suurten kaupunkien ympärillä kulkevilla väylillä ajamisesta maassa niin stressaavaa. Sama ilmiö nimittäin toistui täälläkin. Ei ajaminen ole tällaista vaikka Saksan Autobahnilla. Pohdiskelin asiaa lisää ja päädyin siihen, että liikennekuri on täällä väljempää. Minkäänlaisia sääntöjä siitä, millä kaistalla ajetaan mitäkin nopeutta, ei oikein noudateta. Jos samaan suuntaan kulkee kolme kaistaa, tuntuvat kanssa-autoilijat ajavan millä tahansa niistä juuri sitä nopeutta, minkä he kokevat itselleen mukavaksi. Yleensä nopeimpaan etenemiseen tarkoitettua kaikkein vasemmanpuoleisinta kaistaa saatetaan ajaa surutta kymmenen mailin alinopeutta. Tämä taasen aiheuttaa sen, että ohi haluavat seilailevat kaistojen välillä miten sattuu ja joskus kovallakin nopeudella. Vilkkua ei monikaan käytä. Kuskit myös puuhastelevat usein autossa ajamisen ohella jotain muuta, eikä tarkkaavaisuus siten aina ole niin kovin kohdallaan. Tämä aiheutti minussa ihmetystä jo edellisellä Amerikan automatkallani. Kuvittelin maan olevan autoilukulttuurin mekka, jossa liikenteessä myös ajellaan sujuvasti eikä kovin usein miten sattuu. Niin ei kuitenkaan näytä täälläkään olevan.

Puerto Ricon saari on ensivaikutelmien mukaan tavallaan aika lailla manner-Yhdysvaltojen henkinen, mutta toisaalta mieleen tulee myös viime vuonna vierailemani Kuuba. Hieman yllättäen moni ei tunnu puhuvan täällä lainkaan englantia. Espanjaa pitäisi osata. Maksuvälineenä käytetään luonnollisesti jenkkitaaloja. Viralliset kyltit ovat kuitenkin usein englanniksi. Saaren keskiosat ovat vuoristoisia ja hyvin vehreitä. Haastavia pieniä serpentiiniteitä saarelta löytyy niistä pitävälle paljon. Tämän voin jo muutaman päivän perusteella ihan henkilökohtaisen kokemuksenikin perusteella varmentaa. Ei kannata muuten lähteä noille teille pimeässä.

151220-0

Viimeinen näkymä hyttiin. Varustamo oli siis Royal Caribbean ja laiva Adventure of the Seas.

151220-2

Viidakkoista pikkutietä Puerto Ricossa.

151220-3

Toinen ajopäivä, valmiina lähtöön.

151220-1

Aivan San Juanin ulkopuolella on hienoja rantoja.

 

Tänään kuunnellaan: Vaya Con Dios – Puerto Rico

La 12.12.2015, Puerto Rico (USA)

Blogissa on ollut hiljaista pitkään. Lienee aika herätellä sitä taas henkiin, onhan taas talvi ja olen matkoilla. Saavuin eilen Puerto Ricoon, joka on saari Karibialla. Alue on kiinnostanut minua jo pitkään, ja nyt sitä olisi tarkoitus kierrellä noin kuukauden verran. Paluulippu on yhä ostamatta, mutta en usko että tästä reissusta mitään maratonmatkaa kehkeytyy. Niin en ole suunnitellut. Saapa nähdä mihin tässä vielä päädytään. Katsotaan.

151212-1

Lauantaiaamun maisemia.  Puerto Ricon pääkaupunki San Juan.

Toinen minua jostain syystä pitkään kiinnostanut ilmiö ovat olleet Karibian risteilyt, ovathan ne suoranainen klisee. Joku käsittääkseni tykkää todella paljon, joku toinen taas pitää laivoja suoranaisena helvettinä maan päällä. Kohta tämäkin asia selviää, laivaan on nimittäin tarkoitus marssia vielä myöhemmin tänään. Jos ei muuta, niin ainakin monta saarta tulee tällä keikalla nähtyä. Viikon aikana niitä kertyy Puerto Ricon lisäksi viisi. Näyttää siltä, että saarien bongailu risteilyaluksella on nykyään oikeastaan ainoa vaihtoehto jos ei lentää halua. Kovin ovat harvassa laivayhteydet näiden pikkusaarien välillä nykyään. Kaikki lentävät, kuten nykymaailmassa tapana on.

Puerto Rico on osa Yhdysvaltoja. Se ei kuitenkaan ole osavaltio, vaan itsehallintoalue. Tästä huolimatta ovat saarelle pääsemisen edellytykset samat kuin manner-Yhdysvalloissakin. USA:n viisuminkorvike ESTA tulee anoa ennen matkaa, ilman sitä ei pääse edes koneeseen. Lentoyhtiö oli tällä kertaa Norwegian, joka avasi reitin Euroopasta tänne sopivasti kuluvana syksysnä. Yhtiön lippuhinnat ovat sangen kohtuulliset, ainakin jos niitä vertaa muihin netistä löytyviin lentoihin. Karibian pienille saarille joulun tietämissä pääseminen ei näytä nimittäin olevan helppoa. Kovin ovat tutkimusteni mukaan nihilistisiä muut vaihtoehdot – 36-tuntisia lentoja kahdella vaihdolla, hintaa nelinumeroinen summa. Norwegianilla tänne pääsi hieman yli kolmella sadalla.

Blogihiljaisuuteen on muuten muitakin syitä kuin silkka laiskuus, vaikka epäilemättä silläkin on asian kanssa tekemistä. Olen nimittäin iltapuhteinani askarrellut viime talven Afrikan matkallamme tekemiäni matkapäiväkirjamerkintöjä kirjamuotoon. Saatuani vihdoin tekeleestä koevedoksen, uskaltanen kertoa tällaistakin olleen meneillään. Pitkiä prosesseja ovat nämä. Lopullinen versio on toivoakseni valmis – ja ehkä jopa kiinnostuneiden hankittavissa – joskus ensi vuoden alkupuolella.

151212-2

Koevedos.

Puerto Ricon kunniaksi kuunnelkaamme musiikkia. Muistaakseni musiikilla taisin avata Afrikan retkenikin vuosi sitten. Kappale olkoon tällä kertaa teemaan hyvin sopiva Vaya Con Diosin kappale Puerto Rico, biisi jota jostain syystä myös Pikavuoron aikana aika ajoin kuunnetiin eräänlaisena sisäpiirin vitsinä. Olkaatte siis hyvä.