Ke 23.12.2015, St. Lawrence (Barbados)

Puerto Rico jäi taakse eilen. Saari on merkillinen yhdistelmä latinokultuuria ja toisaalta perusamerikkalaista elämäntapaa. Välillä lattarimusiikki soi baareissa ja kaduilla kuin Kuubassa konsanaan. Toisaalta esimerkiksi tolkuton määrä erilaisia pikaruokaketjuja tuo mieleen Jenkkilän. Burger King, Taco Bell, Wendy’s, Pizza Hut, KFC ja lukuisia muita, usein sijoitettuna ryppäisiin saman parkkipaikan ympärille. Nälkä ei pääse Puerto Ricossakaan yllättämään, jos vain moista sapuskoista pitää. Toinen manner-Yhdysvallat mieleeni tuonut seikka olivat hotellin aamupalalla käytetyt astiat. Ne nimittäin olivat Puerto Ricossakin kaikki kertakäyttöisiä ja valkoista styroxia. Kupit ja lautaset, kaikki. Näin muistan asian olleen myös kaikissa aikanaan vierailemissamme motelleissakin matkalla Los Angelesista New Yorkiin. Tuhlaus ja syntyvä roskan määrä hirvitti eurooppalaista jo tuolloin. Mihinkähän ihmeeseen amerikkalaiset nämä muovivuorensa kippaavat käytön jälkeen. Luulisi, että tila jossain vaiheessa loppuu.

Mutta eilisestä lentomatkastanihan minun piti puhua. Se oli nimittäin monivaiheinen ja sisälsi yllätyksiä. Kyydistä vastasi LIAT-niminen karibialainen lentoyhtiö ja kaikki koneet olivat potkurikoneita. Lähtö Puerto Ricosta oli kahdelta ja lipun mukaan välilaskuja oli yksi, Antigualla. Siellä piti vaihtaa myös konetta. Tällaiset ennakkotiedot minulla matkasta oli. Ensimmäinen lento oli jo puolisen tuntia myöhässä, mutta se ei minua haitannut. Olihan välilaskupysähdys lähes kolmen tunnin mittainen.

Ensimmäinen lento sujui ongelmitta. Olimme Antiguan kentällä hyvissä ajoin seuraavaa lentoa silmällä pitäen. Poistun koneesta viimeisten matkustajien joukossa, enkä mahtunut ensimmäiseen bussikyytiin. Seisoskellessani muutaman muun koneestapoistujan kanssa koneen vieressä kiitoradalla odottelemassa bussia palaavaksi huomasin konetta huollettavan. Vaihtoivat yhtä laskutelineen renkaista. Tuosta vaan, tunkilla ja rengasraudalla, ihan kuin autosta konsanaan. Samaan aikaan koneesta purettiin matkatavaroita. Hyvähän ne kuluneet renkaat on vaihtaa, mutta lieköhän moisen toimenpiteen tekeminen matkustajien nähden sitä ihan parasta mainosta kuitenkaan.

Odottelin aikani Antiguan kentällä (jopa ilmainen netti toimi) ja pääsin jatkolennolle. Ei mitään outouksia tässä vaiheessa. Kuvittelin tämän koneen vievän minut Barbadokselle, mutta toisin kävi. Alle tunnin kestäneen lennon jälkeen laskeuduimme taas, paikkaan jonka nimestä en kuulutusten perusteella saanut selvää. Meidät marssitettiin ulos koneesta transit-terminaalirakennukseen ja kehoitettiin odottamaan lisäohjeita. Olin saapunut Guadeloupeen, Ranskan merentakaiseen departmenttiin, saarelle johin en tiennyt olevani matkalla. Positiivista tässä oli, että alue on osa EU:ta ja roaming-hinnat ovat samat kuin Euroopassa. Valuutta on myös euro. Tämä olisi ollut kätevää jos joku kentä liikkeistä olisi ollut auki. Vaan eipä ollut enää.

Odotteimme terminaalissa lopulta muutaman tunnin. Kukaan ei valistanut minua tai kanssamatustajia siitä, miksi tai mitä odotimme. Vaan mitäpä tuo haittasi, onhan sitä lomalla aikaa. Lopulta meidät marssitettiin takaisin kiitoradalle, samaan koneeseen josta olimme pari tuntia aiemmin poistuneet. Koneeseen nousi myös uutta, ilmeisesti jollain muulla lennolla kentälle tulutta porukkaa. Ehkä olimme odotelleet heitä. Tai sitten jotain muuta. Selityksiä ei sen kummemmin tässäkään vaiheessa tarjoiltu. Tämä lento vei minut lopulta perille. Olimme Barbadoksella yhdentoista jälkeen illalla, yli kolme tuntia myöhässä. Sama potkurikone jatkoi kuulemma vielä Grenadalle ja Trinidadiin. Tällainen lentoyhtiöiden ja -koneiden saarihyppely taitaa olla Karibialle tyypillistä.

Barbadoksen passintarkastuskopilla oltiin tarkkoja. Homma toimi sujuvasti ja hyvin, mutta saarelta poistumislippu olisi haluttu nähdä. Tomera univormutäti minultakin sitä tiskilllä tenttasi. Onneksi olin sen ostanut. Tulostetta minulla ei siitä kuitenkaan ollut. Selitykseni menivät kuitenkin läpi, passini leimattin ja pääsin maahan. Trinidadiin matkatessani minun kannattaisi kuulemma laittaa lippuasiat kuntoon. Siellä ovat tarkkoja, ohjeisti virkailija. Täytyypä ostaa se(kin) jatkolento ennen kuin koneeseen nousen. Tosin, niin hienoja kun jotkut Karibian saaret epäilemättä ovatkin, miksi pohjoiseurooppalainen insinööri sinne tulisi pelkällä menolipulla loisimaan. Eihän moista paluulippua minulta kysytty edes USA:n rajalla, ja sinne sentään halukkaita tulijoita on ihan eri tavalla, kuin vaikkapa Barbadokselle tai Trinidadiin. Purin kuitenkin kieltäni, enkä ruvennut keskustelemaan tästä rajatädin kanssa. Sen sijaan kiitin, otin passini ja hain laukkuni tavarahihnalta.

Taksi löytyi kentän edestä helposti. Toiminta vaikutti järjestäytyneeltä, eikä erilaisia epävirallisia piinailjakuskeja pyörinyt ulko-ovilla lainkaan. Solmiokaulainen kyytijärjestelijä kirjoitti minulle päämääräni kerrottuani lapun ja osoitti auton. Hintakin oli ennalta tiedossa ja kirjattu kyytilappuun. Barbadoksen tiet vaikuttivat yllättävän hyviltä. Ainakin tämän yökyydin aikana asfaltti oli sileää, jopa parempaa kuin Puerto Ricossa monin paikoin. Olin perillä majapaikassani juuri ennen puolta yötä. Olivat kuulemma jo melkein luopuneet toivosta että tulen. Kerroin lennon olleen myöhässä tuntikausia, johon omistajanainen totesi heti ”Liat”. Näin kuulemma käy kyseiselle firmalle usein. Sitten meitä nauratti. Otin avaimen ja painuin vaatimattomaan huoneeseeni toiseen kerrokseen. Ilmastointia ei ole ja kattotuuletin pitää melkoista meteliä. Laitteen laakerit ovat varmaan lopussa. Tässähän alkaa olla suorastaan ikävä risteilylaivaa ja eritoten sen hyvin ilmastoitua ja hiljaista hyttiä.