To 17.12.2015, St. George’s (Grenada)

Grenada oli tämän risteilymatkan viides ja viimeinen saari. Päivä oli vaihteeksi pilvinen eikä siten niin kuuma kun pari aiempaa. Kosteaa oli kyllä tänäänkin. Kuudes päivä menee kokonaan merellä ja saavumme taas takaisin lähtöpisteeseemme Puerto Ricon San Juaniin aikaisin lauantaiaamuna. Nopeasti on mennyt tämä viikko eikä tylsää ole päässyt tulemaan, kuten taisin aiemminkin jo todeta. Tulisinko uudelleen? Ehkä, mutten kuitenkaan varmaan ihan heti. Alkukriittisyyteni on jossain määrin karissut viikon aikana. Luulen myös, että tällaiset joka päivä eri satamissa vierailevat risteilyt olisivat lähtökohtaisesti se risteilytyyppi, jonka toistekin valitsisin. Useammasta meripäivistä ja harvemmista satamapysähdyksistä koostuva risteily ei ehkä olisi niinkään se minun kuppini teetä, niin helppoa kun laivaelämä onkin. Rajansa kuitenkin kaikella. Ja onhan tämä ihan omanlaistaan matkailua. Eivät oikein muut matkustustavat taida tähän vertautua, joten jos reissaamisesta on kiinnostunut ja tilaisuuden saa, ehkä Karibian risteilykin kannattaa kokeilelemassa käydä.

Jos St. Lucia oli vehreä, sitä oli myös Grenada. Myös tätä saarta ovat hallinneet sekä englantilaiset että ranskalaiset, joka näyttää olevan täällä kovin yleistä. Risteilyaluksia St. George’sin satamassa oli tänä aamuna kaksi. Toinen laiva oli jälleen uusi. Kahta päivää emme tainneet saman aluksen kanssa satamassa viettää. St. George’s oli kovin mäkinen ja kadut kapeita. Tästä huolimatta – tai siitä johtuen – pidin kuitenkin tästä saaresta, sikäli kun sitä satamakaupungin perusteella voi arvioida, eniten. Grenadan pääkaupunki vaikutti myös edellisiä suuremmalta. Erilaisia matkatoimistoja sataman yhteydessä olleessa kauppakeskuksessa oli täälläkin, mutta taksikyytien tyrkyttäjiä taasen merkittävästi kahta satamaa vähemmän.

Useammalla näistä saarista on käytössään oma ja yhteinen valuutta, dollari nimeltään sekin. Tätä ei kuitenkaan ole tähän mennessä juurikaan huomannut. Jenkkitaalat ovat kelvanneet kaikkialla, missä olen asioinut. Varmaan nämä saaret voisi ainakin risteillen käydä läpi edes hoksaamatta, että ne käyttävät omaa rahaakin. Paikallisetkin taitavat ottaa maksun mieluummin Yhdysvaltain valuutassa. Ainakin eilen Castriesin keskustassa ravintolassa istuessani joutui tarjoilijakin miettimään pitkään hintoja paikallisissa dollareissa. Samassa pöydässä istunut vanhempi amerikkalainen herrasmies nimittäin halusi päästä omistaan eroon. Automaatti oli kuulemma niitä hänen riesakseen lykännyt. Grenadalla taas sentään törmäsin ruokalistaan, jossa hinnat oli tässäkin Itä-Karibian valuutassa esitetty.

Laivaelämää etukäteen miettiessäni yksi jonkin verran stressaava tekijä oli pukeutuminen, sillä tiesinhän laivalla olevan iltoja, jolloin pitäisi pukeutua jossain määrin hienommin ja virallisemmin. Mutta mitä se käytännössä tarkoittaisi? Tätä ainakin henkilökohtaisesti pähkäilin paljon. Nyt tiedän. Illalliskattauksista näitä kertoja oli kaksi, risteilyn toinen sekä toiseksi viimeinen ilta. Jokaiseen hyttiin jaettiin aina edellisenä iltana muutaman sivun tiedote, jossa käytiin seikkaperäisesti läpi seuraavan päivän laivalla tarjolla oleva ohjelma, satamakohde sekä nuo ruokailun pukeutumiskoodit. Näissä monisteissa termi ”Formal attire” viittasi juhlapukeutumiseen, jonka kerrottiin tarkoittavan herroilla tummaa pukua tai smokkia (!), daameilla taasen iltapukua ja korkkareita. Paperilla tämä kuulosti edelleen jossain määrin ahdistavalta, eihän minulla moisia vermeitä mukanani ollut. Pikkutakki vain ja kauluspaita. Lohdullista näissä ohjeissa oi se, että niiden annettiin kuitenkin jossain sivulauseessa ymmärtää olevan vain suosituksia.

Toisena iltana asia selvisi käytännössä. Useimmat kanssaristeilijät olivat toden totta pukeutuneet, kuka hienommin, kuka vähemmän hienosti, mutta yleisesti ottaen yritystä kuitenkin oli. Useimmilla miehistä oli solmio. Jopa solmukkeita näki yllättävän paljon. Kaikilla ei kuitenkaan takkia. Joillain oli tumma puku, joillain ei. Jotkut taasen marssivat syömään pikeepaidassa ja rennohkoissa housuissa. Shortsit eivät kuitenkaan menneet läpi, tällainen tapaus nimittäin käännytettiin ovelta takaisin vaatteita vaihtamaan, tai sitten syömään buffet-ravintolaan, jossa tällaista turhantärkeistä pukukoodeista vähät välitettiin myös näinä ”virallisina” iltoina. Oma asusteeni (tumma kauluspaita ilman solmiota, musta pikkutakki, tummat farkut ja siistit kengät) osoittautui tällä kertaa ihan asialliseksi keskitien valinnaksi. En kokenut erottuvani joukosta suuntaan enkä toiseen. Hyvä kompromissi tuntui olevan tämä. Avainsanoja lienevät asusteen asiallisuus ja siisteys. Niillä pääsee pitkälle. Jotain jossain määrin hienompaa ainakin tälle risteilylle kuitenkin kannatti pakata mukaan.

Laivalla tunnutaan olevan tarkkoja käsihygieniasta. Joka paikassa on käsidesiannostelijoita. Ravintoloiden ovella oi jopa henkilö, joka tarjosi henkilökohtaisesti sisääntulijoille desinfiointiainetta pullosta, mikäli tulija sitä itse unohti annostelijasta ottaa. Päivittäisissä hyttilehdyköissä muistuteltiin myös hygienian tärkeydestä ja kerrottiin muun muassa noroviruksen vaaroista. Ymmärrettäväähän tällainen taitaa ollakin. Lähes viisi tuhatta ihmistä tungettuna loppujen lopuksi pieneen kiuluun taitaa olla melkoinen unelmapaikka erilaisten pöpöjen levitä, eritoten kun syöminen on niin olennainen osa tätä koko puuhaa. Vatsavaivoja ei kuitenkaan ainakaan minulla ole ollut, ja uskoisin keittiöpuolenkin huolehtivan laivalla näistä asioista aika tarkasti. Epidemian puhkeaminen laivaympäristössä taitaisi olla kaikille osapuolille melkoinen katastrofi.