Joulu Karibialla: Barbadokselta Trinidadiin

La 26.12.2015, Port of Spain (Trinidad & Tobaco)

Tapaninpäivä ja Trinidad. Suuri lauma koiria haukkuu ja metelöi tuossa majataloni ulkopuolella. Lähteepä elukoista kova ääni. Toivottavasti eivät tee tuota yölläkin, korvatulpatkaan eivät nimittäin taida riittää tuota kakofoniaa blokkaamaan. Joulupyhät näkyvät täällä selvemmin kuin Barbadoksella, jossa sentään noin puolet liikkeistä ja ravintoloista oli eilenkin auki. Täällä on vielä tapaninpäivänäkin kovin hiljaista ja suljettua. Edes lentokenttäbussi ei kulkenut. Kaupunkiin päästäkseni jouduin ottamaan 30 jenkitaalaa maksaneen taksin. Asiaa pohdiskeltuani hoksasin, että olen tainnut olla Suomessa jouluna viimeksi 2010. Vuonna 2011 vietin juhlapyhät Indonesiassa, 2012 Armenian Jerevanissa, 2013 Libanonissa, 2014 Sambiassa ja nyt sitten 2015 täällä, Karibialla. Liikkuvaa elämää. Missähän ensi vuonna?

Selvisin Trinidadiin aamusta. Lento Barbadokselta lähti kuudelta aamulla. Tällä kertaa kone oli ihan oikea ja siisti, suihkumoottoreilla varustettu. Ei potkurikoneita enää. Minut toi tänne Caribbean Airways -niminen lentoyhtiö. Tämä firma vaikutti astetta uskottavammalta kuin taannoin käyttämäni Liat. Alle tunnin lennosta ei jäänyt valitettavaa. Tätä yhtiötä voisin käyttää jatkossakin. Ja käytänkin, seuraava lippu on nimittäin varattu jo. Suuntaan Trinidadin jälkeen Etelä-Amerikan puolelle, Guyanan Georgetowniin.

Trinidadiin, Port of Spainin kentälle päästyäni edessä oli pitkä jonotus passitarkastukseen. Maahanpääsyproseduureihin taisi mennä melkein pari tuntia. Viisumia ei tarvinnut, mutta enpä muista milloin viimeksi jollain rajalla oltaisiin oltu yhtä tarkkoja. Poistumislippu piti olla, samoin majoitusvaraus. Ne piti myös esittää. Printtejä minulla ei ollut, mutta kännykästä esittelemäni tositteet riittivät. Samaa tekivät muutkin, sillä kaikkia tentattiin samalla tavalla. Tästä varmaan tolkuton jonokin johtui. Samaan aikaan toisella passintarkastustiskillä asioinut eurooppalainen tai amerikkalainen arviolta nelikymppinen nainen käännytettiin jopa takaisin kansainväliselle alueelle. Paperinsa eivät olleet ilmeisesti kunnossa. Tuntia myöhemmin tosin näin saman naisen tullin ulkopuolisella alueella. Hän oli kaiketi saanut lopulta varauksensa kuntoon ja päässyt läpi. Hänen onnekseen lentokentällä oli toimiva ja ilmainen langaton verkko ja netti.

Sekä Barbadoksella että täällä Trinidadissa puhutaan englantia. Molemmat ovat olleet aikanaan brittihallinnon alla, ja tietty englantilainen vaikutus näkyy saarilla yhä. Liikenne on esimerkiksi vasemmanpuoleista. Vuosi sitten Etelä-Afrikassa paikallinen englannin murre sai raapimaan päätä. Tähän Karibian englantiin verrattuna se oli kuitenkin lasten leikkiä. Tästä kielestä ei nimittäin tajua monesti yhtään mitään, hyvä kun edes englanniksi tunnistaa. Barbadoksella minulla oli usein vaikeuksia ymmärtää paikallisia, mutta paikalliset näyttivät ymmärtävän lähes aina minua. Tämän päivän perusteella Trinidadissa minä en ymmärrä paikallisia, eivätkä he minua.

Voi tosin olla, että kohtasin vääriä ihmisiä. Vanhemman intialaistaustaisen taksikuskin kanssa juttelimme pitkät pätkät maailmanpolitiikkaa. Melkoinen markkinamies tuo Donald Trump, totta. Isis myy öljyä alihintaan Syyriassa, kyllä. Kommunikaatio-ongelmia ei juurikaan ollut. Ehkä paljon ulkomaalaisten kanssa tekemisissä olevat ihmiset osaavat muotoilla sanomisensa turistin näkökulmasta ymmärrettävämmin. Barbadoksella asustelin hyvin turistipitoisella alueella, joten ehkä sielläkin oli totuttu paremmin Karibian ulkopuolisiin aksentteihin.

Loppujen lopuksi Barbados vaikutti aika mukavalta paikalta. Turisteja oli aika paljon, mutta se ei häirinnyt. Esimerkiksi rannat olivat verraten tyhjiä ja tunnelma jollain tavoin rauhaisa ja sivistynyt. Ehkä hiekkarantoja on saarella vain niin monta, että kaikille riittää tilaa. Moni turisti taisi olla Brittien saarilta. Lentoyhteydet vanhaan emämaahan taitavat olla yhä hyvät. Halpaa ei Barbadoksella tosin ollut. Aika vaatimaton majoituksenikin maksoi lähes 50 euroa yöltä ja esimerkiksi ravintoloiden hintataso oli lähes sama kuin Suomessa. Tähän varmaan vaikuttaa osin euron huono kurssi verrattuna Yhdysvaltain dollariin. Tällä hetkellä suhde on lähes yksi yhteen, mikä ei ole euroalueelta tulevalle kovin hyvä juttu. Joka tapauksessa viihdyin Barbadoksella jostain syystä aika hyvin. Voisin matkustaa saarelle toistekin, eritoten jos nuo valuuttakurssit paranevat jossain vaiheessa.

Pienenä havaintona Barbadoksen ja Trinidadin eroista tulkoon vielä mainittua turvallisuus, tai oikeastaan paikkojen minussa herättämä tunne. Barbadoksella nimittäin tuntui hyvin turvalliselta. Rosvoja oli ainakin saaren itse näkemääni osaan hankala kuvitella. Rannallakin tavaroiden jättäminen vartioimatta (mutta toki näköetäisyydelle) veteen mennessä ei aiheuttanut suurempaa ahdistusta, kuten se monessa muussa paikassa olisi aiheuttanut. Port of Spainissa taasen minua tuli joulupyhien hiljentämillä kaduilla lähes ensimmäisenä vastaan muutama omiaan mölisevä asunnoton herrasmies. Kun lopulta löysin auki olevan huoltoaseman minimarketin, oli kassajonossa edessäni kaksi poliisia. Molemmilla oli luotiliivit, vyöllä käsiase ja selässä rynnäkkökivääri. Ehkä turvallisuuskulttuuri alkaa lähestyä Etelä-Amerikan vastaavaa. Vaikka en ole ikinä Brasiliassa käynyt, tuli poliisiparivaljakosta heti mieleen tuo uutisten perusteella lukuisten selvittämättömien murhien maana pitämäni.

151226-1

Barbados, eräs monista rantanäkymistä.

151226-3

Monella Barbadoksen rannalla oli väljää.

151226-4

Klassiset palmu ja meri, edelleen Barbados.

151226-5

Säpinää Bridgetownin (Barbados) keskustan kauppakadulla.

151226-6

Siirtomaahenkinen majatalo Port of Spainissa. Täällä asustelen seuraavat päivät.

 

Pitkä matka Puerto Ricosta Barbadokselle

Ke 23.12.2015, St. Lawrence (Barbados)

Puerto Rico jäi taakse eilen. Saari on merkillinen yhdistelmä latinokultuuria ja toisaalta perusamerikkalaista elämäntapaa. Välillä lattarimusiikki soi baareissa ja kaduilla kuin Kuubassa konsanaan. Toisaalta esimerkiksi tolkuton määrä erilaisia pikaruokaketjuja tuo mieleen Jenkkilän. Burger King, Taco Bell, Wendy’s, Pizza Hut, KFC ja lukuisia muita, usein sijoitettuna ryppäisiin saman parkkipaikan ympärille. Nälkä ei pääse Puerto Ricossakaan yllättämään, jos vain moista sapuskoista pitää. Toinen manner-Yhdysvallat mieleeni tuonut seikka olivat hotellin aamupalalla käytetyt astiat. Ne nimittäin olivat Puerto Ricossakin kaikki kertakäyttöisiä ja valkoista styroxia. Kupit ja lautaset, kaikki. Näin muistan asian olleen myös kaikissa aikanaan vierailemissamme motelleissakin matkalla Los Angelesista New Yorkiin. Tuhlaus ja syntyvä roskan määrä hirvitti eurooppalaista jo tuolloin. Mihinkähän ihmeeseen amerikkalaiset nämä muovivuorensa kippaavat käytön jälkeen. Luulisi, että tila jossain vaiheessa loppuu.

Mutta eilisestä lentomatkastanihan minun piti puhua. Se oli nimittäin monivaiheinen ja sisälsi yllätyksiä. Kyydistä vastasi LIAT-niminen karibialainen lentoyhtiö ja kaikki koneet olivat potkurikoneita. Lähtö Puerto Ricosta oli kahdelta ja lipun mukaan välilaskuja oli yksi, Antigualla. Siellä piti vaihtaa myös konetta. Tällaiset ennakkotiedot minulla matkasta oli. Ensimmäinen lento oli jo puolisen tuntia myöhässä, mutta se ei minua haitannut. Olihan välilaskupysähdys lähes kolmen tunnin mittainen.

Ensimmäinen lento sujui ongelmitta. Olimme Antiguan kentällä hyvissä ajoin seuraavaa lentoa silmällä pitäen. Poistun koneesta viimeisten matkustajien joukossa, enkä mahtunut ensimmäiseen bussikyytiin. Seisoskellessani muutaman muun koneestapoistujan kanssa koneen vieressä kiitoradalla odottelemassa bussia palaavaksi huomasin konetta huollettavan. Vaihtoivat yhtä laskutelineen renkaista. Tuosta vaan, tunkilla ja rengasraudalla, ihan kuin autosta konsanaan. Samaan aikaan koneesta purettiin matkatavaroita. Hyvähän ne kuluneet renkaat on vaihtaa, mutta lieköhän moisen toimenpiteen tekeminen matkustajien nähden sitä ihan parasta mainosta kuitenkaan.

Odottelin aikani Antiguan kentällä (jopa ilmainen netti toimi) ja pääsin jatkolennolle. Ei mitään outouksia tässä vaiheessa. Kuvittelin tämän koneen vievän minut Barbadokselle, mutta toisin kävi. Alle tunnin kestäneen lennon jälkeen laskeuduimme taas, paikkaan jonka nimestä en kuulutusten perusteella saanut selvää. Meidät marssitettiin ulos koneesta transit-terminaalirakennukseen ja kehoitettiin odottamaan lisäohjeita. Olin saapunut Guadeloupeen, Ranskan merentakaiseen departmenttiin, saarelle johin en tiennyt olevani matkalla. Positiivista tässä oli, että alue on osa EU:ta ja roaming-hinnat ovat samat kuin Euroopassa. Valuutta on myös euro. Tämä olisi ollut kätevää jos joku kentä liikkeistä olisi ollut auki. Vaan eipä ollut enää.

Odotteimme terminaalissa lopulta muutaman tunnin. Kukaan ei valistanut minua tai kanssamatustajia siitä, miksi tai mitä odotimme. Vaan mitäpä tuo haittasi, onhan sitä lomalla aikaa. Lopulta meidät marssitettiin takaisin kiitoradalle, samaan koneeseen josta olimme pari tuntia aiemmin poistuneet. Koneeseen nousi myös uutta, ilmeisesti jollain muulla lennolla kentälle tulutta porukkaa. Ehkä olimme odotelleet heitä. Tai sitten jotain muuta. Selityksiä ei sen kummemmin tässäkään vaiheessa tarjoiltu. Tämä lento vei minut lopulta perille. Olimme Barbadoksella yhdentoista jälkeen illalla, yli kolme tuntia myöhässä. Sama potkurikone jatkoi kuulemma vielä Grenadalle ja Trinidadiin. Tällainen lentoyhtiöiden ja -koneiden saarihyppely taitaa olla Karibialle tyypillistä.

Barbadoksen passintarkastuskopilla oltiin tarkkoja. Homma toimi sujuvasti ja hyvin, mutta saarelta poistumislippu olisi haluttu nähdä. Tomera univormutäti minultakin sitä tiskilllä tenttasi. Onneksi olin sen ostanut. Tulostetta minulla ei siitä kuitenkaan ollut. Selitykseni menivät kuitenkin läpi, passini leimattin ja pääsin maahan. Trinidadiin matkatessani minun kannattaisi kuulemma laittaa lippuasiat kuntoon. Siellä ovat tarkkoja, ohjeisti virkailija. Täytyypä ostaa se(kin) jatkolento ennen kuin koneeseen nousen. Tosin, niin hienoja kun jotkut Karibian saaret epäilemättä ovatkin, miksi pohjoiseurooppalainen insinööri sinne tulisi pelkällä menolipulla loisimaan. Eihän moista paluulippua minulta kysytty edes USA:n rajalla, ja sinne sentään halukkaita tulijoita on ihan eri tavalla, kuin vaikkapa Barbadokselle tai Trinidadiin. Purin kuitenkin kieltäni, enkä ruvennut keskustelemaan tästä rajatädin kanssa. Sen sijaan kiitin, otin passini ja hain laukkuni tavarahihnalta.

Taksi löytyi kentän edestä helposti. Toiminta vaikutti järjestäytyneeltä, eikä erilaisia epävirallisia piinailjakuskeja pyörinyt ulko-ovilla lainkaan. Solmiokaulainen kyytijärjestelijä kirjoitti minulle päämääräni kerrottuani lapun ja osoitti auton. Hintakin oli ennalta tiedossa ja kirjattu kyytilappuun. Barbadoksen tiet vaikuttivat yllättävän hyviltä. Ainakin tämän yökyydin aikana asfaltti oli sileää, jopa parempaa kuin Puerto Ricossa monin paikoin. Olin perillä majapaikassani juuri ennen puolta yötä. Olivat kuulemma jo melkein luopuneet toivosta että tulen. Kerroin lennon olleen myöhässä tuntikausia, johon omistajanainen totesi heti ”Liat”. Näin kuulemma käy kyseiselle firmalle usein. Sitten meitä nauratti. Otin avaimen ja painuin vaatimattomaan huoneeseeni toiseen kerrokseen. Ilmastointia ei ole ja kattotuuletin pitää melkoista meteliä. Laitteen laakerit ovat varmaan lopussa. Tässähän alkaa olla suorastaan ikävä risteilylaivaa ja eritoten sen hyvin ilmastoitua ja hiljaista hyttiä.

151223-1

Autoilua Puerto Ricossa. Irtohevonen tiellä.

151223-2

Kaikki Liatin koneet olivat tätä samaa tyyppiä. Huomaa renkaanvaihto-operaatio.

151223-3

Huone Barbadoksella.