Sudanin tasaista kuumuutta – päivä 86

Ti 24.2.2015, Gedaref (SD) – Khartum (SD)

Yö meni siis autossa. Vaikka ulkolämpötila laskikin illalla inhimillisiin lukemiin, bussissa oli yhä sangen lämmin aina aamuyöhön asti. Päivän aikana lämmenneet rakenteet hohkasivat. Viiden aikoihin aamuyöllä sisälläkin alkoi jo viihtyä. Hiki ei enää virrannut. Lähdimme liikkeelle vasta kahdeksan maissa, olihan vasta aamuinen uni ollut laadultaan parasta. Hieman yllättäen yön kiusana olivat myös hyttyset. Luulin jo, että olimme päässeet niistä eroon eivätkä ne tällaisessa aavikkoympäristössä enää pahemmin kiusaisi. Väärin luultu.

Tiistain missio oli ajaa aina Sudanin pääkaupunkiin Khartumiin asti. Matkaa oli hieman yli 400 kilometriä ja tien piti olla tasaista ja hyvää. Tasaista se toden totta olikin, mäkiä emme juuri kohdanneet. Niitä ei tainnut olla ainuttakaan koko päivämatkan varrella. Tien kunnossa sen sijaan oli ajoittain toivomisen varaa. Väylä oli koko matkaltaan päällystetty, mutta nytkin tiessä oli paljonlaisesti painautumia ja kuoppia. Kyyti ei varsinkaan aamupäivällä ollut aina niin tasaista. Jostain syystä kaistamerkinnät puuttuivat koko matkalta. Kummallista.

Liikkeellä oli melko paljon linja-autoja ja rekkoja, joista edelliset ajoivat taas afrikkalaiseen tyyliin hirveää kyytiä ja ohittelivat meitä usein, pysähtyen sitten johonkin tien varren taukopaikkaan, ja ohittaen meidät tauon päätyttyä taas kaasu pohjassa torvi soiden. Rekka-autot taasen eivät paljon muita ohitelleet. Lastia oli paljon ja kalusto näemmä vanhaa. Monella raskaan kaluston kulkijalla näkyi olevan tien varressa ongelmia. Konepelti oli auki tai vielä tyypillisemmin rengasta vaihdettiin. Tämäkin kertonee omaa tarinaansa tien kunnosta.

Meillä ei onneksi rengasongelmia ollut. Bussin tekniikkakin pelasi mitenkuten eikä huollollisista syistä yhtään pysähdystä tarvinnut tänään tehdä. Toisen takapään ilmajousen epäkuntoisuudesta ilmoittanut varoitusvalo tosin syttyi, mutta minkäänlaista vikaa ei havaittu. Tämä ei olekaan ihme, sillä kyseisten varoitusvalojen ei kuulemma pitäisi edes olla toimia.

150225-1

Suoraa tietä ja vaikeuksissa oleva kuorma-auto.

150225-2

Asutusta aavikolla.

Poliisi- ja muita tarkastuspisteitä oli tämän tästä. Tietulliakin jouduttiin maksamaan. Jälleen kerran osa meitä pysäytelleestä porukasta oli siviiliasuissa, osa selvästi poliisin unformussa. Passeja ja auton papereita jouduttiin esittelemään pariin otteeseen. Noin puolessa matkassa yhdellä näistä stopeista eräs, ilmeisesti kyytiä tarvinnut viranomainen, hyppäsi autoon ja hikoili kanssamme bussissa Khartumiin asti. Yhteistä kieltä ei meillä kaverin kanssa ollut, joten emme pahemmin ajatuksia päässet vaihtamaan. Tämä lienee ollut kolmas tai neljäs jonkinlainen viranomainen joka on koko Pikavuoron historiassa Ajokkiin pidemmäksi matkaksi liftannut. Ensimmäinen tapaus sattui muinoin Kazakstanissa. Tuolloinkaan meillä ei ollut minkäänlaista yhteistä kieltä etupenkkiin leveästi hymyillen istuneen karvalakkipäisen poliisin kanssa. Toista sataa kilometriä silloinkin, siitä huolimatta, yhdessä taitettiin.

Sudanin maasto on siis näemmä hyvin tasaista ja aavikkoista. Tien varressa näkyi ajoin valtavat määrät ilmeisesti tuulen siihen kuljettavaa roskaa. Kaikki puskat, pensaat ja tienvarret olivat kirjavanaan muovipusseja ja muuta pikkujätettä. Lämpötila pysyi vielä aamupäivällä jollain tavoin siedettävänä, mutta varsinkin loppuiltapäivä oli jälleen melkoista tuskaa. Auton sisäpuhaltimet eivät siis toimi enää ja sisälämpötila nousi taas yli 40 asteeseen. Onneksi ilma on täällä aika kuivaa. Kosteassa ilmastossa moinen lämpö olisi täysin kestämätöntä.

Neljän aikaan iltapäivällä sitä on hyvin vaikea kestää täälläkään. Asiaa ei auttanut lainkaan se, että juuri näihin aikoihin pääsimme perille Khartumiin, sopivasti iltapäiväruuhkan aikaan. Operointia kaupungissa vaikeutti internet-yhteyksien puute. Lopulta parkkeerasimme bussin erään suuren ja kalliin (noin 200 usd/ yö) eteen. Hotellin internet toimi auttavasti, ja saimme lopulta selville kylliksi koordinaatteja hieman halvemman majapaikan löytämiseksi. Lopulta maksoimme kolmen hengen huoneesta 95 dollaria yöltä. Tämä oli vähemmän kuin olin kuvitellut, Khartumin majoitusten hintatasosta kun liikkuu melko pöyristyttäviä juttuja.

150225-3

Khartoum Center, sinne päin käy tiemme. Ruuhkat ovat vielä tässä vaiheessa edessä.

150225-4

+44 celsiusastetta. Autossa ei viluta.

Ulkomaalaisten matkailijoiden rekisteröityminen on Sudanissa pakollista. Kolmen päivän kuluessa maahan saapumisesta on käytävä ilmoittautumassa viranomaisille ja täytettävä jälleen jonkinlaisia lappuja ja maksettava lisää dollareita Sudanin valtionhallinnon kassaan. Tämä operaatio on tarkoitus hoitaa huomenna, sillä muualla kuin pääkaupungissa asian kuntoon saattaminen olisi ilmeisesti perin hankalaa. Toivoaksemme tarvittavat leimat saadaan passeihin ja pääsemme jälleen tielle torstaiaamuna. Ajamista piisaa vielä reilusti, sillä meidän pitäisi olla Sudanin pohjoisrajalla jo lauantaina. Tapaaminen rajanylityksessä auttavan egyptiläisen ”fikserin” kanssa on sovittu Wadi Halfaan silloin.

 

Facebooktwittermailby feather

Etiopiasta Sudaniin: teknisiä ongelmia ja hellettä– päivä 85

Ma 23.2.2015, Gondar (ET) – Gedaref (SD)

Maanantai oli tapahtumarikas päivä, mutta ensin tärkeimmät: pääsimme menestyksekkäästi Sudaniin ja vieläpä hämmästyttävän vähin temppuilluin. Temppuilusta piti sen sijaan huolta bussi. Aamupäivällä kaasu hirtti ylämäessä kiinni, iltapäivällä laturi oli jälleen irrota kiinnikkeistään vaatien huoltotoimenpiteitä ja illalla, jo Sudaniin päästyämme, bussi oli hetken tulessa. Sellaista seikkailuhenkistä linja-automatkailua tänään.

Gondarista matkaa rajalle oli vajaa 200 kilometriä. Etiopian Sudanin vastaisen rajan osa taitaa olla sangen köyhää aluetta. Siltä se ainakin näytti. Kovin vaatimattomia olivat alueen asumukset. Tie nousi, laski ja mutkitteli ollen siten välillä hidasta ajettavaa. Lähes huomaamatta laskeuduimme kuitenkin koko ajan alemmas ja rajan läheisyydessä maasto alkoi olla hyvin tasaista. Etiopian korkeuksista Sudanin tasangolle laskeutuminen näkyi myös säässä ja ennen kaikkea lämpötilassa. Iltapäivän kuumuus alkoi olla jo suorallaan piinallista. Autossa sisällä tarkeni. Mittari näytti yli neljääkymmentä astetta. En muista sisällä olleen näin lämmintä vielä missään muualla Afrikassa.

Ensimmäinen tekninen ongelma koettiin jo aamupäivällä. Kaasu hirtti kiinni ja kierrokset nousivat huolestuttaviin lukemiin. Auto sammutettiin äkkiä ja asiaa ruvettiin tutkimaan. Maantiellä ohitsemme kulkeneet aasinajajat ihmettelivät toimiamme mutta eivät niihin sen lähemmin puuttuneet. Jumittanut kaasupolkimen mekanismi kaipasi näemmä rasvausta ja huoltoa. Mitään ei (tiettävästi) ollut mennyt varsinaisesti rikki. Hyvä. Pystyimme jatkamaan.

Laturin kiinnitysruuvien löystyminen on ollut ongelma jo aiemmin. Viimeksi niitä kiristeltiin Addis Abebassa ja jo aamulla oli ilmennyt, että asiaan olisi syytä paneutua taas. Moottoritilan luukun aukaisemisesta – tai oikeastaan tauon pitämisestäkään – ei meinannut tulla yhtään mitään viimeisessä rajaa edeltävässä Shededi-nimisessä kylässä. Olimme jo ehtineet Addis Abeban jälkeen tottua siihen, että auton ympärille ei tuijottelijoita pahemmin keräänny kuten aina kävi Etiopian eteläisemmissä osissa. Olemme saaneet olla sangen rauhassa. Täällä tilanne oli aivan toinen. Porukkaa ilmaantui jostain kymmenittäin ja lapset tunkivat jopa autoon sisälle. Aiemmista Etiopian kokemuksista poiketen porukka oli täällä myös jossain määrin päällekäyvää. ”Give me money” –huudot ja ojennellut kädet toivat mieleen Tansanian maaseudun. Raskasta.

Auto piti ajaa kylän ulkopuolelle ja huoltotoimenpiteet tehtiin ankarassa iltapäivän helteessä erään huoltoaseman edessä. Hiki valui. Näemmä emme ajaneet kyllin kauas, sillä ei aikaan kun tähänkin ilmaantui puolenkymmentä miestä ja muutama lapsi katselemaan mitä kummalliset ulkomaalaiset puuhaavat. Ukot seisoivat puolen metrin päässä laturin huoltajista ja tuijottivat. Toista tuntia. Äärimmäisen raskasta. Mitta Etiopiaa kohtaan alkoi olla jo ylitsevuotavan täynnä.

Kiemuraista tietä Etiopian puolelta.

Kiemuraista tietä Etiopian puolelta.

150224-1

Päivän ensimmäinen tekninen ongelma (kaasupoljin).

Maanantaikin on näemmä Etiopiassa kansainvaellusten päivä.

Maanantaikin on näemmä Etiopiassa kansainvaellusten päivä.

Huoltotoimenpiteistä johtuen saavuimme rajalle vasta hieman yli viisi. Etiopian puolen rajatoimisto oli sangen vaatimaton peltilato, jossa passimme leimattiin. Bussiin sisälle tuli siviiliasuinen kaveri, joka tutki sisääntulorajalla tehtyä listaa maahan tuomastamme elektroniikasta ja vaati saada nähdä listaan merkittyjä kameroita ja kannettavia tietokoneita. Muutaman näytettyämme mies oli tyytyväinen. Kaveri tutki myös bussin sisätilat ja kaikki matkatavaratilan luukut pyytäen jopa avaamaan yhden matkalaukun. Ongelmia ei kuitenkaan tullut, auton paperitkin leimattiin ja pääsimme jatkamaan Sudanin tulliin.

Sudanin puolella meitä hyökkäsi heti avustamaan mieshenkilö, joka neuvoi meidät henkilötulliin. Kuten Etiopiassa, myöskään Sudanissa rajaviranomaiset poliiseja lukuun ottamatta näyttävät pukeutuvan siviilivaatteisin. Välillä on hieman hankala arvailla, kuka on satunnainen piinaaja ja kuka taas oikea valtion virkamies. Tämä kaveri taisi kuulua yksityisyrittäjien kastiin. Henkilötullissa jouduimme ottamaan kopiot passin henkilötietosivusta sekä viisumista – palvelu löytyi nimellistä korvausta vastaan heti tullin ulkopuolelta. Tämän jälkeen täytimme maahantulokaavakkeen, jonka rajapoliisi nitoi yhteen passikopioiden kanssa niitä pahemmin katselematta ja totesi: ”Welcome to Sudan”. Asia oli sillä selvä. Passin takaisin ojentaessaan poliisi näytti vielä erikseen passin sivulle lyömäänsä leimaa, jossa korostettiin rekisteröitymisen olevan pakollista kolmen päivän kuluessa. Onnistuuko rajalla? Ei, ei, Khartum, Khartum.

Auton paperit leimattiin nekin ilman sen suurempaa draamaa ja jouduimme vielä lopuksi käymään yhdessä toimistossa, jossa passitietomme kirjattiin käsin suureen vihkoon. Nimemme käännettiin ilmeisesti arabiaksi. Pöydän takana istunut virkailija luki jokaisen nimen ääneen ja ilmeisesti käänsi sen sitten parhaansa mukaan foneettisesti suureen kirjaansa. Homma sujui hyvässä hengessä ja ajoin jopa naureskellen.

Raja-alueella pyöri myös rahanvaihtajia, joilta vaihdoimme paikallista valuuttaa. Kurssi oli parikymmentä prosenttia parempi kuin virallinen, netissä ilmoitettu. Näin kuulemma homma toimii Sudanissa. Pimeiltä markkinoilta saa paremman kurssin, vaikka rahan vaihtaminen näin on toki laitonta. Tämä rahanvaihtajaherra näytti ainakin jossain määrin hermostuneelta.

Pääsimme Sudanin pimeille maanteille seitsemältä illalla. Oli jo täysin pimeää. Tie oli päällystettyä mutta ei kovin hyväkuntoista. Reikiä oli paljon. Matkalle mahtui useampi tarkastuspiste, jossa myös meidät pysäytettiin. Nämä tarkastuspisteiden siviilivaatteisiin pukeutuneet miehet eivät kuitenkaan meidän kansamme pahemmin ruvenneet juttelemaan ja saimme jatkaa muutaman lauseen vaihdettuamme. Yhteinen kieli puuttui. Ero näyttäisi olevan hyvin selvä aiemmin vierailemiimme maihin. Jopa Etiopiassa englantia puhuttiin melko yleisesti, mutta Sudanissa vaikuttaa asia olevan toisin. Arabiaa pitäisi osata.

Savun hälvettyä tarkistetaan kytkennät.

Savun hälvettyä tarkistetaan kytkennät.

Kymmenen aikaan autossa koettiin vielä pitkän päivän päätteeksi suurta draamaa. Kojelauta rupesi yllättäen savuamaan ja rakenteiden takana loimotti jopa liekkejä. Paniikki! Uusi, Afrikasta ostettu jauhesammutin tuli tarpeeseen ja loppujen lopuksi pieni sähköpalo saatiin nopeasti hallintaan. Lähemmissä tutkimuksissa paljastui, että Thaimaassa asennettujen kattotuulettimien päävirtakytkin oli irronnut ja mennyt oikosulkuun. Sulaneet johdonpäät revittiin irti tuhoutuneesta katkasijasta samalla varmistaen, ettei niihin tule enää virtaa, bussi tuuletettiin ja matka pääsi jälleen jatkumaan.

Kaikista viivästyksistä ja huonosta tiestä johtuen olimme perillä 150 kilometrin päässä rajasta sijainneessa Gedarfissa vasta puolilta öin. Kaupunki oli verraten suuri, mutta tähän aikaan muutamia kolmipyörätakseja lukuun ottamatta tyystin kuollut ja hiljainen. Lopulta löysimme yölläkin auki olleen pikkukaupan, ostimme sieltä evästä ja jäimme parkkiin liikkeen eteen. Bussiyö. Tiistaina jatketaan Khartumiin. Tiedossa lienee kuuma päivä, semminkin kun kattopuhaltimetkaan eivät enää toimi. Ilmastointihan kytkettiin pois jo ajat sitten. Vaan eipä sille mitään voi, tällaista on autoilu.

 

Facebooktwittermailby feather

Etiopian ylätasangolta kohti Gondaria ja Sudanin rajaa – päivä 83

La 21.2.2015, Gashena (ET) – Gondar (ET)

Lauantai on näemmä Etiopiassa markkinapäivä. En tiedä mikä muu selittäisi valtaisat ihmisjoukot jotka aamupäivällä ajamiemme teiden reunoja kansoittivat. Kaikki olivat matkalla jonnekin. Mukana oli monenlaista pussukkaa, säkkiä ja puukarahkaa, sekä tietenkin lukuisa joukko erilaisia eläimiä jotka pyörivät aika ajoin ajoreitilläkin. Eteneminen varsinkaan aamupäivällä ei siten ollut kovinkaan rentouttavaa. Kuski sai olla jatkuvasti tarkkana ja väistellä kansaa sekä eläimiä.

Kuten viimepäivinä Etiopiassa on jo totuttu, näkymät bussin ikkunasta olivat jälleen huimia. Vuoristoista maastoa. Tie oli muutamaa hyvin lyhyttä kehnompaa osuutta hyvässä kunnossa ja olimme perillä Gondarin kaupungissa jo hyvissä ajoin neljän jälkeen iltapäivällä. Olimme lähteneet liikkeelle aamukahdeksalta ja pitäneet jopa puolentoista tunnin ruokatauon puolen päivän maissa. Lienee ollut yllätys kaikille, että päivä sujui vähin ongelmin ja matka taittui näin helposti. Bussissa oli hiljaista. Suurin osa porukasta nukkui edellisen yön autossa, jossa oli sangen viileää ja unen laatu ei tainnut olla kaksinen. Päivän lämmettyä uni maistui.

Kartalla tie oli näyttänyt pahalta ja pelkäsimme jyrkkää laskua alas ylätasanteelta. Tällaista alamäkiserpentiiniä emme kuitenkaan kohdanneet, vaan tie laski lähemmäs merenpintaa aika lailla huomaamatta. Toki ylä- ja alamäkiä päivään mahtui, mutta mitään ylätasangolle nousuun verrattavaa mutkatietä emme joutuneet lauantaina alas ajamaan. Hyvä niin.

150222-1

Normipäivä konttorilla.

150222-2

Aamupäivän kansainvaellusta.

150222-3

Merkillinen kivipaasi iltapäivän etapilta.

Päätimme huilia Gondarissa kaksi yötä. Aika kuluu lepäillessä, pyykkiä pestessä ja muita huollollisia toimenpiteitä suorittaessa. Tästä on tarkoitus ajaa maanantaina Sudaniin, jossa ei sitten kaiketi paljon lepäillä. Rajalle on vajaa kaksisataa kilometriä ja tarkoituksenamme on päästä mahdollisimman syvälle Sudaniin jo rajanylityspäivänä. Johtuen erinäisistä auton kanssa koetuista ongelmista, aikataulu alkaa painaa päälle eikä laiva Aleksandriassa odota.

Sudanin suorittamiseen ei kovin montaa päivää jää, ja ainut kahden yön tauko pidettäneen maan pääkaupungissa Khartumissa. Ilmeisesti kaikkien matkailijoiden tulee rekisteröityä maan viranomaisille kolmen päivän kuluessa maahan saapumisestaan, muuten maasta ei ilmeisesti pääse pois tai edessä on muita ongelmia sekä muunlaista piinaa. Yritämme hoitaa asian jo rajakylässä mutta ellei se onnistu, toimenpide on tehtävä pääkaupungissa. Siispä kahden yön stoppi siellä.

150222-4

Mitä kello on? Kun pikkuviisari näyttää noin ja iso näin se on… aivan oikein! Varttia yli kolme iltapäivällä.

Etiopia on siis jäämässä maanantaina taakse – siis sikäli kun meidät Sudaniin päästetään. Yksi mainitsematta jäänyt – mutta ehdottomasti mainitsemisen ansaitseva – Etiopian ihmeellisyys on täällä käytetty kalenteri ja eritoten kellonaika. Kalenterissa on kolmetoista kuukautta ja nyt eletään vuotta 2007. Ok, hyvä. Ei tämä vielä mitään, kyllähän sitä maailmaan erilaisia ajanlaskuja mahtuu.

Sen sijaan kellonaika on se todella hämärä juttu. Täällä kellot nimittäin käyvät kuusi tuntia eri aikaa kuin missään muualla samalla aikavyöhykkeellä. On kummallista, kun vaikkapa ravintolan seinäkello näyttää yhtätoista vaikka kello on ”oikeasti” viisi iltapäivällä. En tiedä miksi, mutta näin se vain täällä toimii. Ainakaan omaperäisyyden puutteesta ei etiopialaisia voi syyttää.

Toisaalta on todettava, ettei tuo omituinen kellonaika- ja ajanlaskutyyli ole paljon ainakaan omia asioitamme täällä sotkenut. Esimerkiksi hotellien kirjautumiskaavakkeisiin olemme kirjoittaneet suomalaisen päivämäärän ja se on kelvannut. Myös kellonajan kyseessä ollen ainakin tiedostavampi, ulkomaalaisten kanssa useammin tekemisissä oleva porukka tuntuu ymmärtävän eron muiden maiden ajan ja etiopialaisen ajan välillä. Jos jotain etiopialaisen kanssa sopii, on kuitenkin hyvä tarkentaa mistä ajasta puhutaan. Näin olen ainakin itse yrittänyt tehdä. Täällä kun ihan oikeasti tuo kello ymmärretään noin, kuusi tuntia päin seiniä.

Nettiyhteydet Sudanissa ovat täysi arvoitus. Saattaa siis käydä niin, että raportointiin tulee tauko. Mutta katsotaan. Kohtahan tuo selviää.

 

Facebooktwittermailby feather

Sudanin paperit, muutama kuriositeetti sekä kamera

Ma 2.2.2015, Nairobi (KE)

Sudanin lähetystö oli vaikea löytää. Tai se olisi ollut, mikäli oma kuskimme ei paikkaa olisi tiennyt. Rakennuksen muureissa tai huomaamattomassa peltiovessa ei näemmä ollut minkäänlaisia tunnuksia ja koko paikka sijaitsi aivan eri puolella kaupunkia mihin googlen kartta sen merkitsi. Pääasia että löytyi.

Pakollinen maisemakuva. Nairobin laitamilla on myös paljon hulppeita (ja aidattuja) asumuksia.

Pakollinen maisemakuva. Nairobin laitamilla on myös paljon hulppeita (ja aidattuja) asumuksia.

Olimme paikalla papereinemme kymmenen aikoihin aamupäivällä. Meitä jatkaa yhdeksän, joten erilaisia lappuja ja kopioita oli melkoinen pino. Viisumikaavake – useaan kertaan kopioitu haalistunut kaksipuolinen paperi, jonka saimme perintökalleutena Jungle Junctionista – piti täyttää kahtena kappaleena. Valokuvia tarvittiin myös kaksi. Passista piti olla kopio sekä kunkin hakijan luottokortista (!), ilmeisesti todisteena viisumin anojan riittävästä varallisuudesta, sekä tietenkin voimassa oleva passi.

Tämän lisäksi asiaa auttaa suuresti hakijan kotimaan lähetystön viisumia varten laatima suosituskirje. Tällaisen paperin saimmekin Suomen Nairobin suurlähetystöstä jo viime viikolla siellä vieraillessamme. Maitse matkaavan tulee liittää mukaan hakemukseen myös auton paperit, eli käytännössä kopiot ajoneuvon tulliasiakirjasta (Carnet). Paljon paperia. Viime viikolla ostamamme kopiokone-skanneri kävi kuumana sunnuntaina. Hyvä ostos oli se. Näiden kaikkien lappujen monistamiseen ja skannailuun olisi jossain kopioliikkeessä mennyt ikä ja terveys.

Kaikki nämä meillä siis oli, mutta se ei ollut kuitenkaan aivan tarpeeksi. Auton tulliasiakirja sekä lähetystön suosituskirje – yhdessä paperissa koko porukan nimet – olivat mukana vain yhtenä kappaleena. Kopiot näistä piti vielä liittää jokaiseen hakemukseen erikseen, siis yhdeksänä kappaleena. Yksi meistä singahti kuskimme avustamana lähimpään kopiopaikkaan ja kävi otattamassa kopiot. Nyt kaikki oli kunnossa. Asiallainen ja vakavanoloinen kaveri tiskin takana niputti passit ja hakemukset henkilö kerrallaan siisteiksi kokonaisuuksiksi, ja otti jokaiselta kertaviisumin hinnan eli 5000 shillinkiä (aika tasan 50 euroa). Helppo vaihtokurssi täällä, pitää käytännössä jakaa vain sadalla.

Saisimme hakea valmiit viisumit keskiviikkona aamupäivällä. Hyvältä näyttää. Tuskinpa niitä enää tässä vaiheessa hylätään. Kokonaisuudessaan Sudanin lähetystössä oli sangen hiljaista ja toimintakin vaikutti lopulta hyvin asialliselta. Jos koko homma oli tässä, jännitimme tätä hakuprosessia turhaan. Toivotaan niin.

150202-1

Kalliita kameroita.

Mikään kovin halpa paikka ajan viettoon tämä Nairobi ei ole. Rahaa tuntuu menevän jatkuvasti. Esimerkiksi tämän päiväinen autoajelumme lähetystöön, sieltä ostoskeskukseen ja lopulta takaisin majapaikkaamme maksoi lopulta kuutisenkymmentä euroa. Toki kyseessä oli pikkubussi ja mukaan mahtui auttavasti koko porukka, mutta melkoinen summa tuon silti pitäisi Afrikassa olla. Tavalliset taksit maksavat myös tyypillisesti paljon verrattuna muihin vastaaviin maihin ja ravintolat, siis vähänkään länsimaistyyliset sellaiset, ovat Suomen hinnoissa tai jopa kalliimpia. Rahaa palaa.

Olen koittanut etsiä täältä uutta kameraa edellisen, jo Namibiassa siipeensä saaneen tilalle. Elektroniikan hinnatkin vaikuttavat sangen kovilta ja kameramallit vanhemmilta verrattuna niihin, joita vaikkapa Suomessa on tarjolla. Nyt pähkäilen, kannattaako täältä koko kameraa ostaa, semminkin jos siitä pitää maksaa kolmannes ylihintaa. Toisaalta käsillä taitaa olla viimeinen hetki moinen kapine hankkia ennen Egyptiä. Epäilen suuresti, etteivät Etiopia ja Sudan ole niitä paikoista sopivimpia mitä viihde-elektroniikkaostoksiin tulee.

150202-2

Pehmeää, raikasta sekä tietenkin aitoa.

Pussiviinaa.

Pussiviinaa.

Koska lienen postannut jo kyllästymiseen asti kuvia Nairobista ja sen katukuvasta, toimikoon jutun kuvituksena tällä kertaa myös muutama kuriositeetti. Esimerkiksi: Afrikassa edulliset viinat – joita en ole rohjennut maistaa – myydään muovipusseissa. Ja: Nairobin marketeista saa Pandan lakua pusseissa, näemmä samoissa pakkauksissa joissa se Suomessakin myydään, ja vieläpä monena makuvariaationa. Kummallista. Suomalaisiin kulutustuotteisiin koko matkalla ei ole pahemmin törmätty. En olisi arvannut, että ensimmäinen olisi lakritsi.

Olen nyt pähkinyt kamerasiaa päiväkausia pääsemättä siinä mihinkään tyydyttävään johtopäätökseen. Heitänkin tämän lukijoille haasteen: mikä kamera sopii matkabloggarille, tai paljon matkustavalle? Mitä itse käytätte?

Kamerassa omassa tapauksessani tulisi mielestäni olla paljohkosti zoomia ja sen pitäisi kulkea vyökotelossa. Pokkari, siis. Soisin myös, että se ei ihan vähästä kaltoinkohtelusta hajoaisi. Ehkä metallirunko? Tässä asiassa en kuitenkaan ole minkäänmoinen asiantuntija, joten otan hyviä ehdtuksia auliisti vastaan. Kerro kommenttikenttään mielipiteesi!

Follow my blog with Bloglovin

 

Facebooktwittermailby feather