Kiertotietä Botswanasta Sambiaan – päivä 23

Ti 23.12.2014, Kasane (BW) – Livingstone (ZM)

Ensimmäiseksi on todettava, että vaikka julistin jo taannoin sen kuuluisan ”oikean” Afrikan alkaneeksi, taisin ennakoida hieman. Sanoisin, että Namibian koilliskulmassa yleistunnelma lienee tosiaan ollut afrikkalainen, tai ainakin sellainen millaiseksi sen olen kuvitellut, mutta liekö kuitenkaan henki ollut ihan täysin sitä samaa kuitenkaan. Sambiassa se on sitä, sekä pinta että pinnanalus. Afrikkaa. Enää siitä ei liene epäilystäkään.

Joulun aatonaatosta tulikin pitkä päivä vaikka niin ei pitänyt alun perin käydä. Päivän päätteeksi meidän tuli olla Sambian puolella Livingstonessa, olivathan useat matkalaiset varanneet sieltämajoituksen aaton vastaiseksi yöksi. Lopulta perillä oltiin vasta puoli kaksitoista illalla. Myönnettävä tosin on, että aamustarttikaan ei ollut kovin aikainen, Kasanesta nimittäin lähdettiin liikkeelle vasta puolen päivän jälkeen.

Reittivaihtoehtoja Botswanan Kasanesta Sambiaan on käytännössä kolme. Lyhin ja teoriassa yksinkertaisin niistä on ylittää rajajoki Sambesi Kazungula lossilla. Tämä reitti lienee lyhyin, alle sata kilometriä. Toinen tapa ylittää raja on ajaa ensin Zimbabween, jossa kilometrejä kertyy noin sata, ja edelleen sieltä Sambian puolelle Livingstoneen siltaa pitkin. Kolmaskin reitti löytyy. On nimittäin mahdollista ajaa takaisin Namibiaan ja kiertää Sambiaan sitä kautta, jolloin ylimääräistä lenkkiä tulee noin pari sataa kilometriä. Tälläkin reitillä on silta. Käytännössä valittavana oli siis joko jonkin muun valtion (Namibian tai Zimbabwen) kautta kulkeminen sekä silta, taikka suora reitti sekä lossi.

Mietimme mitä tehdä. Haastattelimme myös paikallisia. Zimbabwen rajoilla kuulemma saatetaan kiristää rahaa ihan afrikkalaisiltakin, joten tämä vaihtoehto oli helppo hylätä jo kärkeen. Jäljelle jäivät jokilautta tai kiertäminen Namibian kautta. Jonkinasteisen – sanoisinko pikavuoromaisen – jahkailun seurauksena päätimme lopulta valita kiertämisen. Namibia kuitenkin tuntui tutulta ja turvalliseta vaihtoehdolta, ja lautta taasen hieman epämääräiseltä sellaiselta, bussia kun on ennenkin ollut vaikea ajaa erinäisiin lauttoihin ja ramppeihin sen suuren etu- ja takaylityksen takia. Erityisesti keula ottaa helposti kiinni. Kuinka kauan pariin sataan ylimääräiseen kilometriin nyt voisi muka mennä? Onhan noita ajettu, kilometrejä.

No, voihan siihen kauankin mennä. Tämä jouduttiin taas kerran toteamaan.

Namibiassa polttoaine on Sambiaa edullisempaa.

Namibiassa polttoaine on Sambiaa edullisempaa. Jonoja rajan huoltoasemalla.

Rajanylitys oli toisaalta perin hektinen, mutta toisaalta työläs ja aikaa vievä. Sambian puolella porukkaa rajalla oli paljon ja rajakopissa oli sangen tiivis tunnelma. Yhtä australialaista lukuunottamatta olimme rajatungoksen ainoat valkoihoiset. Kaikki viisuminhakijat kirjattiin ylös ruutuvihkoon, joka toi mieleen peruskoulun alaluokat. Aikaa paloi. Itse viisumeiden saamisessa ei kuitenkaan ollut minkäänlaisia varsinaisia vaikeuksia, paitsi valuutta. Viisumit (yksi sisääntulo 50,- usd, kaksi sisääntuoloa 80,- usd) piti nimittäin maksaa Yhdysvaltain dollareilla. Mikään muu valuutta ei kelvannut.

Eurot kuitenkin vaihtuivat dollareiksi erinäisten raja-alueella pyörineiden joutomiesten – jotka muuten hyökkäsivät kimppuumme välittömästi bussista poistuttuamme – ystävällisellä avustuksella. Tämäkin on uusi ilmiö. Tällaisia, niin monesta maasta tuttuja piinaajia on tällä matkalla tullut vastaan hämmästyttävän vähän. Tämäkin muutos kertonee siitä, että olemme saapuneet erilaisen kulttuurin piiriin. Eikä yritteliäisyys olekaan ihme. Wikipedian mukaan Sambia on bruttokansantuotteita tarkasteltaessa lähes kymmenen kertaa köyhempi maa kuin vaikkapa Botswana. Merkillistä. Ei uskoisi.

Bussikin saatiin lopulta tullattua ja matka Sambian puolella jatkui auringon jo laskiessa. Päivän raskain osuus alkoi tästä. Tie rajalta (Sesheke) Kazungulaan oli nimittäin oli täynnä kuoppia ja perin surkeassa kunnossa. Noin 130 kilometrin pätkään paloi aikaa ainakin kolme tuntia. Pimeäkin oli. Tarkkaavaisuutta vaativat kuoppien ja reikien ohella myös tienvarsilla, ja osin myös tiellä, liikkuneet ihmisiä ja eläimet. Mistä lienevät kulkijat tulleet, asutusta kun tien varrella oli melko vähän. Toisaalta ehkä sitä olikin. Emme vain sitä pimeässä nähneet, sähköjä kun ei taida paikallisissa pikkukylissä olla. Välillä metsässä loimottivat nuotiot.

141224-2

Silta Sambesin yli.

141224-3

Tuskaista tietä ja pimeyttä Sambiasta.

Sambiassa poliisistoppien kulttuuri näyttää olevan samanlainen kuin Botswanassa ja Namibiassa. Niitä on täälläkin pääteiden risteyksien yhteydessä. Tiistai-iltaan niitä mahtui kaksi. Poliisit tosin vaikuttivat hyvinkin erilaisilta verrattuna aiempien maiden virkavaltaan, vaikuttaen enemmän kotikutoisilta sotilailta kuin poliiseilta. Jälkimmäisen pysäytyksen yhteydessä viranomaiset havaitsivat autosta puuttuvan ratti vasemmalla -tarran. Sellainen on kuulemma oltava. Tämä ei kuitenkaan haitannut, kunhan poliisien joululahjakassaan tehtiin muutaman euron lahjoitus. Afrikka.

Perille siis kuitenkin päästiin, vieläpä lähtövuorokauden puolella. Hyvä niin. Livingstonessa vietetään peräti viisi yötä ja se toimii siten tavallaan matkan välietappina. Tästä on hyvä jatkaa.

 

Eteläisen Afrikan sapuskajuttuja

Ma 22.12.2014, Kasane (BW)

Yksi huolistani ennen tätä matkaa oli Afrikan ruoka. Mitä siellä syödään? Olisivatko sapuskat niin tympeitä ja/ tai kummallisia, että satunnainen matkailija joutuu suorastaan näkemään nälkää. Ainakin muutaman tähän mennessä nähdyn maan perusteella nämä ennakko-odotukseni ovat osoittautuneet perin huvittaviksi tai jopa naiveiksi. Totta kai täällä ruokaa saa.

Luulisi, että ihminen jossain vaiheessa oppii jyrkkien ennakkoluulojen osoittautuvan käytännössä aina vääriksi kun itse oikeasti asiaan perehtyy ja menee paikalle katsomaan, mistä onkaan kysymys. Ehkä opin minäkin, jonain päivänä. Sitä paitsi ajatus siitä, että jossain olisi kummallisempaa ja oudompaa ruokaa kuin Kiinassa on koominen. Kaikkienhan ainakin sen luulisi tietävän. Tietenkin.

Etelä-Afrikan ja Namibian sapuskat ovat perin lihaisia. Pihvit – nautaa ja riistaa – ovat arvossaan ja niitä sai ravintolasta kuin ravintolasta. Lihakulttuurista kertonevat myös lukuisat rakennetut grillipaikat, joihin törmäili majataloissa, leirintäalueilla ja teiden levähdyspaikoilla. Tässäkin mielessä kulttuuri on näemmä jossain määrin samanlaista kuin vaikkapa Australiassa. Käristyvää lihaa, avotulta ja reipasta ulkoilmaelämää.

Toisaalta Namibian ja Etelä-Afrikan keittiö on saanut selvästi vaikutteita sekä Englannista että pohjoisesta Keski-Euroopasta, käytännössä Saksasta ja Hollannista. Perusravintoiden perusaamupala on tyypillisesti se englantilainen, perin raskas sellainen. Kananmunia, pekonia, makkaraa, paahtoleipää ja papuja. Paikallinen lihaisa makkara boerewurs on myös mainiota, perinne jonka taas uskoisin olevan peräisin buureilta ja siten alun perin Hollannista ja saksasta.

Namibian ruokalistoilla törmäsi usein schnitzeleihin ja jopa röstiperunoihin. Perin saksalaista. Tulipa yksi Wieninleike syötyäkin, muussilla. Pakkohan se oli. Olo oli kuin perisuomalaisella Shellin huoltoasemalla joskus 90-luvulla. Annos ainakin oli samanhenkinen, runsas ja pahemmin konstailematon. Tiedä sitten oliko liha sikaa, kuten se käsittääkseni yleensä leikkeissä on. Sikaa nimittäin ei pahemmin ruokalistoilla ole täällä esiintynyt. Syytä en tiedä. Ehkei niitä vain kasvateta täällä ravintokäyttöön.

Eräs eteläisen Afrikan perusnaposteltavista on biltong, paikallinen kuivaliha. Siihen ei voi olla täällä törmäämättä, biltongia kun myydään ihan jokaisessa kaupassa, baarissa ja huoltoasemilla. Suuremmissa marketeissa on jopa omat tiskinsä joissa tätä lihaa myydään irtotavarana ja erilaisina versioina. Yleisin tyyppi näkyy olevan naudasta tehty. Riistaakin, kuten antiloopin lihaa, saa. Omien kokemusteni mukaan juuri riistasta se parhaimman laatuinen biltong syntyykin. Vähärasvainen ja maukas. Naudasta kuivatetun lihan laatu vaihtelee enemmän.

Tähän loppuun lienee syytä lisätä vielä eräänlainen vastuuvapaalauseke. En nimittäin tiedä, mitä kansan syvät rivit vaikkapa Namibian maaseudulla syövät ja miten he itsensä ravitsevat. Tunnustettavahan kuitenkin on, että olemme ruokailleet käytännössä paremman luokan paikoissa. Turistipaikoiksi niitä kuitenkaan ei voine sanoa, ehkäpä enemmän paikallisen ylemmän keskiluokan ravintoloiksi. Ruokalistat näissä paikoissa kuitenkin ovat olleet aika lailla saman suuntaisia, joten niistä voinee jo johtopäätöksiä vetää: anglosaksista länkkäriruokaa afrikkalaisin vivahtein.

 

141222-2

Runsas, englantilaishenkinen aamiainen Windhoekissa, Namibiassa.

141222-3

Antilooppia ja ranskalaisia. Mainiota lihaa. Swakopmund, Namibia.

141222-biltong

Hyvälaatuista biltongia eli kuivalihaa. Antiloopista.

 

Se oikea Afrikka: Namibian luoteisosa – päivä 16

Ti 16.12.2014, Tsumeb (NAM) – Divundu (NAM)

Niin kutustutun oikean Afrikan alkamista on odoteltu bussissa jo pitkään. Sekä Etelä-Afrikka että Namibia ovat yllättäneet kehittyneisyydellään ja eurooppalaisuudellaan. Homma on näyttänyt toimivan hyvin, tiet ja infra ovat olleet hyvässä kunnossa ja kaikkialla siistiä.

Omat odotukseni ovat olleet ristiriitaisia. Toisaalta ajatus tämän varsinaisen, ehkä stereotyyppisenkin, Afrikan näkemisestä on tuntunut kiinnostavalta. Sitä vartenhan täällä oikeastaan ollaan. Toisaalta vähän hirvittää. Mitä siellä oikeassa Afrikassa syödään? Mihin siellä voi majoittua? Tiedän varsin hyvin viihtyväni paremmin ympäristössä, jossa asiat toimivat kuin niden on tottunut niin sanotuissa sivistyneissä länsimaissa toimivan.

141217-1

Kauppaa tien sivussa.

141217-2

Tyypillistä rakennuskantaa tein varresta.

Syteen tai saveen, tänään se sitten alkoi. Se oikea Afrikka. Muutos Namibian viimeisenä ajopäivänä oli melkoinen, nopea ja hämmentävä. Asutus teiden varsilla muuttui pääosin bambusta tehdyiksi majoiksi. Ihmiset pukeutuvat värikkäästi eikä valkoihoisia juurikaan enää näe. Naiset kantavat taakkoja päänsä päällä. Iltapäiväisestä pyshdyspaikastamme Rundusta ei tuntunut millään löytyvän sen tyyppisiä tuttuja länsimaishenkisiä ruokapaikkoja joihin olemme Namibiassa jo tottuneet. Tunnelma keskusta-alueella muistutti jonkinlaisia pienimuotoisia markkinoita. Tavaroita myytiin pienissä itsekyhätyissä kojuissa ja ihmisiä oli liikkeellä paljon. Afrikkalainen musiikki soi. Kaupustelevista pienyrittäjistä huolimatta markettiketjut olivat yhä täälläkin voimissaan, vaikka rakennukset eivät ihan yhtä siistejä olleetkaan kuin aiemmin Namibiassa. Merkillinen ristiriita.

Ajopäivänä tiistai oli melko raskas. Kilometrejä kertyi yli 500. Tarkoitusenamme oli ajaa mahdollisimman lähelle Botswanan rajaa ja ylittää se keskiviikkoaamuna. Tämän kyseisen rajan tuntumassa ei kuitenkaan ole yhtään suurempaa asutuskeskusta, joten majoitus ja sen löytyminen oli hieman arvoitus. Hieman hankalaksi se menikin. Kymmenen kilometriä ennen rajaa tie muuttui päällystämättömäksi ja piimeäkin tuli. Illalla ehdttiinkin kokea matkan ensimmäisiä varsinaisia pikavuorohetkiä: oliko edessä vihdoin bussiyö? Kuoppaista ja lätäkköistä hiekkauraa ympäröinyt viidakkokin näytti sangen vakuuttavalta. Oikeaa Afrikkaa, tosiaan.

141217-3

Katuvilinään Rundussa.

141217-4

Aurinko laskee Namibian ja Botswanan välisen rajan tuntumassa.

Onneksi rajan pinnassa kulkee kuitenkin joki, joka on näemmä houkutellut paikalle usemmankin majoitusyrittäjän, ja lopulta sopivan hintainen mökkimajoitus löytyikin. Ongelmaksi nimittäin meinasi jälleen muodostua majoitusten korkeahintataso. Nämä ”lodget” kun olivat näemmä lähtökohtaisesti valkoihoisten pitämiä ja vain erilaisille luontoturisteille suunnattuja. Tällaiset matkat eivät liene niitä matkoista halvempia, joten majoituksetkin ovat melko tasokkaita ottaen huomioon niiden sijainnin enemmän tai vähemmän keskellä viidakoa. Tosin tinkiminen auttoi tälläkin kertaa. Lähes aina se on tähän mennessä auttanut.

 

Etosha National Park, Namibia – päivä 15

Ma 15.12.2014, Outjo (NAM) – Etosha Park – Tsumeb (NAM)

Edit 18.12.2014: lisätty kuvat

Uusi viikko alkoi aikaisella startilla. Lähdimme kohti Etoshan kansallispuistoa ja ennen viittä aamulla. Matkaa oli noin 100 kilometriä ja pääsimme puiston portille sopivasti viittä minuuttia ennen porttien avaamista aamunkoitteessa. Tänään aurinko nousi ilmeisesti vartin yli kuusi.

Portilla kymmentä yli kuusi aamulla.

Portilla kymmentä yli kuusi aamulla.

Puiston pääsymaksu oli sama kuin taannoin vierailemassamme hyljereservaatissa: bussista 300,- ja kustakin henkilöstä 80,- paikallista rahayksikköä. Selvisimme siis taas noin kahdeksalla eurolla per henkilö. Ilmeisesti maksu on päiväkohtainen ja mikäli puistossa aikoo yöpyä, täytynee se maksaa kultakin päivältä erikseen. Ajettuamme portista sisään ja asfalttitie johti meidät vajaan parinkymmenen kilometrin päässä sijainneeseen ensimmäiseen aidattuun Okaukuejo-nimiseen ”leiriin”. Matkalla nähtiin jo muutama kirahvi. Puistomaksu suoritettiin vasta täällä. Sittemmin poistuessamme selvisi, ettei kukaan oikeastaan missään vaiheessa kontrolloinut maksun suorittamista, joten kaiketi löyhempimoraalinen matkailija pystyisi ihmettelemään näitä luonnonihmeitä ilmaiseksikin. Ainakin tänään olisi pystynyt.

Tarkoituksemme oli ajaa puiston halki kutakuinkin keskellä sijaitsevasta Okaukuejosta itäpäädyn Namutoniin, jossa käytännössä myös poistumisportti sijaitsee. Näiden kahden paikan väli oli noin 150 kilometriä ja noin puolessa välissä sijaitsee ”leiri” nimeltään Halali, jossa pidimme tauon. Koko matka oli osin nimismiehenkiharoilla olevaa soratietä, mutta varsinaisia ongelmia linja-autolla ei ollut. Ei olisi ollut henkilöautollakaan. Vauhti tosin piti pitää sangen hitaana ja välillä täristi. Keksinopeus lienee ollut jossain 30 kilometrin tuntinopeuden tienoilla. Monet muut olivat liikkeellä maastoautoilla, jotka näyttivät ajavan usein selvästi kovempaa vauhtia. Nopeusrajoitus puiston teillä on 60 kilometriä tunnissa.

141216-Etosha-3

Kirahveja oli tiellä ajoittain lähes riesaksi asti.

141216-Etosha-5

Yksinäinen katselija.

Kansalli spuiston ideana on toimia ilmeisesti ainakin osin aidattuna turva-alueena kaikille alueella luonnostaan esiintyville villieläimille, jotka siis vaeltelevat ja elelevät puistossa vapaana. Alue on valtaisan suuri, joten tiettyä tuuria eläinten bongaaminen tieltä – teiltä ja autosta kun ei saa poistua – tietenkin vaatii. Vietimme puistossa lähes 10 tuntia. Päivän aikana autosta yhytettiin ainakin lukuisia seeproja ja kirahveja, erilaisia antilooppeja sekä kirsikkana kakun päällä jopa yksi sarvikuono, vieläpä ilmeisesti harvinainen sellainen. Leijonat ja elefantit jäivät tällä kertaa näkemättä, vaikka niitäkin puistossa kuulemma on.

Puistossa sijaitsevien ”leirien” yhteydessä on myös mahdollista yöpyä. Näiden aidattujen alueiden yhteyteen – tai oikeammin niiden välittömään läheisyyteen – on rakennettu vesialtaita, joista eläimet käyvät juomassa. Päiväsaikaan altaat eivät näemmä ole kovin suuressa suosiossa, mutta auringon nousun ja laskun aikaan tilanne on ilmeisesti toinen. Näin ainakin esitteissä luvataan. Siis mikäli puistossa haluaa nähdä mahdollisimman monta eläinlajia, on siellä käytännössä yövyttävä. Teillä liikkuminen kun on sallittua vain päiväsaikaan. Harkitsimme tätäkin vaihtoehtoa, mutta majoitukset kansallispuistossa olivat sangen tyyriitä, vaikkakin näemmä siistejä ja tasokkaan oloisia. Kaikilla pysähtymispaikoilla oli esimerkiksi uima-allas.

141216-Etosha-2

”Water hole” ja seeproja.

141216-Etosha-4

Tällaisia ajoneuvoja näkee täällä paljon. Suuri linja-auto on ollut Namibiassa harvinaisuus.

sd

Seeproja tiellä. Puiston tie oli paljolti tällaista koko päivän.

Päiväreissun päätteeksi suuntasimme noin tunnin ajomatkan päässä sijainneeseen Tsumebiin. Hiljainen kaupunki jossa lähes kaikki paikat näyttivät olevan kiinni jo kuuden jälkeen illalla. Hotelli sentään löytyi pitkähkön pyörimisen jälkeen, vieläpä sangen hyvä sellainen. Matka jatkuu taas heti huomenna aamulla. Edessä on taas vaihteeksi perinteinen ajopäivä.

Valitettavasti kuvien lataaminen näillä yhteyksillä on melkoista tuskaa ja hampaiden kiristelyä, joten ne jäävät tällä kertaa väliin.