Ti 23.12.2014, Kasane (BW) – Livingstone (ZM)
Ensimmäiseksi on todettava, että vaikka julistin jo taannoin sen kuuluisan ”oikean” Afrikan alkaneeksi, taisin ennakoida hieman. Sanoisin, että Namibian koilliskulmassa yleistunnelma lienee tosiaan ollut afrikkalainen, tai ainakin sellainen millaiseksi sen olen kuvitellut, mutta liekö kuitenkaan henki ollut ihan täysin sitä samaa kuitenkaan. Sambiassa se on sitä, sekä pinta että pinnanalus. Afrikkaa. Enää siitä ei liene epäilystäkään.
Joulun aatonaatosta tulikin pitkä päivä vaikka niin ei pitänyt alun perin käydä. Päivän päätteeksi meidän tuli olla Sambian puolella Livingstonessa, olivathan useat matkalaiset varanneet sieltämajoituksen aaton vastaiseksi yöksi. Lopulta perillä oltiin vasta puoli kaksitoista illalla. Myönnettävä tosin on, että aamustarttikaan ei ollut kovin aikainen, Kasanesta nimittäin lähdettiin liikkeelle vasta puolen päivän jälkeen.
Reittivaihtoehtoja Botswanan Kasanesta Sambiaan on käytännössä kolme. Lyhin ja teoriassa yksinkertaisin niistä on ylittää rajajoki Sambesi Kazungula lossilla. Tämä reitti lienee lyhyin, alle sata kilometriä. Toinen tapa ylittää raja on ajaa ensin Zimbabween, jossa kilometrejä kertyy noin sata, ja edelleen sieltä Sambian puolelle Livingstoneen siltaa pitkin. Kolmaskin reitti löytyy. On nimittäin mahdollista ajaa takaisin Namibiaan ja kiertää Sambiaan sitä kautta, jolloin ylimääräistä lenkkiä tulee noin pari sataa kilometriä. Tälläkin reitillä on silta. Käytännössä valittavana oli siis joko jonkin muun valtion (Namibian tai Zimbabwen) kautta kulkeminen sekä silta, taikka suora reitti sekä lossi.
Mietimme mitä tehdä. Haastattelimme myös paikallisia. Zimbabwen rajoilla kuulemma saatetaan kiristää rahaa ihan afrikkalaisiltakin, joten tämä vaihtoehto oli helppo hylätä jo kärkeen. Jäljelle jäivät jokilautta tai kiertäminen Namibian kautta. Jonkinasteisen – sanoisinko pikavuoromaisen – jahkailun seurauksena päätimme lopulta valita kiertämisen. Namibia kuitenkin tuntui tutulta ja turvalliseta vaihtoehdolta, ja lautta taasen hieman epämääräiseltä sellaiselta, bussia kun on ennenkin ollut vaikea ajaa erinäisiin lauttoihin ja ramppeihin sen suuren etu- ja takaylityksen takia. Erityisesti keula ottaa helposti kiinni. Kuinka kauan pariin sataan ylimääräiseen kilometriin nyt voisi muka mennä? Onhan noita ajettu, kilometrejä.
No, voihan siihen kauankin mennä. Tämä jouduttiin taas kerran toteamaan.
Namibiassa polttoaine on Sambiaa edullisempaa. Jonoja rajan huoltoasemalla.
Rajanylitys oli toisaalta perin hektinen, mutta toisaalta työläs ja aikaa vievä. Sambian puolella porukkaa rajalla oli paljon ja rajakopissa oli sangen tiivis tunnelma. Yhtä australialaista lukuunottamatta olimme rajatungoksen ainoat valkoihoiset. Kaikki viisuminhakijat kirjattiin ylös ruutuvihkoon, joka toi mieleen peruskoulun alaluokat. Aikaa paloi. Itse viisumeiden saamisessa ei kuitenkaan ollut minkäänlaisia varsinaisia vaikeuksia, paitsi valuutta. Viisumit (yksi sisääntulo 50,- usd, kaksi sisääntuoloa 80,- usd) piti nimittäin maksaa Yhdysvaltain dollareilla. Mikään muu valuutta ei kelvannut.
Eurot kuitenkin vaihtuivat dollareiksi erinäisten raja-alueella pyörineiden joutomiesten – jotka muuten hyökkäsivät kimppuumme välittömästi bussista poistuttuamme – ystävällisellä avustuksella. Tämäkin on uusi ilmiö. Tällaisia, niin monesta maasta tuttuja piinaajia on tällä matkalla tullut vastaan hämmästyttävän vähän. Tämäkin muutos kertonee siitä, että olemme saapuneet erilaisen kulttuurin piiriin. Eikä yritteliäisyys olekaan ihme. Wikipedian mukaan Sambia on bruttokansantuotteita tarkasteltaessa lähes kymmenen kertaa köyhempi maa kuin vaikkapa Botswana. Merkillistä. Ei uskoisi.
Bussikin saatiin lopulta tullattua ja matka Sambian puolella jatkui auringon jo laskiessa. Päivän raskain osuus alkoi tästä. Tie rajalta (Sesheke) Kazungulaan oli nimittäin oli täynnä kuoppia ja perin surkeassa kunnossa. Noin 130 kilometrin pätkään paloi aikaa ainakin kolme tuntia. Pimeäkin oli. Tarkkaavaisuutta vaativat kuoppien ja reikien ohella myös tienvarsilla, ja osin myös tiellä, liikkuneet ihmisiä ja eläimet. Mistä lienevät kulkijat tulleet, asutusta kun tien varrella oli melko vähän. Toisaalta ehkä sitä olikin. Emme vain sitä pimeässä nähneet, sähköjä kun ei taida paikallisissa pikkukylissä olla. Välillä metsässä loimottivat nuotiot.
Silta Sambesin yli.
Tuskaista tietä ja pimeyttä Sambiasta.
Sambiassa poliisistoppien kulttuuri näyttää olevan samanlainen kuin Botswanassa ja Namibiassa. Niitä on täälläkin pääteiden risteyksien yhteydessä. Tiistai-iltaan niitä mahtui kaksi. Poliisit tosin vaikuttivat hyvinkin erilaisilta verrattuna aiempien maiden virkavaltaan, vaikuttaen enemmän kotikutoisilta sotilailta kuin poliiseilta. Jälkimmäisen pysäytyksen yhteydessä viranomaiset havaitsivat autosta puuttuvan ratti vasemmalla -tarran. Sellainen on kuulemma oltava. Tämä ei kuitenkaan haitannut, kunhan poliisien joululahjakassaan tehtiin muutaman euron lahjoitus. Afrikka.
Perille siis kuitenkin päästiin, vieläpä lähtövuorokauden puolella. Hyvä niin. Livingstonessa vietetään peräti viisi yötä ja se toimii siten tavallaan matkan välietappina. Tästä on hyvä jatkaa.
