Ma 23.2.2015, Gondar (ET) – Gedaref (SD)
Maanantai oli tapahtumarikas päivä, mutta ensin tärkeimmät: pääsimme menestyksekkäästi Sudaniin ja vieläpä hämmästyttävän vähin temppuilluin. Temppuilusta piti sen sijaan huolta bussi. Aamupäivällä kaasu hirtti ylämäessä kiinni, iltapäivällä laturi oli jälleen irrota kiinnikkeistään vaatien huoltotoimenpiteitä ja illalla, jo Sudaniin päästyämme, bussi oli hetken tulessa. Sellaista seikkailuhenkistä linja-automatkailua tänään.
Gondarista matkaa rajalle oli vajaa 200 kilometriä. Etiopian Sudanin vastaisen rajan osa taitaa olla sangen köyhää aluetta. Siltä se ainakin näytti. Kovin vaatimattomia olivat alueen asumukset. Tie nousi, laski ja mutkitteli ollen siten välillä hidasta ajettavaa. Lähes huomaamatta laskeuduimme kuitenkin koko ajan alemmas ja rajan läheisyydessä maasto alkoi olla hyvin tasaista. Etiopian korkeuksista Sudanin tasangolle laskeutuminen näkyi myös säässä ja ennen kaikkea lämpötilassa. Iltapäivän kuumuus alkoi olla jo suorallaan piinallista. Autossa sisällä tarkeni. Mittari näytti yli neljääkymmentä astetta. En muista sisällä olleen näin lämmintä vielä missään muualla Afrikassa.
Ensimmäinen tekninen ongelma koettiin jo aamupäivällä. Kaasu hirtti kiinni ja kierrokset nousivat huolestuttaviin lukemiin. Auto sammutettiin äkkiä ja asiaa ruvettiin tutkimaan. Maantiellä ohitsemme kulkeneet aasinajajat ihmettelivät toimiamme mutta eivät niihin sen lähemmin puuttuneet. Jumittanut kaasupolkimen mekanismi kaipasi näemmä rasvausta ja huoltoa. Mitään ei (tiettävästi) ollut mennyt varsinaisesti rikki. Hyvä. Pystyimme jatkamaan.
Laturin kiinnitysruuvien löystyminen on ollut ongelma jo aiemmin. Viimeksi niitä kiristeltiin Addis Abebassa ja jo aamulla oli ilmennyt, että asiaan olisi syytä paneutua taas. Moottoritilan luukun aukaisemisesta – tai oikeastaan tauon pitämisestäkään – ei meinannut tulla yhtään mitään viimeisessä rajaa edeltävässä Shededi-nimisessä kylässä. Olimme jo ehtineet Addis Abeban jälkeen tottua siihen, että auton ympärille ei tuijottelijoita pahemmin keräänny kuten aina kävi Etiopian eteläisemmissä osissa. Olemme saaneet olla sangen rauhassa. Täällä tilanne oli aivan toinen. Porukkaa ilmaantui jostain kymmenittäin ja lapset tunkivat jopa autoon sisälle. Aiemmista Etiopian kokemuksista poiketen porukka oli täällä myös jossain määrin päällekäyvää. ”Give me money” –huudot ja ojennellut kädet toivat mieleen Tansanian maaseudun. Raskasta.
Auto piti ajaa kylän ulkopuolelle ja huoltotoimenpiteet tehtiin ankarassa iltapäivän helteessä erään huoltoaseman edessä. Hiki valui. Näemmä emme ajaneet kyllin kauas, sillä ei aikaan kun tähänkin ilmaantui puolenkymmentä miestä ja muutama lapsi katselemaan mitä kummalliset ulkomaalaiset puuhaavat. Ukot seisoivat puolen metrin päässä laturin huoltajista ja tuijottivat. Toista tuntia. Äärimmäisen raskasta. Mitta Etiopiaa kohtaan alkoi olla jo ylitsevuotavan täynnä.
Kiemuraista tietä Etiopian puolelta.
Päivän ensimmäinen tekninen ongelma (kaasupoljin).
Maanantaikin on näemmä Etiopiassa kansainvaellusten päivä.
Huoltotoimenpiteistä johtuen saavuimme rajalle vasta hieman yli viisi. Etiopian puolen rajatoimisto oli sangen vaatimaton peltilato, jossa passimme leimattiin. Bussiin sisälle tuli siviiliasuinen kaveri, joka tutki sisääntulorajalla tehtyä listaa maahan tuomastamme elektroniikasta ja vaati saada nähdä listaan merkittyjä kameroita ja kannettavia tietokoneita. Muutaman näytettyämme mies oli tyytyväinen. Kaveri tutki myös bussin sisätilat ja kaikki matkatavaratilan luukut pyytäen jopa avaamaan yhden matkalaukun. Ongelmia ei kuitenkaan tullut, auton paperitkin leimattiin ja pääsimme jatkamaan Sudanin tulliin.
Sudanin puolella meitä hyökkäsi heti avustamaan mieshenkilö, joka neuvoi meidät henkilötulliin. Kuten Etiopiassa, myöskään Sudanissa rajaviranomaiset poliiseja lukuun ottamatta näyttävät pukeutuvan siviilivaatteisin. Välillä on hieman hankala arvailla, kuka on satunnainen piinaaja ja kuka taas oikea valtion virkamies. Tämä kaveri taisi kuulua yksityisyrittäjien kastiin. Henkilötullissa jouduimme ottamaan kopiot passin henkilötietosivusta sekä viisumista – palvelu löytyi nimellistä korvausta vastaan heti tullin ulkopuolelta. Tämän jälkeen täytimme maahantulokaavakkeen, jonka rajapoliisi nitoi yhteen passikopioiden kanssa niitä pahemmin katselematta ja totesi: ”Welcome to Sudan”. Asia oli sillä selvä. Passin takaisin ojentaessaan poliisi näytti vielä erikseen passin sivulle lyömäänsä leimaa, jossa korostettiin rekisteröitymisen olevan pakollista kolmen päivän kuluessa. Onnistuuko rajalla? Ei, ei, Khartum, Khartum.
Auton paperit leimattiin nekin ilman sen suurempaa draamaa ja jouduimme vielä lopuksi käymään yhdessä toimistossa, jossa passitietomme kirjattiin käsin suureen vihkoon. Nimemme käännettiin ilmeisesti arabiaksi. Pöydän takana istunut virkailija luki jokaisen nimen ääneen ja ilmeisesti käänsi sen sitten parhaansa mukaan foneettisesti suureen kirjaansa. Homma sujui hyvässä hengessä ja ajoin jopa naureskellen.
Raja-alueella pyöri myös rahanvaihtajia, joilta vaihdoimme paikallista valuuttaa. Kurssi oli parikymmentä prosenttia parempi kuin virallinen, netissä ilmoitettu. Näin kuulemma homma toimii Sudanissa. Pimeiltä markkinoilta saa paremman kurssin, vaikka rahan vaihtaminen näin on toki laitonta. Tämä rahanvaihtajaherra näytti ainakin jossain määrin hermostuneelta.
Pääsimme Sudanin pimeille maanteille seitsemältä illalla. Oli jo täysin pimeää. Tie oli päällystettyä mutta ei kovin hyväkuntoista. Reikiä oli paljon. Matkalle mahtui useampi tarkastuspiste, jossa myös meidät pysäytettiin. Nämä tarkastuspisteiden siviilivaatteisiin pukeutuneet miehet eivät kuitenkaan meidän kansamme pahemmin ruvenneet juttelemaan ja saimme jatkaa muutaman lauseen vaihdettuamme. Yhteinen kieli puuttui. Ero näyttäisi olevan hyvin selvä aiemmin vierailemiimme maihin. Jopa Etiopiassa englantia puhuttiin melko yleisesti, mutta Sudanissa vaikuttaa asia olevan toisin. Arabiaa pitäisi osata.
Savun hälvettyä tarkistetaan kytkennät.
Kymmenen aikaan autossa koettiin vielä pitkän päivän päätteeksi suurta draamaa. Kojelauta rupesi yllättäen savuamaan ja rakenteiden takana loimotti jopa liekkejä. Paniikki! Uusi, Afrikasta ostettu jauhesammutin tuli tarpeeseen ja loppujen lopuksi pieni sähköpalo saatiin nopeasti hallintaan. Lähemmissä tutkimuksissa paljastui, että Thaimaassa asennettujen kattotuulettimien päävirtakytkin oli irronnut ja mennyt oikosulkuun. Sulaneet johdonpäät revittiin irti tuhoutuneesta katkasijasta samalla varmistaen, ettei niihin tule enää virtaa, bussi tuuletettiin ja matka pääsi jälleen jatkumaan.
Kaikista viivästyksistä ja huonosta tiestä johtuen olimme perillä 150 kilometrin päässä rajasta sijainneessa Gedarfissa vasta puolilta öin. Kaupunki oli verraten suuri, mutta tähän aikaan muutamia kolmipyörätakseja lukuun ottamatta tyystin kuollut ja hiljainen. Lopulta löysimme yölläkin auki olleen pikkukaupan, ostimme sieltä evästä ja jäimme parkkiin liikkeen eteen. Bussiyö. Tiistaina jatketaan Khartumiin. Tiedossa lienee kuuma päivä, semminkin kun kattopuhaltimetkaan eivät enää toimi. Ilmastointihan kytkettiin pois jo ajat sitten. Vaan eipä sille mitään voi, tällaista on autoilu.
