Pe 6.3.2015, Kairo/ Giza (EG) – Aleksandria (EG)

Matka Afrikan halki etelästä pohjoiseen päättyi siis tänään. Liikkeelle lähdettiin Etelä-Afrikan Kapkaupungista joulukuun ensimmäisenä ja nyt, hieman yli kolme kuukautta myöhemmin, se sitten päättyi mantereen toiselle reunalle Egyptin Aleksandriaan viitisentoista tuhatta kilometriä, se on paljon Afrikkaa se.

Suunnitelmatkin ehtivät matkan aikana muuttua. Alunperin bussi oli tarkoitus ajaa Punaisenmeren rannalle Sudaniin ja laivata se sieltä Eurooppaan tai Turkkiin. Moisen meriteitse tapahtuvan kuljetuksen kustannukset olivat kuitenkin olleet täysin kohtuuttomat. Kenian ja Tansanian laivayhteyksiäkin tutkittiin, mutta näissä oli sama ongelma. Hirveä hinta. Lisäksi kyseiset laivareitit olisivat vineet bussin ensin Aasiaan ja vasta sieltä monien mutkien kautta Eurooppaan. Ei oikein loogista eikä kustannustehokasta. Niinpä lopulta parhaaksi vaihtoehdoksi valiutui se niistä klassisin, eli ajaa tie loppuun, aina Välimeren rannalle ja Egyptiin asti. Sanottu ja tehty – täällä ollaan. Täältä auto saadaan suhteellisin maltillisin kustannuksin ja järkevällä aikatululla Turkkiin.

Ennen viimeisen pätkän ajamista katsastimme kuitenkin lähes hotellimme edessä sijainneet Gizan pyramidit. Ne, tai oikeammin niiden välitön ympäristö, tarjosi melkoista hulinaa. Kaikenlaisia kauppamiehiä, oppaita ja eritoten kameli- ja hevosratsastusta tarjoavia yrittäjiä pyramidialueella ja sen läheisyydessä riitti riesaksi asti. Alueelle maksoi sisään 80 puntaa eli kymmenisen euroa. Pyramideihin sisälle päästäkseen tuli maksaa vielä lisämaksu, suurimpaan suurin, pienempiiin pienempi. Hautojen interiöörit jäivät tällä kertaa omalta osaltani katsastamatta ja lisämaksutkin siten maksamatta.

Perjantai on Egyptissä vapaapäivä (viikonloppu kun koostuu täällä islamilaiseen tapaan perjantaista ja lauantaista, ei lauantaista ja sunnuntaista kuten meillä), joten näitä muinaisen rakennustaidon ihmeitä katsomassa oli myös paljon paikallista väestöä. Kheopsin pyramidin, siis sen niistä suurimman, kupeessa olevassa kyltissä rakennelman päälle ja päällä kiipeily kiellettiin ehdottomasti. Paikallisia nuoria miehiä tämä ei näemmä kuitenkaan estänyt yrittämästä, kuinkas muutenkaan. Tämä luova suhtautminen kieltoihin ja sääntöihinhän kävi melko ilmeiseksi jo taannoin vieraillessamme Kuninkaiden laakossa, jossa eräs nuori herra suorastaan suivaantui kun vartija rohkeni kritisoida hänen valokuvauspuuhiaan eräässä haudassa. Kuvauksen kieltäviä kyltejä oli kaikkialla laaksossa.

Kaikesta markkinahumusta ja muista lieveilmiöistä huolimatta itse pyramidit, varsinkin ne suurimmat, olivat kuitenkin läheltäkin katosttuna melko vaikuttavia ja suoranaisen epätodellisia ilmestyksiä. Melkoinen tekeminen on moisissa kolosseissa ollut. Käsitykseni mukaan niiden rakentamistapa on edelleen hämärän peitossa. Tällaisten valtavien ihmiskätten rakentamien kivikasojen varjossa ”camelhorserideä” tyrkyttävien kauppamiesten huudotkin oli helppo jättää huomiotta. Kovin pientä piipitystä. Vaikuttavat muinaismuistot saavat helposti pohtimaan sitä, miten kultturit kehittyvät, kukoistavat ja taantuvat. Nykyään muovipyramideja ja muuta krääsää kauppaavien kavereiden muinaiset esi-isät pystyivät aikanaan luomaan silloisen maailman korkeinta kultttuuria ja konstruoimaan rakennelmia, joiden toteutustapa ihmetyttää edelleenkin asiantuntijoita. Nykyisellään taas tieliikenteen hallittu järjestäminenkin näyttää olevan egyptiläisille liian haastavaa. Merkillistä. Miltähän vaikkapa Yhdysvalloissa näyttää joskus kaukaisessa tulevaisuudessa?

Kuten jo ennalta aavistelimme, ei viimeinen ajopäivä tarjonnut mitään ihmeellistä aiempiin verrattuna. Matka pyramidien juurelta Aleksandrian keskustaan ei ollut vähän yli kahtasataa kilometriä pidempi ja koko matka taitettiin tälläkin kertaa aavikolla kulkevaa uutta tietä pitkin. Moni muukin asia oli edellisten aavikkotiepätkien toistoa. Poliiseja sotilaita matkan varrella oli, joillain tiesuluilla jopa panssaroituine tykkiautoineen, mutta meitä ei edelleenkään pysäytelty. Joitain paikallisia autoja näyttiin kyllä pengottavan.

Liikenne Kairon ja Aleksandrian välillä oli vilkkaampaa kuin vaikkapa Hurghadasta ajaessamme, mutta edelleenkään muita kulkijoita ei ruuhkaksi asti tiellä ollut. Vasta Aleksandrian keskustaan auringon laskiessa saapuessamme jouduimme hieman jonottelemaan. Aivan painajaismaista ei liikenne tosin keskusta-alueellakaan ollut ja hotelli rantakadun varrelta löytyi verraten helposti. Pieniä operaatioita ja muun liikenteen pysäyttelemistä sen eteen pääseminen tosin vaati, sillä Aleksandrian liikennejärjestelyt näemmä on suunniteltu siten, että valtakaduilla tapahtuvat u-käännökset kuuluvat olennaisena osana kaupungissa moottoroidulla ajoneuvolla liikkumiseen. Ja koska Ajokki ei kovin pienessä tilassa käänny, vaadittiin muutamia vekslausoperaatioita. Torvet soivat taas, mutta mitäs tuosta.

Bussi mennee laivaan noin viikon kuluessa ja matka Turkin satamakaupunkiin Mersiniin kestää muistaakseni kolme tai neljä päivää. Turkissa on edessä huoltotauko ja matka jatkuu taas huhtikuun alussa, jolloin suuntana on Suomi ja Salo. Tuolla reissulla lienen taas kyydissä minäkin. Siihen asti ihmettelen maailmaa jostain Välimeren ympäristöstä käsin. Mistä, se on vielä epäselvää. Kaiketi Turkista. Alkuperäinen suunnitelmani päästä Kapkaupungista Helsinkiin lentämättä lainkaan näyttää tällä hetkellä hieman vaikeasti saavutettavalta, mutta aivan täysin en ole vielä kirvestä kaivoon heittänyt. Lopullinen totuus Egyptin laivayhteyksistä Turkkiin tai Eurooppaan selvinnee ensi viikon aikana. Bussin kanssa samaan laivaan ei kuitenkaan matkustajia oteta.