Junaillen Lanzhousta Lhasaan

To 10.2.11 Lanzhou (CHN) =>

Juna kohti Tiibetiä lähti heti puolen päivän jälkeen rautatieasemalta joka oli kätevästi hotelliamme vastapäätä. Katu ylitettiin oppaan johdolla, joka ohjasi meidät läpi aseman muodollisuuksien junalle asti. Sinänsä hyvä, sillä toiminta rautatieasemalla oli melko kaoottista ja oikean raiteen ja junan löytäminen kiinankielisten opasteiden avulla olisi saattanut olla haasteellista. Lhasassa opas vaihtuu ja junan lähtiessä erosimme viimeistä kertaa meitä tähän asti matkan Kiinanosuudella luotsanneesta oppaastamme.

Vasemmalla neljän hengen makuuhytti, oikealla junan käytävä.

Ravintolavaunu.

Itse juna oli uusi ja sangen siisti. Liikkeelle päästyämme kyyti osoittautui hyvin tasaiseksi. Makuuvaunuosastossa matkustajat majoittuivat neljän hengen kahden vastakkaisen kerrossängyn osastoihin, joissa alemmat sängyt palvelivat päiväsaikaan istuimina. Jokaisen sängyn jalkopäässä oli jopa oma pieni taulu-tv, jonka ohjelman pystyi valitsemaan muutamasta kanavasta. Junassa oli myös kuuden makuupaikan osastoja sekä istumavaunuja, joissa lienee ollut enemmän kuhinaa kuin parhaassa luokassa, jossa oli sangen rauhallista. Tyylillä ja seesteisesti siis mentiin eikä liikennevälineestä löytynyt mitään huomautettavaa. Matka sujui esimerkillisen mukavasti.

Näkymä makuuvaunuosaston ikkunasta Tiibetin vuoriylängölle. Valkoiset pisteet ulkona ovat lampaita.

Maisemat muuttuivat melko pian vuoristoiseksi ylängöksi, jolla laidunsi aika ajoin lampaita ja jakkeja. Junan näyttöruuduilta pystyi seuraamaan kulloistakin korkeusasemaa ja lukemat vaihtelivat puolestatoista kilometristä lähtökaupungissa Lanzhoussa vuoristo-osuuden lähes 3600 metriin. Pääsääntöisesti rata nousi jatkuvasti ylöspäin.

Tasankoa junan ikkunasta iltapäivällä kuvattuna.

Pe 11.2.11 => Lhasa (TIB)

Yö meni nukkuessa. Vaikka ulkoläpötila laski yöllä lähes kahteenkymmeneen pakkasasteeseen junassa oli lämmin, välillä suorastaan kuuma. Yöllä noustiin edelleen ja aamulla oltiin jo keskimäärin 4600 metrin korkeudessa. Jossain vaiheessa yötä junan seinissä olleet happiventtiilit rupesivat suhisemaan lisäten ilmeisesti matkustamon happipitoisuutta. Varmaankin osin tämän ansiosta korkeuden vaihtelu ja ulkoilman oheneminen ei ainakaan vielä aiheuttanut juurikaan oireita.

Junan käytävässä olleen infotaulun näyttämää perjantaiaamuna.

Ruokailu junassa järjestyi viihtyisässä ravintolavaunussa, jossa monet matkalaisista söivät yli vuorokauden kestäneen matkan aikana useita aterioita. Kiinalaisittain ateriat olivat ehkä hieman arvokkaita, mutta ruoka oli maukasta ja laadukkaan oloista. Yleisesti ottaen kiinalaisen ruoan laadussa on mielestäni ollut suuriakin vaihteluita, mutta tällä kertaa esimerkiksi liha vaikutti otetun ruhon paremmista osista sen sijaan että olisi käytetty niitä epämääräisempiä ja jänteisiä palasia. Lihakastike ja riisi -annos maksoi 43 yuania eli vajaa viisi euroa. Myös omia eväitä syötiin. Tyypillisin kiinalainen pikaruokaeväs on purkkinuudeli, johon lisätään kuumaa vettä. Näitä purkkeja myydään joka paikassa ja myös paikallisten näkee syövän niitä kaikkialla.

Tasankoa, vuoria ja jäätä junamatkan varrelta.

Jakkeja ylätasangolla.

Maisemat jatkuivat perjantaina torstain kaltaisina: edelleen vuorien ympäröimiä kumpuilevia tasankoja. Sekä lampaita ja jakkeja. Sää myöskin jatkui aurinkoisena ja kirkkaana, päivälämpötila nousikin nopeasti lähelle nollaa yön pakkaslukemista ja päätyi lopulta perillä yli kymmeneen plusasteeseen.

Seisake junamatkan varrelta. Na Qu -niminen paikka näytti ainakin junan ikkunasta nähdyn perusteella koostuvan pelkästään uusista, teollisuuskäyttöön tarkoitetuista peltihalleista. Huomaa korkeuslukema.

Perillä Lhasassa oltiin kolmen maissa iltapäivällä hieman yli vuorokauden kestäneen matkustamisen jälkeen. Ensivaikutelma kaupungista oli jopa hieman pettynyt, sillä uuden rautatieaseman ympäristö vaikutti tyhjältä ja autiolta. Aseman ulkopuolella tapasimme uuden paikallisen oppaamme, jonka johdolla kaupungin läpi hotellille ajettaessa kävikin selväksi, että rautatieasema tosiaankin oli syrjässä keskustasta ja siten syrjäinen ensivaikutelma ei ollut väärä. Suuri kaupunki Lhasa ei kuitenkaan missään nimessä ole ja kaikki vaikutti tapahtuvan keskustassakin omaan rauhalliseen tahtiinsa, varsinkin jos sitä vertaa esimerkiksi Lanzhoun kuhinaan. Tiibetissä on tarkoitus viipyä keskiviikkoon 16.2. asti, jolloin juna takaisin Lanzhouhun lähtee. Junan reitti on sama kuin tullessa.

Perillä Lhasassa. Kuva asemalaiturilta.

Lhasan uusi rautatieasema ulkoa kuvattuna. Kuten kuvastakin ehkä saattaa päätellä, rakennus ei voi olla montaa vuotta vanha.

Facebooktwittergoogle_plusmail

Kiinalaista ympäristöasiaa

To 10.2.11 Lanzhou (CHN)

Joskus aiemmin viittasinkin täällä Kiinassa kadulla näkyviin hengityssuojuksiin sekä nokeen, jota kaupungeissa kävellessä tarttuu kengänpohjiin. Ehkä asiasta on hyvä kirjoittaa muutama rivi täältä Lanzhousta käsin, jota ainakin jonkun Wikipediakirjoittajan mukaan pidetään yhtenä maailman saastuneimmista kaupungeista.

Satunnaista kuvaa Lanzhoun kaupunkimaisemasta.

Hengityssuojia näkyy tosiaan kaduilla paljon. Eniten niitä oman havaintoni mukaan oli Jiuquanissa, jossa melkein joka tosella vastaantulijalla sellainen tuntui olevan. Siitä, mikä näiden suojien funktion on en pysty varmasti sanomaan mitään. Varmaankin ilmassa on paljon ihmisen toiminnan aiheuttamia pienhiukkasia sekä myöskin pölyä maaperästä. Ehkä pientä hengitysteiden ärtymystä olen itsekin aika ajoin havainnut. Kummallista kyllä, täällä Lanzhoussa ilma ei mielestäni ole ollut Kiinan osuuden huonointa.

Hiilikasoja sekä jonkinlaista teollisuutta moottoritien varrella.

Hiiltä täällä poltetaan paljon. Teillä on tullut vastaan paljon hiilirekkoja ja hiilikasoja näkee myös kaupungeissa ja maanteiden varsilla ja hiilikamiinoiden savupiiput pistävät esiin monesta seinästä ja oviaukosta kaupungeissakin. Toisaalta jonkinlaista yritystä ilmastonsuojelulliseenkin suuntaan on havaittavissa. Matkan varrella osui silmiin tiealue, jossa katuvalaistus oli hoidettu aurinkoenergialla toimivin lampuin. Talojen katoilla näkyy myös paljon aurinkoenergialla toimivia vedenlämmittimiä. Kaupunkiliikenteessä on tullut vastaan jonkin verran sähkökäyttöisiä ajopelejä. Ehkä siis Kiinassakin pyritään pienin askelin kohti puhtaampaa ympäristöä.

Aurinkoenergialla toimivia katulamppuja lähellä Jiuquanin kaupunkia Kiinassa .

Seuraavaksi lähdemme junalla kohti Tiibetiä. Saapa nähdä, millainen kokemus yli vuorokauden kestävä junailu on. Käsitykseni mukaan juna on uusi ja jossain määrin luksusta. Liput on varattu neljän hengen makuuosastoihin. Muistan kuulleeni, että lipun hintaan kuuluu myös ilmainen lisähappi niille, jotka sitä tarvitsevat. Uusia kokemuksia on siis edessä. Internet-yhteyksistä Tiibetissä ei ole minkäänlaista käsitystä, joten blogitukseen voi tulla katkoja.

Facebooktwittergoogle_plusmail