Ke 16.2.11 Lhasa =>

Juna takaisin Lanzouhun lähti klo 11.25 samaiselta Lhasan uudelta asemalta jolle menneellä viikolla saavuimmekin. Juna oli käytännössä lähes identtinen sen kanssa jolla Tiibetiin tulimme, mutta päivän mittaan osoittautui että palvelu oli tällä kertaa huonompaa. Esimerkiksi ravintolavaunu oli auki vain muutaman tunnin lounas- ja illallisaikaan, jonka jälkeen asiakkaat häädettiin vaunusta pois ja ovet lukittiin, jotta junan henkilökunta sai istua vaunussa rauhassa. Johtuiko palvelukulttuurin muutos siitä, että henkilökunta oli tällä kertaa miespainotteista kun se tullessa oli naisvaltaista, mene ja tiedä.

Myös ruoka oli kehnompaa kuin tullessa, sillä annoksia joista valita oli vain yksi ja sekin koostui pelkästään kasviksista ja riisistä. Rajalliset ravintolavaunun aukioloajat tulivat monelle matkalaiselle yllätyksenä ja iltaruoka jäikin köyhähköksi niille, jotka eivät vaunuun aukiolon puitteissa ehtineet. Eväitäkin oli varattu rajallisesti, koska junan ravintola oli tullessa toiminut sangen hyvin.

Juna kuitenkin kolkutteli eteenpäin läpi osin lumisenkin vuoristoylängön, paljolti lähes viiden kilometrin korkeudessa. Yhdentoista aikoihin, kuun paistaessa usvaisella yötaivaalla, korkeusmittari näytti ensimmäistä kertaa Lhasan jälkeen alle neljää kilometriä. Loppumatka olikin pääsääntöisesti alamäkeä.

To 17.2.11 => Lanzhou – Jingning

Ruokahuollon puutteet junassa jatkuivat aamullakin, joten aamupalakin jäi syömättä. Onneksi juna oli perillä Lanzhoussa jo ennen yhtä iltapäivällä. Vastassa rautatieasemalla oli viimeisen etapin opas, järjestyksessä siis Kiinassa kolmas. Bussi lähti yli viikon seisomisen jälkeen käyntiin ongelmitta ja pikaisen lounaan jälkeen liikkeelle kohti Xi’ania päästiin kolmen jälkeen iltapäivällä. Yöksi pysähdyttiin Jingningin kaupunkiin, josta ajettavaa Xi’aniin jäi perjantaiksi noin kolme ja puoli sataa kilometriä.

Reittimme Kiinassa pitäisi Xi’anin jälkeen olla Chengdu ja viimeisenä suurempana kaupunkina Kunming, josta on tarkoitus suunnata Laosin rajalle. Rajalla meidän pitäisi olla viimeistään lauantaina 26.2., jolloin useimpien Kiinan viisimit umpeutuvat. Matkaa on lähes 3000 kilometriä, joten pidempiin pysähdyksiin ei liene juurikaan aikaa. Toivottavasti edes lyhyempiä ehditään tekemään.

Ma 14.2.11 Lhasa (TIB) – Shigatse (TIB)

Lähtö tänään oli aikainen. Hotelliaamianen, jota tunnutaan valmistavan vain meille, oli jo kello seitsemän. Hotellilta lähdettiin paikallisen matkatoimiston järjestämällä minibussilla kahdeksan maissa. Matkalle lähtenyt joukko oli hieman väsynyt, sillä aikaisen herätyksen lisäksi lähes kaikki matkallaiset olivat jonkinasteisessa flunssassa. Moni on myös viimeöinä nukkunut huonosti ja rauhattomasti, ilmeisestikin ohuen ilman takia.

Ensimmäinen etappi oli Gangtse, jossa tutustuttiin kaupungin temppeliin, joka muistutti aiempina päivinä nähtyjä mutta oli pienempi. Tie kaupunkiin kulki korkean vuoristo-osuuden läpi, jossa korkeimmillaan käytiin viiden kilometrin korkeudessa, yli seitsemän kilometriä korkean huipun välittömässä läheisyydessä. Matkalle mahtui sekä suoria ylänköosuuksia että serpentiinitietä, jotka paikallinen kuski ajoi sangen vauhdikkaasti. Jossain vaiheessa puolileikkisästi alettiinkin jo kaipailemaan Pikavuoron Ajokkia ja sen kuljettajaa, varsinkin kun pikkubussin jousitus oli selvästi Ajokin vastaavaa epämukavampi.

Tiet sinänsä olivat melko hyvässä kunnossa, esimerkiksi kaikki pieniä kiertotieosuuksia lukuunottamatta olivat päällystettyjä. Tien varrella näkyi myös yllättävän paljon puita sekä maanviljelysmaata. Oppaan mukaan täällä viljellään ainakin ohraa ja vehnää.

Perillä Tiibetin toiseksi suurimmassa kaupungissa Shigatsessa oltiin noin 360 ajetun kilometrin jälkeen kahdeksan maissa hämärän jo laskeuduttua. Päivämatkan rasituksia lisäsi autosta puuttunut lämmitys, jonka takia lämpötila sisällä vaihteli päivän aikana paljon. Muutenkin Tiibetin talvikävijän on hyvä varautua siihen, että sisätiloissa on aina kylmä, tyypillisesti kylmempi kuin ulkona päiväsaikaan. Jopa hyvien hotellienkin kaikki yleiset tilat ovat lämmittättömiä. Huoneet ovat onneksi olleet lämpimiä, osin siirrettävien lämmityslaitteiden ansiosta, mutta oven käytävään avatessaan tuntee astuvansa jääkaappiin. Aamupalat on syöty myös toppatakeissa, sillä hotelliravintolat, kuten valtaosa muistakin ravintoloista, ovat olleet niinikään lämmittämättömiä.

Ti 15.2.11 Shigatse – Lhasa

Tiistaiaamupäivä käytettiin vierailuun Shigatsessa sijaitsevaan luostariin, joka oli toiminut aiemmin Pantsen-laman asuinpaikka. Luostarin eri rakennuksissa olikin kyseisen laman usean reinkarnaation mausoleumi, yksi rakennusta kohden. Haudat olivat sangen suuria sekä koristeellisia, maateriaalina hopea, kulta ja erialiset jalokivet. Pantsen-lama on tiibeinbudhalaisuuden hierarkiassa toinen heti Dalai-laman jälkeen, joten tietty mahtipontisuus lienee ymmärrettävää. Luostarissa oli myös valtaisa, yli 20 metriä korkea, sisälle erääseen temppeliin sijoitettu buddhan patsas. Jotain uuttakin nähtävää siis löytyi verrattuna aiemmin vierailtuihin luostareihin, vaikkakin ilmapiiri ja rakennukset olivat hyvin samankaltaisia aiemmin nähtyjen kanssa.

Puolilta päivin lähdettiin ajelemaan takaisin kohti Lhasaa, tällä kertaa käyttäen eri reittiä kuin tullessa. Kyseessä oli eilistä lyhyempi matka, mutta alkutaipale tiestä oli hyvin huonossa kunnossa tietöiden takia. Parin tunnin köröttelyn ja pomppimisen jälkeen tie kuitenkin muuttui taas päällystetyksi ja perille Lhasaan saavuttiin vielä auringon paistaessa kuuden jälkeen illalla.

Matkan varrella näkyi jälleen jossain määriin viljelymaata sekä paikallisia maa- tai omakotitaloja, joita näytettiin rakentavan koko ajan lisää sillä työmaita näkyi paljon. Paikalliset pientalot näyttivät olevan pääsääntöisesti pohjaltaan suorakulmaisia, tasakattoisia ja kaksikerroksisia. Rakennusmateriaalina talojen ulkoseinissä käytettiin joko jonkinlaisia umpibetoniharkkoja tai säännölliseksi työstetettyjä harkkomaisia luonnonkiviä. Lämmöneristeitä ei ainakaan seinissä näyttänyt olevan. Uskoisin, että talvikuukausina sisällä on melko viileää. Työporukoissa näkyi eri-ikäisiä miehiä ja naisia, joten rakentaminen tehtäneen oman kylän voimin talo kerrallaan.

Lhasa jää taakse huomenna puolilta päivin, jolloin juna kohti Lanzhouta lähtee. Perillä sen pitäisi olla torstaina iltapäivällä ja todennäköisesti yövymme Lanzhoussa yhden yön ennen suuntaamista takaisin tielle kohti eteläisempää Kiinaa.

Su 13.2.11 Lhasa (TIB)

Lauantai ja sunnuntai kuluivat kierellessä Lhasaa, pääosin tiibetiläisen oppamme johdolla. Erityisesti kierroksissa keskityttiin Lhasan lukuisiin palatseihin ja tiibetinbudhalaisiin luostareihin. Launtaina käsittelyssä olivat Lhasan epäilemättä kuuluisin rakennus eli Potalan palatsi sekä vanhan kaupungin keskustassa sijaitseva temppeli. Sunnuntaina vierailtiin kaupungin liepeillä sijaitsevassa Tiibetin suurimmassa luostarissa sekä Dalai Laman entisessä kesäpalatsissa. Ryhmämatkatyylisten nähtävyyskierrosten jälkeen molempina iltapäivinä jäi vielä aikaa kierrellä Lhasaa omatoimimatkailiijankin ominaisuudessa.

Selvästikään Tiibetissä ei ole turistisesonki, joten ainakaan läsimaisia matkailijoita ei juurikaan Lhasassa näkynyt. Tämä ei suinkaan tarkoittanut sitä, että olisimme joutuneet olemaan yksin vierailemissamme nähtävyyksissä. Ne nimittäin ovat myös paikallisten pyhiinvaelluskohteita. Tiibetin kansa vaikuttaa hyvin hurskaalta sillä luostarit ja palatsit olivat välillä tungokseen asti täynnä rukouksia mumisevia paikallisia perhekuntia vauvasta vaariin. Paikallisia pyhiinvaeltajia näki paljon myös kaduilla. Ilmeisesti erinäisiä pyhiinvaellusreittejä on kaupungissa monia ja vaeltajat kiertävät näitä lenkkejä heittäytyen maahan vatsalleen muutaman metrin välein lukien samalla rukouksia. Kuten kuvitella saattaa, eteneminen tällä tavalla on hitaanlaista. Kädessä pidettäviä pyöritettäviä rukousmyllyjäkin näkee paljon kaduilla kulkevilla paikallisilla.

Luostarit ja paltsit koostuivat pääasiassa lukuisista sokkeloisista, useassa tasossa sijaitsevista hämäristä, usein suitsukkeentuoksuista huoneista, joissa on paljon erilaisten Buddhien ja Lamojen patsaita. Tiloja valaisivat pienet ikkunat sekä kynttiläastiat, joihin pyhiinvaeltajat lisäsivät polttoaineeksi jonkinlaista kiinteää voita. Toinen suosittu uhrilahja tuntui olevan raha, sillä useimpien patsaiden edustat oli kylvetty täyteen pieniä seteleitä. Jyrkkiä portaita ja kiipeämistä oli myös runsaanlaisesti ja tahti olikin syytä pitää rauhallisena ellei halunnut päätään ja keuhkojaan kipeäksi ohuesta ilmasta, tikkaanomaisia portaita kavutessa nimittäin kaupungin korkeusasemankin alkoi huomaamaan.

Kiinalainen vaikutus näkyy Lhasassa selvästi ja virallinen Kiina on selvästi jossain määrin varpaillaan levottomuuksien varalta sillä kaupungilla näkee jatkuvasti aseistettuja sotilaspartioita ja kadunkulmissa armeijan vartioasemia. Tämä on uutta, sillä tällaista virkavallan läsnäoloa ei vielä ole missään muussa kaupungissa näkynyt. Tänne on tosin vaikea kuvitella levottomuuksia sillä niin rauhalliselta meno vaikuttaa. Myöskään virkavallan läsnäolosta huolimatta meitä ei ole siltä taholta mitenkään häiritty. Esimerkiksi passeja ei ole pyydetty täällä nähtäväksi kertaakaan, kuten itse asiassa ei vielä missään muuallakaan Kiinassa.

Kiinalainen läsnäolo näkyy myös hienovaraisemmin, sillä esimerkiksi kaikkien pyhiinvaelluskohteiden katoilla liehui näkyvästi Kiinan lippu. Potalan palatsin välittömään läheisyyteen on myös rakennettu uusia liike- ja kaupparakennuksia joiden avulla Lhasaa epäilemättä pyritään kiinalaistamaan tai länsimaalaistamaan salakavalammin kuin vain voimalla olisi mahdollista. Ainakin toistaiseksi paikallinen väestö tosin näyttää yhä pukeutuvan hieman enemmän tiibetiläiseen kuin länsimaiseen tyyliin.

Huomenna matka jatkuu. Edessä on linja-automatka Tiibetin toiseksi suurimpaan kaupunkiin, jossa on tarkoitus viettää yksi yö. Lhasaan palataan tiistaina.