Kevät Lähi-idässä

Ke 9.4.2013, Etelä-Libanon (LB)

Totta tosiaan, kevät. Viimeisen viikon aikana päivälämpötilat ovat tosin olleet täällä lähinnä Suomen kesän helteisimpiä päiviä vastaavia. Aurinko porottaa siniseltä taivaalta ja lämpömittari näyttää parhaimmillaan lähes kolmeakymmentä plusastetta. Iltaisin on usein yhä viileää ja ajoin myös perin pilvistä, lämpötilan laskiessa lämpimän ilman sisältämän kosteus kun kaiketi tiivistyy muodostaen pilviä, jotka pyyhkivät tämänkin lähes kilometrin korkeudessa sijaitsevan mäen yli. Välillä olemme siis kirjaimellisesti pilvessä.

Tyypillisesti Libanonissa kuulemma sataa talvisin paljon ja kaatamalla, jopa viikkoja kerrallaan. Jonkin verran rankkojakin sateita on tänä talvenakin nähty, mutta ilmeisesti paljon vähemmän kuin yleensä. Vesisäiliöt ja -varastot ovat tyhjillään ja maanviljelijät ihmeissään. Erään jututtamani paikallisen mukaan näin vähäsateista talvea maa ei ole kohdannut sataan vuoteen.  Uskokoon ken haluaa, mutta kesällä on eittämättä luvassa ongelmia. Tätä en epäile minäkään.

Vajaa vesivarasto.

Kovin ovat tyhjillään, vesivarastot.

 

Muutenkin käyttövesiongelmat ovat täällä arkipäivää. Eräässä lähikylässä vesi kuulemma pumpataan yli puolen kilometrin syvyydestä ja sitä voidaan jaella kuhunkin talouteen vain yhtenä päivänä viikossa. Eikä talven vähäsateisuus ainakaan pohjavesivarantojen tilannetta paranna. Kovin vierailta tuntuvat tällaiset ongelmat tuhansien järvien maasta tulevalle. Jossain vaiheessa kaivoja ei kai voida enää porata syvemmälle ja pumppujenkin teho loppuu kun reikä alkaa olla kilometrejä syvä. Mitä sitten tapahtuu, kuka tietää.

Vaikka maasto täällä näytti varsinkin talvella perin kitukasvuiselta, kuivalta ja puuttomalta, saa pienikin sade sen muuttumaan vihreäksi. Tämä muutos tapahtuu näköjään vieläpä sangen nopeasti. Kesällä kaikki voi olla – ja vesitilanteen huomioon ottaen varmasti onkin – toisin ja masemat karumpia, paahtaahan päivä täällä silloin vielä huomattavasti huhtikuuta ankarammin, eikä kesäisin normaalisti edes juurikaan taida sataa.

Kevät ei siis liene täällä lainkaan hullumpaa aikaa, ainakaan näin satunnaisluontoisen vierailijan silmin katsottuna. Ohessa muutama kuva, siis siitä keväästä.

140409_maisema-1

Kyllä Libanonista muutama puukin löytyy, muualtakin kuin lipusta.

 

140409_maisema-2

Väritäpliä.

 

140409_maisema-3

Vehreä laaksomaisema eteläisestä Libanonista.

 

 

 

Facebooktwittermailby feather

Palloilua Beirutissa

Pe 14.3.2014, Beirut (LB)

”It’s a security day”. Näin totesi beirutilaisen hotellini respa yrittäessään hankkia minulle kyytiä lentokentälle. Hotellin pikkubussi oli kuulemma jumissa ylimääräisten tarkistuspisteiden ja sotilastoiminnan aiheuttamissa ruuhkissa. Kaupungissa oli kuulemma perjantaisen iltapäiväruuhkan lisäksi joku poliittinen tilaisuus.

Vaan eipä se haitannut, hommasivat minulle sitten taksin jonka nuori kuski otti tehtävänsä vakavasti ja haasteen vastaan kyyditen minut onnistuneesti ja kilpa-automaisin ottein kentälle. Jokainen vapaa kolo kaupungin liikennehelvetissä tuli käytettyä ja moottoritiepätkällä mittari näytti lähes puoltatoistasataa. Intoutuipa kuski jopa välillä tuulettamaankin erityisen onnistuneen kiilauksen tehtyään. Hyvin näköjään kulkee 30-vuotiaskin Mersu.

140314-Beirut-6

Puomeja ja sulkuja Beirutissa.

 

140314-Beirut-2

Checkpoint. Tällaisiin maastopukuihin pukeutuneet ovat ilmeisesti jonkinlaisia poliiseja.

 

Mutta entäpä itse kaupunki sitten? Tämä oli ensimmäinen kerta kun pääsin kunnolla ihmettelemään Libanonin pääkaupunkia. Alueen epävakaa turvallisuustilanne näkyy Beirutissa suurena määränä erilaisia aseistettuja sotilaita ja poliiseja. Tarkastuspisteitä ja puomeja on paljon, mutta ei se ainakaan omaa kuljeskeluani kaupungissa rajoittanut. Jopa jotkut siviileihin pukeutuneet parkkipaikkojen vartijatkin näkyivät aseistautuneen rynnäkkökiväärein ja tulinpa myös nähneeksi elämäni ensimmäisen yksityisen vartioliikkeen tunnuksin varustetun raskaan ja pienellä tykillä varustetun panssariauton. Paljon aseita oli siis siellä. Mihinkään näkyvään turvallisuusuhkaan en tosin törmännyt.

Beirutia kutsuttiin tiettävästi ainakin joskus aiemmin Lähi-idän Pariisiksi. Pieniä viitteitä tästä on vieläkin havaittavissa, sillä olin aistivinani kaupungissa jonkinlaista latinalaistyyppistä ja eurooppalaista henkeä. Ja toki, onhan ranska myös monen libanonilaisen ensimmäinen ja parhaiten osaama vieras kieli. Englantiakin puhutaan tyypillisesti hyvin ja vaikka maassa oma rahansa onkin, käytännössä myös yhdysvaltojen dollareilla voi maksaa kaikkialla. Keskimäärin libanonilaiset vaikuttavat sangen kosmopoliittisilta ja kielitaitoisilta sekä yritteliäiltä tyypeiltä. Maan lähihistorian huomioiden tämä on ymmärrettävää. Hyvin moni on asunut jossain muuallakin kuin kotimaassaan.

Yleisemmällä tasolla en oikein tiedä mitä Beirutilta odotin, joten kokemus oli aika neutraali. Kaupungissa näkyy kaikesta huolimatta olevan paljon rahaa, hienoja tornitaloja ja laatuautoja. Tai ainakin varallisuutta on kertynyt joillekin ja kuilu rikkaiden ja köyhien välillä lienee aika suuri. Toisaalta kerjäläisiä on melko paljon, ja päivän kestäneen vaelteluni aikana minuakin lähestyttiin ehkä viitisen kertaa rahan toivossa. Ilmeisesti monet näistä, romanikerjäläisten tyyliin lapsensa kanssa kuppi kädessä kadulla istuvista naisista ovat syyrialaisia pakolaisia. Kokonaisuudessaan kaupunki näytti ehkä vauraammalta ja energisemmältä kuin olin kuvitellut.

140314-Beirut-1

Rantabulevardi.

 

140314-Beirut-5

Vanhaa rakennuskantaa.

 

Beirutilaisia ja Välimeri.

Beirutilaisia ja Välimeri.

 

Säpinää kaupungin keskustassa.

Säpinää kaupungin keskustassa.

 

Täältä matka käy seuraavaksi Kyprokselle, tarkemmin sanottuna saaren turkkilaiseen pohjoisosaan. Luultavasti sieltäkin on jonkinlaisia havaintoja luvassa, onhan kysymyksessä jaettu saari. Jonkinlaisen rajankin joudun ylittämään, lentoni nimittäin laskeutuu saaren kreikkalaiseen eteläosaan. Haasteita luvassa, taas. Ehkä.

 

 

Facebooktwittermailby feather

Kyllä minä niin mieleni pahoitin – Beirut International Airport

6.2.2014, Beirut (LB)

Monenmoiset lentokentät ovat vuosien varrella käyneet tutuiksi monenmoisissa maissa, joten voisi kuvitella ettei yksi lisää sanottavammin enää venettä heilauta. Beirutin lentokenttä lienee itse aiemmin näkemiini verrattuna keskisuuri, tai jopa hieman keskikokoa pienempi. Tilat ovat siistit ja uuden oloiset, ei siinä mitään.

Rafic Hariri International Airport, Beirut.

Rafic Hariri International Airport, Beirut.

 

Mutta. Kentällä haahuilun ja muutamissa kansainvälisen alueen tax free -liikkeessä vierailtuani löytyipä tämän kaupungin lentoasemalta piirre, joka jäi mieleenkin. Enpä muista milloin viimeksi olen yhtä leväperäistä asiakaspalvelua kohdannut, ainakaan vastaavassa tilassa ja tilanteessa kansainvälistä lentoa odottaessani.

Hieman hakusessa näyttää nimitäin tämän kenttävierailun perusteella olevan beirutilainen palvelukulttuuri. Perin siisteihin jakkupukuihin puetut myyjät ovat toki edustavan näköisiä, mutta saattavat näemmä kesken maksutapahtuman jäädä pitkähköksi aikaa raha kädessä juoruilemaan kollegansa kanssa tuskin vilkaisemattakaan asiakkaaseen. Katsekontakti tuntuu muutenkin olevan hukassa ja vaihtorahat pyöristetään – näemmä aina – asiakkaan tappioksi ylöspäin.

Kuittia on myöskään ilmeisesti turha odottaa, taikka oikeastaan minkäänlaista vaikkapa näkemiin-ja-hymy -tyylistä päätöstä ostotapahtumaan. Asiakas voinee poistua jahka kiusaantuu kylliksi vaihtorahat kädessä hölmönä tiskin ääressä seisoskeluun myyjän selkää katsellen. Laiskanlainen purukumin jauhaminen kruunaisi näiden tyypillisesti nuorten ja nuorehkojen naisten yleisolemuksen. Rehellisyyden nimissä tunnustettakoon tosin, että tätä ilmiötä en sentään kentällä bongannut.

Sama palvelutyyli toistui Beirutin kentällä kahdessa liikkeessä ja yhdessä ravintolassa pienin variaatioin. Ei näin Libanon, totean tämän tilitykseni loppuun. Vaikka eiväthän nämä minua kuuntele. Eikä kukaan tainnut minulta oikeastaan mitään kysyäkään.

 

Facebooktwittermailby feather

Bosnia ja vähän Libanonkin

Su 12.1.2014, Etelä-Libanon (LB)

Tulin kuluneella viikolla vierailleeksi aivan Israelin ja Libanonin erottavan rajan tuntumassa. Eteläinen naapuri oli ajoittain lähes kivenheiton päässä, vaikkakaan kiviä ei sinne tältä puolelta rajaa kannata ruveta heittelemään, onhan kyseessä yksi maailman tarkimmin vartioiduista rajoista jossa lentävät esineet johtavat epäilemättä helposti kansainväliseen selkkaukseen. Huolimatta rajavyöhykkeen lukuisista punaisista miinavaarasta kertovista pääkallokylteistä libanonilaiset maanviljelijät näyttävät kyntävän viljelyskelpoisia peltoja aivan rajaviivaan asti.  Otsa tuskanhiessä leipänsä ansaitsevat kaiketi nämäkin farmarit.

Viimeinen varsnainen sota Israelin ja Libanonin eteläosissa toimineiden muslimitaistelijoiden välillä käytiin täällä 2006. Eteläisessä Libanonissa rakennetaan paljon uutta ja varsinaisia raunoita tai tuhottuja rakennuksia en ainakaan itse ole juurikaan alueella tekemieni vaatimattomien kierrosten aikana nähnyt. Tämä on melko yllättävää ottaen huomioon sen, ettei alueella riehuneesta täysimittaisesta sodasta ole vielä vuosikymmentäkään. Osaltaan asian tosin selittänee tuolloisen sodan suhteellinen lyhyys.

Vaarallisesta rauniosta varoittava kyltti Mostarissa.

Vaarallisesta rauniosta varoittava kyltti Mostarissa.

 

Asiat olivat toisin Bosniassa, jonka läpi ajoimme etelästä pohjoiseen menneenä syksynä. Noiden neljän päivän aikana yövyimme Mostarissa ja maan pääkaupungissa Sarajevossa. Vaikka maan sisällisodasta on jo parisenkymmentä vuotta sodan jäljet olivat yhä paikka paikoin nähtävissä. Vaikkapa Mostarin kaupunkikuvaan näytti yhä kuuluvan joitain reikäisiä ja tuhottuja rakennuksia.

Erityisen selvästi vuosikymmenien takaiset rauniot sattuivat silmään aivan maan pohjoisen rajan tuntumassa. Ilmeisesti paikallisena tapana on tällä alueella ollut jättää tuhotun omakotitalon raato tontille pystyyn sitä purkamatta ja rakentaa uusi, lähes identtinen talo muutaman metrin päähän vanhan viereen. Tällaisia talopareja oli joissain kylissä lähes jokatoisella tonitilla. Merkillistä. Liekö kyseessä jokin uskonnollinen tapa jossa vanhaa rakennusta – jossa todennäköisesti on kuollut ihmisiä – kohdellaan kuten hautaa kohdeltaisiin. Ehkä.

14-01-12-northern-bosnia

Raunioita pohjoisessa Bosniassa. Tässä tosin erillään uudisrakennuksista.

 

Kovin mieltäylentävää vaikutusta eivät moiset kylät satunnaiseen ohiajajaan ymmärrettävästi tee, eivätkä rauniot asutulla alueella liene kovin turvallisiakaan. Syyt tällaiseen menettelytapaan lienevät siten painavat. Tai sitten syy on se nykymaailmassa painavin kaikista, raha. Ehkä uusiin rakennuksiin on saatu kansainvälinen rahoitus mutta vanhojen purkamista ei kukaan hoksannut rahoittaa.  En tiedä joten täytyy arvailla.

Toinen jossain määrin yllättävä seikka Bosniassa oli maan uskonnollisuus, tai ehkä oikeammin islaminuskosta kertovien ulkoisten merkkien lukuisuus. Tämä näkyi lähes kaikkialla, sekä ihmisten pukeutumisessa ja olemuksessa – naisten huivit ja miesten parrat – että uskonnollisten rakennusten kuten moskeijoiden määrässä. Toki kyseessä on selvästi maallistunut maa eikä sitä tietenkään voi verrata vaikkapa Iraniin, mutta tämä oli silti yllätys. Näköjään Manner-Eurooppaankin mahtuu selvästi islamilainen maa.

Aivan sattumaa tämäkään, ilmeisesti maan itsenäistymisen jälkeen huomattavasti lisääntynyt uskonnollisuus ei liene ollut. Harva asia maailmassa on. Törmäsin nimittäin sekä Mostarissa että Sarajevossa prameisiin ja uuden oloisiin Saudi-Arabian ja Iranin rahoittamiin moderneihin kulttuurikeskuksiin, joissa näkyi käyvän vilske. Näköjään myös islam ja jossain määrin vauraammat mainittua uskontoa tunnustavat maat osaavat lobata asiansa puolesta. Vaikka tottahan tosin on, että historiallisesti Bosnia on ollut ammoisista ajoista islamilainen, vaikkakin eurooppalaisittain suuntautunut paikka.

Mostar ja minareetit.

Mostar ja minareetit.

 

Kaikesta edellä esitetystä huolimatta sanoisin Bosnian olleen lopulta jossain määrin positiivinen kokemus. Maan lähihistorian rikkinäisyyden huomioiden lienen odottanut jotain karumpaa ja takapajuisempaa. Näin ei kuitenkaan ollut. Bosnia oli ihan vierailukelpoinen maa siinä missä moni muukin. Vai lienevätkö syynä olleet vertailukohdat, ovathan viimeisten vuosine matkani suuntautuneet paljolti Aasiaan, jossa näkee monenmoista ja joihin verrattuna Euroopan köyhimmätkin maat ovat sangen vauraita. Oli miten oli, matkailu avarsi. Jälleen kerran.

 

Bosnia ja Hertsegovinaa koskevat mietteet ja havainnot ovat  peräisin itäisen Euroopan maantiekierrokselta 7.10. – 15.11.2013. Bosniassa vietettiin nelisen päivää 4.7. – 7.7.2013. Tämän matkan matkablogi löytyy osoitteesta pikavuoroilua.com.

 

Facebooktwittermailby feather