Jumissa Lombokilla

26.1.2012 Lembar (Lombok, ID)

Olin varannut minibussi-laiva-minibussi -yhdistelmälipun Lombokilta Balille keskiviikoksi ja kuljetus lähtikin ajallaan Senggigistä aamupäivällä. Noin tunnin matkan jälkeen auto saapui Lembarin satamaan jossa odotti epämiellyttävä yllätys: kaikki laivavuorot oli peruttu kovan tuulen vuoksi.

Huhu satamassa kertoi, että seuraava laiva lähtisi mahdollisesti viideltä seuraavana aamuna. En ollut pulassa yksin, satamassa nimittäin oli kymmeniä muitakin turisteja ihmettelemässä tilannetta. Jonkin tunnin odottelun ja säätämisen jälkeen porukka alkoi hajaantua kahtaalle. Osa ihmisistä lähti lentokentälle kokeilemaan onneaan siellä ja osa, allekirjoittanut mukaan lukien, taas jäi Lembariin odottamaan aamua. Kaupungissa varsinaisia majoitusliikkeitä on kovin vähän, mutta onneksi tilapäismajoitus järjestyi tyhjästä paikallistalosta vajaan kymmenen euron korvausta vastaan.

Ihmettelyä ja säätämistä Lembarin satamassa. Porukkaa ajettiin satamaan vielä torstainakin, vaikka lauttatilanteen luulisi olevan jo selvä matkanjärjestäjillekin.

Torstaiaamuna kävi ilmeiseksi, että laivat eivät edelleenkään kulje, ja erään huhun mukaan satamakapteeni olisi sanonut seuraavan vuoron menevän Balille vasta sunnuntaina. Keskiviikkoiltana oli lisäksi kuulemma sattunut jo säästä johtunut lauttaonnettomuuskin, jossa kyseinen alus oli lähes uponnut. Tämä todennäköisesti vaikutti myös omalta osaltaan lauttaliikennetauon pitenemiseen.

Ei siis kuulostanut hyvältä. Sataman matkatoimistossa käymieni neuvottelujen jälkeen päätin lentää. Alle tunnin pituinen lento Lombokilta Denpasariin, Balille järjestyi perjantaiaamuksi hintaan 400 000 rupiaa (noin 36 eur). Saapa nähdä minkälainen häkkyrä kyseinen kone on, varsinkin kovassa tuulessa. Ehkäpä turvallisuustaso kuitenkin voittaa indonesialaisen laivaliikenteen. Toivoakseni, ainakin.

Kova tuuli näkyy Lombokilla myös sähkönjakelussa. Sähköt ovat nimittäin katkeilleet jatkuvasti kaikissa viimeisen viikon aikana vierailemissani paikoissa. Niin myös täällä Lembarissa eilen illalla. Vika lienee päälinjoissa, sillä sähköjen katketessa koko kylä pimenee kerralla. Ehkä lankojen päälle kaatuu puita. Sinänsä tuuli täällä ei mielestäni esimerkiksi Helsingin taannoisiin syysmyrskyisiin päiviin verrattuna ole kovin kummoinen. Vaikeuksia se kuitenkin silti aiheuttaa.

Tilapäismajoitus. Talossa ei ollut lainkaan huonekaluja. Siispä vuokraajat sovelsivat ja hankkivat jostain patjat lattialle.

Näkymä talon takaikkunasta, joka oli rakennettu lähes veden päälle. Paljonlaisesti itikoita oli, liekö vesistö syypää. Taustalla, osin puun takana, näkyy pahamainen lautta, joka siis ei kulje.

Paikalliset muuten tuntuvat tietävän, mistä kovaksi yltyneet tuulet johtuvat. Ne johtuvat kiinalaisista. Kuulin tämän eilen itsestäänselvyytenä useammaltakin lombokilaiselta. Kiinalaisen uudenvuoden aikaan tuulet ovat kuulemma aina kovia, kiinalaiset kun ”laskevat edellisenä vuonna tekemiään voittoja ja rahat kahisevat” totesi eräs paikallinen. Näin vapaasti käännettynä. Mokomat kiinalaiset, olisihan tämä(kin) pitänyt arvata.

 

Lombok – Saaren ympäri ja takaisin Senggigiin

Su 22.1.2012 Kuta – Kyangan – Senuru – Senggigi (Lombok, ID)

Skootteri piti palauttaa vuokraamoon Senggigiin tiistaina, joten sunnuntaina päätin jättää rauhaisan Kutan ja koko Lombokin eteläosan taakseni ja suunnata takaisin kohti pohjoista. Olo oli hieman flunssainen, joten harkitsin jopa ajavani suorinta tietä takaisin Senggigiin. Tämä olisi vienyt vain kolmisen tuntia. Ahneus (ja toivoakseni myös osin uteliaisuus) kuitenkin voitti ja päätin kiertää saaren vastapäivään ja mahdollisuuksien mukaan yöpyä jossain matkan varrella.

Lombokin keskeistä pohjoisosaa hallitsee lähes neljä kilometriä korkea tulivuori, joten tässä osassa saarta päätie kulkee melko lailla rantaa myötäillen. Oikoteitä saaren läpi ei siis ollut tiedossa. Aamupäivän ajourakasta, aina saaren itärannikolla sijaitsevaan Kanyanganin satamakylään (kaupunki lienee liioiteltu määritelmä tälle paikalle) asti ei juurikaan jäänyt kerrottavaa. Vuoren eteläpuoleinen osa on melko tiheästi asutettua ja liikenne siten myös melko vilkasta. Aamupäivä kului siis pääosin liikennevirran sankassa pakokaasupilvessä mukana roikkuen, kuorma-autoja ja hevoskärryjä ohitellen.

Aamupäivän maisemia: liikennettä ja taajamia.

Musholla. Pienissäkin kylissä näytti olevan ainakin yksi moskeija (tai jonkinlainen ruokoushuone) ja uusia Lombokilla rakennetaan ahkerasti. Näin varmaan kymmeniä moskeijatyömaita, joista monien edessä - liikennevirran keskellä - seisoskeli rahalipasmiehiä keräämässä lahjoituksia, ilmeisesti rakennustöihin. Moni näytti antavankin jonkun setelin (kolikoilla ei täällä juuri ole käyttöä, ovat arvoltaan niin pieniä).

Kayanganin jälkeen liikenne hiljeni selvästi ja ympäristökin muuttui selvästi maatalousvoittoiseksi. Tie pysyi onneksi tästä huolimatta hyväkuntoisena. Koko päivän ensimmäiseen hotelliin ja muutamaan home stay –paikkaan törmäsin jossain Lombokin koilliskulman kylässä. Tässä vaiheessa oli vielä varhainen iltapäivä, joten päätin jatkaa matkaa. Majapaikat näyttivät lisäksi kovin hiljaisilta, jopa lähes hylätyn oloisilta.

Päästyäni saaren pohjoisosaan tulin puolivahingossa tehneeksi pienen mutkan sisämaahan kohti etelää ja saaren keskellä kohoavaa tulivuorta. Senaru –nimisestä kylästä hyvänoloinen tie olisi jatkunut yhä pidemmälle kohti vuoristoa ja ainakin toisen karttani mukaan päätynyt parin kilometrin korkeuteen jonkinlaiselle vuoristojärvelle. Retki olisi ollut perin mielenkiintoinen, mutta hieman köhäisestä olostani sekä majapaikan puuttumisesta johtuen päätin kuitenkin jättää sen tällä kertaa tekemättä. Pitäähän sitä kaiketi jättää jotain seuraavaankin kertaan, mikäli sellainen sattuisi joskus tulemaan.

Vuoristomaisemaa Senarun lähettyvillä kuvattuna.

Jotain poltetaan riisi(?) -pellolla. Näitä jonkinnäköisiä olkikasaroihuja oli pohjoiskoillisessa lukuisia ja useampi kylä sekä maantie kilometrien matkalla olivat peittyneet kokonaan harmaaseen pahanhajuiseen savuun.

Jälkeenpäin ajateltuna olisi ehkä kannattanut tiedustella majoitusasiaa tarkemmin jo iltapäivällä, saaren koilliskulmassa. Seuraavat näkemäni hotellit tulivat nimittäin vastaan vasta luoteessa, saaren suurimpien turistikeskittymien Gilin saarten ja Senggigin läheisyydessä. Päivästä tuli siis taas – kuinka ollakaan – pitkä ja päädyin lopulta ajamaan perille asti Senggigiin, johon saavuin vasta iltahämärissä. Ilta ehti jo pimetä ennen kuin löysin kylästä vapaan ja edes jossain määrin kohtuuhintaisen hotellihuoneen.

Indonesian saarilla tehdyt kunnianhimoisemmat skootteriretket taisivat olla osaltani tällä kertaa tässä. Näillä näkymin suuntaan keskiviikkona takaisin Balille, josta lento kohti Australiaa ja uusia (toivoakseni suomalaisella linja-autolla tapahtuvia) seikkailuja lähtee sunnuntaiaamuna.

Auton lavalla on jonkinlainen ämyrivaunu, siis kaiuttimista koottu pyörillä työnnettävä torni. Näin tällaisia iltapäivällä useampia ja ihmettelin mitä oikein tapahtuu. Kuva on otettu Lombokin hiljaisemmassa ja maaseutumaisessa koillisosassa. Kuten kuvasta näkyy, tie oli silti täälläkin sangen hyvää.

Syy paljastui parin tunnin päästä kun vastaan tuli hääkulkue. Mukana näytti juhlivan koko kylä, sillä letkassa tanssivia ihmisiä oli monta sataa. Ja viimeisenä kulkueessa tuli...

...bändi liikuteltavine äänentoistolaitteineen. Kärryssä taisi olla mukana oma bensageneraattorikin. Sunnuntai taitaa siis olla Lombokilla yleinen hääjuhlapäivä, ainakin mikäli kaijutinmääristä voi mitään päätellä.

 

Lombok – lounaiskulman tutkimuksia

Pe 20.1.2011 Kuta – Bangko-Bangko – Kuta (Lombok, ID)

Perjantaina päätin lähteä tutkimaan Lombokin etelärannikkoa Kutasta käsin. Saaren karttaa tutkiskeltuani mielenkiintoisin suunta näytti olevan länsi, siellä kun kartan mukaan näytti olevan enemmän teitä kuin idässä. Saaren lounaisnurkassa on myös niemi, jonka ohi Balin lautta kulkee ja paikka näytti jo mereltä käsin nähtynä sangen kiinnostavalta. Sinne siis.

Suuntasin siis aamupäivän aurinkoisessa säässä kohti kohti länttä. Alkumatkasta tie oli sangen huonoa, osin suorastaan kulkukelvotonta. Autolla väliä ei olisi pystynyt ajamaan. Selongblanakin rannan ja kylän jälkeen tie kääntyi kohti pohjoista ja parani huomattavasti. Tarkoitukseni oli ajaa kohti länttä mahdollisimman lähellä rantaa kulkevia pienempiä teitä pitkin, mutta koska mainitun tien risteystä ei ollut viitoitettu, se jäi minulta huomaamatta. Päädyin siis käyttämään menomatkalla isompia pääteitä. Vaikka tämä reitti hieman kiersikin, teiden hyvästä kunnosta johtuen matka sujui kuitenkin huomattavan joutuisasti.

Aamupäiväistä maisemaa. Kameran muistikortti täyttyi ja tilaa täytyi tehdä purkamalla vanhat kuvat kamerasta tietokoneelle.

Mutaa ja vettä. Paluumatkan varsinaisesta mutakoettelemuksesta ei tullut valitettavasti otettua kuvaa.

Rantatietä. Suuremmat teistä ovat pääosin ihan kelpokunnossa. Kartasta (ainakaan omastani) ei voinut päätellä, mitkä tiet ovat ajokelpoisia ja mitkä eivät. Samanlainen karttaviiva saattoi käytännössä merkitä kumpaa tahansa.

Ajoin saaren äärimmäisessä lounaisnurkassa sijaitsevan tien lähes päähän asti eikä tästä ole oikeastaan paljoakaan kerrottavaa. Tie loppuu kartan mukaan Bango-Bango –nimiseen paikkaan, jota en tullut ikinä löytäneeksi – tie nimittäin todellisuudessa tuntui vain hiipuvan koko ajan huonokuntoisemmaksi ja ennen sen lopullista päättymistä luovutin ja käännyin takaisin.

Niemimaa oli laivasta käsin muodostamaani mielikuvaan verrattuna jonkinasteinen pettymys. Esimerkiksi rannat niemen pohjoispuolella olivat vaatimattomampia kuin olin mereltä katsoen olettanut ja muutenkaan paikka ei vaikuttanut kovin kiinnostavalta. Tie kulki pääsääntöisesti lukuisten enemmän tai vähemmän uinuvien kylien läpi. Länsimaalaisia naamoja päivän aikana ei juurikaan näkynyt. Myöskään hotelleja tai ravintoloita (tai ainakaan sellaiseksi tunnistettavia) en paria rannassa sijainnutta kuolleen oloista paikkaa lukuun ottamatta koko päivän aikana nähnyt.

Paluumatkalla – epäonnekseni, joku voisi sanoa – löysin reitin, jota olin alun perin ajatellut ajaa jo mennessä. Tie oli pientä ja muuttui jossain vaiheessa sangen huonokuntoiseksi. Vuorilta ja mäiltä, osin tien suuntaisesti virtaavat vedet syövät ilmeisesti asfaltin nopeasti huonoon kuntoon. Tiellä oli myös osin vettä ja mutaa. Haastavin kohta taisi erään kylän kohdalla ollut noin 50 metriä pitkä tieosuus, joka oli koko leveydeltään kymmeniä senttejä syvän mutavellin vallassa. Rohkeutta piti hieman kerätä (huomasin, että tämä haaste sai paikallisetkin mopokuskitkin hieman mietteliääksi), mutta selvisin kuin selvisinkin kaatumatta tai pahemmin jumiutumatta, ihme kyllä. Kengät, housunlahkeet ja skootteri tosin olivat melko törkeässä kunnossa tämän mutapainin jälkeen.

Huonokuntoinen tieosuus söi paluumatkasta kolmisen tuntia ja keskinopeus lienee ollut selvästi alle 20 kilometriä tunnissa. Ajaminen tiellä vaati jatkuvaa tarkkuutta ja koska kuoppia ja railoja oli tiessä paljon, vauhtia ei juuri pystynyt parhaimmillaankaan nostamaan yli kolmen kympin. Toisaalta, eipä ollut ainakaan tylsää.

Etelärannikon autiota hiekkarantaa. Lounaassa sijaitsevan niemen pohjoispuolen rannat eivät olleet alkuunkaan näin näyttäviä. Lombokin etelärannikolla tällaisia rantoja taas näyttäisi olevan vierivieressä.

Huonoa tietä, osa 1. Oikeastaan eihän tässä enää juuri tietä ole, jäljellä on vain osa sen pohjarakenteista.

Huonoa tietä, osa 2. Ajallisesti pääosa kotimatkasta oli tämäntyyppistä kulkuväylää.

Päivästä tuli lopulta sangen pitkä mikä ei ehkä täysin kuulunut alkuperäiseen suunnitelmaan. Olin perillä Kutassa, sangen väsyneenä, vasta tässä vaiheessa jo tihkusateiseksi muuttuneen illan pimennyttyä. Kokonaisuudessaan lähes kymmentuntisen retken aikana kilometrejä taisi tulla pitkälti yli 200 ja bensiiniä paloi kolme tankillista.

Saaren tiekarttoja minulla on kaksi, joista suunnistamiseen käytin perjantaisella retkellä paremmaksi olettamaani, eli suurempaa niistä. Täysin se ei näyttänyt ainakaan saaren tässä osassa pitävän paikkaansa. Takaisin Kutaan päästyäni vertailin kahta karttaani päivän aikana kokemaani ja havaitsin, ettei niistä kumpikaan näyttänyt vastaavan täysin todellisuutta. Toisessa kartassa jonkin alueen tiet saattoivat olevan oikein, toisessa taas jokin toisen. Osa teistä taas näytti olevan väärin molemmissa. Suuremman karttani paikannimet poikkesivat myös lähes aina todellisuudesta. Ilmeisesti kartan kieli poikkeaa siitä, millä kylien nimikyltit käytännössä saaren eteläosassa painetaan. Mielenkiintoista. Ja ennen kaikkea haasteellista. Googlen karttapalvelun reittejä Lombokin osalta en ole viimeaikaisista huonohkoista nettiyhteyksistä johtuen päässyt tutkimaan.

Tänään kuunnellaan kummaa musiikkia:

Primus – My Name Is Mud

Ilmeisistä syistä. Mud, indeed…

 

 

Kuta Beach, Lombok

Ke 18.1.2012 Senggigi – Kuta Beach (Lombok, ID)

Lombokin saaren etelärannikolta löytyy paikka nimeltä Kuta (kyllä, paikalla on sama nimi kuin Balin ehkä kuuluisimmalla turistirannalla), jota oli kehuttu useammassakin matkaoppaassa ja lähteessä. Päätimmekin suunnata siis keskiviikkona sinne, kulkuvälineenä Senggigin kaupungista vuokraamamme skootterit.

Senggigissä moottoripyörän vuokraus vaikutti ensialkuun sangen helpolta, sillä vuokrapaikkoja pääkadulla näytti olevan muutaman kymmenen metrin välein ja vuokraajat lähestyivät kadulla kuljeskelevia turisteja hyvin aktiivisesti. Vuokrapyörät vaikuttivat yleisesti ottaen hyväkuntoisilta ja vaihtoehtojakin järjestyi nopeasti lisää, mikäli ensin tarjottu kulkupeli ei potentiaalista asiakasta miellyttänyt.

Ongelmaksi muodostuivat kuitenkin kypärät, sillä suurin osa niistä oli sangen huonokuntoisia ja huonosti istuvia. Tunnin arpomisen jälkeen tyydyttävä kypärä-skootterikombinaatio järjestyi lopulta toisesta vuokraamosta. Kokonaisuudessaan kolmen pyörän vuokrausprosessiin saatiinkin tuhlattua lähes pari tuntia. Skootterivuokra viikoksi oli täälläkin sama kuin Balilla eli 40 000 rupiaa (noin 3,5 euroa) päivä.

Sadetauko Lombokin pääkaupungin Mataramin kupeessa. Suojaa saatiin paikallisen hedelmäkauppiaan katoksesta. Sade oli onneksi lähes kuuroluonteista.

Uusi Lombokilla kohdattu liikenteellinen haaste - hevoskärryt. Teillä ajelee näitä melko taajaan ja kuten kuvitella saattaa, ne keräävät erityisest vilkkaammilla tieosuuksilla peräänsä jonoja. Balilla en tällaisia kulkupelejä tieliikenteessä nähnyt.

Liikkeelle kohti saaren eteläosaa päästiin puolen päivän tietämissä. Sää oli alkumatkasta erinomainen mutta muuttui tunnin ajamisen jälkeen sateiseksi. Tällä kertaa oman skootterini varustukseen ei kuulunut sadeviittaa, joka näyttäisi skootterihommissa olevan ainakin tähän vuodenaikaan ensiarvoisen tärkeä varuste Balilla ja Lombokilla. Sellainen olikin pysähdyttävä sateen jatkuessa ostamaan eräästä tienvarren kojusta. Kutan ja etelärannikon lähestyessä sää kuitenkin parani, ja loppumatka ajettiin taas puolipilvisen aurinkoisessa säässä.

Kokonaisuudessaan nelituntinen matka saaren eteläosaan sujui ilman suurempia kommelluksia. Ilman sadetaukoja matka olisi ollut taitettavissa ehkä tuntia nopeamminkin. Myös suunnistuksen kanssa oli pieniä ongelmia tieopastuksen ollessa Lombokilla yhtä kehnoa tai jopa kehnompaa kuin Balilla. Paikallisten avulla oikeat tiet kuitenkin aina löytyivät ja loppujen lopuksi matka perille saatiin taitettua lähes suorinta tietä, ilman ylimääräisiä kiemuroita. Ajamamme päätiet olivat sinänsä hyvässä kunnossa ja saaren pääkaupunkia Mataramia lukuun ottamatta muuta liikennettäkään ei ollut mitenkään haitaksi asti.

Lombokin Kuta vaikutti jo ensisilmäyksellä miellyttävältä paikalta. Kylä on lähes koskemattoman hiekkarannan kupeessa ja vaikka sekä turisteille suunnattuja erilaisia majapaikkoja sekä ravintoloita onkin melko paljon, tunnelma kylässä on silti sangen rauhallinen. Suuremmat resorit ja hotellit paikasta näyttäisivät (vielä) puuttuvan, mikä osaltaan tehnee tunnelmasta rennomman kuin esimerkiksi Senggigissä, jota ei hyvällä tahdollakaan voinut kutsua seesteiseksi. Kokonaisuudessaan siis sangen miellyttävä paikka – voisipa tätä tunnelmamielessä kutsua lähes Balin Kutan vastakohdaksi.

Kutan pääkatu. Kuten kuvasta näkyy, paikan tunnelma on vielä perin kylämäinen.

Perillä - Kuta beach (Lombok). Vaikka termi paratiisiranta lieneekin subjektiivinen, tämä ja myös muut Lombokin etelärannikolla nähdyt rannat täyttänevät useimpien mielestä tämän määritelmän.

Toinen kuva Kutan rannasta. Roskaa ei rannoilla näyttäisi juurikaan olevan ja koko rantaviivalla saattaa olla vain muutama ihminen - eikä aina sitäkään. Erityisesti paikka tuntuu olevan surffareiden suosiossa.

Ainut tähän mennessä esille tullut hieman kiusallinen Kuta Beachilla ovat olleet rannan tuntumassa tai rannalla aikaa viettävää satunnaista lomailijaa aika ajoin piirittävät, erilaista sälää joskus hyvin sitkeästikin kaupustelevat kylän lapset. Tämäkin tosin lienee riesana pienempi kuin esimerkiksi Senggigin kaduilla jatkuvasti päivystävät matkailupalveluita kauppaavat joutomiehet, joita taas Kutalla ei tunnu esiintyvän lainkaan.