Tietoja Tomi Tölli

Yrittäjä ja matkakirjailija. Yli sadassa maassa käynyt ja kaikkien asutettujen mantereiden halki autoillut maailmanmatkaaja.

Päivä 268, Peel River (Luoteisterritoriot, Kanada)

 

Jopas on kaikenlaista. Olemme taas jumissa. Dempsterin tie on osoittautunut melkoiseksi seikkailuksi. Vaikka olemme olleet reissussa jo yhdeksän kuukautta ja ajaneet lähes viisikymmentätuhatta kilometriä, piti näemmä tulla Jäämerelle asti, että homma muuttui oikeasti haastavaksi. Vaan eiköhän tästäkin selvitä. Täällä palaa vain aikaa, muuten asiat ovat kunnossa. Onneksi meillä ei ole vielä kiire mihinkään.

Kaikki sujui eilen aluksi vallan mainiosti. Ajoimme lauantaiaamun kunniaksi uudelleen rengasliikkeeseen, siihen, joka oli ollut edellispäivänä suljettu. Tällä kertaa ovi oli auki ja astuimme sisään keskikoiseen kaarihalliin. Heti kynnyksellä meitä vastaan pöllähti vahva kannabiksen tuoksu. Työpöydän ääressä istunut…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä (osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather

Päivä 267, Inuvik (Luoteisterritoriot, Kanada)

Pohjoisen Jäämeren vievän tien nimi on Kanadassa Dempsterin valtatie. Dempster oli kuulu ratsupoliisi, joka seikkaili näillä main koiravaljakolla sata vuotta sitten. Hän kuulemma käytti aikanaan retkillään kutakuinkin samaa reittiä, joten tie nimettiin miehen mukaan. Virallisesti se päättyy tänne Inuvikiin, mutta täältä merta ei kuitenkaan näe. Viime vuonna avattiin tien puolitoista sataa kilometriä pitkä jatke, joka puolestaan päättyy paikkaan nimeltä Tuktoyaktuk. Se taas on Beaufortinmeren rannalla, joka on puolestaan osa Jäämerta.

Jatkeineen Dempsterin tie on 880 kilometriä pitkä. Tiedämme sen nyt ihan omakohtaisesti, sillä olemme käyneet tien päässä kääntymässä. Se päättyi meren rantaan mitäänsanomattomalle…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä (osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather

Päivä 264, Eagle Plains (Yukon, Kanada)

Tässä kävi nyt vähän kummasti. Meidänhän piti mennä Alaskan Deadhorseen, jota pidetään Panamericana-reitin pitkän version päätepisteenä. Sitä pidemmälle pohjoiseen ei maanteitse Alaskassa pääse. Myös Kanadassa on kuitenkin tie, joka vie Jäämeren rantaan. Tänään ajoimme sen risteykseen. Päätieltä lähti rapaisen näköinen väylä pohjoiseen ja niiden kulmassa oli kylmä huoltoasema. Pysähdyimme tankkaamaan. Meni hetki, ennen kuin ymmärsimme maksupäätteen olevan sisällä jonkinlaisessa kontissa. Täällä on kai talvisin niin kylmä, ettei pumppuun yhdistetty korttilukija toimi. Siinä pähkäillessämme huoltoasemalle ajoi pariskunta BMW:n suurella matkaendurolla. Vaivalloisen kankeasti he kipusivat pois satulasta ja rupesivat tankkaamaan pyörää. Sekä he itse että ajopelinsä oli yltä päältä kurassa. Tihkutti vettä ja päivä oli perin harmaa. Pari oli tulossa…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä (osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather

Päivä 262, Lapie Lakes (Yukon, Kanada)

Olemme nyt kultaryntäyksestä kuulussa Yukonin provinssissa. Täällä on Metsää, metsää ja vielä lisää metsää. Havupuuvaltaista sellaista. Asutusta on harvassa. Tien varrella on vain teollisuuteen tai tienpitoon liittyviä halleja ja parakkeja, tai sitten muutaman rakennuksen rykelmiä, jotka toimivat jonkinlaisina motellin, leirintäalueen ja huoltoaseman yhdistelminä. Tukikohtina keskellä erämaata. Yksityistaloja on vähän, tai ei ollenkaan. Koko provinssissa on vain kaksi yli tuhannen ihmisen asutuskeskusta. Sen sijaan pinta-alaa on puolitoista kertaa enemmän kuin Suomessa.

Maasto on kumpuilevaa ja vaaravoittoista. Jonkin verran vuoriakin matkan varrelle on osunut, mutta ne eivät ole enää yhtä jylhiä…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä (osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather