Päivä 433, Riika (Latvia) – maailma kierretty autoillen

 

Kreikka ei ole ainut Euroopan kolkka, jossa on ollut viime aikoina lunta ja pakkasta. Myös Keski-Euroopassa oli hyvin talvista. Vuoristoisessa Itävallassa lunta oli tullut niin paljon, että osa maanteistä oli suljettu. Avoinna olleita teitä reunustaneet lumivallit olivat paikka paikoin komeita, parikin metriä korkeita. Maan aura-autot ovat selvästi syystä suuria, teknisen ja vakuuttavan näköisiä laitteita. Ne olivat yhä töissä monin paikoin. Saksassa ja Puolassa lunta oli vähemmän, mutta ilma kuitenkin selvästi talvinen. Lämpötila pyöri nollan molemmin puolin ja maa oli lähes kaikkialla valkoinen. Liettuassa oli ollut lumimyrsky ja osa teistä oli niin jäässä, että jokunen rekka oli ojassakin. Suomalaiselle kuskille olosuhteet eivät kuitenkaan olleet Baltiassakaan mitenkään erityisen vaativat.

Kuten edellä esitetystä voi päätellä, lähdin siis Italiasta suoraan pohjoiseen. Ajoin oikeastaan suorinta tietä Keski-Euroopan halki ja päätyen lopulta tänne, Latvian pääkaupunkiin Riikaan. Ensimmäisen muutaman päivän tauon pidin Prahassa. Majapaikkaa pyörittänyt nuori kaveri oli hyvin kiinnostunut Nissanista ja sillä reissaamisesta. Hän oli juuri hankkimassa itselleen ja tyttöystävälleen autoa samaan tarkoitukseen ja perehtynyt aiheeseen jo sangen syvällisesti. Juttelimme useamman tunnin. Pakettiautolla matkaaminen on selvästi monen mielessä ympäri maailman. Se näyttää olevan suoranainen muotijuttu. Mitä Yhdysvalloissa edellä, sitä…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista ja tämä on sarjan viimeinen osa. Kaksi vuotta sitten oli haikea päivä. Pakettiautomatkamme maailman ympäri päättyi silloin samaan parkkiruutuun kuin mistä se oli lähes puolitoista vuotta aiemmin alkanut. Matkamittariin oli kertynyt yli 80 000 kilometriä ja olo oli pöllämystynyt. Kovin tuntui epätodelliselta koko reissu. Mutta hyvä että se tuli tehtyä, ja erinomaista, että tulimme tehneeksi sen ennen vuotta 2020. 

Koko seikkailun voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.(osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

Facebooktwittermailby feather

Päivä 417, Montecatini Terme (Toscana, Italia)

En ajanut Albaniaan ja entiseen Jugoslaviaan, vaan Kreikan itärannikolle Igoumenitsaan. Se on satamakaupunki, josta pääsee laivalla Italian eteläosaan, aivan sinne saappaan kantapään kupeeseen. Hylkäsin Balkanin pelkästä mukavuudenhalusta. Alueen valtioissa ei sinänsä ole mitään vikaa, ja ne ovat minulle jossain määrin tuttujakin. Rajatarkastukset olivat se asia, joita en enää jaksanut. Niistä on kai jäänyt traumoja. Italian kautta kulkien minun ei tarvitse näyttää passia enää missään, sillä kaikki reitin maat täältä pohjoiseen ovat Schengen-alueen maita. Voin vaan ajaa.

Olin perillä Igoumentsassa iltapäivällä ja sain paikan myöhään samana iltana lähteneeseen autolauttaan. Matka autolle ja yhdelle matkustajalle maksoi hieman yli sata euroa. Seuraavana päivänä…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.(osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather