Kuten oli Kirgisia maana, on Tbilisi kaupunkina taas yksi paikka, jota en oikein heti osaa verrata mihinkään muuhun kaupunkiin. Se on mielenkiintoinen ja omanlaisensa paikka, joka on rakentunut vuorten rajaamassa laaksossa virtaavan joen rannoille. Rappioromantiikasta pitävälle Tbilisi on omiaan, sillä vanhoja, osin ränsistyneitäkin, rakennuksia on verraten paljon. Kaikkialla näkee historian kerrostumia. Tästä huolimatta tunnelma on hyvin eurooppalainen, kansainvälinenkin. Kuulua georgialaista ruokaa saa lukuisista ravintoloista ja maan viiniä myydään myös joka puolella, monenmoisissa viinibaareissa ja myymälöissä. Sekä ruoka että juoma on kaupallistettu tyylillä, eivätkä ne maksa kummoisia. Kaksi ihmistä istuu koko illan keskustan mukavassa ravintolassa, syö pitkän kaavan mukaan ja juo viiniä alle kolmellakymmenellä eurolla. Georgialainen ruoka on monenlaisine leipine, piirakoine ja juustoineen hyvin täyttävää. Kuten usein Venäjälläkin, myös täällä grillatut lihavartaat, eli saslikki, ovat monen paikan perusruokaa.

Venäjä ja Georgia ovat olleet 2000-luvulla huonoissa väleissä. Kymmenisen vuotta sitten maat olivat jopa aseellisessa kahakassa keskenään. Sen seurauksena osa Georgian pohjoisosassa oleva Etelä-Ossetian maakunta ei ole vieläkään…

—

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.(osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Pääsimme kuin pääsimmekin onnellisesti Georgian pääkaupunkiin Tbilisiin. Astrahanista oli tänne kahdeksansataa kilometriä ja matkaan meni kaksi ja puoli päivää. Ensimmäisen väliyön vietimme dagestanilaisella pellolla kasvaneiden puskien takana, toisen hienon vuoristojoen rannalla pohjoisessa Georgiassa. Vaikka ajoimme pääosan noista kilometreistä virallisesti Venäjällä, mahtui niihin silti kaksi maan sisäistä tasavaltaa, Dagestan ja Tšetšenia. En ole täysin kärryillä siitä, mitä tämä käytännössä tarkoittaa, mutta kaiketi jonkinlaista muita alueita suurempaa itsehallintoa.

Kaukasus on riitaisaa aluetta. Putin on sotinut Tšetšeniassa kahdesti. Muistan lukeneeni, että alueen porukka oli hankalaa jo tsaarin aikaan. Sama jatkui myös Stalin vankileireillä. Kaukasialaiset jurottivat Siperiassakin…

—

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.(osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Palasimme lähes huomaamatta Eurooppaan, sillä maanosien rajalla virtaava Uraljoki ylittyi viimeisenä päivänämme Kazakstanissa. Tapahtuma oli niin mitätön, että rajan sijainti piti tarkistaa kartasta jälkikäteen. Ylitimme Uralin sillan etsiessämme kuumeisesti paikkaa, johon voisimme pysäköidä yöksi ja käydä nukkumaan. Tämä oli varmaan osasyy siihen, että Atirawin kaupungin kupeessa sijainneen joen ylitys jäi meiltä oikeastaan huomiotta. Yöpaikka löytyi joitakin kymmeniä kilometrejä Euroopan puolelta. Nukuimme jälleen kerran joitakin satoja metrejä tiestä, piilossa matalan kasvillisuuden takana. Ensimmäinen yömme Euroopassa lähes vuoteen oli tuulinen.

Beyneustä oli Venäjän rajalle noin seitsemänsataa kilometriä. Tässä Kazakstanin nurkassa tiet olivat välillä aika raskaita ajettavia. Suuria kuoppia ja reikiä…

—

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.(osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Taas Kazakstanissa. Uzbekeista poistuminen oli huomattavasti helpompaa kuin sinne tuleminen. Olimme yli rajasta ja taas liikkeellä alle kahdessa tunnissa siitä, kun ajoimme Uzbekistanin raja-aseman ensimmäiselle portille. Taisin joskus aiemmin mainita, että täällä ei tehdä minkäänlaisia dokumentteja autolle. Niin ei kuitenkaan ole, sillä Uzbekistanin sisääntulorajalla Nissanille kirjoitettiin tilapäinen maahantuontilupa. Eilen maasta lähtiessämme jätimme paperin Uzbekistanin tullimiehille, ja Kazakstanin tullissa meille tehtiin taas uusi lappu. Täällä on siis ihan sama käytäntö kuin vaikkapa Latinalaisessa Amerikassa. Vierasmaalaisella autolla pitää olla rajalla kirjoitettu paperi. Venäjälle pian mennessämme emme kuitenkaan tarvitse uutta, sillä Kazakstan ja Venäjä ovat samassa tulliliitossa, ja sama dokumentti on käypä molemmissa. Näin sitä oppii.

Tie Buharasta rajalle oli suora ja selkeä. Maasto on ruskeaa ja tasaista aroa, jossa ei ollut mitään kovin mielenkiintoista. Asutusta on vähän. Monet kylistä…

—

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.(osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta