Päivä 346, Novosibirsk (Venäjä)

Irkutskin jälkeen tunnelma on jotenkin muuttunut. Se ”oikea” Siperia taisi jäädä jo taakse ja olemme taas ihmisten ilmoilla. Tällä kertaa se on enemmän negatiivinen kuin positiivinen juttu. Liikenne on paljon hektisempää kuin aiemmin. Kohteliaat rekkakuskit ovat kadonneet johonkin. Ajamme usein jonossa, mikä on täällä stressaavaa. Kaikki haluavat koko ajan ohi muista. Välillä ohitukset tehdään pientareen puolelta. Koska päivät lyhenevät koko ajan, olemme joutuneet ajamaan myös hämärässä ja pimeässä. Ohitusrumba on erityisen raskasta silloin. Ei ole mukavaa, kun jonkun takapuskurissa roikkuvan valot paistavat jatkuvasti silmään taustapeilistä, ja vastaan tulee samaan aikaan kirkkaasti valaistuja rekkoja. Onneksi useimmat eivät kuitenkaan aja koko ajan pitkät valot päällä. Osa kuitenkin ajaa.

Kaikilla on täällä koko ajan kiire. Nyt ymmärrän paremmin netistä löytyviä kojelautakameroilla kuvattuja Venäjän liikennevideoita, jotka päätyvät aina jonkinlaiseen katastrofiin. On pieni ihme, ettemme…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.(osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

Päivä 343, Irkutsk (Venäjä)

26Irkutsk, kaupunki Baikaljärven kupeessa keskellä eteläistä Siperiaa. Olemme selvinneet tänne asti. Eilen, ennen kaupunkiin tuloamme, poikkesimme itse järvelläkin. Ulappa oli suuri ja horisontti kaukana, kuten maailman syvimmältä järveltä sopi odottaakin. Sää ei ollut lämpimin mahdollinen, mutta käärin silti lahkeet ja kahlasin rantaveteen. Lopulta sain houkuteltua Jiinkin kastelemaan varpaansa. Pakkohan se oli, kun tänne asti on kerran tultu. Brittiläisin kilvin varustetun maastokuorma-auton alustalle rakennettu matkailuauto imi letkulla vettä järvestä kauempana rannalla. Täyttivät kai käyttövesitankkejaan. Emme kuitenkaan ruvenneet tekemään lähempää tuttavuutta auton pariskunnan kanssa.

Vladivostokista kilometrejä on kertynyt lähes neljätuhatta. Ajatuksena on suunnata täältä vielä tuhannen kilometriä länteen ja kääntyä sitten etelään kohti Kazakstanin Almatya. Sinne on toiset nelisen tuhatta kilometriä. Kazakstanissa yritämme…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.(osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Päivä 340, Tšita (Venäjä)

Edellisessä merkinnässäni povasin lumisadetta. Kirjoitin tekstin iltapäivällä, ja jo samana iltana saimme sitä. Paljon. Lumipyry kesti tuntikausia. Kaikki peittyi nopeasti valkoiseen hankeen. Tie pysyi kuitenkin ajokelpoisena. Ehkä hieman yllättäen ajoradalle ilmestyi myös nopeasti oransseja aura-autoja. Kenties emme olekaan niin syrjässä, kuin luulimme. Täällä käytetään ilmeisesti myös suolaa tai jonkinlaista jäänsulatuskemikaalia, sillä asvaltti pysyi myräkästä huolimatta aika sulana. Välillä tie tosin oli niin valkoinen, ettei tie- tai kaistamerkintöjä nähnyt lainkaan. Alaskasta ostetut kitkarenkaat pitävät Siperian lumilla oikein mainiosti. Emme ole liukastelleet. Loppujen lopuksi talvisäässä ajaminen ei ole täällä sen kummempaa kuin Suomessakaan.

Lumimyrskyn aikana tuli myös pilkkopimeää. Olosuhteet vaikeuttivat aika lailla yöpymispaikan etsimistä. Lopulta päädyimme tien sivussa olleelle kentälle, joka oli ilmeisesti jonkinlainen levähdyspaikka. Vähän pähkäiltyämme päätimme jäädä yöksi siihen. Koska lumisade jatkui yhä, valitsimme…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.(osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Päivä 338, Simanovsk (Venäjä)

Habarovsk jäi taakse toissa päivänä ja tie kulki sieltä lähdettyämme hetken aikaa suoraan länteen. Nyt kuitenkin ajamme kohti luodetta. Kiinan raja tekee tässä kohdassa aika suuren koukkauksen pohjoiseen, jonka tie ohittaa. Kiinan läpi emme voi oikaista, vaikka siellä tie menisikin, sillä sinne ei omalla ajoneuvolla liikkuvia päästetä oikeastaan lainkaan. Kun Kiinan kyttyrän yli päästään, tulemme ajamaan pitkään Mongolian pohjoispuolella. Sekin on suuri maa, melkein kaksituhatta kilometriä leveä.

Tänään on kolmas täysi ajopäivä Vladivostokista lähtömme jälkeen. Tänään tulee myös täyteen kaksituhatta ajokilometriä huoltokorjaamon pihalta laskien. Silti emme ole vieläkään edes virallisesti Siperiassa, sillä hallinnollisesti tämä seutu on vielä Amuria. Alueen mukaan nimettyjä tiikereitä ei tosin vielä ole näkynyt. Kuten kolmessa päivässä ajetuista kilometreistä voi päätellä, hyvä tie on jatkunut vielä sisämaassakin. Sorateitä meidän ei tarvitse ajaa koko Venäjällä, ellemme sitten itse halua. Koko matka Euroopan puolelle on verraten uutta asvalttia. Näin meille on kerrottu. Välillä väylällä…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.(osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta