Irkutskin jälkeen tunnelma on jotenkin muuttunut. Se ”oikea” Siperia taisi jäädä jo taakse ja olemme taas ihmisten ilmoilla. Tällä kertaa se on enemmän negatiivinen kuin positiivinen juttu. Liikenne on paljon hektisempää kuin aiemmin. Kohteliaat rekkakuskit ovat kadonneet johonkin. Ajamme usein jonossa, mikä on täällä stressaavaa. Kaikki haluavat koko ajan ohi muista. Välillä ohitukset tehdään pientareen puolelta. Koska päivät lyhenevät koko ajan, olemme joutuneet ajamaan myös hämärässä ja pimeässä. Ohitusrumba on erityisen raskasta silloin. Ei ole mukavaa, kun jonkun takapuskurissa roikkuvan valot paistavat jatkuvasti silmään taustapeilistä, ja vastaan tulee samaan aikaan kirkkaasti valaistuja rekkoja. Onneksi useimmat eivät kuitenkaan aja koko ajan pitkät valot päällä. Osa kuitenkin ajaa.
Kaikilla on täällä koko ajan kiire. Nyt ymmärrän paremmin netistä löytyviä kojelautakameroilla kuvattuja Venäjän liikennevideoita, jotka päätyvät aina jonkinlaiseen katastrofiin. On pieni ihme, ettemme…
—
Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:
Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.(osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)
Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta