Päivä 273, Fairbanks (Alaska, Yhdysvallat)

 

Top of the World Highway alkaa Dawson Cityn kupeesta Yukonjoen rannalta ja päättyy Alaskaan. Tien varrella sijaitsevalla Yhdysvaltain pohjoisimmalla maarajalla ei ollut tungosta. Olimme sen ainoat asiakkaat. Hirsimökistä meitä tuli tervehtimään mukava Jenkkien rajamies, joka katsoi ensin passejamme. Sitten hän kysyi, haluammeko leiman. Mikäpä siinä, totesimme. Nyt matkustusasiakirjojamme koristaa komea hirvenkuva. Sitten meidät toivotettiin tervetulleeksi Alaskaan ja saimme jatkaa matkaa. Koko hommaan ei mennyt montaakaan minuuttia. Auton papereita ei taaskaan katsottu tai kyselty. Etelä- ja Keski-Amerikan joka rajalla kokemamme ajoneuvon maahantulolupien rumba tuntuu jo kaukaiselta. Auto kun auto, kulkuväline. Mitä siitä suotta turhaan dokumentteja kirjoittelemaan. Eihän niitä kirjoitella vaikkapa polkupyöristäkään. Kanadassa ja Yhdysvalloissa…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä (osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather

Päivä 271, Dawson City (Yukon, Kanada)

 

Pian edellisen päiväkirjamerkintäni jälkeen joella alkoi vihdoin tapahtua. Ilmeisesti tienpitäjät olivat ihmetelleet tilannetta kyllikseen ja alkoivat ajaa paikalle soraa. Lossin ja rannan välistä rakoa alettiin täyttää kauhakuormaajalla. Homma alkoi iltapäivällä ja oli valmis kahdeksan maissa illalla. Sitten autoja alettiin taas ajattaa lossiin. Homman selvittyä tilanne alkoi purkautua yllättävän nopeasti.

Lossijoella ei ollut puhelinverkkoa, mikä johti hankaliin tilanteisiin. Esimerkiksi edessämme jonossa ollut vanhempi pariskunta oli liikkeellä vuokra-autolla, jossa ei pystynyt nukkumaan. Jokea lähinnä sijainnut taajama Fort McPherson oli vain viidentoista kilometrin päässä, mutta koska puhelimet eivät toimineet, ei kylän majoitustilannetta voinut selvittää mitenkään tieltä käsin. Illan lähestyessä ja joitakin tunteja jahkailtuaan…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä (osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather

Päivä 268, Peel River (Luoteisterritoriot, Kanada)

 

Jopas on kaikenlaista. Olemme taas jumissa. Dempsterin tie on osoittautunut melkoiseksi seikkailuksi. Vaikka olemme olleet reissussa jo yhdeksän kuukautta ja ajaneet lähes viisikymmentätuhatta kilometriä, piti näemmä tulla Jäämerelle asti, että homma muuttui oikeasti haastavaksi. Vaan eiköhän tästäkin selvitä. Täällä palaa vain aikaa, muuten asiat ovat kunnossa. Onneksi meillä ei ole vielä kiire mihinkään.

Kaikki sujui eilen aluksi vallan mainiosti. Ajoimme lauantaiaamun kunniaksi uudelleen rengasliikkeeseen, siihen, joka oli ollut edellispäivänä suljettu. Tällä kertaa ovi oli auki ja astuimme sisään keskikoiseen kaarihalliin. Heti kynnyksellä meitä vastaan pöllähti vahva kannabiksen tuoksu. Työpöydän ääressä istunut…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä (osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather

Päivä 267, Inuvik (Luoteisterritoriot, Kanada)

Pohjoisen Jäämeren vievän tien nimi on Kanadassa Dempsterin valtatie. Dempster oli kuulu ratsupoliisi, joka seikkaili näillä main koiravaljakolla sata vuotta sitten. Hän kuulemma käytti aikanaan retkillään kutakuinkin samaa reittiä, joten tie nimettiin miehen mukaan. Virallisesti se päättyy tänne Inuvikiin, mutta täältä merta ei kuitenkaan näe. Viime vuonna avattiin tien puolitoista sataa kilometriä pitkä jatke, joka puolestaan päättyy paikkaan nimeltä Tuktoyaktuk. Se taas on Beaufortinmeren rannalla, joka on puolestaan osa Jäämerta.

Jatkeineen Dempsterin tie on 880 kilometriä pitkä. Tiedämme sen nyt ihan omakohtaisesti, sillä olemme käyneet tien päässä kääntymässä. Se päättyi meren rantaan mitäänsanomattomalle…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä (osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather