Päivä 281, Sterling (Alaska, Yhdysvallat)

Paluumatka Daltonin maantietä pitkin ihmisten ilmoille sujui kivuttomasti ja nopeasti, eikä mitään mainittavaa sattunut. Jatkoimme pysähtymättä Fairbanksin ohi etelään ja viimein ohitimme myös Alaskan etelärannikolla sijaitsevan osavaltiopääkaupungin Anchoragen. Tällä kertaa urbaani elämä ei tuntunut ajatuksena mieleiseltä, joten suuntasimme saman tien mökkeilemään pääkaupungin eteläpuolella sijaitsevalle Kenain niemimaalle. Kaikesta päätellen tämä alue on paljon enemmän turistien suosiossa kuin aiemmin ajelemamme tiet täällä. Liikennettä on enemmän ja asuntoautojakin näkee jälleen. Emme nähneet niitä pohjoisemmassa kuin muutaman.

Deadhorsesta lähtömme jälkeen sää on ollut sateinen. Vettä on tullut melkein päivittäin. Ilma on kuitenkin lämmennyt selvästi matkan edetessä, eikä se…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä (osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.