Majoituimme juuri harjulle, josta on kerrassaan hienot näkymät edessä aukeavalle järvelle ja vuoristoiseen maisemaan. Laaksossa kulkee tie ja siellä oli myös pieni kylä. Niiden takana on Galcierin kansallispuisto, jonka läpi ajoimme juuri. Ilmassa leijuu hienon hienoa usvaa, joka taittaa laskevan auringon säteitä taiteellisesti. Vaikka ympärillämme on täysin puutonta ja paikka muistuttaa lähinnä tunturin lakea, meitä tuskin täältä kukaan näkee. Me sen sijaan näemme pitkälle, kenties Kanadaan asti. Rajalle on vain kolmisenkymmentä kilometriä. Ajamme sinne huomenna. Jos ylhäisessä yksinäisyydessään mantereen luoteiskulmassa sijaitsevaa Alaskan osavaltiota ei lasketa, tänään on viimeinen päivämme Yhdysvalloissa. Meksikon ja Jenkkien rajalla taisimme arvioida tullimiehelle vierailumme pituudeksi kolmekymmentä päivää. Arvaus oli aika hyvä, sillä olimme täällä aika tasan kuukauden.
Jii sytyttelee juuri nuotiota. Kunhan se saadaan palamaan…
—
Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:
Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä (osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)
Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta