Päivä 201, San Marcos La Laguna, Atitlánjärvi (Guatemala)

Antiguasta lähdettyämme maanteilläkin pölisi alkuun. Varsinkin rekat nostattivat ilmaan ikäviä pilviä. Viitisenkymmentä kilometriä kaupungista tuhka kuitenkin katosi, ja ilma oli taas raikasta. Mitään muita merkkejä tulivuorenpurkauksesta emme puolentoistasadan kilometrin matkalla tänne nähneet. Uskoisin, että tuhka saatiin siivottua myös Antiguasta aika nopeasti. Täällä on sadellut viime päivinä aika paljon. Sekin varmaan auttaa jonkin verran katujen loppuun siistimisessä.

Nyt kun on kulunut muutama päivä ja pöly kirjaimellisesti laskeutunut, on Fuegon purkauksen seurauksena uutisten mukaan kuollut melkein kaksisataa ihmistä. Tilanne on tosin vieläkin hieman sekava, sillä joidenkin lähteiden mukaan kateissa on jopa pari tuhatta. En oikein tiedä, miten ja mistä nuo luvut tulevat. Selvää kuitenkin on, ettei kyseessä ollut jokaviikkoinen tuhkasade, kuten alkuun hölmöyksissämme kuvittelimme. Uhrien lukumäärän perusteella purkaus oli tuhoisin Guatemalassa koettu lähes vuosisataan. Jopa maan ykköslentokenttä…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovasta kirjasta Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.