Päivä 153, Quito (Ecuador)

Pinta-alaltaan Ecuador on noin kaksi kolmasosaa Suomesta. Perun, Chilen ja Argentiinan jälkeen se tuntuu hyvinkin pieneltä. Niissä tuhat kilometriä ei ollut matka eikä mikään. Täällä asiat ovat toisin, sillä olemme jo keskellä maata, pääkaupungissa Quitossa. Täältä on Kolumbian rajalle vain 250 kilometriä. Quitosta lähdettyämme olemme halutessamme seuraavassa maassa jo samana iltana.

Ensivaikutelma tästä kaupungista on yllättävän moderni. Quito sijaitsee pitkässä laaksossa. Tänne tullessamme kiemurtelimme kaupunkia ympäröivien vuorien rinteillä ja laaksojen pohjilla. Tiet olivat kuitenkin erittäin hyväkuntoisia ja jopa vuoristossa samansuuntaisia kaistoja oli monesti useampi suuntaansa. Peruun verrattuna nämä asiat ovat Ecuadorissa hyvässä mallissa. Pienen maan tieverkko on epäilemättä helpompi laittaa…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovasta kirjasta Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather

Päivä 150, Montanita (Ecuador)

Ylitimme Ecuadorin rajan toissa päivänä puolen päivän maissa. Edellisestä rajanylityksestä olikin jo päässyt vierähtämään tovi. Olimme Perussa pitkään. Zorritosin leirintäalueelle ilmaantui lähtöämme edeltävänä iltana uutta porukkaa. Kuusikymppinen yhdysvaltalainen pariskunta ajoi paikalle juhlavalla korotetun lava-auton pohjalle rakennetulla asuntoautolla. He olivat tulossa pohjoisesta. Ecuadorin rajalla oli kuulemma mennyt kahdeksan ja puoli tuntia. Kahdeksan näistä oli mennyt jonottamiseen, varsinaiseen prosessiin se puolikas. Raja-asema oli ollut täynnä maansa kurjia oloja pakenevia venezuelalaisia. Peru muuttaa sääntöjään tänään, eivätkä Venezuelan passia kantavat pääse enää maahan ilman viisumia. Perjantaina etelään pääsi vielä pelkällä passilla, joten rajalla kävi ymmärrettävä kuhina. Venezuelalaisilla oli kiire hyödyntää viisumivapauden viimeiset rippeet.

Odotimme siis pitkää päivää. Paikalle päästyämme kuitenkin selvisi, että eri suuntiin meneville oli kokonaan erilliset raja-asemat. Ajoimme pysähtymättä ohi Peruun saapuvien rakennuksista, joissa toden totta näytti olevan aika lailla…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovasta kirjasta Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather

Päivä 147, Zorritos (Peru)

Alun perin meidän piti olla täällä vain kolme yötä, mutta sitten varasimme pari lisää. Alueella on seesteistä ja turvallista. On vaikea kuvitella, että tänne eksyisi rosvoja tai muutakaan epämääräistä porukkaa. Rannalla ei liiku meidän lisäksemme muita. Vaikka auton ovet jäisivät auki, ei sen luota poistuminen ahdista. Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta koko matkalla, kun moinen ei meitä vaivaa. Hiekkarannalle vyöryvät aallot kuuluvat autoon öin, päivin. On mukava istuskella ulkosalla iltaisinkin tarvitsematta palella. Minulle on ollut yllätys, kuinka vähän tällaiseen on ollut Etelä-Amerikassa mahdollisuuksia. On ollut joko turhan viileää, tai sitten on tuullut liikaa. Zorritos on kuitenkin aurinkoinen ja lämmin. Jos tulee kuuma, voi mereen mennä uimaan. Ja niin olemme tehneetkin, päivittäin.

Tämä paikka on kaukaa tulleiden automatkailijoiden keskuudessa suosittu ja tunnettu. Maineen huomioon ottaen alue on yllättävän pieni, mutta jokunen auto tähän pihaan…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovasta kirjasta Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather

Päivä 144, Zorritos (Peru)

Pohjoisessa Perussa paistaa aurinko ja on lämmin. Sveitsiläinen leirintäalue osoittautui oikeastaan vain Tyynenmeren rannalla sijaitsevan omakotitalon ympärillä sijaitsevaksi aidatuksi suurehkoksi tontiksi. Viihtyisää ja rauhallista täällä silti on. Talon takana on oma pätkä valkoista hiekkarantaa. Vietämme täällä muutaman päivän ja lepäilemme hieman ennen kuin jatkamme taas.

Matka ylös rannikkoa sujui loppujen lopuksi ongelmitta. Ajamista siinä kuitenkin oli, sillä matka oli verraten pitkä, yli tuhat kilometriä. Tyynenmeren rantaa seuraava Perun ykköstie, eli Panamericana, kulkee jokaisen alueen asutuskeskuksen läpi, joten eteneminen oli välillä hidasta ja turhauttavaa. Maantieosuudet olivat kunnoltaan hyviä ja suoria, mutta siellä riesana oli vuoristoseudun mäkien ja mutkien sijaan muu liikenne, lähinnä hitaat rekat. Jonoissa ja taajamissa keskinopeus ei ollut aina Andeilla kokemaamme…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovasta kirjasta Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather