Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2020

Päivä 163, Bogota (Kolumbia)

, kirjoittanut
Vastaa

Eilinen oli pitkä päivä. Ajoimme Salentosta Bogotaan. Kilometrejä ei kertynyt kuin kolmisen sataa, mutta matkaan meni yli kymmenen tuntia. Vaikka jonot ovat käyneet Kolumbiassa tutuiksi, niin ihan tällaista liikenne ei kuitenkaan ole aiemmin ollut. Puoliperävaunurekat ryömivät serpentiiniteillä 20 – 30 kilometrin tuntivauhdilla, ja niitä on paljon. Ilmeisesti jarruja pitää säästää alamäissäkin, sillä niiden vauhti ei kiihdy edes silloin. Jatkuvien mutkien takia ohittaminen on hankalaa, eikä siitä suurta hyötyä muutenkaan ole. Kun yhden rekan ohi pääsee, edessä on taas uusi. Kolumbia on Brasilian jälkeen Etelä-Amerikan väkirikkain maa, joten kaiketi tavaraa on paljon ja sen pitää liikkua.

Välillä jonon vauhti hidastui jyrkissä neulansilmämutkissa lähes nollaan. Tämä on kiusallista korkealla, sillä äärijyrkissä mäkilähdöissä auton tehot eivät meinaa riittää. Kävimme eilenkin yli kolmessa kilometrissä. Moottori ei saa tarpeeksi happea. Käsijarru on kovassa käytössä ja kaasua pitää polkea tosissaan, sillä muuten…

—

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovasta kirjasta Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Päivä 161, Salento (Kolumbia)

, kirjoittanut
Vastaa

Ensimmäinen aamumme Kolumbiassa oli yllättävä ja jossain määrin koominen. Kuten todettua, rajalla meni pitkään. Ajoimme yhdeksään asti illalla ja pysähdyimme lopulta kansainväliseen ketjuun kuuluvan huoltoaseman pihalle. Kylä oli hiljainen ja asema kiinni. Parkkipaikan perimmäinen nurkka näytti rauhalliselta paikalta nukkua, joten jäimme siihen. Emme keksineet muutakaan ja pimeäkin oli. Tässä nimenomaisessa nurkassa oli pieni vesihana ja se jäi Nissanin taakse. Huomasin sen ja ajattelin asian olevan hyvä. Saisimme täytettyä auton kaksitoistalitraisen käyttövesikanisterin aamulla. Välillä vesipisteitä on ollut hankala löytää, ja mahdollisuuden osuessa kohdalle olemme oppineet hyödyntämään sen. Tämän enempiä ajatuksia hana ei herättänyt.

Heräsimme aamuseitsemältä vilkkaaseen keskusteluun ja kolinaan. Auton ympärillä kävi kova kuhina. Olimme keskellä autopesulaa, jonka ainoa vesipiste tuo nyt automme takana oleva hana oli. Pesijät kävivät täyttämässä ämpärinsä siitä pestessään…

—

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovasta kirjasta Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Päivä 157, Pena Cascajo (Kolumbia)

, kirjoittanut
Vastaa

Emme ajaneet rajalle aamuyön rauhallisina tunteina, kuten ehkä viisasta olisi ollut. Mukavuudenhalu ja laiskuus voittivat. Sen sijaan vietimme levollisen yön pohjoisen Ecuadorin vihreällä maaseudulla myrttipuumetsän kupeessa, ja heräsimme tälläkin kertaa vasta kun mieli teki. Kun kahvit oli kaikessa rauhassa keitetty ja aamupala syöty, ajoimme rajalle.

Koko alue oli kuin olikin täynnä Kolumbiasta Ecuadoriin pyrkiviä venezuelalaisia. Paljon matkalaukkuja ja kantamuksia, lapsiperheitä ja aikuisten muodostamia ryhmiä. Keskiluokkaisen oloista porukkaa. Vanhaa väkeä oli vähemmän. Työikäinen kynnelle kykenevä väestö pyrkii näemmä aktiivisesti pois Venezuelasta. On hämmästyttävää, kuinka pahasti yhteiskunnan asiat voi sotkea huonoilla poliittisilla päätöksillä ja yhteisten asioiden kehnolla hoidolla. Venezuelan öljyvarannot ovat maailman suurimmat, mutta silti…

—

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovasta kirjasta Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Päivä 155, Quito (Ecuador)

, kirjoittanut
Vastaa

Quito on miellyttävä kaupunki. Siitä on tainnut jopa tulla tämän mantereen suosikkini. Yläviistosta Quitoa pääsee katselemaan ajamalla kaapelihissillä kaupunkia reunustavalle vuorelle. Vaaleansävyiset rakennukset ja punatiiliset katot kirjovat kumpuilevaan laaksoon levittäytyvää maisemaa. Vihreääkin on paljon. Yleisilme on matalahko. Paikoin korkeammalle nousevat suorastaan pahaenteisen tummanharmaat siirtomaa-ajan katedraalit. Vanha keskusta on hyvin säilynyt ja espanjalaisvallan aikaiset rakennukset pidetty kunnossa. En ihmettele, että alue on Unescon maailmanperintökohde. Me olemme majailleet uudella puolella kaupunginosassa. Se puolestaan on moderni ja nuorekas. Sää on ollut miellyttävän aurinkoinen, hieman yli parikymmentä astetta plussan puolella. Quito on sen verran korkealla, että lämpötila pysyy maltillisissa lukemissa, niin päiväntasaajalla kun olemmekin.

Täällä kuulee usein muitakin kieliä kuin espanjaa. Moni quitolainen puhuu myös ainakin jonkin verran englantia, joka on aiempaan Etelä-Amerikkaan verrattuna jossain määrin yllättävää. Jopa hotellimme kerrossiivooja osaa kieltä hieman. Katukuvassa näkee taajaan kielikoulujen…

—

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovasta kirjasta Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta