Yksi Perun omaperäisyyksistä on kello, jota piti siirtää rajan ylityksen jälkeen kaksi tuntia taaksepäin. Täällä tulee siis pimeä kahta tuntia aiemmin kuin Chilessä. Vastaavasti aamuisin aurinko nousee hyvin aikaisin. Olimme jo Chilessä ja Argentiinassa tottuneet siihen, että päivänvaloa riittää pitkään, aina yhdeksään asti illalla, eikä pimeä pääse ajellessa yllättämään. Nyt niin on kuitenkin päässyt pariin otteeseen käymään. Yöpaikan pitäisi löytyä jo ennen kuutta illalla, eikä se ole aina onnistunut. Välillä olemme harhailleet pimeässä.

Pidin enemmän aiemmasta rytmistä. Tämä Perun päiväjärjestys on johtanut siihen, että autoöinä mennään nukkumaan hyvin aikaisin. Jahka iltaruoka on saatu otsalamppujen valossa tehtyä ja syötyä, tulee vetäydyttyä sänkyyn. Kukapa vuoriston koleassa pimeydessä jaksaisi kovin pitkään ihmetellä. Jos nukkumaan menee jo yhdeksältä, tulee heränneeksikin aikaisin. Peru on aamuvirkkujen maa. Eteläiselle pallonpuoliskolle saapumaisillaan oleva…

—

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovasta kirjasta Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

Olemme jo pitkällä Perussa, Titicacajärven rannalla. Rannikon rajanylitys ei ollut tälläkään kertaa hankala, mutta vähän aiempia sekavampi se oli. Alkuun päästäkseen Chilen raja-aseman yläkerran kahvilasta piti käydä hakemassa noin euron hintainen etusivun ja kolme hiilipaperikopiosivua käsittävä lomake. Se siis ostettiin kahvilaa pitävältä naiselta, ei viranomaiselta. Tähän lappuun piti täyttää matkustajien tiedot. Muita toimenpiteitä Chilen rajarakennuksessa ei sitten tehtykään, vaan paperia ajettiin esittelemään Perun puoleisille kopeille puolen kilometrin päähän. Myös Chilen viranomaiset toimivat siellä. Kummallista puuhaa.

Kokonaisuudessaan raja oli kuitenkin varsin moderni. Perulaiset olivat palkanneet toimitilojensa ulkopuolelle vartiointiliikkeen miehiä, joiden päätehtävä oli opastaa rajaa ylittäviä toimimaan eri tiskien ja toimistojen kanssa oikeassa järjestyksessä. Joka luukulla kahvilasta saamaamme hiilipaperinivaskaan lyötiin…

—

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovasta kirjasta Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

Niinhän siinä sitten kävi. Koko Bolivian keikkamme meni aika lailla pieleen, ja jouduimme lopulta palaamaan häntä koipien välissä takaisin Chileen. Olisin halunnut nähdä Bolivian pääkaupungin La Pazin, mutta ilmeisesti niin ei ollut tällä kertaa tarkoitettu. Pois ajaessamme tuli vettä ja rakeitakin. Välillä maa oli suorastaan valkoinen. Olin aivan oikeassa arvellessani ylätasangon tulvivan helposti. Kun kaatosade alkoi, virtasi teillä ja niiden vierustoilla hetkessä suuria määriä vettä. Matkantekoamme tämä ei kuitenkaan onneksi pysäyttänyt. Nyt olemme jo Tyynenmeren rannalla, kaupungissa nimeltä Arica. Peruun päästäkseen oli ajettava alas vuorilta ja koko matka takaisin merelle. Muita rajanylityspisteitä ei Perun ja Chilen välillä ole. Akklimatisoitumisemme meni siis lopulta pipariksi, olemmehan käytännössä taas korkeudella nolla.

Bolivian seikkailun jäljiltä auto on niin törkyinen, ettei ikkunoista meinaa ulos nähdä. Onneksi se on sentään ehjä ja kulkee yhä. Hyvä puoli Bolivian hitaissa teissä oli, ettei Nissan oireillut maassa kertaakaan, niin neljässä kilometrissä kuin olimmekin. Nopeudet olivat niin matalia ja tarvittava teho ja vääntö niin…

—

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovasta kirjasta Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

Bolivian seikkailu ei ole toistaiseksi mennyt ihan putkeen. Olemme nyt jonkinlaisessa sorakuopassa maan syrjäisessä eteläosassa. Olisimme halunneet ajaa tänään Uyunin kylään asti, mutta se ei onnistunut. Siispä yövymme tässä. Puuttomalla ylätasangolla satelee ja salamoi komeasti. Emme ole vielä nähneet tässä maassa yhtään päällystettyä tienpätkää. Huonot tiet tai haastavat luonnonolosuhteet eivät kuitenkaan ole syy siihen, miksemme ole siellä missä haluaisimme olla. Niiden sijaan kulkumme esti Bolivian kansa, vaikka emme oikein tiedäkään miksi.

Kaikki alkoi kuitenkin hyvin. Ajoimme aamulla rajalle verraten levänneinä ja intoa täynnä. Chilen rajapoliisit pelasivat toimistossaan pingistä. Asiakkaita ei juuri näkynyt ja epäilen, ettei niitä ole tällä rajalla riesaksi asti ikinä. Sen verran syrjässä se on. Tutuksi käyneen kaavan mukaan leimautimme passit ja annoimme pois…

—

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovasta kirjasta Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta