Foz do Iguacu. Tämä ei ole suuri paikka, muttei pienikään. Asukkaita on noin kaksisataatuhatta. Lähinnä kaupunki kuitenkin tunnetaan tuossa vieressä sijaitsevan samannimisen vesiputouksen vuoksi. Nyt mekin olemme tuon luonnonihmeen nähneet, sillä kävimme ihmettelemässä virtaavaa vettä aiemmin tänään. Teimme sen täältä Brasiliasta käsin, vaikka sama onnistuu myös Argentiinasta. Tilanne on sama kuin Victorian putouksilla Afrikassa, jotka nekin sijaitsevat kaksi maata erottavassa joessa. Sielläkin putouskokonaisuuden voi nähdä sekä Sambiasta että Zimbabwesta käsin. Täällä valtioita on itse asiassa yksi enemmän, sillä tuossa vieressä, kahden joen risteyksessä, on paikka, jossa kolmen maan rajat kohtaavat. Se kolmas on Paraguay, jonne suuntaamme huomenna.

Putoukset ovat kuuluisa ja tunnettu nähtävyys, ja se näkyy. Täällä on paljon hotelleja ja muuta matkailuinfraa. Jopa turisteja lennättäviä helikopterifirmoja on…

—

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovasta kirjasta Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.

 

Jii ajaa, minä istun apukuskin paikalla ja naputtelen konetta. Olo on jo paljon parempi, oikeastaan normaali. Brasilian tämän osan maisemat ovat yllättäneet meidät, sillä lähes vuoristoista maastoa mukaileva tie on ajoittain serpentiinimäistä ja sitä reunustavat sankat havumetsät. Erityisesti mäntyjä on paljon. Tällaista en osannut Brasilialta odottaa. Tie muuttui heti Florianopolista lähdettyämme kaksikaistaiseksi maantieksi. Se on kuitenkin ollut ihan kelvollisessa kunnossa, ja mäkisestä maastosta huolimatta olemme edenneet ihan hyvää vauhtia.

Sateet jäivät rannikolle, mutta pilvinen sää jatkuu yhä. Auringon näyttäytyessä on lämmin, mutta lämpötila ei ole juuri noussut yli kahdenkymmenviiden asteen. Olemme lähes kilometrin…

—

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovasta kirjasta Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.

Olemme nyt Brasilian rannikolla kaupungissa nimeltä Florianopolis. Tänne on rajalta aika tasan tuhat kilometriä. Matka jatkuu aivan pian, mutta oloni ei ole vieläkään kummoinen. Taidan olla yhä toipilas. Edellisestä ruokamyrkytyksestä olikin kulunut jo tovi, joten ehkä oli taas aika saada muistutus omasta kuolevaisuudestaan ja matkustamisen varjopuolista. Viimeksi näin taisi käydä viitisen vuotta sitten Koreassa. Mutta ehkä tämä tästä.

Saavuimme tänne toissa päivänä. Rantakannaksella kulkenut tie oli loppuosaltaan reikäinen. Muutaman kerran ajoimme…

—

—

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovasta kirjasta Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.