Rahtilaivalla Etelä-Amerikkaan – kokemuksia ja videoita

 

Käytimme kumppanini kanssa koko vuoden 2018 maailman ympäri matkustamiseen. Teimme koko reissun pintateitse, lentämättä. Maaosuudet ajoimme omalla pikkupakullamme, meret taas ylitettiin rahtilaivalla (Atlantti), purjeveneellä (Karibianmeri Kolumbiasta Panamaan) ja risteilylaivalla (Tyynimeri). Koko reissusta voi lukea tarkemmin sille omistetusta matkablogista havaintoja.com tai vaihtoehtoisesti syyskuun alussa ilmestyvästä Panamericana-kirjasta.

Kuten kuvitella saattaa, matkaan mahtui monta tilannetta ja vaihetta. Yksi kiinnostavimmista kokonaisuuksista lienee kuitenkin ollut kuusi viikkoa kestänyt laivamatkamme Euroopasta Etelä-Amerikkaan. En muista lukeneeni tuoreita kertomuksia rahtilaivamatkaamisesta, joten toivoakseni tämä juttu tarjoaa ainakin joitakin vastauksia asiasta kiinnostuneille.

Mistä mihin ja millä?

Ylitimme Atlantin yli vuodenvaihteessa 2017-2018. Nousimme laivaan Belgian Atwerpenissä ja poistuimme siitä kuusi viikkoa myöhemmin Uruguayn Montevideossa. Matkustimme Grimaldi-nimisen varustamon laivalla, joka on tietääkseni suurimpia Atlantilla toimivia, matkustajiakin kyyditseviä rahtilaivayhtiöitä. Laivoja Euroopasta sekä Etelä- että Pohjois-Amerikkaan (ja toisin päin) lähtee viikoittain, joka oli ainakin minulle yllätys. En arvannut liikenteen olevan lähes autolauttamaisen säännöllistä.

Miksi?

Lentämättä matkustaminen on ollut kovasti tapetilla viime aikoina. Siksi myös kiinnostus merimatkaamista kohtaan on lisääntynyt. Meidän tapauksessamme tärkein Atlantin ylittämiseen vesiteitse johtanut seikka kuitenkin oli oma automme, jonka kanssa halusimme matkustaa yhdessä. Grimaldin laiva oli tyypiltään roro-alus, joiden lasti kulkee pääosin pyörillä. Ruuma olikin täynnä uusia, Euroopasta Etelä-Amerikkaan rahdattavia laatuautoja. Niitä oli tuhansia. Meidän kärrymmekin mahtui helposti yhdelle laivan yli kymmenestä rahtikannesta.

Meidän kanssamme samalla laivalla matkusti seitsemän muuta matkustajaa, vanhempi pariskunta ja viisihenkinen lapsiperhe. Kummallakin porukalla oli mukana oma autonsa. Mantereelta toiselle suuntautuva seikkaluautoilu lineekin yleisin syy tällaisella rahtilaivalla matkustaa. Ilman autoakin kyytiin toki pääsee, mutta ainakin Grimaldin laivojen tapauksessa se on harvinaisempaa.

Mitä maksaa?

Maksaa. Siitä ei pääse mihinkään. Lentäminen on halvempaa. Meidän matkamme (kaksi ihmistä sisähytissä ja pieni auto) Euroopasta Etelä-Amerikkaan maksoi 5358,- euroa. Ilman autoa matkan hinta olisi ollut 4140,- euroa. Grimaldin matkareittejä esittelevä opas löytyy täältä ja Etelä-Amerikan linjan hinnasto täältä.

Toisaalta on hyvä muistaa, että laivalla on täysihoito ja rahaa ei matkan aikana saa kulutettua oikein mihinkään, ei vaikka haluaisikin. Mikäli laivamatka venyy, matkustajille ei tule lisäkustannuksia. Ruoka ja majoitus on taattu aina perille asti. Meidänkin laivamme oli lopulta lähes kaksi viikkoa myöhässä, joka on ymmärtääkseni aika yleistä. Viive syntyi pääosin Afrikan satamien (Dakar ja Freetown) edustalla odottelusta. Laituripaikkoja on rajallisesti ja satamien toiminta välillä epäjärjestelmällistä. Tällaisia, päiväkausia kestäneitä odotteluja ei pystytä kuromaan meriosuuksilla kiinni, joten matka venyy väistämättä loppupäästään.

Laivat eivät muuten käy joka matkalla samoissa satamissa, vaan rahtitilanne määrittää pysähdyspaikat. Yleisesti ottaen kannattaakin muistaa, että kaikki toimii rahdin ehdoilla. Matkustajien tarpeet ja aikataulut ovat rahtilaivalla prioriteettilistan häntäpäässä. Tämän tosin tiesimmekin jo ennen matkaa, sillä se mainittiin lähes joka ikisessä paperissa, jonka matkaa varatessamme saimme.

Onko merien ylittämiseen muita vaihtoehtoja kuin rahtilaivat?

Kyllä on. Hieman paradoksaalisesti halvin tietämäni tapa ylittää valtameriä ovat risteilylaivat, joita siirretään kauden vaihtuessa mantereelta ja mereltä toiselle. Tyypillisesti tätä tapahtuu keväisin ja syksyisin. Ympäristösuojelulliselta kannalta tällainen matkustaminen ei tosin taida olla kovin vihreää, sillä pohjimmiltaan risteilyalukset ovat vain kelluvia turistihotelleja. Rahtilaivat taas ovat ihan eri juttu, sillä ne kulkisivat mantereelta toiselle ilman matkustajiakin. Muutama lisäihminen niiden kyydissä tuskin lisää globaaleja päästöjä lainkaan.

Risteilylaivaakin kokeilimme. Ylitimme nimittäin Tyynenmeren sellaisella. Laivaa siirrettiin syyskuussa Amerikan vesiltä talveksi Aasiaan. Matka Kanadan Vancouverista Japanin Yokohamaan kesti 15 päivää, ja päinvastoin kuin rahtilaivalla, ei tältä laivalta tekemistä tai ohjelmaa puuttunut. Henkeä kohden matka maksoi hieman yli 800 euroa, joka on jo huomattavasti lähempänä vastaavan lennon hintaa kuin tuo rahtilaivamatka. Tähänkin hintaan sisältyi täysihoito, joten matkan aikana ei tarvitse käyttää rahaa mihinkään, ellei sitten niin halua. Risteilijöiden liikeidea on tosin suunniteltu niin ovelasti, että merellä on helppo törsätä rahaa lähes huomaamattaan kaikenmoiseen. Kovin kummoisia lisäpalveluita, nettiyhteyksiä ja erikoisjuomia ei tarvitse ostaa saadakseen matkan hinnan vaikka tuplaantumaan.

Mistä matkan voi ostaa?

Etelä-Amerikan matkan voi varata suoraan Grimaldilta, mutta omien kokemusteni mukaan he eivät olleet kovin aktiivisia sähköposteihin vastailijoita. Sen sijaan saksalainen merimatkoihin ja matkailuajoneuvojen laivauksiin erikoistunut matkatoimisto Seabridge vastasi kaikkiin kysymyksiin nopeasti ja täsmällisesti. Kommunikaatio heidän kanssaan hoitui sähköpostitse ja englanniksi. Suosittelen lämpimästi. Vaikka Sebridgen nettisivut keskittyvät paljolti autojen laivaukseen, he käsittääkseni voivat myydä lippuja myös jalkamatkustajille. Jos olisi lähdössä toiste rahtilaivamatkalle, ottaisin ensimmäisenä yhteyttä juuri Seabridgeen.

Risteilyalusmatkan varasimme kotoisasti Risteilykeskuskesta. Palvelu oli hyvää ja suomenkielistä. Kaikki hoitui helposti ja kitkatta, vaikka olimme varauksen tekemisen aikaan tien päällä Kaliforniassa ja menossa pohjoista kohden.

Lentoja netistä etsiessään moni on tottunut siihen, että pienellä työllä saman lipun voi löytää jostain toisesta hakukoneesta halvemmalla. Valitettavasti merimatkojen suhteen asia ei näyttänyt olevan näin, vaan esimerkiksi Grimaldin hinnat olivat kaikkialla samat. Vastassa oli muuri. Ne harvat paikat joista tarjouksen saimme, lähettivät paluupostissa aina saman pdf-hinnaston. Epäilen, ettei tinkimisestä ole hyötyä. Rahtilaivoilla matkustajat ovat matkojen myyjille niin pieni bisnes, ettei heitä kiinnosta tuhlata aikaansa penninvenyttäjiin. Liiallinen rahasta kysely vain tyrehdyttää vastausinnon.

Millaista rahtilaivaelämä on?

Samalla laivalla matkustanut eläkeikäinen diplomaattitaustainen ranskalaispariskunta kertoi meillä käyneen tuurin. He olivat kokeneita rahtilaivailijoita. Kapteenimme (latvialainen nelikymppinen kaveri) oli asenteiltaan demokraattineni ja piti selvästi matkustajista. Näin ei kuulemma ole aina. Jotkut kapteenit pitävät matkustajia vain riesana. Myös ruokamme oli aika ok. Tämäkään ei ole taattua, sillä kaikki laivakokit eivät ole aina tehtäviensä tasalla. Toisaalta kapteenit päättävät, miten paljon rahaa elintarvikkeiden hankintaan käytetään, ja jotkut laivapäälliköt kasvattavat omia bonuksiaan säästämällä ruokapuolesta. Tällöin miehistön ohella kärsivät myös matkustajat.

Ohessa muutama video, joista saanee jonkinlaisen käsityksen meidän laivamme ilmapiiristä ja elämisen yleisistä olosuhteista. Mitään kovin kummoista luksusta rahtilaivoilta on turha odottaa. Esimerkiksi Internet-yhtetyttä ei ollut. Sanoisinkin pitkien merimatkojen olevan eräänlaista meditatiivista pysähtymistä, mitään kummempaa tekemistä kun laivoilla ei matkustajille ole. Jos tällaisesta pitää, voin suositella. Helposti tylsistymään taipuvaisille henkilöille matka taas voi olla raskas.

Videot on kuvattu tammikuussa 2018.

 

 

 

 

Jos tämä kaikki kuulosti kiinnostavalta, kannattaa tutustua syyskuussa ilmestyvään kirjaani Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä (Noob 2019). Sen voi tilata esimerkiksi Bookyn verkkokaupasta tämän linkin takaa.

Kirja julkaistaan 8.9.2019 Helsingin Keskustakirjasto Oodissa. Esitelmöin tuolloin reissustamme kirjaston ensimmäisen kerroksen Maijansalissa kello 13 alkaen. Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin. Tervetuloa sinnekin jos tällainen aihepiiri kiinnostaa.

 

Facebooktwittermailby feather

2 vastausta artikkeliin ”Rahtilaivalla Etelä-Amerikkaan – kokemuksia ja videoita

  1. Tervehdys

    Sain varaamani Panamericana kirjasi eilen ja olen lukenut sitä yli puolivälin. Kiitoksia mielenkiintoisesta kirjasta! Odotan jo ensi vuoden kirjaa. Pieni yksityiskohta tökkäsi silmääni, siksi seuraava kommentti sivun 191 puolivälin tekstiin. Minulla oli keskeneräisistä taloista sama ymmärrys aiemmin, mutta luin jostain Etelä-Amerikkaa koskevasta kirjasta ”positiivisemman” selityksen ilmiölle:
    Monissa maissa pankkitoiminta on alkeellista ja monilla perheillä ei ole pankkitiliä. Inflaatio laukkaa niin lujaa ettei vähien rahojen vieminen pankkiin sulamaan ole mielekästä. Rahoja ei myöskään uskalla säilyttää patjan alla. Niinpä tiilitalo toimii pankkina. Aina kun saadaan jostakin rahaa irti tarpeeksi, ostetaan tiiliä ja rautaa ja muurataan rahat talteen talon seiniin. Näin inflaatio tai rosvot eivät pääse niihin käsiksi. Mielestäni nerokasta.

    Hannu Pirkola

    • Tervehdys Hannu, ja kiitoksia kiitoksista! Mukava kuulla, että pohdintani ja kerronta miellyttää. Seuraava osa on työnalla ja edistyy sekin, usein iltaisin. Yhdysvalloissa ja Venäjässä on paljon pohdittavaa niissäkin.

      Kiintoista tulkinta ja varmaan tosi tuo talojuttu. Inflaatio taitaa tosiaan olla ongelma monessa Latinalaisen Amerikankin maassa, ja ehkä pankkeihinkaan ei voi oikein aina luottaa. Epäilisin silti, että verotuskin tukee tuota ”varausten” jättämistä seuraavalle kerrokselle. Kenties rakennuksen keskeneräisyyteen kannustaa useampikin tekijä.

      Etelä-Amerikassa näyttää muuten tapahtuvan monenmoista. Boliviassa Evo Morales kammettiin vallatsa ja Chilessä mellakoidaan. Merkillistä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.