Ukraina, Lviv ja Slovakian vuoret

Pe 24.11.2017 (pvä 7), Budapest (Unkari)

Läntisessä Ukrainassa sijaitseva Lviv-niminen kaupunki on sympaattinen ja käymisen arvoinen paikka. Rentoja, mitä erilaisemmin teemoin, mutta tyylillä, kalustettuja hipsterihenkisiä kahviloita ja ravintoita satojen vuosien ikäisissä rakennukissa. Kultturellia, mutta hieman boheemia henkeä. Moni puhuu englantia.Tähän varmaan vaikuttavat osaltaan kaupungissa sijaitseva suuri yliopisto ja sen pitkä historia osana Puolaa ja Itävalta-Unkaria. Kaupunki on perustettu jo 1200-luvulla.

Tämä oli toinen käyntini Lvivssä. Ukrainassa se taisi olla neljäs. Näistä reissusta ensimmäistä lukuunottamatta olen ollut liikkeellä autolla. Huolimatta Lvivin keskustan mukavasta hengestä, ei kylmä ja pimeä vuodenaika ole ehkä paras ajankohta Ukrainassa käydä. Ajellessamme noin tunnin matkan iltahämärissä Puolan rajalta Lviviin palasivat mieleeni elävästi ensimmäisen talvisen reissuni ensimmäiset mielikuvat Kiovan rautatieasemalta. Odotushoneen penkeillä nuokkui tuolloin puolensataa ihmistä niin samanvärisissä tummissa palttoissa, etteivät yksittäiset kasvot oikein erottuneet ruskeanharmaasta massasta. Ulkona oli kova pakkanen. Odottelijoita taisi aseman lämpö väsyttää. Kyynisempi tarkkailija olisi ehkä tuuminut, että odottelijoita väsytti elämä sinänsä.

Tämä sama väriläiskien puute näkyi Ukrainan maanteillä. Ukrainalaiset osaavat valita talvisen vaatetuksensa harvinaisen hyvin vastaamaan maantien ja sen pientareen väritystä. Heijastimia ei kukaan käytä. Pientareella kävelevän ihmisen huomasi yleensä vasta kohdalla, jos silloinkaan. Bussipysäkillä pieniä keltaisia ja vanhoja linja-autoja odotteleva suuri ihmisjoukkokin saattoi jäädä kokonaan huomaamatta, elleivät auton tai pysäkille pysähtyvän bussin valot sattumalta pyyhkäisseet odottelijoiden laumaa. Välillä näitä jalankulkijoita suorastaan säikähti, niin yllättäen ne yleisestä harmaudesta ilmestyivät. Kovin pimeitä ja harmaita sävyjä pimeää ja harmaata taustaa vasten. Tällainen ei jätä kävijään kovin iloluontoista vaikutelmaa.

Toisaalta, eipä se niin värikästä aina Suomessakaan talvisin ole. Julkista valaistusta taitaa tosin olla Suomessa merkittävästi enemmän, ja rikkinäistä harmaata betonia, asfalttia ja muurausta taas vähemmän.

Lvistä lähdössä, tällä kertaa päivänvalossa.

Torstainen tievalintamme oli pääosin mainio. Emme ole kumpikaan käyneet Slovakian itäosissa, joten päätimme poistua Ukrainasta tätä kautta. Rajalla on Uzhanskyin kansallispuisto, jonka läpi rajalle täytyy tätä kautta tultaessa ajaa. Tie (numero M13) oli yllättävän puiston puomille asti hyvä. Ukrainan teitä aiemminkin nähneenä odotin paljon pahempaa. Ei kuoppia tällä kertaa, maisemat mainioita, mäkisiä, jopa vuoristoisia. Hiljaista. Sääkin suosi meitä. Ukrainainan maaseudun yleisilme näytti huomattavasti tulopäiväämme pirteämmältä matkan varren pikkukylissä kun aurinko paistoi.

Kansallispuiton rajalle päästyämme asutus oli jo aikaa sitten kadonnut ja tiellä kinkymmenen senttiä lunta. Näkyvyys oli sankan sumun takia heikko. Suoranaiset ääriolosuhteet. Täällä törmäsimme puomiin. Yrmeä maastopukumies tarkasti passimme ja avasi sitten puomin. Kysmyksiin tien kunnosta hän ei vastannut, meillä kun ei ollut yhteistä kieltä.

Onneksemme tie kuitenkin painui aika pian laaksoon ja sumu sekä lumi katosivat. Tie tosin muuttui heti puomilta alkaen kehnonlaiseksi. Paljon reikiä ja vaurioita. Tällaista olin nähnyt Ukrainassa aiemminkin. Toiseenkin pysyvään tarkastuspisteeseen törmäsimme. Tällä kertaa papereita tutkinut mies oli poliisi, ja hän halusi nähdä auton paperit ja ajokortin. Passit eivät häntä kiinnostaneet. Kieliongelmia oli taas, mutta pääsimme jatkamaan ilman sen suurempia ongelmia. Paperit, sikäli kun tämä poliisi ne ymmärsi, olivat kaiketi ok.

Vuoristossa sijaitseva raja-asema (Malyj Breznyj) oli aika hiljainen, ja selvisimme sen kautta Slovakian puolelle noin tunnin jonoteltuamme ja odoteltuamme. Kummankin maan viranomaiset olivat verraten rentoja, eikä autoa esimerkiksi juurikaan tutkittu. Näyttää siltä, että kun rajamiehet näkevät auton sisustan ja sinne pedatun sängyn, vähenee heidän kiinnostuksensa tavaroitamme kohtaan huomattavasti. Emme sopine matka-autoinemme salakuljettajien tyyppiprofiiliin. Oikeastaan auto itsessään selittää aika tyhjentävästi matkamme tarkoituksen: Olemme autoturisteja.

Itä-Slovakiassa oli Ukrainan jälkeen kovin siistiä ja hyväkuntoista. Toisaalta ihmisiä ei näkynyt missään. Ukrainan pikkukaupunkien kaduilla säpinää oli huomattavasti enemmän. Muutaman talon kylissäkin yleensä joku ukko seisoskeli talonsa puutarhassa aitaan nojaillen. Slovakiassa ei näkynyt ketään. Nurmikot olivat hvyn leikattuja ja tiet hyväkuntoisia, vaikkakin välillä vähän kapeita. Yleisilmeen perusteella olisimme voineet saapua Saksan tai Itävallan syrjäisempiin osiin.

Illan pimennyttyä Slovakiassakin nousi sumu. Ajoittain moottoritietä (maksullista sellaista) ajellessamme, eteen ei pimeydessä meinannut nähdä muutamaa auton mittaa pidemmälle. Majoittumispaikkakin piti etsiä melkoisessa usvapilvessä, mutta sellainen kuitenkin lopulta löytyi. Demanovska talviurheilukeskuksen kausi on vasta alkamaisillaan, ja moni parkkipaikka oli tyhjillään. Yhden tällaisen vuoripuron kupeessa sijaitsevan nurkaan auto parkkeerattiin yöksi. Hyvä ja rauhallinen yöpymispaikka oli se, kauniskin kun sumu oli aamulla pääosin hävinnyt.

Tänään aikamme Slovakian vuorimaisemia katseltuamme ajelimme illaksi Budapestiin. Matkaa keskisestä Slovakiasta tänne oli vain kaksi sataa kilometriä Täältä matka jatkuu taas sunnuntaina.

Kuvamateriaalina vaihteeksi pääosin klassisia tiekuvia. Kuvien lisääminen WordPressiin (sovellus, jolla nämä blogit julkaistaan) on välillä vähän työlästä, joten kuvia kannattaa katsoa myös Instagramista, jonne peustimme varta vasten profiilin tätä varten. Instagram-profiili löytyy osoitteesta:

https://www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta/

Kansallispuiston kutsuva portti Ukrainassa ja ääriolosuhteet.

Tie puistossa oli välillä kehno. Tällaista odotin Ukrainan teiltä, mutta yllättäen ne olivat yleensä paljon parempia kuin kuvan väylä.

Perjantaiaamu Slovakian vuoristossa. Lumesta huolimatta oli aika lämmin.

Matkaa voi seurata myös täällä:

www.facebook.com/havaintoja

https://www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta/

Facebooktwittergoogle_plusmail

6 vastausta artikkeliin ”Ukraina, Lviv ja Slovakian vuoret

    • Itse asiassa maastopukumiehiä näkyi kyllä katukuvassa yllättävän paljon. Myös rajalla oli tullimiesten ja rajapoliisin lisäksi kolmas instanssi, joka halusi katsoa autoon. Nämä kaverit olivat täysin mustassa univormussa, jossa ei tainnut olla juuri tunnuksia. Olisikohan ollut jotain sisäministeriön porukkaa. Mutta muuten Suomessakin näkyvästi uutisoidut maan itäosan tapahtumat näkyivät Ukrainan länsiosissa yllättävänkin vähän.

  1. Oletko reissannut Itä-Euroopassa 90-luvun alkupuoliskolla? Jos olet niin kuinka vertaisit nykyistä Ukrainaa 25 vuoden takaisiin juuri kommunismista vapautuneisiin maihin?

    Itse ihastuin 90-luvun alussa Itä-Eurooppaan, vaikka olot olivatkin monesti ankeita ja palvelukulttuurikin vielä töykeää. Tunnelmassa oli jotakin hyvin kiehtovaa, ehkä se tuli siitä että ihmiset kokivat viimeinkin olevansa vapaita. Nykyään noissa maissa olot ja palvelut ainakin turistille ovat mitä parhaimmat. Löytyisikö Ukrainasta vielä sitä neljännesvuosisadan takaista kiehtovaa rappioromanttista tunnelmaa? Tätä tunnelmaa on vähän hankala selittää jos ei ole itse kokenut minkälaista oli esimerkiksi Prahassa 90-luvun alussa verrattuna nykyiseen EU-aikaan.

    • Tein ensimmäiset reissuni Eurooppaan 90-luvun puolessa välissä, ja siitä alkaen niitä alkoikin sitten kertyä vähintään yksi vuosittain. Myös idässä reilasin, mutten kuitenkaan Venäjällä tai Ukrainassa.

      Nuo keltaiset vanhat bussinrämät Lvin liikenteessä saivat muuten minut miettimään myös Ukrainan yhteneväisyyksiä nykyiseen Eu-Itä-Eurooppaan. Kävin nimittäin Vilnassa ensimmäistä kertaa -99, ja muistan sieltä ihan samanlaiset paikallisbussit. Nekin olivat tupaten täynnä ruskeaan ja harmaaseen pukeutunutta porukkaa, ikkunat olivat huurussa ettei sisään oikein nähnyt, sen vain, että täynnä olivat. Tuo mielleyhtymä oli tosi selkeä nyt Lvissä joukkoliikenettä nähyäni.

      Vilnassahan on nykyään hyvin eurooppalainen meininki. Ehkä Ukraina tulee kaksi vuosikymmentä perässä, kuka tietää. Oli se sitten hyvä asia taikka ei…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *