USA:n viisumi hanskassa

Hyviä uutisia. Haastattelu Yhdysvaltain Tallinnan lähetystössä meni hyvin, ja alle viikon odottelun jälkeen meillä molemmilla on nyt kymmenen vuoden viisumi maahan.

Siinä se on. Passi on voimassa viisi vuotta, viisumi kymmenen. En tiedä miten tämä toimii, mutta eiköhän se selviä ennemmin tai myöhemmin.

Prosessi eteni siten, että ensin viisumidokumentit piti täyttää netissä. Papereiden kanssa ei tarvinnut puljata missään vaiheessa. Tämän jälkeen varattiin aika haastatteluun, sekin verkkopalvelun kautta. Systeemi mahdollisti viisumikandidaattien koplaamisen yhteen, joten teimme niin ja otimme yhteisen ajan. Näin toivoimme välttävämme tilanteen, jossa jostain kumman syystä vain toinen meistä saisi viisumin.

Koko homma vaikutti kaiken kaikkiaan läpihuutojutulta, sillä meitä pienehkössä kopissa lasin takaa haastatellut amerikkalainen kolmekymppinen sivistyneen oloinen virkamies totesi koneensa ruutua aikansa tuijoteltuaan, että hän olettaa viisumihakemuksemme olevan seurausta valtaisan pitkästä maalistasta, jota hän juuri näytöltä (minun hakemukseni) katseli. Myönsimme asian olevan näin – me molemmat olimme tulleet autoilleeksi Sudanin halki. Tämä nostatti kaverin kulmakarvoja. Heppu kyseli jotain satunnaista Afrikan road tripeistämme, mutta hänen kiinnostuksensa vaikutti olevan enemmän henkilökohtaista kuin ammatillista sorttia. Kaiken kaikkiaan onnistunut käynti siis.

Viimeisen viiden vuoden aikana vierailtujen maiden listaaminen hakemukseen oli sivumennen sanoen jossain määrin haastavaa. Niitä kun on aika paljon. Listasin sovellukseen kaikki jotka muistin. Jokunen saattoi unohtuakin. Kiinnostavaa oli, että tämän jouduin tekemään vain minä. Jasminilta kyseltiin verkkokaavakkeessa paljon vähemmän asioita, ja hänellä täytettäviä sivuja oli usempi vähemmän kuin minulla.

En keksi tähän muuta syytä kuin ammattinimikkeeni. Ehkä sukupuolikin vaikutti. Miespuolinen insinööri sai näyttää käyttää kaavakkeiden klikkailuun ja lukemiseen tunnin kauemmin kuin naispuolinen geneerisen bisnesalan henkilö. Paitsi matkahistoriani, sain selittää myös taustani kaikenmoisissa sotilastehtävissä. Olen reissuillani tottunut siihen, että insinööri on erinomainen ammatti erinäisiin maahantulokaavakkeisiin laittaa. Neutraali ja vähän tylsä. Yhdysvaltain tapauksessa asia ei olekaan näin.

Syy tähän selvisi minulle sattumalta joitakin päiviä haastattelumme jälkeen, jolloin tulin kuunnelleeksi netistä erästä podcastia. Siinä poliittiseen islamiin vuosikausia perehtynyt toimittaja ruoti Isisin syvintä olemusta. Korkeampaa koulutusta saaneista islamilaisen valtion taistelijoista ja toimijoista yli 40 prosenttia on kuulemma opiskellut insinööritieteitä. Se on jihadistien ylivoimaisesti yleisin kouluttautumisala. En ole oikein varma mitä tämä kertoo islamisteista, saati sitten mitä se kertoo minusta, mutta aika varma olen siitä, että tämän takia insinööri saa käyttää viisumikaavakkeiden täyttämiseen enemmän aikaa kuin joku muu.

Mutta oli miten oli, viisumiasia on nyt hoidossa. Yksi stressi vähemmän. Hyvä niin, onhan lähtöön aikaa enää alle neljä viikkoa.

Autokuva, jottei tärkein unohtuisi. Kattoteline on hyvin huomaamaton, aivan kuten halusinkin. Olen tyytyväinen. Telineestä lisää vielä lähitulevaisuudessa, jahka pääsen aurinkopaneelin asennushommiin.

 

 

Panamericana – koko matkareitti

Piirtelin taas viivoja. Pääpiirteittään Amerikkojen halki kulkeva reittimme on siis seuraavanlainen. Ihan kaikkia käänteitä ei oheisessa reittiviivassa ole, mutta yleiskäsityksen siitä saanee, kuva kun tunnetusti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Sitä paitsi kukapa sitä kaikkia kiertoteitä etukäteen tietäisikään.

Laivauksia tälle reitille mahtuu kaksi. Auto on saatava ensin Euroopasta Etelä-Amerikkaan, joka vie noin neljä viikkoa, ja kuten juttujani aiemmin lukeneet tietävätkin, matkustamme Belgiasta Montevideoon samalla rahtilaivalla ajoneuvomme kanssa. Toinen pakollinen vesistönylitys kohdataan Kolumbiassa, josta ei kulje minkäänlaista tietä Panamaan. Autolauttojakaan ei tällä hetkellä maiden välillä kulje, joten Nissan on varmaankin pakko pakata Kolumbiassa konttiin, jotta matka pääsee jatkumaan.

Aikataulukin on tarkentunut. Ajelemaan lähdetään marraskuun puolessa välissä, viikon 46 lopulla. Laivan on tarkoitus seilata Antwerpenistä 1.12. ja varsinainen matka Etelä-Amerikassa alkaa siten aika tarkkaan vuoden 2017-2018 vaihteessa. Koko matkan kestosta on hankala vielä tässä vaihessa sanoa mitään. Toisaalta jos Alaskaan asti on tarkoitus päästä, on siellä oltava säiden takia viimeistään alkusyksystä.

Matkan käänteitä voi seurata myös Facebookissa osoitteessa facebook.com/havaintoja.

 

Syksyistä autoyöpymistä

Syksy on tullut, joten oli taas hyvä hetki kokeilla kuinka autossa tarkenee nukkua kun ei ole enää niin lämmin. Eteläisen Viron maaseudulla oli kovin hiljaista. Retkeilyalueella ei ollut muita ja paikka mainio. Lammen rannassa ollut laituri ja nuotiopaikka oli ihan yksityisessä käytössämme. Kesäkausi on näemmä tosiaan päättynyt.

Käytimme ihan tavallisia petivaatteita sekä keskipaksuja täkkejä. Makuupusseja meillä ei ollut, eikä niitä ole tarkoitus pakata mukaan tilaa viemään myöskään Etelä-Amerikkaan. Mitä kodinomaisempaa, sitä parempi. Makuupusseillakin on eräilyssä ja retkeilyssä sijansa, mutta emme ole menossa eräilemään tai retkeilemään. Auto tulee olemaan pääasiallinen kotimme puoli vuotta. Se on turhan pitkä aika retkeillä, joten peruspetivaatteilla mennään. Muita vaihtoehtoja emme oikeastaan ole edes missään vaiheessa miettineet.

Yöllä lämpötila laski ehkä noin viiteen plusasteeseen. Ei kovin kylmää, mutta syksyisen kalseaa kuitenkin. Tulimaan lämpötilat ovat varmaan alkuvuodesta aika lailla samankaltaisia. Peittojen alla tarkeni yllättävän hyvin, vaikka ne eivät edes ole kovin paksuja. Palella ei tarvinnut. Sen sijaan peiton ulkopuolelle eksyneet ruuminosat alkoivat kylmettyä nopeasti, joten päähine tai huppu olivat kuitenkin tarpeen. Tässä mielessä hupullinen makuupussi olisi tietysti kätevä, mutta kylmät säät lienevät kuitenkin aika poikkeuksellisia reitillämme Latinalaisessa Amerikassa. Joutunemme kärvistelemään lähinnä jokusen marraskuisen yön Euroopassa ennen pääsyämme laivaan Belgiassa. Perillä ongelma lienee ainakin alkuun liiallinen kuumuus, ei korvien tai nenän paleltuminen.

Edellisen autoyöpymiskokeilun jälkeen kattoon on ilmestynyt kaksi ilmastointiventtiiliä. Tästä huolimatta etuikkunoiden jättäminen raolleen näytti olevan parempi vaihtiehto kuin niiden pitäminen kokonaan kiinni. Vierekkäin katossa olevat venttiilit toiminevat paremmin, kun ilma virtaa sisään jostain muualta kuin niistä. Pieni läpiveto saa selvästi ilman vaihtumaan paremmin. Etuikkunoihin tiivistyi myös vähemmän kosteutta kun ne olivat raollaan, mikä sekin kertoo ilmanvaihdon tehostumisesta.

Etuovien aukeavissa ikkunoissa on nyt myös muoviset ilmanohjaimet, jotka mahdollistavat niiden avaamisen siten, ettei parisenttistä rakoa ulkopuolelta huomaa. Tämä noin neljänkymmenen euron sijoitus vaikutti ensikokeilun perusteella onnistuneelta. Mainosmiesten mukaan tummennettujen listojen pitäisi myös vähentää auringon matkustamoa lämmittävää vaikutusta, mutta tämän suhteen olen hieman skeptinen. Ehkei pitäisi, sillä tuskin noista ainakaan haittaa tuossakaan mielessä on. Sitä paitsi jo muutaman Uruguayssa vietetyn päivän jälkeen osannen kommentoida paljon paremmin näiden muovilippojen mainosväittämiä.

Aiemmassa postauksessani pohdiskelin erillisen ilmalämmittimen tarvetta. Autossa siis on jo lähinnä moottorin lämmittämiseen tarkoitettu Webasto, jota sitäkin kokeilimme nyt tositoimissa. Aamulla auton matkustamon saikin kymmenessä minuutissa lämpimäksi laittamalla laitteen käyntiin. Kahdenkymmenen minuutin jälkeen sisällä oli jo suorastaan kuuma. Näiden kokeilujen jälkeen alan kallistua siihen, ettei maksa vaivaa sijoittaa lähes tuhatta euroa ylimääräiseen lämmittimeen. Emmeköhän me jo olemassa olevallakin pärjää, nissä olosuhteissa joita edessä on. Jos tiedossa olisi paljon pakkasia, olisi tilanne vallan erilainen.

Auton kattotelineasiakin nytkähti vihdoin eteenpäin. Toivoakseni ei mene enää kovin pitkään ennen kuin moinen katolle ilmestyy. Tämä onkin ehkä suurin ajopelistä puuttunut juttu. Kun telineen saa paikoilleen, pääsee katolle vihdoin asentelemaan muun muassa aurinkokennoa. Asiat näyttävät siis etenevän. Hyvä niin, sillä onhan lähtöön enää puolitoista kuukautta.

Aamunäkymiä.

Yöpymispaikka.

Aamukahvia. Keittimen valinta oli pitkä prosessi. Päädyin lopulta Colemanin monipolttoainekeittimeen. Se toimii myös tavallisella lyijyttömällä bensiinillä.

Ilmanohjaimet etuikkunoiden ylä- ja etureunassa.

”Range 962 km.” Vaikka tankki ei ole suuren suuri, ei sitä ole kulutuskaan. Polttoainekustannuksiin tämä reissu tuskin kaatuu.

 

Seuraa matkaa myös Facebookissa osoitteessa facebook.com/havaintoja. Kaikki eri somealustoille tehdyt päivitykset löytyvät kootusti sieltä.