Hyviä uutisia. Haastattelu Yhdysvaltain Tallinnan lähetystössä meni hyvin, ja alle viikon odottelun jälkeen meillä molemmilla on nyt kymmenen vuoden viisumi maahan.
Siinä se on. Passi on voimassa viisi vuotta, viisumi kymmenen. En tiedä miten tämä toimii, mutta eiköhän se selviä ennemmin tai myöhemmin.
Prosessi eteni siten, että ensin viisumidokumentit piti täyttää netissä. Papereiden kanssa ei tarvinnut puljata missään vaiheessa. Tämän jälkeen varattiin aika haastatteluun, sekin verkkopalvelun kautta. Systeemi mahdollisti viisumikandidaattien koplaamisen yhteen, joten teimme niin ja otimme yhteisen ajan. Näin toivoimme välttävämme tilanteen, jossa jostain kumman syystä vain toinen meistä saisi viisumin.
Koko homma vaikutti kaiken kaikkiaan läpihuutojutulta, sillä meitä pienehkössä kopissa lasin takaa haastatellut amerikkalainen kolmekymppinen sivistyneen oloinen virkamies totesi koneensa ruutua aikansa tuijoteltuaan, että hän olettaa viisumihakemuksemme olevan seurausta valtaisan pitkästä maalistasta, jota hän juuri näytöltä (minun hakemukseni) katseli. Myönsimme asian olevan näin – me molemmat olimme tulleet autoilleeksi Sudanin halki. Tämä nostatti kaverin kulmakarvoja. Heppu kyseli jotain satunnaista Afrikan road tripeistämme, mutta hänen kiinnostuksensa vaikutti olevan enemmän henkilökohtaista kuin ammatillista sorttia. Kaiken kaikkiaan onnistunut käynti siis.
Viimeisen viiden vuoden aikana vierailtujen maiden listaaminen hakemukseen oli sivumennen sanoen jossain määrin haastavaa. Niitä kun on aika paljon. Listasin sovellukseen kaikki jotka muistin. Jokunen saattoi unohtuakin. Kiinnostavaa oli, että tämän jouduin tekemään vain minä. Jasminilta kyseltiin verkkokaavakkeessa paljon vähemmän asioita, ja hänellä täytettäviä sivuja oli usempi vähemmän kuin minulla.
En keksi tähän muuta syytä kuin ammattinimikkeeni. Ehkä sukupuolikin vaikutti. Miespuolinen insinööri sai näyttää käyttää kaavakkeiden klikkailuun ja lukemiseen tunnin kauemmin kuin naispuolinen geneerisen bisnesalan henkilö. Paitsi matkahistoriani, sain selittää myös taustani kaikenmoisissa sotilastehtävissä. Olen reissuillani tottunut siihen, että insinööri on erinomainen ammatti erinäisiin maahantulokaavakkeisiin laittaa. Neutraali ja vähän tylsä. Yhdysvaltain tapauksessa asia ei olekaan näin.
Syy tähän selvisi minulle sattumalta joitakin päiviä haastattelumme jälkeen, jolloin tulin kuunnelleeksi netistä erästä podcastia. Siinä poliittiseen islamiin vuosikausia perehtynyt toimittaja ruoti Isisin syvintä olemusta. Korkeampaa koulutusta saaneista islamilaisen valtion taistelijoista ja toimijoista yli 40 prosenttia on kuulemma opiskellut insinööritieteitä. Se on jihadistien ylivoimaisesti yleisin kouluttautumisala. En ole oikein varma mitä tämä kertoo islamisteista, saati sitten mitä se kertoo minusta, mutta aika varma olen siitä, että tämän takia insinööri saa käyttää viisumikaavakkeiden täyttämiseen enemmän aikaa kuin joku muu.
Mutta oli miten oli, viisumiasia on nyt hoidossa. Yksi stressi vähemmän. Hyvä niin, onhan lähtöön aikaa enää alle neljä viikkoa.
Autokuva, jottei tärkein unohtuisi. Kattoteline on hyvin huomaamaton, aivan kuten halusinkin. Olen tyytyväinen. Telineestä lisää vielä lähitulevaisuudessa, jahka pääsen aurinkopaneelin asennushommiin.
