Mitäpä sitä salailemaan. Latinalainen Amerikka on sekä minulle että matkakumppanilleni se käymättömistä korpimaista viimeinen, joten sinne pitäisi päästä. Ja koska tuo edellisessä postauksessa mainitsemani autokin tuli ostettua, pitäisi sekin saada mukaan. Milläs siellä muuten liikkuisi, Amerikassa.
Koska välissä on kuitenkin suurehko vesialue, tällainen lysti maksaa aika lailla. Mutta paljonko se maksaa, oli minulle jossain määrin arvoitus. Siispä ryhdyin toimeen ja päätin pyytää tarjouksia auton laivauksesta Euroopasta Atlantin yli Amerikan mantereelle, joko pohjoiseen tai etelään.
En ole suinkaan ainut, joka haaveilee oman kulkupelinsä kuskaamisesta mantereelta toiselle. Tällaisia palveluita tarjoavia laivayhtiöitä on olemassa, kuten on olemassa maantiematkailulle omistautunut omilla ajopeleillään maailmaa kiertävä overlander-alakulttuuri, joka näitä palveluita hyödyntää. Yleistä se ei toki kustannuksistaan johtuen ole, mutta ei ihan tavatontakaan.
Auton voi laivata valtamerien yli kahdella tavalla. Sen voi joko laittaa konttiin, jollaisen saa lähetettyä varmaan lähes mihin maailmankolkkaan tahansa. Toinen vaihtoehto on käyttää ro-ro-aluksia, joihin auto ajetaan sisään kuin autolautalle konsanaan. Termi ”ro-ro” tulee sanoista roll on – roll off. Tavara siis rullataan niihin sisään ja niistä ulos pyörillä. Tavallisiin rahtilaivoihin kontit nostetaan tyypillisesti nostureilla. Tässä ero. Joillain ro-ro-aluksilla voi jopa matkustaa ajoneuvonsa mukana, mikä kuulostaa erittäin kiintoisalta vaihtoehdolta.
Moottoripyöriä voi kuskata merien yli myös lentorahtina, mutta tätä vaihtoehtoa en kuitenkaan käsittele tässä sen tarkemmin. Onhan kuskattavani auto.
Perehdyin siis ensin ro-ro aluksiin. Netissä surffailtuani päädyin lopulta Seabridge -nimisen yriityksen sivuille. Tämä on saksalainen matkatoimisto, joka on erikoistunut muun muassa matkailuautojen laivaamiseen mantereelta toiselle. Lähestyin heitä sähköpostitse englanniksi, ja sain vinon pinon tarjouksia jo parissa työpäivässä. Kerrassaan erinomaista ja nopeaa palvelua.
Erityisesti ro-ro-aluksilla tehtävien laivausten hintoihin vaikuttavat kuljetettavan ajoneuvon mitat. Jokainen senttimetri vaikuttaa kustannuksiin. Painoakin minulta kysyttiin, mutten usko sen olevan niin määräävä tekijä kuin tilavuus on. Seuraavat hinnat sain 4,4 metriä pitkälle, 1,695 m leveälle, 1,86 m korkealle pakettiautolle. Pyysin tarjoukset maaliskuussa 2017.
Antwerpen (Belgia) – Halifax (Kanada)
Laiva lähtee viikoittain ja matka kestää 11 päivää. Laiva ei ota matkustajia, joten hinta on pelkälle autolle yhteen suuntaan. Euroiksi muutettuna kokonaishinnaksi tulee noin 1766 EUR.
Antwerpen- (Belgia) – Montevideo (Uruguay)
Laivoja lähtee Euroopasta 2 – 3 kuukaudessa ja matka kestää neljä viikkoa. Hinta on pelkälle ajoneuvolle yhteen suuntaan. Tässä vaihtoehdossa korostuvat Etelä-Amerikan satamamaksut. Euroiksi muutettuna kokonaishinnaksi tulee noin 2199 EUR.
Antwerpen- (Belgia) – Montevideo (Uruguay) AUTO + HYTTI
Tämä tarjous on samalle laivalle kuin edellinenkin, eli vuoroja lähtee Euroopasta 2 – 3 kuukaudessa ja matka kestää sen neljä viikkoa. Kun matkustaa samalla laivalla kuin ajoneuvonsakin, ei tarvitse maksaa satamamaksuja.
Euroiksi muutettuna ajoneuvon ja kahden henkilön neliviikkoinen matka täysihoidolla halvimmassa hytissä maksaa 5360 EUR.
Sellaista. Eihän tuo halpaa ole, millään mittarilla. Joku voisi sanoa, että paljon järkevämpää on lentää perille ja ostaa auto sieltä. Näin tietysti voisi tehdä, muttei se ole sama asia. Jos pysyy kotona, säästää eniten rahaa. Mutta mitäs elämää se sellainen olisi.
Pakko tunnustaa, että hinnastaan huolimatta tuo viimeinen vaihtoehto kiehtoo minua kovasti. Neliviikkoinen matka rahtilaivalla on jotain, mikä on minulta vielä kokematta. Mutta ensi talveen on vielä aikaa, joten näitä on aikaa pohdiskella. Rajattomasti sitä ei kuitenkaan ole, sillä laivamatkat suositellaan varattavaksi kolme kuukautta ennakkoon. Ei ihme, sillä matkustajahyttejä näillä aluksilla on vain muutama.
Kannattaa seurata myös blogin Facebook-sivua osoitteessa facebook.com/havaintoja. Lisätietoja projektin etenemisestä myös siellä.