Edelleen Karibiaa ja risteilyä – päivä 3, Antigua

Ti 15.12.2015, St. John’s (Antigua)

Antiguan St. John’s oli tämän retken ensimmäinen satama, jossa oli lisäksemme toinen suuri risteilyalus. Juhlavalta ja uudehkolta näytti tämä toinenkin italialaisen Costa-vaustamon laiva. St. John’s poikkesi jälleen aikaisemmista pysähdyspaikoista. Tällä kertaa kahden aluksen risteilyväkeä tervehti heti laiturin päästä alkanut ostoskatu. Melkoista markkinahumua. Steelpan-bändi soitti ja erilaisia taksikyytejä saaren eri osiin – erityisesti rannoille, joita kuulemma Antigualla on 366 – tyrkytettiin tulijoille kiusaksi asti. Ensimmäinen saari muuten jolla näin tehtiin. Aiemmissa satamissa ei tällaista jossain määrin hyökkäävää ja monesta maasta tuttua kauppaamista ole harrastettu. Kuskit ja kuljetusyrittäjät tosin uskoivat kieltävän vastauksen kerrasta.

Antigua oli myös matkan ensimmäinen itsenäinen valtio. Risteilymatkustajilta ei tosin tälläkään kertaa sen kummemmin passeja kyselty. Pelkkä risteilylippu ja henkilöllisyystodistus riitti täälläkin. Saaren pääkaupungin St. Johnin yleisilmeestä näkee, että emme ole enää yhdysvalloissa. Epäilen, että BKT-lukemat tippuivat jonkin verran kahteen edelliseen saareen verrattuna. Siltä ainakin näyttää. Täällä on köyhempää kuin aiemmilla saarilla. Tarkistaisin jos nettiyhteydet sen sallisivat. Olen nimittäin vieläkin taistellut kiusausta vastaan ja jättänyt laivan kalliin Internet-paketin ostamatta. Tämäkin teksti ladattaneen siis verkkoon jostain seuraavan saaren nettiyhteyden omaavasta kahvilasta tai ravintolasta. Tällaiset paikat on ollut tähän asti helppo erottaa katukuvasta. Tyypillisesti ne ovat nimittäin täynnä mobiililaitettaan kuin hypnotisoituneina tuijottavia kanssaristeilijöitä.

Jos suomalaisia pidetään perinteisesti kaljaturisteina, niin kyllä ainakin monelle pohjoisamerikkalaisellekin näyttää maissa olut maistuvan. Mitään varsinaista sikailua en ole nähnyt, mutta kovin rennosti ottavat monet. Kovia ovat myös tuulettelemaan ja huutamaan jenkit. Hurraa-huutoihin ei näemmä kovin kummoista syytä tarvita. Vaikkapa jonkun ottaman selfien taustalle joutuminen riittää. Kiintoisaa. Luulin, että tällainen ylenmääräinen wuu! -huutelukulttuuri on ominaista vain amerikkalaisten tv-ohjelmien yleisöille, mutta näköjään se kuuluukin ihan peruskäytöstapoihin. Ainakin mitä tulee tämän risteilyn matkustajiin. Eilen alkuillasta savun jo noustessa piipuista ja laivan ollessa valmiina lähtöön laiturille ajoi kaasu pohjassa ja hätävilkut päällä hopeanharmaa urheiluauto, joka pysähtyi laivan laskusillan viereen. Autosta könysi harmaahiuksinen perusamerikkalaisen näköinen keski-ikäinen mies, joka tuuletti laivan parvekkeilla olleelle yleisölle. Katsojat hurrasivat ja vihelsivät. Kansimiehet hoputtivat miehen laivaan ja pistivät laskusillan pakettiin. Rastapäinen autokuskikin nousi vielä kulkineestaan kumartamaan yleisölle saaden valtaisat aplodit hänkin. Kun rennosti ottaa, kaikkea voi sattua. Tai melkein sattua.

Illallissaaga sai lopulta onnellisen päätöksen. Aiempaan kattaukseen ja pienempään pöytään vaihtaminen kannatti. Enää iltasapuskalla ei tarvitse istuskella tylsistyneenä lähes yhteentoista odotellen tarjoilijoiden puolituntista suoriutumista kustakin ruokalajista. Kuudelta alkavalla ensimmäisellä kattauksella palvelu pelaa näemmä nopeammin ja homma on selvä noin tunnissa, kun siihen aiemmin meni kaksi. Pöytäkokokin tähän tosin taitaa vaikuttaa. Monesta seurueesta koostuvasta pöydästä suoriutuminen vie luonnollisesti henkilökunnalta enemmän aikaa pikkupöytään verrattuna.

Pöytäseurue on muuten näissä kattauksissa aina sama. Jos kanssamatkustajien kanssa ei jaksa aina seurustella tai pöytäseurue ei muuten ole mieluinen, suosittelen kahden hengen pöytää. Sellaisiakin laivan ruokasalista löytyy, vaikka tietokone – tai kuka ihme vaikkapa kymmenen hengen pöytäseurueet laivaan sisäänkirjautumisen yhteydessä sitten valitseekaan, onhan pöytänumerot painettu jo risteilyn yleiskorttiin – ei sellaista automaattisesti taida kenellekään arpoa. Ja tietenkin laivalla on myös seisova pöytä, jonne voi marssia milloin lystää ja istua missä pöydässä tahtoo. A la carte -kattauksissa ei ole pakko käydä lainkaan jos formaalista ruokailusta ei ole innostunut.

151215-1

Hulinaa risteilyalussataman kauppakadulla. Laivat häilyvät taustalla jottei totuus unohtuisi.

151215-2

Satunnaiskuvaa kantakaupungilta.

151215-3

Yleiskuvaa St. John’sin satamasta.

151215-4

Hieman sumea kännykkäkamerakuva laivan pääruokasalista. Tarjoilijakunta esiintyy portaikossa.

 

 

Facebooktwittermailby feather

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.