Kapkaupungista Kairoon – Mietteitä Afrikasta, Istanbulista käsin

Ke 18.3.2015, Istanbul (TR)

Istanbulissa paistaa aurinko mutta on sangen koleaa. Muistini mukaan olen täällä joutunut ulkona liikkuessani käyttämään ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen kaikkia mukaan pakkaamiani takkeja ja huppareita. Edellinen tällainen kerrospukeutumiskerta taisi olla marraskuussa Tenerifalla, tulivuori Teiden huipulla. Arvelinkin tosin, etten kaikkein viimeistä päällystakkia joudu ehkä Afrikan mantereella päälleni pukemaan, ellen sitten sattumoisin Kilimanjaron huipulle eksyisi. Näin sitten kävikin. Kilimanjaro jäi valtaamatta ja päällystakki pysyi Afrikassa laukussa päätyen jälleen käyttöön vasta tällä, Istanbulin Euroopan puoleisella rannalla.

Viileähköstä säästä huolimatta – tänään asteita oli seitsemän – viihdyn erinomaisesti. Ero Afrikan mantereen olosuhteisiin on todella merkittävä, sillä ainakin Istanbulin keskustassa kaikki toimii ja on siistiä, aivan kuten Keski-Euroopassa konsanaan. Hieman karrikoiden, en muista Afrikan mantereelta paikkaa, josta voisin sanoa samaa. On suorastaan hämmästyttävää, kuinka paljon Egyptin Aleksandria – jota sitäkin pidin jo paljon kotoisampana ja tutumpana kaupunkina kuin aiemmin Afrikassa Kapkaupungin jälkeen nähtyjä – poikkeaa Istanbulista. Loppujen lopuksi kovin oli Aleksandriassa rähjäistä ja sotkuista. Tämän oikeastaan hoksasi vasta Välimeren ylitettyään. Elintasokuilu on silmämääräisesti tarkastellen melkoinen. Ei ole ihme, että moni pyrkii meren yli Afrikasta Eurooppaan, joskus henkensäkin kaupalla.

afrikka

Kutakuinkin tällainen reitti Afrikassa 1.12.2014 – 6.3.2015 ajettiin.

Afrikan pikavuoron päättymisestä Aleksandriaan on kulunut kohta kaksi viikkoa. Reissun päätyttyä pää oli pyörryksissä – en oikein tiennyt mitä olin oppinut vai olinko mitään. Lähdin koko matkalle yhtenä johtoajatuksenani selvittää itselleni mikä Afrikassa oikein mättää. Pitävätkö osin hyvin negatiivisetkin ennakkokäsitykseni paikkansa vai olivatko ne silkkaa median luomaa harhaa? En ole vieläkään varma. Varmasti monikin asia on Afrikan mantereella pielessä, mutta ehkä myös moni on paremmassa jamassa kuin olin ennalta kuvitellut. Elelevät ihmiset sielläkin, usein merkittävästi vaatimattomimmissa olosuhteissa kuin vaikkapa Euroopassa, mutta elelevät kuitenkin. Tunnelmat ovat siis yhä sangen ristiriitaiset.

Pohdiskelin aikanaan Dar es Salaamissa matkan ensimmäisen puolikkaan opetuksia (juttu löytyy täältä), ja nuo havainnot pitävät yhä paljolti paikkansa. Kukaan ei edelleenkään sairastunut vakavasti eikä varsinaisia turvallisuusuhkiakaan koettu, vaikka erilaisia asemiehiä näkyi matkan varrella edelleen paljon. Kenian pohjoisosien syrjäseuduilla kaikissa vastaan tulleissa kuorma-autoissa oli aseistettu siviilikaveri. Etiopian takamailla kylänmiehet saattoivat kuljeskella kivääri rennosti olalla keikkuen pitkin tien reunaa. Tämä olikin eteläisempään Afrikkaan verrattuna poikkeuksellista. Etelässä kaikilla asemiehillä oli lähtökohtaisesti jonkinlainen uniformu mutta Kenian pohjoisosissa ja Etiopiassa ei näin enää ollut. Voin vain kuvitella minkälaista meno on vaikkapa Somaliassa tai Jemenissä. Tästä huolimatta vaaratilanteita ei kuitenkaan onneksi ollut.

Toinen, ehkäpä vielä suurempi muutos eteläiseen Afrikkaan verrattuna oli byrokratian määrä, joka tuntui lisääntyvän tasaisesti pohjoiseen mentäessä. Eteläisessä Afrikassa kun viranomaisten kanssa toimiminen ja rajojen ylittäminen oli ollut hämmästyttävän helppoa. Pohjoisemmassa asiat olivat toisin. Etiopian lähetystö ei esimerkiksi myönnä ulkomaalaisille viisumeita Afrikassa, joten jouduimme postittamaan passimme Keniasta Tukholmaan viisumit saadaksemme. Miksi näin on, kukaan ei tunnu tietävän. Tähän meni toista viikkoa. Sudanissa kaikki ulkomaalaiset joutuvat rekisteröitymään kolmen päivän kuluessa maahan saapumisestaan (lisää rekisteröitymisestä täällä). Oman ajoneuvon vieminen Egyptiin on erittäin hankalaa, ja onnistuu tuskin lainkaan ilman paikallista byrokratian kiemurat – ja viranomaiset – tuntevaa ja arabiantaitoista asiamiestä. Tämäkään ei jälkikäteen tarkasteltuna – Ruotsin passipostittelua lukuun ottamatta – etenemistä juuri hidastanut. Stressitasoa se tosin monesti nosti.

150319-4

150319-2 150319-3

Kulttuurillisesti useimpia loppumatkan maita ja yhteiskuntia tuntui värittävän jonkinlainen konservatiivisuus, jollaista ei mielestäni eteläisessä Afrikan maissa samassa määrin esiintynyt. Jo Etiopia hyvin vanhoillisen kristinuskon perinnemaana tuntui olevan asenteiltaan sangen vanhakantainen. Esimerkiksi kahden miehen majoittuminen samaan hotellihuoneeseen oli monessa maan hotellissa, jos ei aivan kauhistus, niin ainakin keskustelua herättänyt asia. Ainakaan parisängyllisessä huoneessa moinen majoitusjärjestely ei tullut kuuloonkaan. Tämä oli ilmiö, jollaiseen en ole törmännyt missään muualla maailmassa. Miesten ja naisten majoittuminen samaan huoneeseen on saattanut aiheuttaa ongelmia, sikäli kun eivät ole naimisissa tai sukua. Tämä on tuttua. Mutta että kaksi miestäkin muodostaa ongelman – se oli uutta.

Oma lukunsa on tietenkin myös islam, jota tunnustavan väestönosan määrä kunkin maan kokonaisväestöstä tuntui tasaisesti kasvavan matkan edetessä ja saavuttavan huippunsa Sudanissa. Maa on jyrkän islamilainen ja osittain tästä johtuen ollutkin lähes koko olemassaoloaikansa jonkinlaisten sisäisten levottomuuksien kourissa. Ei ole ollut helppoa. Khartumissa mustiin kokokaapuihin puettua naisväestöä ja vastaavasti kauppakeskuksen nurkissa matoilla Mekkaan päin kumartelevia miespuolisia sudanilaisia katsellessa ei voinut välttyä ajatukselta, että moisen energiamäärän käyttäminen tuhat vuotta vanhojen perinnetapojen noudattamiseen koko yhteiskunnan mittakaavassa on äärimmäisen tehotonta, valtavaa resurssien tuhlausta.

Ei liene siten ihme, jos moinen yhteiskunta ei nykyisessä globaalissa maailmassa oikein pärjää ja sisäisiäkin ristiriitoja on paljon. Monelle jyrkästi uskonnolliselle islamilaiselle maalle taloudellinen pelastus on ollut öljy. Sudanin epäonneksi maan öljyvaratkin – jotka olivat muuten Afrikan runsaimpien joukossa – jäivät Etelä-Sudanin puolelle tuon maailman tuoreimman valtion itsenäistyessä 2011. Häävisti ei tosin tiettävästi mene Etelä-Sudanillakaan, niin öljyä kun heillä onkin. Siellä emme tosin tällä matkalla käyneet.

Mitä tästä sitten opimme? Mikä Afrikassa on loppujen lopuksi vikana? Vai onko sitä vikaa? En osaa siis edelleenkään sanoa. Sen sijaan sen pystyn sanomaan, että minkäänlaista välitöntä – tai viipyilevääkään – ihastumista maanosa ei minussa herättänyt. En usko aivan heti ainakaan lomailun merkeissä palaavani. Oikeanlainen kiinnostava työkomennus sen sijaan voisi mantereella menetelläkin. Varsinaista antipatiaa tai kammoa ei Afrikka, tai ainakaan reittimme varrelle osuneet maat, siten myöskään onnistunut minussa herättämään. Ehkä tämä olikin se opetus. Afrikka on minulle jatkossa mystisen ja pelottavankin sijaan tuttu ja jollain tavalla arkinen – vaikkakaan ei ehkä aina täysin mieluinen – maanosa.

150319-6

150319-5

Loppuun vielä vastuuvapauslauseke sekä mainos. Kuten aina, älkää tälläkään kertaa minua uskoko. Kannattaa mennä itse katsomaan ja vetää omat johtopäätöksensä. Tästä pääsenkin oivan aasinsillan kautta mainostamaan mahdollisuutta päästä matkustamaan mainitulle mantereelle. Suomen Pakolaisapu nimittäin järjestää kirjoitus- ja kuvakilpailun 18–20-vuotiaille teemalla ”Pako tuntemattomaan”. Kilpailussa on mahdollisuus voittaa matka Ugandaan. Siispä mikäli joku kyseiseen ikäryhmään kuuluva ja uusista seikkailuista kiinnostunut sattuisi tätä jaaritusta lueskelemaan, ei muuta kun kirjoittamaan ja kuvamaan. Lisätietoja kilpailusta löydät tämän linkin takaa. Matkustaminen tunnetusti kannattaa aina, eikä yrittänyttäkään tiettävästi laiteta.

 

Facebooktwittermailby feather

Istanbul! Tänään kuunnellaan: The Four Lads – Istanbul

La 14.3.2015, Istanbul (TR)

Aleksandria, Egypti ja koko Afrikan manner jäivät siis taakse viime yönä. Saavuin Istanbuliin vähän yli parituntisen ja jonkin verran myöhässä olleen lennon matkassa kuuden jälkeen aamulla. Aiempaan reissuun verrattuna Istanbulissa kaikki on kovin siistiä ja asiat järjestyksessä. Ihan kuin Saksaan olisi tullut. Toisaalta myös kaupungin hintataso palautui mieleen myös jo heti aamusta. Automaatista nostamastani rahanipusta hävisi merkittävä osa jo ennen kuin pääsin kentältä ulos. Se, mihin raha katosi, jäi itsellenikin hieman epäselväksi. Näin se tosin oli muistaakseni viimeksikin kun täällä olin. Automaatilla sai ravata tämän tästä.

150314-istanbul

Tällainen katunäkymä tänään. Sataa.

Egyptin kentällä – jonne muuten on kaupungista yli 50 kilometrin matka, lähempänä sijaitseva kenttä on remontissa – minulta kyseltiin toistuvasti, olenko turkkilainen. Egyptissä ja Sudanissa tätä on kysytty aiemminkin. Mielenkiintoista. Tämä on uutta, eipä minua ole nimittäin turkkilaiseksi arvailtu millään aiemmista reissuistani. Lieköhän sitten syynä se, että Sudanissa ja tätä nykyä ehkä Egyptissäkin – ainakin turistikohteiden ulkopuolella – reissailevista eurooppalaisen näköisistä ihmisistä pääosa on turkkilaisia. Ehkä juuri kukaan  muu ei maihin eksy. Tämä olisi minun teoriani, sillä tuskinpa kuitenkaan aivan tyypilliseltä turkkilaiselta vaikutan, tai jos vaikuttaisin, olisin varmaan kuullut siitä joskus jossain muuallakin.

Kentältä näkyi ainakin eilen illalla lähtevän kone Saudi-Arabian Jeddaan muutaman tunnin välein. Siis useita päivässä. Se selittäneekin kentällä pyörineiden merkillisiin valkoisiin kaapuihin pukeutuneiden ihmisten suuren määrän. Pyhiinvaeltajia kaiketi, matkalla kiertämään kuuluisaa kiveä. Aika suuri bisnes ja logistinen operaatio taitaa olla tämäkin perinne. Enpä ole aiemmin tullut ajatelleeksi.

Sekä Aleksandian että Istanbulin kentällä näki jälleen jonkin verran vartalon ja kasvot peittävään, vain silmät näkyviin jättävään mustaan kaapuun Niqabiin pukeutuneita naisia. Monella näkyy olevan kädessäänkin mustat kankaiset hansikkaat, joten ihoa ei oikeastaan näy lainkaan. Minua kiinnosti kovasti, miten moisessa asussa kuljetaan läpi passintarkastuksesta, semminkin kun yhä useammalla rajalla maahanpyrkijästä otetaan valokuva ja jopa sormenjäljet. Valitettavasti asia ei selvinnyt tälläkään kertaa. En onnistunut osumaan oikeaan passijonoon nähdäkseni mitä tapahtuu.

Istanbulissa sataa vettä ja lämpötila lienee vain hieman kymmenen asteen paremmalla puolella. Kovin syksyistä vaikka kevät onkin. Kuunnellaan siitä huolimatta musiikkia. Kaupungin mukaan nimetty klassinen, pukeutumisesta päätellen klassisten herrasmiesten esittämä kappale, olkaatte hyvät.

 

 

 

 

Facebooktwittermailby feather

Elelyä Aleksandriassa

Pe 13.3.2015, Aleksandria (EG)

Aleksandriassa ei tarvitse herätyskelloa. Vaikka hotellini sijaitsee pienen kadun varrella, alkaa autoliikenteen jatkuvan torvensoiton kakofonia juuri sopivaan aikaan aamulla. Äänet tulevat läpi tulpistakin, joten ainakaan herkkäunisen on turha yrittää nukkua aamuruuhkan alkaessa. Liikenne tuntuu tosin rauhoittuvan myöhemmin aamupäivällä ja tänään – perjantaihan on paikallinen jokaviikkoinen vapaapäivä – meteli oli paljon maltillisempaa. Sangen viileää täällä myös on, eritoten jos aurinko ei paista. Välillä jopa kalsaa. Huoneen paksut peitot ja täkit ovat öisin tarpeen. Ravintoloiden ulkoterasseilla ei oikein viitsi istuskella.

Muuten hotelli on pieni ja varsin kotoisa. Huone maksoi interenetistä varattuna noin 23 euroa yöltä. Egyptissä majoituksia varatessa kannattaa kiinnittää huomiota verojen ja palvelumaksujen osuuteen, joka ei yleensä näytä sisältyvän internetin majoitushakupalveluiden hintaan. Huonehinta voi näiden maksujen takia kohota maksuhetkellä jopa yli parikymmentä prosenttia. Näinhän hotellihinnat ilmoitetaan joissain maissa, ja Egypti siis näyttää kokemusteni peusteella olevan näistä yksi.

150313-1

Kotikatu, pilvinen päivä.

150313-2

Huone Aleksandriassa.

Lienen jossain määrin parjannut Egyptiä aiemmin, joten nyt lienee aika antaa maalle vähän positiivistakin palautetta. Nyt, useampia päiviä Aleksandriassa viettäneenä ja kaupungin katuja jonkin verran mittailtuani olen alkanut jopa pitää paikasta jossain määrin. Täällä saa nimittäin olla täysin rauhassa. Kukaan ei huutele eikä tyrkytä mitään. Huolimatta siitä, että kaupunki on paikoin sangen rähjäinen ja ajoin hankala kävellä – ovathan jalkakäytävät monesti täynnä ihmisiä, pysäköityjä autoja, roskaa tai sitten vain muista syistä kulkukelvottomia – kerjäläisiä on kaupungssa sangen vähän. Jalankulkija saa silti olla tarkkana, semminkin kun ajoväylällä joutuu usein kävelemään. Ikinä ei tiedä, mistä päin joku yrittää päällesi ajaa. Ehkä ylenmääräisessä äänimerkin käytössä on siten oma logiikkansa. Ainakin kuskit varoittavat muita kulkijoita taajaan.

Aleksandrian väestö on pääosin ulkonäöltään välimerellistä. Tummaihoisia näkee kaupungilla sangen harvoin. Ehkä tämäkin tosiseikka saa selvästi eurooppalaisen turistin tuntemaan olonsa kaupungissa kotoisammaksi, niin karulta kun se kuulostaakin. Vaikka asiaa ei aktiivisesti tiedostaisikaan, on jollain alitajuisella tasolla raskasta erottua aina niin ilmiselvästi paikallisväetön enemmistöstä. Näinhän tällä matkalla on ollut lähes aina, yli kolme kuukautta. Piiloon et pääse. Aleksandrian lähi-itähenkisessä suurkaupunkimiljöössä harhaillessani olen kokeut, että katuvilinään voi jälleen pitkästä aikaa hukkua. Tämä on ollut virkistävää.

Egyptin islamilaisuus näkyy ehkä selvimmin naisten pukeutumisessa, joista Aleksandriassa ylivoimaisesti suurin osa käyttää hiukset peittävää huivia, ehkä parikymmentä prosenttia kulkee pää paljaana ja kymmenen käyttää vain silmät näkyviin jättävää mustaa kaapua. Laidasta laitaan, siis. Hieman yllättävää on ehkä ollut sekin, että huolimatta viime vuosina paljon uutisoiduista Egyptin erilaisista, paljolti islamin tulkintoihin liittyvistä turvallisuusongelmista, en ole tässäkään mielessä oloani kaupungissa mitenkään uhatuksi tai turvattomaksi tuntenut. Toki tunne voi olla perusteeton. Toisaalta tässä saattaavat myös vaikuttaa jälleen kerran aiemmat matkan varrelle osuneet maat ja niiden tilanne. Aseistettuihin sotilaisiin ja erinäisiin liikkeiden ovilla tehtyiin turvatarkastuksiin on jo tottunut. Erilaisia aseistettuja uniformumiehiä Aleksandriassa näkee jopa harvemmin kuin monessa aiemmassa Afrikanmatkan maassa.

150313-3

Aleksandrian taksikanta koostuu mustakeltaisista Ladoista.

150313-4

Aleksandrian peruskatuja. Pyykki kuivuu.

Niin, ja päätin sitten lopulta lentää Turkkiin. Välimeren yli ei näemmä pääse millään muulla keinolla. Uskoin tämän lopulta kuultuani sen kyllin monelta matkoja työkseen myyvältä taholta. Eräs rahtilaivamatkoja välittävä matkatoimisto totesi myös, ettei ainakaan heidän myymiinsä aluksiin ei voi edes nousta Egyptistä, siis vaikka jotkut niistä maan satamissa pistäytyvätkin. Tiedä sitten miksi näin on. Ehkä tämäkin johtuu toisaalta Egyptin epävakaasta tilaneteesta, ja toisaalta matkailijoiden vähäisestä määrästä. Viimeisin matkustaja-alusliikennettä Euroopan ja Turkin välillä harjoittanut yritys meni kuulemma nurin kesällä 2014. Syynä jälleen vähäiset matkustajamäärät.

Siispä luovutin lopulta ja päätin lentää Istabuliin huomenna lauantaina. Toivoakseni kyseinen etappi kuitenkin jää tämän reissun ainoaksi lentomatkaksi. Ja eiköhän se jää.

 

Facebooktwittermailby feather

Gizan pyramidit ja loppusuora Aleksandriaan – päivä 96

Pe 6.3.2015, Kairo/ Giza (EG) – Aleksandria (EG)

Matka Afrikan halki etelästä pohjoiseen päättyi siis tänään. Liikkeelle lähdettiin Etelä-Afrikan Kapkaupungista joulukuun ensimmäisenä ja nyt, hieman yli kolme kuukautta myöhemmin, se sitten päättyi mantereen toiselle reunalle Egyptin Aleksandriaan viitisentoista tuhatta kilometriä, se on paljon Afrikkaa se.

Suunnitelmatkin ehtivät matkan aikana muuttua. Alunperin bussi oli tarkoitus ajaa Punaisenmeren rannalle Sudaniin ja laivata se sieltä Eurooppaan tai Turkkiin. Moisen meriteitse tapahtuvan kuljetuksen kustannukset olivat kuitenkin olleet täysin kohtuuttomat. Kenian ja Tansanian laivayhteyksiäkin tutkittiin, mutta näissä oli sama ongelma. Hirveä hinta. Lisäksi kyseiset laivareitit olisivat vineet bussin ensin Aasiaan ja vasta sieltä monien mutkien kautta Eurooppaan. Ei oikein loogista eikä kustannustehokasta. Niinpä lopulta parhaaksi vaihtoehdoksi valiutui se niistä klassisin, eli ajaa tie loppuun, aina Välimeren rannalle ja Egyptiin asti. Sanottu ja tehty – täällä ollaan. Täältä auto saadaan suhteellisin maltillisin kustannuksin ja järkevällä aikatululla Turkkiin.

Ennen viimeisen pätkän ajamista katsastimme kuitenkin lähes hotellimme edessä sijainneet Gizan pyramidit. Ne, tai oikeammin niiden välitön ympäristö, tarjosi melkoista hulinaa. Kaikenlaisia kauppamiehiä, oppaita ja eritoten kameli- ja hevosratsastusta tarjoavia yrittäjiä pyramidialueella ja sen läheisyydessä riitti riesaksi asti. Alueelle maksoi sisään 80 puntaa eli kymmenisen euroa. Pyramideihin sisälle päästäkseen tuli maksaa vielä lisämaksu, suurimpaan suurin, pienempiiin pienempi. Hautojen interiöörit jäivät tällä kertaa omalta osaltani katsastamatta ja lisämaksutkin siten maksamatta.

Perjantai on Egyptissä vapaapäivä (viikonloppu kun koostuu täällä islamilaiseen tapaan perjantaista ja lauantaista, ei lauantaista ja sunnuntaista kuten meillä), joten näitä muinaisen rakennustaidon ihmeitä katsomassa oli myös paljon paikallista väestöä. Kheopsin pyramidin, siis sen niistä suurimman, kupeessa olevassa kyltissä rakennelman päälle ja päällä kiipeily kiellettiin ehdottomasti. Paikallisia nuoria miehiä tämä ei näemmä kuitenkaan estänyt yrittämästä, kuinkas muutenkaan. Tämä luova suhtautminen kieltoihin ja sääntöihinhän kävi melko ilmeiseksi jo taannoin vieraillessamme Kuninkaiden laakossa, jossa eräs nuori herra suorastaan suivaantui kun vartija rohkeni kritisoida hänen valokuvauspuuhiaan eräässä haudassa. Kuvauksen kieltäviä kyltejä oli kaikkialla laaksossa.

Kaikesta markkinahumusta ja muista lieveilmiöistä huolimatta itse pyramidit, varsinkin ne suurimmat, olivat kuitenkin läheltäkin katosttuna melko vaikuttavia ja suoranaisen epätodellisia ilmestyksiä. Melkoinen tekeminen on moisissa kolosseissa ollut. Käsitykseni mukaan niiden rakentamistapa on edelleen hämärän peitossa. Tällaisten valtavien ihmiskätten rakentamien kivikasojen varjossa ”camelhorserideä” tyrkyttävien kauppamiesten huudotkin oli helppo jättää huomiotta. Kovin pientä piipitystä. Vaikuttavat muinaismuistot saavat helposti pohtimaan sitä, miten kultturit kehittyvät, kukoistavat ja taantuvat. Nykyään muovipyramideja ja muuta krääsää kauppaavien kavereiden muinaiset esi-isät pystyivät aikanaan luomaan silloisen maailman korkeinta kultttuuria ja konstruoimaan rakennelmia, joiden toteutustapa ihmetyttää edelleenkin asiantuntijoita. Nykyisellään taas tieliikenteen hallittu järjestäminenkin näyttää olevan egyptiläisille liian haastavaa. Merkillistä. Miltähän vaikkapa Yhdysvalloissa näyttää joskus kaukaisessa tulevaisuudessa?

Patsastelua.

Patsastelua.

150309-2

Pyramidi ja kamelit. Klassista.

150309-3

Suuren pyramidin sissänkäynti. Pienet ihmiset ja suuri kivikasa.

150309-4

Sfinksi.

Kuten jo ennalta aavistelimme, ei viimeinen ajopäivä tarjonnut mitään ihmeellistä aiempiin verrattuna. Matka pyramidien juurelta Aleksandrian keskustaan ei ollut vähän yli kahtasataa kilometriä pidempi ja koko matka taitettiin tälläkin kertaa aavikolla kulkevaa uutta tietä pitkin. Moni muukin asia oli edellisten aavikkotiepätkien toistoa. Poliiseja sotilaita matkan varrella oli, joillain tiesuluilla jopa panssaroituine tykkiautoineen, mutta meitä ei edelleenkään pysäytelty. Joitain paikallisia autoja näyttiin kyllä pengottavan.

Liikenne Kairon ja Aleksandrian välillä oli vilkkaampaa kuin vaikkapa Hurghadasta ajaessamme, mutta edelleenkään muita kulkijoita ei ruuhkaksi asti tiellä ollut. Vasta Aleksandrian keskustaan auringon laskiessa saapuessamme jouduimme hieman jonottelemaan. Aivan painajaismaista ei liikenne tosin keskusta-alueellakaan ollut ja hotelli rantakadun varrelta löytyi verraten helposti. Pieniä operaatioita ja muun liikenteen pysäyttelemistä sen eteen pääseminen tosin vaati, sillä Aleksandrian liikennejärjestelyt näemmä on suunniteltu siten, että valtakaduilla tapahtuvat u-käännökset kuuluvat olennaisena osana kaupungissa moottoroidulla ajoneuvolla liikkumiseen. Ja koska Ajokki ei kovin pienessä tilassa käänny, vaadittiin muutamia vekslausoperaatioita. Torvet soivat taas, mutta mitäs tuosta.

150309-5

Aleksandrian liikennettä.

Aleksandriaa.

Aleksandriaa.

Bussi mennee laivaan noin viikon kuluessa ja matka Turkin satamakaupunkiin Mersiniin kestää muistaakseni kolme tai neljä päivää. Turkissa on edessä huoltotauko ja matka jatkuu taas huhtikuun alussa, jolloin suuntana on Suomi ja Salo. Tuolla reissulla lienen taas kyydissä minäkin. Siihen asti ihmettelen maailmaa jostain Välimeren ympäristöstä käsin. Mistä, se on vielä epäselvää. Kaiketi Turkista. Alkuperäinen suunnitelmani päästä Kapkaupungista Helsinkiin lentämättä lainkaan näyttää tällä hetkellä hieman vaikeasti saavutettavalta, mutta aivan täysin en ole vielä kirvestä kaivoon heittänyt. Lopullinen totuus Egyptin laivayhteyksistä Turkkiin tai Eurooppaan selvinnee ensi viikon aikana. Bussin kanssa samaan laivaan ei kuitenkaan matkustajia oteta.

 

Facebooktwittermailby feather