600 kilometriä lisää aavikkoa ja Sudanin sapuskaa – päivä 89

Pe 27.2.2015, Karima (SD) – Dongola (SD) – Wadi Halfa (SD)

Eiliseltä tuttu teema jatkui heti aamutuimaan. Päivä nimittäin käynnistyi lähes kahdensadan kilometrin matkalla Karimasta Dongolaan. Pelkkää hiekkaa ja hyvä, suora asfalttitie, ei oikeastaan mitään muuta. Klassista hiekkaerämaata juuri sellaisena kuin se on totuttu populaarikulttuurin stereotypioissa mieltämään.

150228-1

Bussin aamuista todellisuutta. Penkeillä voi nukkua myös näin päin.

150228-2

Päivä oli taas pääosin tätä.

Dongolan tienhaarassa oli taas poliisien tarkistuspiste. Tällä kertaa näytti ensin siltä, ettei poliisiteltasta kukaan vaivautuisi meitä piinaamaan. Auto piti tankata ja Janin kysellessä risteyksessä kuljettajan ikkunasta paikallisen tauolla olevan bussikuskin mielipidettä lähimmän huoltoaseman sijainnista, työntyi autoon sisälle puoliväkisin kaksi kaverusta. Ensimmäisellä, keski-ikäisellä ja hieman keskivartalolihavalla kaverilla oli päällään miehillä täällä yleinen valkoinen, mutta jo hieman tahraantunut kaapu. Toisella, hoikalla herrasmiehellä oli puolestaan päässään palestiinalaishuivista tehty turbaani ja päällään parempia päivä nähneet länsimaiset vaatteet. Ensimmäisen kasvoja koristivat harvat viikset, toisen risuparta. Mitä lie puliukkoja.

Tilanne oi kiusallinen puolin ja toisin. Olimme jo häätämässä ukkoja autosta ulos – Ajokki kun ei aja mitään Nuubian aavikon paikallislinjoista – kun toinen miehistä sai suustaan ymmärrettävän sanan ”police”. Eipä olisi heti uskonut. Tilanne pelastettiin jälleen jo tutuksi käyneellä vakiokeinolla: viranomaiselta ruvettiin heti kyselemään jotain asiaan liittymätöntä, tällä kertaa dieseliä ja lähimmän huoltoaseman sijaintia. Alkoi ankara käsien heiluttelu ja selitys. Meitä opastettiin seuraavaan risteykseen. Yhteistä kieltä ei taaskaan ollut, mutta kiittelimme vuolaasti avusta parhaamme mukaan. Epäuskottavasti pukeutuneet poliisimiehet poistuivat kiltisti autosta hyvin mielin saatuaan auttaa. Olivat kaiketi jo unohtaneet miksi sinne olivat nousseet.

Eilisiltana sama kuvio toimi kartan kanssa. Kolmen siviilipukuisen poliisin paukattua autoon kysyimme välittömästi kartta kädessä parasta reittiä Egyptin rajalle. Tilanne laukesi heti ja pääsimme silloinkin jatkamaan matkaa nopeasti yleisen hyvän tuulen ja naureskelun säestyksellä. Hyvä ettemme joutuneet suorastaan kahveja juomaan. Mikäli ennakkotiedot pitävät paikkansa, tätä keinoa joutunemme käyttämään vielä monesti Egyptissä.

Sudanin ruokakulttuuriin emme ole pahemmin ehtineet lyhyen vierailumme aikana perehtyä, mutta kahden viimeisen ajopäivän aikana sentään jotain paikallismuonaa tienvarsikuppiloissa on syöty. Kuten Etiopiassa, myös Sudanissa ruokailu näyttää sujuvan käsin. Ruokailuvälineitä ei pöytään pikkupaikoissa kanneta. Etiopiasta poiketen syömiseen ei täällä kuitenkaan käytetä injera-henkistä lettuleipää, vaan rehellistä pitaa, joita näyttää saavan tuoreina kaikkialta. Suuri pussi näitä pita-leipiä maksaa ehkä puolisen euroa. Hyvää, mutta sangen suolatonta. Ehkä ajatus on se, että leipä täytetään tai dipataan jollain, jossain on enemmän makua.

Eilen tienvarressa leivän kanssa tarjottiin paistettua kananmunaa sekä suuressa astiassa kiehunutta jonkinlaista papusoppaa tai –muhennosta. Lihaakin olisi saanut, mutta raaka sellainen näytti kokin sitä esitellessä melko epämääräiseltä. Kärpäsiä se ainakin houkutteli. Liha jäikin illalla väliin. Tänään päivällä törmäsimme sattumoisin pikkupaikkaan, jossa tarjoiltiin falafeleja ja ranskanperunoita. Tuotteet olivat esillä tiskillä, joten tilaaminen oli helppoa: saanko noita ja noita. Tämän annoksen mukana pöytään tuli taas myös leipää sekä jokunen kurkun- ja porkkananpala sekä salaatinlehti.

Kaikki tarjoillaan näemmä yleensä suurissa metallisissa kulhoissa tai tarjottimilta. Ruokailijat sitten syövät käsin näistä astioista. Omia lautasia ja annoksia ei täällä taideta yleensä harrastaa. Falafel-annoksesta söi lopulta kaksi ihmistä ja sen hinta kahden kahvin kera ilman muita juomia oli 17 paikallista puntaa eli alle kaksi euroa.

150228-3

Alle kahden euron ateria. Pussi leipiä ja juomat eivät kuulu hintaan.

150228-4

Wadi Halfa, tylsä ja hiekkaisa paikka.

Päivämatka oli pitkä, mutta helposti ajettavasta aavikkotiestä ja muun liikenteen lähes täydellisestä puuttumisesta johtuen se eteni nopeasti. Olimme perillä määränpäässämme Wadi Halfan rajakaupungissa hyvissä ajoin valoisaan aikaan. En tiedä, mitä olimme kyseiseltä paikalta odottaneet, mutta kaiketi enemmän. Perillä nimittäin selvisi, että kaupunki ei kummoinen paikka ole. Parhaaksi mainitussa hotellissa ei esimerkiksi ollut lainkaan suihkuja. Peseytyminen olisi kieltämättä ollut paikallaan, se kun jäi edellisenä iltanakin väliin. Ehkä sitten Egyptissä. Edessä olisi toinen bussiyö, sillä näkemiemme hotellien, niin autenttisia kuin ne olivatkin, ikkunattomista kopeista ei mitään kannata maksaa.

Aamulla suuntaamme Egyptin rajalle, jossa meitä pitäisi olla vastaanottamassa paikallinen ”fikseri”, eli eksaktimmin muotoiltuna vaikkapa ulkomaalaisten ajoneuvojen ja ihmisten Egyptiin auttamiseen erikoistunut koordinaattori. Tämän rajanylityksen pitäisi siis sujua kitkatta, mutta ymmärtääkseni aikaa se silti vie. Katsotaan miten käy. Laivausasiakin alkaa olla Aleksandrian päässä sovittu ja alkaa olla selkeä. Asiat näyttävät siis luistavan. Loppusuora häämöttää jo.

 

Facebooktwittermailby feather

2 vastausta artikkeliin ”600 kilometriä lisää aavikkoa ja Sudanin sapuskaa – päivä 89

  1. Hieno taktiikka poliisien kanssa! Koita saada salaa videoitua yksi kohtaaminen.

    Ekasta nukkumiskuvasta tulee mieleen, että Janille sopisi sellainen bussi missä on etuosassa parikymmentä tavallista istumapaikkaa ja takaosassa japanilaisen kapselihotellin tyyliset nukkumakopit. Vielä pieni suihkukoppi ja muutaman sadan litran vesisäiliö johonkin niin ei tarvitse aina etsiä hotellia.

    Egyptissä kannattaa vähän katsoa ryhmän naisten perään. Ei siksi etteivätkö pärjäisi omillaan, vaan siksi että egyptiläiset miehet eivät aina ole penaalin fiksuimpia kyniä, mitä naisia kohtaan käyttäytymiseen tulee. Yksi sudanilainen ääliö näköjään jo näytti mallia.

    • Eivät nuo kohtaamiset kovin kummoisia loppujen lopuksi ole olleet. Varsinkin Sudanissa tilanne oli enemmän molemminpuolista kiusallista ihmettelyä, sitä yhteistä kieltä kun ei ollut. Poliisien pysäytysvimma lienee paljolti myös uteliaisuutta. Haluavat vain pällistellä porukkaamme ja autoamme.

      Olet taas ymmärtänyt ajatukset ihan oikein, sillä juuri tuollaista ratkaisua olemme itsekin pohtineet. Edessä pitäisi olla penkkejä ja takana kapselisänkujä, vaikkapa jopa kolmesa kerroksessa. Tällaisia maastokuorma-autoja taitaa maailmalla jo tosin liikkuakin.

      Juu, ehkeivät egyptiläiset olle. Sudanilaiset tosin lienevät tuossa mielessä ihan omassa urpoluokassaan, ovathan kaikki maan ”omat” naiset verhottuja. Egyptin voisi ainakin kuvitella olevan jo hieman kansainvälisempi ja eurooppalaisempi. Toki kaikki ei ole välttämättä sitä, miltä se näyttää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.