Lalibelan kiviset kirkot – päivä 82

Pe 20.2.2015, Lalibela (ET) – Gashena (ET)

Kirkkoja. Monoliittisia, yhdestä kivestä ikään kuin maan alle veistettyjä kirkkoja. Niistä keskisen Etiopian syrjäseuduilla sijaitseva Lalibelan pikkukaupunki on maailmankuulu. Kyseisiä kirkkoja lienee esitelty monessa matkailuohjelmassa ja –lehdessä, sillä muistan itsekin nähneeni dokumentin jos toisenkin jossa näitä kylän kanssa samaa nimeä kantavan Etiopian kuninkaan rakennuttamia arkkitehtuurin ihmeitä on esitelty ja ihmetelty.

150221-3

Eräs kirkoista ja suojaava katosrakenne

150221-6

Meidn lisäksemme turisteja oli, muttei ruuhkaksi asti.

150221-7

Kuuluisin – ja kuvatuin – kirkoista on kattamaton.

Saavuimme siis Lalibelaan melko myöhään eilisiltana. Kuuluisia kirkkoja kaupungissa on toistakymmentä ja niitä pääsee käsittääkseni ihmettelemään myös omin päin, kunhan vain maksaa 50 yhdysvaltain dollarin suuruisen pääsymaksun portilla. Myös paikallinen valuutta käy. Varmuuden välttämiseksi porttirakennuksen eteen on sattumoisin rakennettu automaatti, josta paikalle sattunut turisti voi tarvittaessa Etiopian birejä nostaa. Paikallisen toimijan näkökulmasta näitä asioita ei ole hyvä jättää sattumanvaraan, eikä Lalibelassa näemmä ole jätettykään. Jos kirkkoja katsomaan haluaa ja tilillä on katetta, sinne myös pääsee. Korttimaksun toimivuutta en tarkastanut. Epäilen, ettei se onnistu. Muuten automaatti olisi kenties jätetty rakentamatta.

Kuten todettua, oppaan palkkaaminen ei uskoakseni ole pakollista. Me kuitenkin kyselimme asiaa hotellista ja paikalle saapuikin itsensä nuoremmaksi papiksi esitellyt mieshenkilö. Koko päivän kestävistä palveluksistaan hän pyysi 500 paikallisen rahayksikön korvausta – hieman yli 20 euroa. Ensi alkuun oli hieman epäselvää, pyysikö kaveri kyseistä summaa jokaiselta meistä erikseen – meitä on seitsemän – vai oliko hinta koko ryhmälle. Hinta oli koko ryhmälle, mutten epäile, etteikö opas mielellään olisi ottanut palveluksistaan seitsenkertaisenkin palkkion. Tämä tosin saattaa olla vain turhaa kyynisyyttä. Kaveri oli oikein mukava, asiallinen ja tietäväinen. Hyvä opas. Etiopian murteella välillä nopeastikin puhutusta ja uskonnollisia termejä sisältäneestä englannista oli tosin ajoin hieman vaikea saada selvää.

Kiersimme siis kirkot oppaan johdolla. Aikaa tähän meni kuutisen tuntia ja mukaan lukien yli tunnin lounastauko sekä kymmenen minuutin kierros yhden huoneen museossa. Kuten tästä voi päätellä, alue jolla kirkot sijaitsevat ei loppujen lopuksi ole kovin suuri eivätkä sitä ole myöskään itse kirkot. Paljon kiintoisaa kaivuutyötä alueelle kieltämättä mahtuu. Kirkkojen ohella myös monenmoista tunnelia ja kulkuväylää. Kaikki on kaivettu kallioon. Naputtelu on aloitettu ylhäältä, neitseellisestä kalliosta ja sitä on jatkettu toistakymmentä metriä alaspäin. Koko rakennelma on siis yhä ainoaa kalliopaatta. Melkoinen homma. Kalliokin kun on kuulemma sangen kovaa, minkä voin hyvin kuvitella. Tuskin ne muuten pystyssä olisivat, onhan niiden rakentamisesta kulunut jo lähes tuhat vuotta. Pehmeämmän kiven sää ja aika olisivat rapauttaneet.

150221-2

Hämyisä sisäkuva. Kirkot eivät ole kovin suuria. Uskonnolliset maalaukset (joita oli paljon) toivat ajoin mieleen naivistisen tyylisuunnan.

Koristelun yksityiskohtia.

Koristelun yksityiskohtia. Kaikki kirkkojen rakenteet on siis veistetty yhdestä peruskallion palasesta.

150221-5

Menoja erään kirkon pihalla.

150221-4

Hautajaiskulkue.

Kirkot ovat yhä käytössä. Niissä järjestetään yhä etiopialaisen ortodoksiuskonnon kirkonmenoja ja rakennuksia ihmettelevien turistien seassa rukoilee satunnaisia paikallisia uskonnonharjoittajia. Niin nytkin. Jonkinlainen seremoniakin yhden kirkon pihalla oli käynnissä. Valkoisiin kaapuihin kääriytyneet hartauden harjoittajat istuksivat tyypillisesti kirkon lattian peittämällä matolla jossain pimeässä nurkassa mumisten hiljaa rukousnauhojensa helmiä laskien.

Paikan mystisyyttä ja muinaista henkeä kuitenkin syövät jossain määrin useimpien rakennusten päälle rakennetut valtaisat modernit metallirakenteiset sääsuojat, joiden funktion ymmärrän toki hyvin. Kuten todettua, aurinko ja sade syövät varmasti kovin kalliorakenteita. Katokset nähtyäni ensimmäinen ajatukseni oli, etteivät nuo taida olla afrikkalainen tekele. Ja kuinka ollakaan, alueelta poistuessamme hoksasin museorakennuksen seinässä kyltin, jossa kerrottiin EU:n lahjoittaneen katokset kuutisen vuotta sitten. Eurooppalaista (saksalaista?) insinöörityötä. Arvasin!

Kirkot on valaistu sisältä kattoon mitenkuten asennetuin loisteputkin ja seinien reunoilla olevat penkit ovat myös perin uusia ja moderneja sekä halvan oloisia. Peruspenkkejä. Tämä on ehkä ymmärrettävää kun ajattelee tilojen olevan yhä toimivia kirkkoja. Kovin hyvin ne eivät kuitenkaan paikan henkeen sovi. Mitä kirkkojen penkkeihin ja vähäisiin huonekaluihin tulee, luulisi viidenkymmenen dollarin pääsymaksusta riittävän jokunen ropo vaikkapa perinteiseen etiopialaiseen puusepäntyöhön. Hienoja huonekaluja nimittäin täällä kuitenkin puusta osaavat tehdä. Mutta ehkäpä rahat käytetään parempiin tarkoituksiin. Sisustukseen ja kunnossapitoon niitä ei näemmä pahemmin tuhlailla.

Lalibelasta pois pääseminen ei loppujen lopuksi ollut kovin hankalaa. Se vain vaati taas jonkin verran neuvotteluja, säätämistä ja tinkimistä. Oppaamme soitteli erilaisille pikkubussien omistajille, mutta lopulta kyyti järjestyi Gashenasta käsin, saman kaverin välityksellä joka meille tulokuljetuksenkin järjesti. Tällä saimme oman jeepin, johon me kaikki seitsemän mahduimme. Kuski ajoi paluumatkan yli puolta tuntia nopeammin kuin tulessa, olihan auto parempi ja nopeampi. Melko pomppivaa kyyti silti oli. Ja pölyistä. Paluumatkasta – siis koko auto – maksoimme 1200 biriä eli hieman yli 50 euroa.

150221-8

Piennar pölisee ja Lalibela jää taakse. Lähes koko yli 60 kilometrin matka kaupunkiin on soratietä.

Mutta entäpä sitten tärkein: kannattaako Lalibelassa käydä? En voinut olla vertaamatta paikkaa Lhasaan, jossa jokunen vuosi sitten kävimme, osin muuten jopa samalla reissuporukalla. Sanoisin, että Lalibelan kirkot ovat melko vaatimaton ja jossain määrin nukkavieru ilmestys verrattuna vaikkapa Tiibetin pääkaupungissa sijaitsevaan Potalan palatsiin, joka sekin on yhä munkkien aktiivisessa käytössä. Taitavat tiibetiläiset munkit olla parempia, tai ainakin aktiivisempia temppelinsä kunnossapitäjiä.

Lisäksi Lalibela on kovin syrjässä. Siis mikäli Etiopiassa matkailee ja kirkot haluaa nähdä – ja ovathan ne sinänsä ainutlaatuisia – kannattanee paikalle lentää. Pintateitse matka on aika tuskallinen. Pelkästään tämän Unescon maailmanperintökohteen nähdäkseni en itse lähtisi taittamaan matkaa maanteitse vaikkapa Addis Abebasta, ellei sitten kyseessä muutenkin ole jonkinlainen road trip tai kiertomatka, kuten meillä. Se on sitten tietenkin eri juttu. Silloinhan ei tietenkään lennellä.

 

Facebooktwittermailby feather

4 vastausta artikkeliin ”Lalibelan kiviset kirkot – päivä 82

  1. Nuo kirkot on ollut muutamassakin seikkailuromaanissa jonkinlaisessa osassa. Ainakin Wilbur Smithin teoksessa on noista puhuttu. Silloin niissä muistaakseni taisteltiin II maailmansodan aikana. Tai sitten muistan ihan väärin, mutta ei kai tuolla nyt kovin monia kuuluisia kristittyjä kirkkoja ole…

    Muutenkin hänen kirjoistaan osa seikkailee hauskasta muinaisen Egyptin ja sen lähilaueilla. Aina kiva lukea jostain paikoista vaikkakin viihteellisesti ja sitten vierailla paikan päällä.

    • Piti ihan googlata Wilbur Smith koska olen lähes varma, että olen jonkun hänen kirjansa lukenut. Laaja tuotanto, mutta ei tuo opus silti palannut mieleen vaikka julkaisulistasta lunttasin.

      Varmaan kyseisen kirjan kyseiset kirkot olivat juuri nämä Lalibelan sellaiset. Ovat sen verran eeppisiä, että sinne on helppo kaikenlasia seikkaluita sijoittaa. En ole tosin varma, käytiinkö tuolla päin oikeasti minkäänlaisia taisteluita toisessa maailmansodassa vai onko kirjailija ottanut taiteellisia vapauksia. Italialaisethan tosin Etiopiassa noihin aikoihin mellastivat, joten mahdollista se toki on.

  2. Kysymykseen ”kannattaako Lalibelassa käydä” ajattelen itse, että jos on jo päättänyt ajaa Etiopian läpi, ja reitissä on valinnan mahdollisuuksia, kannattaa varmasti käydä. Käymättömyys harmittaisi aivan varmasti vuosien kuluttua kun asiaa muistelee. Tuskinpa sinulle ihan heti uudelleen tulee asiaa koko maahan, saati sen syrjäseuduille. Tämä siis oma suhtautumiseni asiaan.

    Selvisikö se, kuinka nuo kirkot on käytännössä rakennettu, tai paremminkin veistetty? Taltallako on kilkuteltu? On siinä ollut tekemistä! Ja mitä tapahtui kiviainekselle joka poistettiin, ihan muruiksiko se meni vai rakennettiinko irtolohkareista jotakin muuta.

    Mahtoiko Etiopian, Sudanin ja Egyptin muinaisilla kansoilla olla jotakin kivirakentamista koskevaa salaista osaamista. ”Uusimmat” Egyptin pyramideista on rakennettu wikipedian mukaan n. 1860–1814 eaa. eli melkein 3000 vuotta ennen Lalibelan kirkkoja. Sudanin pyramidit kai vähän myöhemminkin.
    Käsittääkseni pyramidien ja Lalibelan kirkkojen rakentaminen nykytekniikallakaan ei olisi aivan helppoa.

    • Varman Lalibelassa – kuten monessa muussakin paikassa – vierailun todellisen arvon ymmärtää vasta myöhemmin. Näin on kohdallani jossain määrin käynyt vaikkapa Tiibetin ja Australian kuuluisan kiven Ulurun yhteydessä. Olihan nekin hyvä nähdä, vaikka muistan tuon Ulurun ainakin jossain määrin tympineen silloin kun siellä olimme. Katsotaan siis, mitkä ovat mielipiteeni Lalibelasta myöhemmin.

      Kirkkojen veistämistavasta en kysellyt tarkemmin. Sen verran kuitenkin, että aluksi kirkkojen ympäriltä naputeltiin kallio pois siten, että jäljelle jäi vain iso lohkare. Tätä lohkaretta sitten alettiin askartelemaan kirkoksi. Irtolohkareiden ja yli jääneen maan käyttötarkoitus jäi myös arvoitukseksi. Varmaan rakensivat niistä taloja. Perinteinen etiopialainen (tai ainakin Lalibelassa) käytetty rakennusmetodi nimittäin on kuulemma pienehköistä, tiilin kokoisista kivistä rakentaminen. Nämä kivet sidotan sitten savella yhteen, kuten laastilla konsanaan. Tästä oppaan kanssa juttelimmekin.

      Oppaan mukaan kirkkojen rakentamisesta ja aikataulusta on kuulemma kaksi teoriaa. Toisen mukaan pyhä henki auttoi joka yö louhimalla kaksin verroin sen, mihin päivällä oli pystyttty. Toisen, joidenkin tutkijoiden esittämän teorian mukaan kymmentuhatpäinen (vai sanoikohan hän jopa 100 000) egyptiläisporukka olisi ollut vastuussa töiden fyysisestä toteuttamisesta. Jokainen voinee arvioida, mikä sitten onkaan todennäköisempää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.