Matka Etiopian kirkkokaupunki Lalibelaan – päivä 81

To 19.2.2015, Dessie (ET) – Lalibela (ET)

Torstai oli monivaiheinen päivä. Aurinkoisesta Dessiestä lähdettiin aamulla kohti Gashenaa ja Lalibelaa, joiden tiedettiin sijaitsevan ylätasangolla. Matkan pituus oli vain noin 230 kilometriä, mutta vuoristo-osuudet hirvittävät jälleen. Päivän aikana pitäisi nousta toista kilometriä ja kartalla osa reitistä näytti sangen kiemuraiselta ja haastavalta. Taas sitä kuuluisaa serpentiiniä, ehkä?

Dessiestä ajettiin kuitenkin ensin Weldiyaan. Tie oli hyvää ja matka sujui helposti. Nousuja, laskuja sekä kiemurtelevaa tietä riitti, mutta korkeuserot olivat loppujen lopuksi melko vaatimattomia ja auto suoriutuikin niistä ongelmitta. Varsinainen haasteellinen osuus alkoi vasta Weldiyan jälkeen. Tällöin tie muuttui todella jyrkäksi ja kirjaimellisesti serpentiiniksi. Nyt en voi enää väittää kyseisen tien kalpenevan aiemmin ajamieni vuoristoteiden rinnalla. Tämä oli ihan sitä itseään.

Etenimme jyrkkää vuoren rinnettä myötäilevää tietä lähes kävelyvauhtia, mutta silti tasaisella nopeudella. Bussi jaksoi kavuta mäkeä kiitettävästi. Auton 27-vuotias V8 on näemmä edelleen iskussa. Maisemat olivat huikeat ja äkkipudotus alarinteen puolella ajoin melkoinen, satoja metrejä. Itse tie kuitenkin oli yhä hyvässä kunnossa ja jyrkimmät pudotuskohdat aidattu kivipaasin. Jos vuorelle nouseminen on haasteellista, näemmä laskukaan ei lasten leikkiä ole. Ohitimme jossain vaiheessa ylämäkeä kuorma-auton, jonka jarrut olivat näemmä pettäneet ja kuski oli rotkon sijasta päättänyt pysäyttää auton ajamalla sen kallionseinämään. Ohjaamosta ei ollut paljon jäljellä. Miten lienee käynyt valinnan tehneelle kuskille.

Kimurantti tie kesti Dilben kylään asti, jossa maasto alkoi pikku hiljaa tasaantua. Olimme selviytyneet ylätasangolle. Tie muuttui lopulta vain vähän mutkittelevaksi sekä kumpuilevaksi. Asfalttipinta oli edelleen hyvää. Asutusta ja eläimiä oli vähemmän kuin aiemmin, ja ajonopeus korkeampi kuin aikoihin. Etenimme kuin Suomen maanteillä konsanaan. Kukapa olisi uskonut? Kuvittelimme tämänkin osuuden mielissämme haasteelliseksi vuoristotieksi, mutta sitä se ei näemmä ollutkaan.

Tie louhituista kivikirkoistaan kuuluisaan Lalibelaan lähtee Gashenasta, joka ei kartalla hääviltä paikkakunnalta vaikuttanut. Päästyämme mainion ylätasankotien ansiosta perille jo hyvissä ajoin valoisaan aikaan kävi pian ilmeiseksi, että ennakkoaavistukset olivat oikeita. Ganesha ei todellakaan kummoinen paikka ollutkaan. Erilaisia itseään hotelleiksi tituleeraavia rakennuksia tästä neljän tien risteykseen muodostuneesta taajamasta toki löytyi, mutta yhdessäkään niistä ei esimerkiksi ollut suihkua. Moinen länsimainen luksus taisi puuttua koko kylästä, kuten taisi myös puuttua vesivessa. Ei hyvä.

Ruokailimme ja laadimme suunnitelman. Lalibelassa parempia huoneita olisi, tämän tiesimme. Koska myöskään aikaa ei mitenkään erityisemmin tuhlattavaksi asti meillä ollut, päätimme yrittää hieman yli 60 kilometrin päässä olevaan kirkkokaupunkiin jo samaksi illaksi. Kirkot ehdittäisiin katsoa huomenna ja ehtisimme vielä perjantai-illaksi takaisin Ganeshaan ja bussille, jossa voisimme yöpyä. Näin matka voisi jatkua heti lauantaiaamuna.

Tie tiedettiin huonoksi, joten päätimme jättää oman bussimme seisomaan risteykseen ja hankkiutua perille muin keinoin. Pitkällisten neuvottelujen jälkeen löysimme liikennöitsijän, joka lupasi viedä meidät perille Lalibelaan vielä saman iltana. Hinnaksi henkilöä kohden sovittiin lopulta 150 biriä (noin 7 euroa). Ihan yksityistä palvelua emme kuitenkaan saaneet. Keksikokoisen bussin kyytiin nousi myös muutama alkuasukas. Ehkä parempi, että autossa oli jo tässä vaiheessa pimeää. Penkit ja auton sisustus lienevät nimittäin nähneen aika lailla etiopialaista elämää ennen meitä. Auto haisi ihmiseltä. Tungosta ei kuitenkaan ollut, mutta pitkällisistä neuvotteluista ja yleisestä kylänmiesten säätämisestä johtuen pääsimme liikkeelle vasta illan hämärtyessä seitsemältä.

Tie ei todellakaan ollut kaksinen. Kuudenkymmenen kilometrin matka vei lopulta yli kaksi ja puoli tuntia. Kehnosta tiestä ja pimeydestä huolimatta kuski ajoi – ehkä hieman yllättäen – rauhallisesti ja hyvin. Perille päästiin lopulta ja bussimiehet neuvoivat meidät jopa sopivalle hotellille ajaen meidät perille asti. Kello oli tässä vaiheessa jo kymmenen. Torstai oli pitkä päivä, mutta mitäpä sitä ei eurooppalainen vesi-wc:n ja suihkun takia tekisi. Lalibelan hotellista nämä ylellisyydet löytyivät, aivan kuten olimme arvelleetkin. Huomenna katseltaisiin kirkkoja, suihkunraikkaana.

150220-1

Tauko paikalla. Kuva aamupäivältä.

150220-2

Nousu alkaa, vaihdetta pienemmälle.

150220-5

Huono-onninen kuorma-auto. Alaskaan ei pääse aina.

150220-3

Näkymä lähes kolmesta kilometristä.

150220-4

Ylätasangon merkillisiä maisemia. Ihan tältä ei ole näyttänyt vielä missään Afrikassa.

Facebooktwittermailby feather

8 vastausta artikkeliin ”Matka Etiopian kirkkokaupunki Lalibelaan – päivä 81

  1. Tuntuiko ilma ohuemmalta ylhäällä? Tuliko Lhasa mieleen? Lhasa on noin 3800 metriä korkealla mutta juna taisi kulkea vieläkin korkeammalla.

    Vuoristokuvista ei aina arvaisi että kuva on Afrikasta. Puusto näyttää kotoiselta, mikä lienee korkeuden aiheuttaman ilmaston ansiota.

    • Ihme kyllä korkea ilmanala ei ole täällä pahemmin häirinnyt. Ehkä ripeämmässä kävelyssä tai ylämäessä voi pienen eron huomata. Hengästyy helpommin. Tiibetissähän tosiaan olimme vielä korkeammalla. Mietimme tässä taannoin, kuinka suuri ero oli. Sekä junalla että minibussilla tulimme sieklä käyneeksi lyhesti jopa viidessä kilometrissä. Lhasassa korkeus jo tuntui.

      Tosiaan, täällä on näkynyt havupuita. Ensimmäinen kerta tällä Afrikan reissulla, luulen. Jos Kilimanjaron kapuamista olisi jatkanut pidemmälle, sieltä olisi varmaankin myös havupuustoa löytynyt.

  2. Etiopia on erittäin maatalousvaltainen, pieniä peltotilkkuja paljon. Rinteet on pengerretty kivillä, jottei vesi vie maata. Näitä olette nähneet paljon.
    Kuvassasi ylätasangolta näyttäisi maanmuokkaus olevan tehty ja ehkä kylvökin. Pienet sateet alkavat helmi-maaliskuulla, jos alkavat.
    Tammikuussa jokunen vuosi sitten näin maanmuokkausta vastaavankokoisilla alueilla. Nautaparia talutti mies ja perässä oli ohjailemassa yksisiipistä puista auraa toinen mies. Samanlaista jälkeä syntyi.
    Etelämpänä puolestaan Awassasta itään sijaitsevilla tasaisilla alueilla näkyi isolla pellolla viisi leikkuupuimuria etenemässä. Merkki oli Claas.
    Suureksi osaksi viljellään hirssin sukuista teffiä, josta valmistetaan injeraa.

    • Maatalousvaltaiselta maalta tämä tosiaan vaikuttaa. Sekä viljelmiä että elukoita näkee kaikkialla. Nyt kun adiasta mainitsit, niin Addis Abeban eteläpuolella tosiasn taisi näkyä enemmän maatalouskoneita kuin täällä pohjoisemmassa. Toki masdtokin on paljon vuoristoisempaa täällä. Hieman vaikuttaa siltä, että myös väki on köyhempää ja ”maalaisempaa” pohjoisemmassa, ainakin jos verrataan Awassa-Addos-väliin.

      Teff on tosiaan tullut tutuksi. En ollut ikinä kuullutkaan moisesta kasvista ennen tänne tuloani, mutta nyt olen. Teff tulee hyvin usein esille kun injeraa syödään, näemmä.

        • Tietääkseni kukaan ei ole khattia koittanut meidän porukallemme myydä. Sitäkuitenkin pureskellaan täällä paljon. Mielestäni eteläisessä Etiopiassa joka toinen mies sitä mussutti, mutta Addis Abeban jälkeen khat-puskan kanssa kulkijoita on näkynyt vähemmän. Ehkei se kasva vuoristomaisemissa?

          • En ole itsekään nähnyt pohjoisemmassa, osittain vaikuttanee maasto kasvatukseen kuten myös köyhyys saatavuuteen.
            Eteläisessä Etiopiassa olen nähnyt khatia kasvamassa mm. erään vierailemamme perheen takapihalla puina, joiden korkeus oli muutaman metrin.
            Addiksesta itään lähempänä Somalian rajaa khatia kasvatettiin paljon, oli pensaina eli nuorempia ja myös korkeampaa kasvustoa.
            Joillakin alueilla khatin viljely on syrjäyttänyt ruokakasvien viljelyn. Parempi tuotto tietenkin.

          • Kummallista miten khat on täällä päin maailmaa niin suosittua. Käsittääkseni se ei edes ole päihteenä kummoinen ja luulisi olevan raskasta tuollainen jatkuva jauhaminen ja lehtipussin mukana kanniskelu. Khatin ominaisuuksista kertonee sekin, että jos kyseessä olisi oikein kunnollinen huumausaine, sitä kai käytettäisiin muuallakin kuin pienessä osassa Afrikkaa ja Arabian niemimaata. Mutta kaipa siinä jokin juttu sitten kuitenkin on. Helppo saatavuus ainakin täällä, ehkä.

Vastaa käyttäjälle EsaT Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.