Kenia – Etiopia, ”Road to hell”, osa 2 – päivä 69

La 7.2.2015, Marsabit (KE) – Moyale (KE/ET) – Mega (ET)

Raskas ja pitkä päivä. Ei tosin siitä syystä kuin odotimme sen sitä olevan. Tällä kertaa jossain määrin negatiivinen yllättäjä oli Etiopia, eikä Kenia kuten olimme ennakkotietojen perusteella olettaneet.

Lähdimme liikenteeseen jälleen suhteellisen hyvissä ajoin ja olimme jo aamukahdeksalta hyvää vauhtia matkalla kohti pohjoista ja Etiopian rajaa. Matkaa rajalle oli noin 250 kilometriä. Marsabitissa majailimme kuusikymppisen Swiss Henry –nimisen kaverin pienellä leirintäalueella. Jälleen overlandereiden suosimia paikkoja muuten. Saimme lähtöohjeistukseksi kannustavia kommentteja. Tie rajalle on kuulemma parantunut huimasti viimeisten vuosien aikana. Pääosa siitä olisi kuulemma päällystetty. Nyt Henry epäili sn onnistuvan suuremmitta ongelmitta myös bussillamme. Pari vuotta sitten meillä ei kuulemma olisi ollut toivoakaan. Kuulosti lupaavalta.

Ja toden totta, tie olikin sangen mainiossa kunnossa. Hei päivän alkajaisiksi saimme ajella noin 110 kilometriä yhtenäistä ja tuliterää asfalttipintaa. Muuta liikennettä ei pahemmin ollut ja muutenkin seutu oli perin hiljaista ja karua. Joitain karja- vuohi- ja kamelilaumoja paimenineen puuttomissa ja kivisissä maisemissa ajoittain vaelsi, mutta maiseman elonmerkit olivat pääsääntöisesti vähäisiä. Tien rakentamista varten oli näemmä perustettu joitain asfalttiasemia ja kivenmurskaamoja, joiden ympärillä oli enemmän elämää. Tietöiden johtovastuista sai jonkun käsityksen kun ohitimme erään tietyöporukan. Kiinalaisen näköinen pönäkkä kaveri poltteli hieman sivussa tupakkaa jonkinlainen olkinen sombrero päässään katsellen, kun paikalliset kaverit tekivät hommia. Selvä päällysmies oli hän.

150208-1

Mainiota uutta tietä ja työkoneita.

150208-2

Kiertotie ja paikallista asutusta.

Tietyöt olivat kuitenkin kesken ja jouduimme ajoittain vanhalle tielle, joka oli eilisen kaltaista sorapintaa ja melkoista rynkytystä. Kiertoteitä oli kuitenkin vain pari ja niiden pituudet eivät ylittäneet kymmentä kilometriä. Lopullisesti asfalttipinta loppui noin 60 kilometriä ennen rajaa. Meitä oli peloteltu viimeisillä rajaa edeltävillä kilometreillä, mutta ne eivät lopulta osoittautuneet juuri sen pahemmiksi kuin nuo lukuisat tietöitä kiertävät tiet. Epätasaista sorapintaa ja ajoittaisia hiekkaisempia osuuksia. Oli hyvin kuivaa ja kaikki auton sisäpinnatkin alkoivat olla tasaisen punertavan pölykerroksen peitossa. Toisaalta tämä oli hyväkin asia. Voin kuvitella, että sateella punainen maaperä muuttuu sellaiseksi liejuksi, jota ei juuri minkäänlaisella ajopelillä kuljeta.

Matka siis eteni joutuisammin kuin kuvittelimme. Pahin pätkä tiellä helvettiin oli loppujen lopuksi muutamat kymmenet Marasbitia edeltävät kilometrit perjantaina. Selvisimme siten Etiopian rajalle hyvissä ajoin, jo kolmen jälkeen. Keniasta pois leimautuminen sujui rauhalliseen tahtiin – virkailija piti käydä etsimässä jostain – ja pääsimme etenemään Etiopian puolelle. Liikenne muuttui rajojen välissä oikeanpuoleiseksi.

150208-3

Moyale. Lauantain seudut taisivat olla niitä koko matkan syrjäisimpiä. Tänne ei vaihingossa eksy.

150208-4

”Diversion”. Etiopian ilta oli täynnä näitä tynnyreitä ja merkkejä sekä tällaista, tai vielä huonompaa tietä.

Ensimmäisellä Etiopian rajapuomilla meidän tuli käydä puomin viereen pystytetyssä teltassa mittauttamassa ruumiinlämpömme ja vilauttamassa keltaista rokotuskorttia. Ebola, tiedättehän. Koko porukka läpäisi testin. Jo tässä vaiheessa oli käynyt ilmi, että Etiopian raja-alue oli jossain määrin piinallinen paikka. Kaikenlaista sitkeää yrittäjää, opasta ja palveluntarjoajaa pyöri alueella todella paljon. Lopulta saimme bussin parkkiin ja kävimme leimauttamassa passimme rajatoimistossa. Kaikista aiemmista Afrikan raoista poiketen kyseessä oli tällä kertaa jonkinlainen perustoimisto palvelutiskin sijaan. Toimiston esimies oli myös jossain määrin töykeä, mutta varsinaisia ongelmia ei ollut. Sormenjäljet otettiin kaikilta sekä jokainen valokuvattiin. Passiin lyötiin voimallisesti leima, ja siviiliasuinen kaveri viskasi passin koriin josta sen sitten sai noukkia. Tämä taisi olla myös ensimmäinen raja, jolla rajavirkamiehet eivät käyttäneet univormua.

Autotulli oli kuulemma mennyt jo kiinni, olihan lauantai. Eräs paikalla pyörineistä ”avustajista” kuitenkin järjesti jonkun paikalle, tai ainakin väitti niin. Auton paperit saatiin kuitenkin leimattua. Loppujen lopuksi rajanylitys sujui paljon paremmin kuin olimme sen kuvitelleen menevän. Raja-asema ja sen toimintamallit eivät kuitenkaan oikein positiivista kuvaa jättäneet. Kaiken lisäksi meitä piinannut kaveri jatkoi piinailua ja halusi viedä meidät välttämättä tietämäänsä hotelliin. Lähdimme ajamaan, mutta mies seurasi meitä moottoripyörällä. Tämä oli viimeinen pisara. Ajoimme saman tien ulos koko kaupungista ja jatkoimme matkaa. Etiopian puoleisesta Moyalesta ei oikein positiivista mielikuvaa jäänyt. Hektinen paikka täynnä kaikenmoisia riivaajia.

Seuraava suurempi asutuskeskus oli hieman yli sadan kilometrin päässä. Paikka nimeltä Mega. Muutaman kilometrin matka sujuikin hyvin. Sitten varsinainen piina alkoi. Olimme kuvitelleet Etiopian tiet jos nyt ei hyviksi, niin ainakin säällisiksi. Lähes koko sadan kilometrin matka osoittautuikin käytännössä yhdeksi pitkäksi tietyöalueeksi. Tieura kiemurteli molemmin puolin varsinaista uutta rakenteilla olevaa tietä ja vastasi kunnoltaan Kenian puolella ajettua viimeistä 60 kilometriä. Lisäksi lyhyillä asfalttiosuuksilla oli suuria kuoppia, joihin piti ajaa ryömintänopeutta. Lopulta tähän matkaan kului neljä tuntia. Kun pääsimme perille oli ollut pimeä jo pitkään. Jälleen kerran.

Noin tunnin pyörimisen ja säätämisen jälkeen kylästä löytyi lopulta hotelli ja pääsimme majoittumaan kymmenen maissa illalla. Ensimmäinen ilta Etiopiassa ei antanut oikein mairittelevaa kuvaa maan teiden kunnosta. Jos kaikki tiet maassa ovat tässä kunnossa, tulee matkasta Addis Abebaan todella pitkä ja hermoja raastava. Matka jatkuu heti huomenna. Silloin asia selvinnee paremmin.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

11 vastausta artikkeliin ”Kenia – Etiopia, ”Road to hell”, osa 2 – päivä 69

  1. Hauska lukea näitä juttuja usealta eri kirjoittajalta. Sun kirjoitukset on analyttisia, rauhallisia havaintoja ja kertoo että maailmaa on nähty ja koettu. Joidenkin kirjoitukset hakee väkisinkin draamaa tielle 😉

    FB päivitykset on parhaita naurattajia: Ajokki juuri nyt hyytyneenä Etiopiassa, nettiyhteydet olemattomat. STOP. Ollaan keskellä ei mitään, tilannetta selvitetään. STOP. Kyllä tuossa varmaan pitäisi jo ulkoministeriöön ottaa yhteyttä, vähintäänkin…

    Mutta joo… Ei kovin viehättävän näköistä seutua.

    • Kiitoksia, mukava jos päivitykseni miellyttävät, jopa huvittavat. Eiväthän nämä toki nyt niin vakavia juttuja olekaan. Tosin olen ollut tiedostavanani sen, ettei oma raportointityylini ehkä ole se kaikkein myyvin. Mutta joitakin sekin tuntuu silti miellyttävän, joka tietysti on mukavaa. Different strokes for diffrent folks.

      Taidan tosiaan olla jossain määrin anti-draama-ihminen. Mitäs sitä suotta meuhkaamaan, ellei kunnon aihetta ole. Joskus harvoin kun kuitenkin tässä maailmassa ihan sitä oikeaakin draamaa esiintyy. Sitten voi meuhkata.

  2. Nyt alkaa kuullostaa oikealta Pikavuoromeiningiltä. Ymmärrän, että teillä siellä on kuumaa ja pölyistä, auto on kovilla ja kuski myös eikä fiilikset aina kaikkein parhaimpia. Mutta näin lukijana kaikki on todella jännittävää, alkaa vertautua ekan etapin Venäjä-Kazakstan menoon.

    Megasta Addis Abebaan on ”vain” noin 670 km. Googlen mukaan matka kestää 8 h 20 min ”ilman liikennettä” (keskinopeudella 80 km/h). Tietääköhän Google minkälaisia Etiopian tiet ovat…

    Sisua matkaan! Pitäkää henki hyvänä, tätä etappia muistelette vielä lämmöllä.

    • Kiitoksia, sisua tässä taidetaan tarvita elleivät tiet parane. Noille goiglen aika-arvioille täälläkin on naureskeltu.

      Jaahas, nyt mennään taas. Seuraavadta nettiyhteydestä ei tietoa, mutta jahka se löytyy niin jatkan sekä raportointia että kommentointia.

  3. Hyvä että ”avustajalla” ei ollut suhteita paikalliseen poliisiin kun hylkäsitte ”hänen” hotellinsa.
    Tähän saakka kun on katsellut kuvia, jotka on otettu autosta joka kulkee väärää puolta, on ekoina kertoina hieman hirvittänyt kunnes on tulut mieleen että liikennehän se vain on väärän kätistä. Miten tähän saakka on autokanta ollut, ovatko ne olleet oikean vai vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tarkoitettuja.
    Nuo rajat myös herättävät ajatuksia. Ovatko rajat noita tien kohdilla olevia rajanylityspaikkoja lukuun ottamatta tarkat vai vähän sinne päin. Paikalliset kai voivat ylittää rajan hieman syrjempää miten haluavat. Vai voiko paikallinen ajaa rajan raja-asemallakin yli sen suuremmitta muodollisuuksitta.

    • Kyllä autokanta on ollut aina lähes täysin kunkin maan liikenteeseen tarkoitettua. Mehän olimme saada sakot Tansaniassa kun meiltä puuttui LHD-tarra auton perästä. Siis left hand drive. Nythän palasimme tosiaan taas normaalijärjestykseen ja ajamaan oikealla. Janikin näkee ohituspaikat itse, jonkun ei tarvise väijyä apukuskin paikalla tuleeko kukaan vastaan.

      Kylllä noita paikallisiakin näemmä kyykytetään jossain määrin, mutta aika helposti useimmat rajat näyttävät ylittävän. Monella muuten ei näytä olevan passia, vaan jonkinlainen paperi. Tyypillisesti työ lappu on aika kauhtunut ja täynnä leimoja. Sen sitten aina leimauttavat rajaa ylittäessään. Varmaan rahaa passin hankkimiseen ei kaikilla ole.

  4. Vajaa 300 km Awassasta Addikseen olivat jokunen vuosi sitten hyvää baanaa. Jos sait meilini lauantaina, niin siinä mainitut tiedot tien kunnosta rajalta eteenpäin taisivat pitää paikkansa, sekä Agere Maryamin ja Awassan välistä myös.
    Etiopian puolella tien kunnostustyöt ovat myös osa Nairobi Addis Abeba välin perusparannusta.
    Addis Abebasta lyhin reitti Sudanin rajan läheisyyteen Gondariin oli hyvää tietä muutama vuosi sitten. Päätiet pohjoiseen ovat hyvässä kunnossa.

    Viimeisin Tomin kuva tältä aamulta näytti olevan Yirga Chefestä, joten ovat edenneet eilen pitkän taipaleen kohti pohjoista ja Addista.

    • Toivottavasti tosiaan Awassassa helpottaa. Alkaa jo turhauttaa tämä äärimmäisen hidas eteneminen. On myös mainiota, jos tie pohjoiseen on hyväkuntoinen. Gondariin meidän olisi juuri tarkoitus suorinta tietä ajaa.

      Ja tosiaan, ongelmia on. Lounastauolla auton painejärjestelmään tuli vika. Huono tie ja jatkuva rynkytys taitavat kostautua. Tänään oli tarkoitus ajaa Awassaan, mutta yritykseksi jäi. Nyt vika on kaiketi korjattu jonkinlaisella virityksellä ja huomannea pääsemme jatkamaan. Ellei joku muu paikka hajoa ennen sitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *