Arusha – mietteitä kaupungista, luontomatkailusta ja viisumeista

Pe 23.1.2015, Arusha (TZ)

Luulin olevani hyvinkin nokkela kun saavuttuamme tiistai-illan pimeydessä Arushaan valitsin huoneeni (yhden hengen huone 25,- USD/yö) pihan puolelta. Toisella puolella rakennusta kun kulkee suhteellisen vilkasliikenteinen päätie. Tällä puolella olisi rauhallista, päättelin. Aamulla kahdeksalta heräsin kuitenkin merkilliseen säännöllisesti toistuvaan paukutukseen. Aikani pyörittyäni luovutin, nousin ylös ja avasin verhot. Olin näemmä päätellyt väärin.

Ikkunani alla ei nimittäin ollutkaan rauhallista vuorimaisemaa, vaan paikallinen autokorjaamo, jossa hakattiin suoraksi jonkun pelin ruttuista peltiä. Mukavaa. Hyvä kai että pojilla on hommia, ei kai siinä mitään. Peltejä ei enää onnekseni oiottu seuraavina aamuina. Sen sijaan öitä täällä on värittänyt koirien kiljunta, joka sekin on aika rasittavaa kuunneltavaa eikä paranna unen laatua. Aika kova ja piinallinen ääni noistakin elukoista lähtee kun oikein huutamaan innostuvat. Arushassa on siis tullut nukuttua aika rauhattomasti. Sinänsä muuta suurempaa vikaa ei hotellissa ole, jos nyt ei hieman syrjäistä sijaintia huomioida. Siistise ainakin oli ja henkilökunta ystävällistä.

150123-1

Takapihanäkymä ensimmäisenä aamuna.

Itse Arusha on kooltaan jossain määrin merkittävä kaupunki – ruutukaavoitettuakin aluetta löytyy – mutta näkemäni perusteella se on kuitenkin selvästi hengeltään afrikkalainen. Kaupungista järjestetään paljon safareita muun muassa läheiseen Ngorongon suojelualueelle, sekä kiipeämisreissuja myös melko lähellä kaupunkia sijaitsevalle Kilimanjarolle. Tässä mielessä jotenkin odotin, että turismi näkyisi täällä selvemmin. Toki erilaisia safariyrityksiä on paljon, mutta kaupungilla ainakaan valkoihoisia turisteja ei loppujen lopuksi kovin paljon vilahdellut. Tai sitten he hukkuivat paikalliseen säpinään, sillä sitä Arushan keskustassa jossain määrin riitti. Kuhinasta huolimatta kaupungilla sai kuljeskella sangen rauhassa myös yksin. Itse asiassa kukaan ei tainnut tulla kertaakaan tarjoamaan tai tyrkyttämään mitään.

Luontomatkailu täällä ei ole täällä halpaa hupia. Osa porukasta kävi safarilla Ngorongorossa ja osa (myös minä) vaeltelemassa päiväseltään Kilimanjaron juurella, vuoren mukaan nimetyssä puistossa. Tämä päiväkävely maksoi noin 120 US-dollaria henkilöltä, kaksi päivää ja yhden yön käsittänyt safari taasen 270 dollaria. Bisnestä. Pyrin palaamaan Kilimanjaron maisemiin vielä myöhemmin. Melkoista liiketoimintaa on nimittäin mainitun vuoren valloittaminen, ainakin tänään näkemäni perusteella.

150123-2

Arushaa.

150123-5

Kilimanjaro on pysynyt hyvin piilossa. Pilvien takaa näkyy aavistus huipun lumista.

150123-4

No niin, no. Turisti patsastelee turisteille ominaisen maamerkin vieressä.

Matka jatkuu taas huomenaamuna ja suuntana on uusi maa. Tarkoitus on ajaa Kenian pääkaupunkiin Nairobiin. Jo aiemmin mainitsemani Etiopian viisumit ovat yhä arvoitus ja oikeastaan kaikki vastaukset Keniasta tehtyihin tiedusteluihin vaikuttavat aika pessimistisiltä. Viisumeja ei tultaisi Nairobista meille myöntämään. Ruotsista ne koko porukalle saisi, tätä voidaan pitää jo lähes varmana. Arushassa leikiteltiin jo idealla, että joku meistä lentäisi henkilökohtaisesti Tukholmaan passinipun kanssa ja noutaisi viisumit kaikille sieltä. Saa kuulemma saman päivän aikana, eikä edestakainen lentolippukaan suunnattoman kallis ole. Ellei viisumeita meille Nairobista myönnetä, tämä lienee myös vaihtoehtoisista tavoista nopein ja varmin.

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Ehkä kokeilemme viisumiasiassa kuitenkin ensin Nairobia. Eihän sitä koskaan tiedä. Ikinä ei tiedä.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

6 vastausta artikkeliin ”Arusha – mietteitä kaupungista, luontomatkailusta ja viisumeista

  1. Mulla on sisar matkaillut paljon Tansaniassa ja ihan järkyttävän kovia summia maksaa kaikki safarit ja luvat luonnonpuistoihin ym. Ei siinä mitään, jos tietäisi, että luparahat menee puiston hoitoon ja riistanvartijoille jne. mutta kun aina hieman on pessimistinen tuollaisen kanssa.

    Valitkaa tarkkaan kaveri joka lähtee Ruotsiin passinipun kanssa ( jos siis viisumit ei irtoa muuten). Ikävä jos ei kuulu takaisin 😉 😉

    • Aika kovia ovat tosiaan hinnat, mutta toisaalta eivät nuo puistomaksutkaan ole ilmaisia. Toisaalta ymmärtäähän sen, että jostain sitä ulkomaan valuuttaa pitää köyhienkin maiden saada. Luontomatkailu taitaa siten olla ikään kuin vientituloa näille maille, joilla ei kovin merkittävää vientiä ole.

      Katsotaan nyt miten viisumasia menee. Viimeisin ajatus on, että kukaan ei Ruotsiin lennäkään, vaan laitamme pelkät passit kuriiripostissa sinne. Suunnitelmat elävät, kuten tapana on ollut…

  2. Arusha on Afrikan merkittävimpiä safaritoiminnan keskuksia. Kaupungissa toimii lähes 300 safariyrittäjää luontoon suuntautuvan matkailun parissa (O. Marttila, ”Safaripassi”, 2008). Yrittäjiä on ainakin paljon.

    Turisteja ei välttämättä näy ainakaan päivisin katukuvassa kovin paljon. Koneet saapuvat usein illansuussa Kilimanjaron kentälle, jotkut saapuvat Nairobista bussilla.
    Usein heti seuraavana aamuna lähdetään safarille. Safarilta saavutaan myös illansuussa.

    Arushan lähettyvillä on luontomatkailijalle monta hyvää ja tunnettua kohdetta, Serengeti
    monelle tuttu luontodokumenteista sekä Ngorongoron kraatteri. Lähettyvillä on myös Manyaran sekä Tarangiren alue ja Arusha, Kilimanjaro ja Mkomazi. Valikoimaa riittää.

    Yleensä tammi-helmikuulla saavutaan Serengetiin katsomaan ns. gnuiden vaellusta. Serengetin tasangoilla voi olla tuolloin jopa miljoona gnuta saapuneena Kenian Masai Marasta. Mahtava näytös. Safaripakettiin liittyy yleensä tutustuminen myös johonkin toiseen alueeseen.

    Luontomatkailu ei ole yleensä halpaa puuhaa missään päin Afrikkaa. Tansaniassa puisto- ja muita maksuja on korotettu viime vuosina paljon. On kehitelty uusia maksuja vanhojen rinnalle, valitettavasti. Toivottavasti edes osa maksuista menee alueiden hoitoon.

    Peukut pystyyn viisumiasiassa.

    • Yrittäjiä on tosiaan aika paljon, ainakin näkemieni kylttien perusteella. Se tosiaan hieman yllätii, että Arusha olikin ihan ”oikea” kaupunki, eikä pääosin luontoturismin ympärillä pyörivä keskus. Sen kyllä ymmärrän, että tuskinpa kukaan turisti nyt erityisemmin Arushassa haluaa pidempään hengata. Pääjuttuhan ovat tosiaan nuo erilaiset safarit ja retket.

      Aika kalliilta tosiaan tuntuvat nuo retkien hinnat. En sitten tiedä minkämoisia ovat todelliset ulut. Puistomaksut ovat tosiaan aika arvokkaita, ja Kilimanjarolla oppaammekin taisi sanoa hintojen nousseen. Nyt puisto- tai oikeammin sisäänpääsymaksu Kilminajarolle oli 70 jenkkidollaria. Kuvittelisin, että eivät safariyrityksetkään ihan nollakatteella pyöri tai omistajat ihan tyhjätaskuja ole. Ja sitten taas toisaalta melkoisesti täällä on kilpailua, joten kuvittelisi sen pitävän katteet kurissa. Vai lieköhän kyseessä kartelli. En sitäkään ihmettelisi. Olisi itse asiassa loogistakin, että ovat sopineet hintatason keskenään. Aika lailla samoja hintoja kun pyytävät.

      Ehkä viisumiasiakin tästä selviää. Ainakin nyt olemme paikassa, jossa monella on täsmälleen samanlaiset ongelmat. Moni on meitä pidemmällä samaassa prosessissa, joten arvokkaita neuvoja on tarjolla.

      • Tansaniassa on puisto-organisaatio, TANAPA, jolle puistojen vuorokausimaksut sekä yöpymiset suojelualueen sisällä erikoisleirintäalueella tai yleisellä leirintäpaikalla tilitetään. Kilimanjaron maksu 70 usd/24 h on kallein ja sitten Serengeti 60 usd/24 h. Manyaran maksu on 45 usd/24 h.

        Pikavuorolaiset kävivät Manyarassa ja Ngorongoron kraatterissa. Kraatteriin menosta peritään 250 usd/autokunta ja lisäksi tulee vielä henk.kohtainen maksu 50 usd.
        Heitähän oli viisi reissussa, joten 45+50+50=145 usd, joka kunkin maksusta menee TANAPAlle, plus hieman maksua kuljettajasta ja autosta.
        Nuo ovat pakolliset kulut, jotka jokaisen yrittäjän on pulitettava TANAPAlle.
        Hintaan vaikuttavat tietysti vielä majoituksen taso leirintämatkallakin sekä ateriat. Jos yöpyy suojelualueen ulkopuolella niin pääsee halvemmalla. Mitä vaativampi on niin sitä enemmän saa latoa taaloja pöytään.

        • Aikamoiset ovat tosiaan nuo valtiolle menevät maksut. Eivät nuo jeepitkään ihan ilmaisia ole ja niillä ajaminen, joten ei yrittäjälle tainnut ihan hirveästi tuosta pikavuorolaisten matkasta voittoa jäädä.

          Toisaalta ihan hyvät systeemitkin näyttivät ainakin Kilimanjaron puistossa (tai sillä reitillä jossa me kävimme) olevan. Toivoa sopii, että rahat menevät oikeisiin paikkoihin eivätkä vaikka virkamiesten taskuihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *