Vihdoin Malawi ja Lilongwe – päivä 33

Pe 2.1.2015, Petauke (ZM) – Lilongwe (MW)

Tiepiina jatkui jälleen perjantaina lähes 30 kilometriä Malawin rajasta sijaitsevaan Chipatan kaupunkiin asti. Edelleen saimme katsella ilmeisesti tilapäisen ajouran vieressä kulkevaa uutta asfalttitietä jota ei vielä ollut otettu käyttöön. Raskasta. Juuri ennen Sambian puolella sijaitsevaa Chipataa tilanne vihdoin hellitti ja loppumatka rajalle oli taas verraten kelvollista tietä. Aikaa kuitenkin oli taas palanut lähes työpäivän verran, olimme nimittäin Chipatassa vasta puoli neljältä.

150103-0

Lodge-huone aamusella. Joissain paikoissa hyönteisverkko on, joissain ei. Itselläni sellaista ei ole ja olen kokenut pärjänneeni.

150103-1

Aamupäivän näkymiä.

150103-4

Edelleen hidasta tietä.

Kaksi viimeistä Sambiassa ajeltua päivää, tai oikeammin ehkä viimeisinä päivinä vastaan tullut liikenne, palauttivat jälleen mieleen ensimmäisen ilta-ajomme maassa. Varsinkin pimeällä lähes kaikki vastaantulijat nimittäin vilkuttivat keskiviivan suuntaan kohdatessaan toisen ajoneuvon, myös meidät. Merkillinen tapa, jollaiseen en ole törmännyt missään muualla, ja jonka tarkoitus ei meille ikinä selvinnyt. Jos joku tietää, kertokaa ihmeessä. Sattumaa tuo ei voinut olla, sillä vilkuttelua tapahtui tämän tästä.

Rajalla kaikki sujui hyvin. Sambiasta passimme ulos leimannut kaveri keskittyi passin leimoja ja merkintöjä enemmän naureskeluun ja jutunheittoon. Malawin puolellakaan ongelmia ei ollut. Suomalaiset eivät tarvitse maahan viisumia, joten toimitus oli sangen nopea. Passit leimattiin sen kummemmin mitään kyselemättä tai ihmettelemättä. Kansainvälinen rokotuskortti (se keltainen keltakuumerokotustodistus) tosin rajalla haluttiin nähdä.

Autokin pääsi maahan suuremmitta ongelmitta, mitä nyt vasta rajan jälkeen sijainnut liikennevakuutuksenostopiste ei meinannut alussa löytyä. Se oli lopulta kauempana raja-asemasta kuin kuvittelimme. Bussia ja matkatavaroita ei tutkittu, kuten sitä ei ole tutkittu millään muullakaan raja-asemalla Afrikassa tähän mennessä.

150103-2

Puuhiiltä myynnissä. Näitä säkkejä näkee Sambiassa tämän tästä.

150103-5

Ensimmäinen näkymä Malawista, juuri raja-aseman ulkopuolelta.

Päästyämme Malawiin alkoi jo hämärtää ja pääosa hieman yli 100 kilometrin matkasta pääkaupunki Lilongween jouduttiin ajamaan pimeässä. Tie oli kuitenkin verraten hyvää, joten ongelmia ei ollut. Muita tiellä liikkujia, eritoten jalkaisin ja polkupyörällä kulkevia, oli paljon. Välillä ilma oli savuista ja nuotioitakin näkyi. Rakennuskanta tosin vaikutti hieman tutummalta kuin mihin viimeisinä päivinämme Sambiassa totuimme. Tienvarsilla vaikutti olevan enimmäkseen suorakulmaisia tiilitaloja pyöreiden bambukattoisten majojen sijaan.

Asutuksen lisäksi ihmisiä oli paljon, selvästi enemmän kuin Sambian puolella. Tämän ei oikeastaan olisi pitänyt olla yllätys, sillä Malawi on yksi Afrikan tiheimmin asutuista maista, pieni maa jossa on paljon väkeä. Väestön keski-ikä on kuulemma sangen alhainen ja tämäkin näkyi teiden varsissa. Lapsia oli paljon. Ihmiset vaikuttivat ehkä tummempi-ihoisilta kuin Sambiassa.

Malawin puolella poliisistopit jatkuivat. Niitäkin on ollut säännöllisin välein kaikissa matkan varrelle osuneissa maissa ja niin myös näemmä täällä. Hieman yli sadan kilometrin matkaan poliisin tarkastuspisteitä taisi mahtua kolme. Sakkoja ei tullut, mutta jotain sentään kyseltiin. Jouduimme esimerkiksi esittämään bussin vaahtosammuttimen, joka onneksemme oli juuri uusittu. Jopa vielä pakkausmuovissa. Hyvin kelpasi ja saimme jatkaa.

Perillä Malawin pääkaupungissa Lilongwessa oltiin kahdeksan jälkeen illalla. Pimeässä ensivaikutelma oli yllättävä. Ajoimme nimittäin useammankin uudelta vaikuttavan kauppakeskuksen ja osa liikenneympyröistä oli näemmä jouluisesti juhlavalaistu. Olisikohan Lusakaankin kannattanut saapua pimeällä? Ehkä ensivaikutelma olisi ollut erilainen.

Olimme katsoneet valmiiksi erään hotellin osoitteen, johon auto sitten ajettiinkin. Alussa hotelli – sangen tasokas sellainen – vaikutti turhankin hienolta ja kalliilta, mutta lopulta hinnasta saatiin tingittyä jopa lähes puolet pois. Kerrankin pitkällinen bussin vieressä jahkailu kannatti. Lopulta hotellin ilmeisesti intialainen johto omistajaa myöten tuli meitä tienvarteen suostuttelemaan. ”We are very flexible with the rates”, totesi itse johtaja, ”You don’t have to go anywhere else”. Kerrankin tällainen neuvotteluasema. Eipä taida olla Lilongwessa matkailukausi. Jäimme.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

10 vastausta artikkeliin ”Vihdoin Malawi ja Lilongwe – päivä 33

  1. Voisiko valojen vilkuttelu olla jonkinlainen varoitus? Ihmisiä tai eläimiä tiellä tai tien lähellä? Lapissahan on tavallista vilkutella valoja jos on poroja tiellä.

    Onko minulle syntynyt täysin väärä kuva Afrikan pikavuorosta, kun ajattelen, että kaikki on mennyt paljon helpommin kuin olisi voinut mennä? Onko mitään normaalia suurempaa vastoinkäymistä vielä tullut eteen?

    • Arvaisin, että vilkuttelun keskiviivan suuntaan on tarkoitus varmistaa, että auton ulottuvuus tässä suunnassa havaitaan, vaikka kaikki lamput eivät olisikaan kunnossa. Nigeria-kokemusteni mukaan suurimpia vaaroja liikenteessä ovat huonosti valaistut autot. Pimeässä rekka, jonka etuvaloista palaa vain yksi pientareenpuoleisessa yläkulmassa vaikuttaa kauempana olevalta mopolta, jolloin vilkuttelu on tärkeää. Tuommoinen arvaus:)

    • Käsityksesi Afrikan pikavuorosta on sangen oikea. On perin kummallista miten helppoa tämä on tähän asti ollut. En ikinä olisi uskonut. Välillä tuntuu siltä, että haasteet olisivat suorastaan tervetulleita. Tässä mielessä varmaankin loppumatka – sikäli kun Välimerelle asti, Egyptin jas Sudanin halki ajamme – pitää sisällään enemmän kaikenmoisia hankaluuksia ja vaivoja. Näin ainakin ennakkotiedot antavat ymmärtää. Egyptissä ei kuulemma ole mitään helppoa. Ei mitään. Sitä kohden siis.

      • Kuinka todennäköinen Egyptin reitti on? Mitä sveitsiläiset kertoivat turvallisuustilanteesta?
        Kulttuurisesti maa olisi ehdotonta huippua, mutta minäkin olen kuullut maasta pelkkää negatiivista. Jos ei siihen mennessä ole ollut haasteita, sitten niitä kyllä tulee.

        Yksi vaihtoehto olisi laivata bussi Djiboutista Omaniin (jos yhteys on olemassa) ja ajaa Omanin läpi Dubaihin. Sieltä laivalla Iraniin ja sitten Turkin tai Venäjän kautta Suomeen.
        Oman on löytämieni tietojen perusteella rauhallinen ja varsin liberaali maa. Ja Iran on huonoa mainettaan huomattavasti parempi maa, monin verroin Egyptiä helpompi. Autolla Nepaliin -kaverit kehuivat maata kovasti.
        Vaihtoehtoja ei kauheasti ole.

        • Tällä hetkellä käsitykseni on, että Egyptin reitti on täysin tehtävissä. Uskoisin myös, että tulemme yrittämään ellei jotain aivan ihmeellistä tapahdu.

          Sveitsiläisten kanssa keskustelu oli vain pintaraapaisu, mutta turvallisuustilanteesta he eivät muistaakseni maininneet juuri mitään. Oletan, että he eivät varsinaisesti turvattomiksi oloaan Egyptissä tunteneet. Sen sijaan viranomaiset aiheuttivat kuulemma paljon piinaa. Poliisistoppeja oli kuulemma jatkuvasti ja yleinen paperisota valtaisa. Maahan ei kuulemma tosiaan ole mitään asiaa ilman paikallista konsulttia joka paperiasiat hoitaa. Kaikki kaavakket ovat kuulemma esimerkiksi arabiaksi ja niitä on paljon.

  2. Vilkuttelusta. Autokanta on ollut tähän asti vierailemissamme maissa hämmästyttävän hyvää. Niin Sambiassakin. En siten välttämättä usko, että kyseessä olisi pelkkä varmistelukeino. Ajatus varoituksestakin on outo, sillä emme ole havainneet mitään vaaraa näiden vilkuttavien autojen yhteydessä tai jälkeen. Sitäpaitsi lähes jokainen vastaantulija tekee tätä vilkuttelua keskiviivan suuntaan, varsinkin pimeässä.

    Ainut syy minkä keksin, on takanatulevien varoittaminen siitä, että joku tulee vastaan: ohittamaan ei kannata ruveta. Samalla tavoin kuin vilkulla näytetään usein pientareen suuntaan jotta nyt voi ohittaa. Pitäisi kysyä paikallisilta.

    Petra: vilkuttelivatko lähes pimeät autot muuten Nigeriassa? Oliko kuskeilla sen verran tolkkua että moista hoksasivat tehdä?

    • Ei ainakaan mitään systemaattista vilkuttelukäytäntöä ollut, mutta ei tietty kukaan halua kolaroidapa kun. Kun nyt mainitsin tuon ohittelunohjailun, niin hitusen tutulta tuntui.

      • Niinpä, kukapa sitä kolaroida haluaisi. Lieköhän sitten yleisafrikkalainen tapa kyseessä tämä vilkunkäyttötyyli. Kuten minä, ei myöskään kuskimme Jani ole ikinä nähnyt vastaavaa ja hänkin on aika monessa maassa ajanut ja liikkunut. Mutta täytyisi tosiaan kysyä tätä joltain paikalliselta. Sittenhän tuo (ehkä) selviäisi.

  3. Jos vilkkujen käyttö edelleen mietityttää niin täältä vastauksen kertoo kolme Sambiassa tällä hetkellä asustelevaa tyttöä. Ihmeteltiin samaa ja kysyttiin paikallisilta työkavereilta. He vastasivat vilkuttavansa, jotta vastaantuleva auto näkee missä auton reuna menee. Kaikille autoille ei kuitenkaan vilkutettu, ehkä je ajoivat lähempänä pientaretta 🙂

    • Kappas, kiitos tiedosta ja terveisiä Sambiaan! Vilkkuasia ei meille ikinä selvinnyt, tai ainakaan minulle. Näin sitä oppii. Loogiseltahan tuo kuulostaa. Tosin muistaakseni ainakin jossain paikoissa tehtiin myös päiväsaikaan, jolloin luulisi että vastaantulevan auton näkee. Varmaan tuosta vilkuttelusta on tullut vaan vakiokäytäntö ja moni kuski automaattisesti vilkuttaa keskiviivan suuntaan kun näkee vastaantulijan, sen enempää miettimättä. Jos nyt taas sorrun analysoimaan tätäkin aihetta…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *