La 31.1.2015, Nairobi (KE)
Ajan tappaminen Nairobissa jatkuu. Tällä kertaa sana ”viisumit” saa kunnian jäädä pois jutun otsikosta. Tämän tosiasian kunniaksi mainittakoon sana ”Nairobi” sen sijaan kahdesti, niin näiden kirjoitelmien otsikointipolitiikka pysyy edelleen tyylilleen uskollisesti sopivan yksitotisena. Onhan tämä tilannekin jossain määrin sitä.
Siirryin lauantain kunniaksi ruuhkaisasta keskustasta takaisin tuttuun ja turvalliseen Jungle Junctioniin. Täällä melkein kaikki muutkin matkalaiset jo ovat. Etiopian viisumeista sentään kuuluu edelleen hyviä uutisia. Lähetysseurannan mukaan passimme nimittäin olivat saapuneet jo tänään takaisin Nairobiin. Niitä ei tosin ehditty vielä DHL:n toimistosta noutaa. Huomenna sitten, olettaen että toimipiste on auki. Keniassa nimittäin näytään yhä noudattavan verraten perinteistä pyhäpäivien viettoa – sunnuntaisin kun hyvin moni paikka on kiinni.
Kuten olen tainnut jo lähes kyllästymiseen asti toistaa, Nairobin keskusta oli tosiaan hyvin ruuhkainen. Ihan moista ihmispaljoutta en muista äkkiseltään muilla mittailemillani jalkakäytävillä New Yorkin joitain ruuhkaisimpia risteyksiä lukuunottamatta kokeneeni. Perjantaina satuin eksymään kaupungille suuren moskeijan kulmille juuri muslimien – näkyy heitä olevan kuitenkin aika lailla täälläkin – perjantairukouksen jälkimainingeissa. Tungos lähikortteleissa oli suorastaan ahdistava. Välillä liikkumaan ei päässyt mihinkään suuntaan. Aikamoista.
Perushulinaa. Busseja ja pikkubusseja on todella paljon. Paikallinen julkinen liikenne jäi tälä kertaa testaamatta.
Taksissa, matkalla pois jossain määrin uuvuttavasta keskustasta.
Huolimatta suuresta väkimäärästä ja näemmä vähäisestä valkoihoisten määrästä kaupungin keskustassa, Nairobissa sai kuljeskella verraten rauhassa. Muutama jutustelija minua kuitenkin parin päivän aikana lähestyi. Selkeimpää englantia ja sivistyneimmän vaikutelman antaeen kaverin kanssa ajauduin juttelemaan pidempään. Sain kuulla jutun. Arvelin sen kunniaksi menettäväni rahaa.
Kyseinen, jo aikuiseen ikään ehtinyt mieshenkilö sanoi olevansa eläinlääketieteen yliopisto-opiskelija Zimbabwesta. Hän oli osallistunut maassa opiskelijaprotesteihin, jotka maan yksinvaltainen johtaja Mukabe oli väkivalloin tukahduttanut. Lukuisia opiskelijoita kuoli. Tarinan kertoja oli kuitenkin päässyt pakenemaan maasta neljän kaverinsa kanssa. Kaksi heistä oli loukkaantunut jo mellakoissa ja kolme muuta ystävystä olivat lopulta haudanneet heidät Tansaniassa. Monien vaiheiden jälkeen jäljelle jääneet olivat selvinneet Nairobiin, jossa yrittivät haalia kokoon rahaa päästäksen Ruandaan. Siellä heille olisi luvassa apua jonkin kristillisen järjestön toimesta.
Sellainen oli se juttu. Totesimme, että on perin onnekasta syntyä Eurooppaan, erityisesti sinne pohjoisosiin. Monelaista ihmistä on Afrikassa, monenlaisine ongelmineen. Oli tämä nimenomainen ongelmatilanne totta tai ei, tarjosin herralle kolajuoman ja annoin muutaman euron arvosta shillinkejä. Ja toivotin hyvää matkaa. Jossain määrin väsyneen ja stressaantuneen oloinen opiskelija poistui luvaten ilmoittaa sähköpostitse pääsivätkö kaverukset perille Ruandaan jossa kaikki olisi paremmin. Toivottavasti pääsevät. Ja toivottavasti on.
