Eteläisen Afrikan sapuskajuttuja

Ma 22.12.2014, Kasane (BW)

Yksi huolistani ennen tätä matkaa oli Afrikan ruoka. Mitä siellä syödään? Olisivatko sapuskat niin tympeitä ja/ tai kummallisia, että satunnainen matkailija joutuu suorastaan näkemään nälkää. Ainakin muutaman tähän mennessä nähdyn maan perusteella nämä ennakko-odotukseni ovat osoittautuneet perin huvittaviksi tai jopa naiveiksi. Totta kai täällä ruokaa saa.

Luulisi, että ihminen jossain vaiheessa oppii jyrkkien ennakkoluulojen osoittautuvan käytännössä aina vääriksi kun itse oikeasti asiaan perehtyy ja menee paikalle katsomaan, mistä onkaan kysymys. Ehkä opin minäkin, jonain päivänä. Sitä paitsi ajatus siitä, että jossain olisi kummallisempaa ja oudompaa ruokaa kuin Kiinassa on koominen. Kaikkienhan ainakin sen luulisi tietävän. Tietenkin.

Etelä-Afrikan ja Namibian sapuskat ovat perin lihaisia. Pihvit – nautaa ja riistaa – ovat arvossaan ja niitä sai ravintolasta kuin ravintolasta. Lihakulttuurista kertonevat myös lukuisat rakennetut grillipaikat, joihin törmäili majataloissa, leirintäalueilla ja teiden levähdyspaikoilla. Tässäkin mielessä kulttuuri on näemmä jossain määrin samanlaista kuin vaikkapa Australiassa. Käristyvää lihaa, avotulta ja reipasta ulkoilmaelämää.

Toisaalta Namibian ja Etelä-Afrikan keittiö on saanut selvästi vaikutteita sekä Englannista että pohjoisesta Keski-Euroopasta, käytännössä Saksasta ja Hollannista. Perusravintoiden perusaamupala on tyypillisesti se englantilainen, perin raskas sellainen. Kananmunia, pekonia, makkaraa, paahtoleipää ja papuja. Paikallinen lihaisa makkara boerewurs on myös mainiota, perinne jonka taas uskoisin olevan peräisin buureilta ja siten alun perin Hollannista ja saksasta.

Namibian ruokalistoilla törmäsi usein schnitzeleihin ja jopa röstiperunoihin. Perin saksalaista. Tulipa yksi Wieninleike syötyäkin, muussilla. Pakkohan se oli. Olo oli kuin perisuomalaisella Shellin huoltoasemalla joskus 90-luvulla. Annos ainakin oli samanhenkinen, runsas ja pahemmin konstailematon. Tiedä sitten oliko liha sikaa, kuten se käsittääkseni yleensä leikkeissä on. Sikaa nimittäin ei pahemmin ruokalistoilla ole täällä esiintynyt. Syytä en tiedä. Ehkei niitä vain kasvateta täällä ravintokäyttöön.

Eräs eteläisen Afrikan perusnaposteltavista on biltong, paikallinen kuivaliha. Siihen ei voi olla täällä törmäämättä, biltongia kun myydään ihan jokaisessa kaupassa, baarissa ja huoltoasemilla. Suuremmissa marketeissa on jopa omat tiskinsä joissa tätä lihaa myydään irtotavarana ja erilaisina versioina. Yleisin tyyppi näkyy olevan naudasta tehty. Riistaakin, kuten antiloopin lihaa, saa. Omien kokemusteni mukaan juuri riistasta se parhaimman laatuinen biltong syntyykin. Vähärasvainen ja maukas. Naudasta kuivatetun lihan laatu vaihtelee enemmän.

Tähän loppuun lienee syytä lisätä vielä eräänlainen vastuuvapaalauseke. En nimittäin tiedä, mitä kansan syvät rivit vaikkapa Namibian maaseudulla syövät ja miten he itsensä ravitsevat. Tunnustettavahan kuitenkin on, että olemme ruokailleet käytännössä paremman luokan paikoissa. Turistipaikoiksi niitä kuitenkaan ei voine sanoa, ehkäpä enemmän paikallisen ylemmän keskiluokan ravintoloiksi. Ruokalistat näissä paikoissa kuitenkin ovat olleet aika lailla saman suuntaisia, joten niistä voinee jo johtopäätöksiä vetää: anglosaksista länkkäriruokaa afrikkalaisin vivahtein.

 

141222-2

Runsas, englantilaishenkinen aamiainen Windhoekissa, Namibiassa.

141222-3

Antilooppia ja ranskalaisia. Mainiota lihaa. Swakopmund, Namibia.

141222-biltong

Hyvälaatuista biltongia eli kuivalihaa. Antiloopista.

 

Norsuja tiellä: lisää Botswanaa – Päivä 20

La 20.12.2014, Maun (BW) – Kasane (BW)

edit 22.12.2014: lisätty kuvat

Kaksi ajamisesta vapaata päivää Maunissa kuluivat sangen nopeasti. Ensimmäinen meni käytännössä majoitusasioiden järjestelyyn, olihan tulopäivämme iltayön majoitusratkaisu hieman pakkoraossa tehty, sekä lepäilyyn. Perjantaina taasen tehtiin vene- ja kanoottiretki Maunin päänähtävyyden eli valtaisan Okavangon jokisuiston maastoon. Tämän vajaa 60 euroa maksaneen ja koko päivän kestäneen ekskursion järjesti paikallinen retkiyritys ja kanootteja – perinteisen mallisia, mutta lasikuidusta valmistettuja sellaisia – soutelivat paikalliset kyläläiset.

Okavangon jokisuiston alueella elää runsaasti villieläimiä, mutta mitään suurempia havaintoja ei tällä kertaa tehty. Jokunen pahkasika, seepra ja antilooppi vain. Ei virtahepoja tai norsuja. Päiväretki oli kuitenkin sinänsä mukavaa vaihtelua. Kuumakin oli. Onneksi taivas oli kuitenkin osittain pilvessä ajoittain, joten lämpötila ei noussut aivan kestämättömäksi. Jokisuisto kasvoi sankkaa kaislaa, joka yhdessä hiljaisen kanoottietenemisen kanssa toi jostain syystä mieleeni joidenkin vuosien takaisen melontareissun Lohjanjärvellä. Liekö sielläkin ollut tasaisehkoa maastoa ja runsaasti kaislakasvustoa. Tai sitten muistan tyystin väärin. Ei kai Lohjalla ja jokisuistolla Botswanassa voi olla kerrassaan mitään yhteistä. Vai voiko?

141221-1

Kanootit valmiina lähtöön.

141221-2

Paikallinen kylä jokisuistossa.

141221-7

Okavangossa on myös kuivaa maata, ainakin tähän aikaan vuodesta.

Sähköt olivat poikki koko kaupungista kahtena yönä kolmesta. Molempina iltoina satoi, mutta jostain syystä sähköverkkoa ei saatu pelittämän ennen kuin vasta aamulla, vaikka yö itsessään oli sateeton. Toisena aamuna hotellihenkilökunta väitti koko maan olleen yön ilman sähköä. Lieköhän totta. Perin merkillistä miten huonosti sähkönjakelu näyttää maassa toimivan, pitäisihän Botswanan kuitenkin olla yksi Afrikan vauraimmista valtioista. Ei voi olla välttymättä ajatukselta, että jonkinasteisesta leväperäisyydestä tämä johtuu.

Eikä sähköverkon luotettavuus ole ainoa asia joka tällaiseen päätelmään voi täällä johtaa. Tähän mennessä moni botswanalainen on vaikuttanut palvelutilanteissa kovin flegmaattiselta jopa liikkeitä ja puhetta myöten. Loivia ovat liikkeet ja perin epäselvää ja hidasta kommunikaatio. Eräässä hotellissa respahenkilö esimerkiksi väitti, ettei vapaita huoneita ole. Aiemmin saman paikan johtaja oli sanonut, että on. Selvisi, että henkilökunta ei vain olisi viitsinyt siivota vapaita huoneita kovin kiireellisesti, joten oli ilmeisesti helpompaa ilmoittaa paikan olevan täynnä. Emme jääneet sinne.

Uima-allas eräässä majatalossa Maunissa.

Uima-allas eräässä majatalossa Maunissa. Herää kysymys miksi rakentaa koko allas jos sitä ei välitä pitää käyttökunnossa.

Toisaalta aina ei ole näin. Tehokkaasti ja järkevästi toimivia paikallisiakin olemme jo tavanneet. Ja toisaalta myös botswanalaiset vaikuttavat keskimäärin hyvin ystävällisiltä ja rennoilta. Outojakin ihmisiä tervehditään luontevasti ja hymyillen. Tässä mielessä Botswana nähdäkseni poikkeaa vaikkapa Namibiasta, jossa ihmiset nähdäkseni olivat astetta tai paria varautuneempia. Jossain esitettiin teoria, että tämä johtuu Namibian ja Etelä-Afrikan kohdalla maiden apartheid-historiasta. Rodut eivät osaa suhtautua vieläkään toisiinsa täysin luontevasti. Tämä saattaa olla pätevä teoria. Botswanallahan ei moista historiaa ole.

Lauantainen yli 600 kilometrin siirtyminen Maunista aina maan pohjoisrajalle Kasaneen sujui suorastaan uskomattoman helposti. Tie Maunista matkan puolessa välissä sijaitsevaan Nataan oli sangen hyvä ja loppumatka Natasta Kasaneen suorastaan erinomainen. Aamulähtö oli aikainen, joten selvisimme perille vielä valoisaan aikaan juuri ennen kuutta alkuillasta.

141221-4

Nata, Botswana. Puolipäivän katunäkymää.

141221-5

Tiekuva iltapäivän tauolta.

Botswanassa, kuten Namibiassakin, teillä näkyy olevan paljon poliisin tarkastuspisteitä. Tyypillisesti nämä sijaitsevat suurten risteyksien läheisyydessä tai juuri kaupunkien ulkopuolella. Papereita tarkastetaan vaihtelevasti. Tänään eräällä tällaisella pisteellä poliisi tarkasteli ensimmäistä kertaa auton kuntoa. Valot, vilkut ja pyyhkimet. Huolimatta joistain puutteista pääsimme kuitenkin jatkamaan ilman huomautuksia. Näemmä selittäminen ei aina pahennakaan asiaa, kuten armeijassa oli tapana sanoa. Joskus se menee läpi.

Aaseja ja nautoja oli tänään tiellä paljon vähemmän kuin aiemmin, pääosin ei oikeastaan ollenkaan. Nekään eivät siten hidastaneet etenemistä merkittävästi. Sen sijaan norsut sitä hieman tekivät, niitä kun piti pysähtyä kuvaamaan tämän tästä. Päivän aikana taisimme tehdä ainakin parikymmentä havaintoa. Norsutkin näyttivät vaeltelevan päivämatkan varrella vapaasti, osin hyvin lähellä tietä, jopa tiellä. Ensimmäinen elefanttihavaintomme oli juuri tällainen. Horisontissa tiellä näytti olevan jokin kummallinen, koko kulkuväylän peittänyt ilmestys. Lähemmäs päästyämme paljastui, että kyseessä ei ollutkaan poikittain tiellä oleva rekka tai jotain muuta normaalia, vaan tietä ylittänyt norsu. Iso elukka. Kaikenlaista. Sinänsä muuten tylsähkö Botswanan tieosuus kannatti sitten kuitenkin lopulta ajaa läpi.

141221-6

Ärtynyt norsu ja pahaenteiset pilvet. Kuva väliltä Nata – Kasane.

Internet on taas sangen surkeassa jamassa. Kuvat jäävät siis seuraavaan kertaan, kenties jopa seuraavaan maahan. Botswana kun on Botswana.

 

Namibiasta Botswanaan – päivä 17

Ke 17.12.2014, Divundu (NAM) – Maun (BW)

Namibian ja Botswanan välinen raja ylittyi tänään puolenpäivän tietämissä. Rajanylitys sujui ongelmitta. Suomalaiset eivät viisumia maahan tarvitse ja bussikin saatiin maahan ilman sen kummempaa draamaa. Kokonaisuudessaan tähänastiset rajanylitykset Afrikassa ovat olleet sangen myönteinen yllätys. Tunnustan, että odotin jotain muuta. Lähtökohtaisesti ongelmia ei ole ollut ja viranomaiset ovat olleet rentoja mutta toisaalta myös asiallisia ja ammattitaitoisen oloisia. Yhdenkään univormuasuisen henkilön kanssa toimiminen ei ole vielä tällä mantereella aiheuttanut ahdistusta. Ehkä niinkin vielä käy.

Raja-asema oli sangen hiljainen, mikä ei olekaan ihme. Tie Namibian puolella kun on joitakin kymmeniä kilometrejä ennen rajaa jossain määrin kehno ja päällystämätön. Viimeinen viisitoistakilometrinen kulkee luonnonpuiston läpi, joka lienee osasyy teiden huonohkoon kuntoon. Ehkä teitä puistossa ei halutakaan päällystää. Tämä ei ole selvästikään pääreitti Namibiasta Botswanaan. Esimerkiksi rekkaliikennettä ei näkynyt lainkaan, mikä on tien kunnon huomioon ottaen hyvin ymmärrettävää. Bussilla tien kuitenkin pystyi ilman suurempia vastoinkäymisiä ajamaan, vauhti vain piti pitää matalana.

141218-1

Ensimmäinen norsuvaara. Kuva Namibian viimeisiltä kilometreiltä.

141218-2

Ensimmäisiä tienvarsinäkymiä Botswanasta.

141218-3

Eläimiä piisaa, asutusta ei näy missään. Tyypillinen tienäkymä päivämatkan varrelta luoteisessa Botswanassa. Kuvasta puuttuu vain aasilauma.

Botswanan puolella tie muuttui jälleen päällystetyksi mutta jossain määrin kuoppaiseksi. Aamupäivän soratiehen verrattuna marssitahti parani kuitenkin huomattavasti. Kuoppia ja reikiä suuremmaksi ongelmaksi muodostuivat erilaiset eläimet, lähinnä naudat ja aasit. Niitä nimittäin vaelteli tien sivussa ja tiellä lähes jatkuvasti. Se kenelle nämä eläimet kuuluivat, jäi jossain määrin epäselväksi. Asutusta neljäsataakilometrisen päivämatkan varrella Botswanassa oli aika vähän. Maaseutua. Mitään erityisen mielenkiintoista ei tien varteen päivän aikana osunut. Illalla horisontissa salamoi.

Päivämatka oli taas sangen pitkä ja majoituksen löytäminen meinasi käydä taas hankalaksi. Kuvittelimme Maunin olevan jossain määrin merkittävä kaupunki, onhan se läheisen suuren luonnonpuiston vuoksi kuulemma Botswanan tärkein turismikeskittymä, mutta ensivaikutelma pimeässä ei oikein vakuuttanut. Kaupungilla ei näyttänyt olevan selvää keskustaa ja lisäksi pääosa siitä oli täysin pimeänä. Tämä johtui kuulemma illan sateesta. Sähköt menevät poikki kun sataa, tietenkin. Kuinkas muutenkaan.

Pitkällisten etsintöjen ja säätämisen jälkeen löytyneessä, sinänsä tasokkaan oloisessa hotellissa ei sitten ollut ilmastointia koska sähköt puuttuivat. Juokseva vesikin juoksi vähän niin ja näin eikä ollut lämmintä, pumppu kun kuulemma tarvitsee virtaa. Ero Namibiaan ja Etelä-Afrikkaan alkaa käydä selväksi. Tämäkin kaiketi on sitten Sitä Afrikkaa.

Maunissa on tarkoitus viettää kolme yötä ja kaksi päivää kunnes matka jatkuu taas.

 

Se oikea Afrikka: Namibian luoteisosa – päivä 16

Ti 16.12.2014, Tsumeb (NAM) – Divundu (NAM)

Niin kutustutun oikean Afrikan alkamista on odoteltu bussissa jo pitkään. Sekä Etelä-Afrikka että Namibia ovat yllättäneet kehittyneisyydellään ja eurooppalaisuudellaan. Homma on näyttänyt toimivan hyvin, tiet ja infra ovat olleet hyvässä kunnossa ja kaikkialla siistiä.

Omat odotukseni ovat olleet ristiriitaisia. Toisaalta ajatus tämän varsinaisen, ehkä stereotyyppisenkin, Afrikan näkemisestä on tuntunut kiinnostavalta. Sitä vartenhan täällä oikeastaan ollaan. Toisaalta vähän hirvittää. Mitä siellä oikeassa Afrikassa syödään? Mihin siellä voi majoittua? Tiedän varsin hyvin viihtyväni paremmin ympäristössä, jossa asiat toimivat kuin niden on tottunut niin sanotuissa sivistyneissä länsimaissa toimivan.

141217-1

Kauppaa tien sivussa.

141217-2

Tyypillistä rakennuskantaa tein varresta.

Syteen tai saveen, tänään se sitten alkoi. Se oikea Afrikka. Muutos Namibian viimeisenä ajopäivänä oli melkoinen, nopea ja hämmentävä. Asutus teiden varsilla muuttui pääosin bambusta tehdyiksi majoiksi. Ihmiset pukeutuvat värikkäästi eikä valkoihoisia juurikaan enää näe. Naiset kantavat taakkoja päänsä päällä. Iltapäiväisestä pyshdyspaikastamme Rundusta ei tuntunut millään löytyvän sen tyyppisiä tuttuja länsimaishenkisiä ruokapaikkoja joihin olemme Namibiassa jo tottuneet. Tunnelma keskusta-alueella muistutti jonkinlaisia pienimuotoisia markkinoita. Tavaroita myytiin pienissä itsekyhätyissä kojuissa ja ihmisiä oli liikkeellä paljon. Afrikkalainen musiikki soi. Kaupustelevista pienyrittäjistä huolimatta markettiketjut olivat yhä täälläkin voimissaan, vaikka rakennukset eivät ihan yhtä siistejä olleetkaan kuin aiemmin Namibiassa. Merkillinen ristiriita.

Ajopäivänä tiistai oli melko raskas. Kilometrejä kertyi yli 500. Tarkoitusenamme oli ajaa mahdollisimman lähelle Botswanan rajaa ja ylittää se keskiviikkoaamuna. Tämän kyseisen rajan tuntumassa ei kuitenkaan ole yhtään suurempaa asutuskeskusta, joten majoitus ja sen löytyminen oli hieman arvoitus. Hieman hankalaksi se menikin. Kymmenen kilometriä ennen rajaa tie muuttui päällystämättömäksi ja piimeäkin tuli. Illalla ehdttiinkin kokea matkan ensimmäisiä varsinaisia pikavuorohetkiä: oliko edessä vihdoin bussiyö? Kuoppaista ja lätäkköistä hiekkauraa ympäröinyt viidakkokin näytti sangen vakuuttavalta. Oikeaa Afrikkaa, tosiaan.

141217-3

Katuvilinään Rundussa.

141217-4

Aurinko laskee Namibian ja Botswanan välisen rajan tuntumassa.

Onneksi rajan pinnassa kulkee kuitenkin joki, joka on näemmä houkutellut paikalle usemmankin majoitusyrittäjän, ja lopulta sopivan hintainen mökkimajoitus löytyikin. Ongelmaksi nimittäin meinasi jälleen muodostua majoitusten korkeahintataso. Nämä ”lodget” kun olivat näemmä lähtökohtaisesti valkoihoisten pitämiä ja vain erilaisille luontoturisteille suunnattuja. Tällaiset matkat eivät liene niitä matkoista halvempia, joten majoituksetkin ovat melko tasokkaita ottaen huomioon niiden sijainnin enemmän tai vähemmän keskellä viidakoa. Tosin tinkiminen auttoi tälläkin kertaa. Lähes aina se on tähän mennessä auttanut.