Kiertotietä Botswanasta Sambiaan – päivä 23

Ti 23.12.2014, Kasane (BW) – Livingstone (ZM)

Ensimmäiseksi on todettava, että vaikka julistin jo taannoin sen kuuluisan ”oikean” Afrikan alkaneeksi, taisin ennakoida hieman. Sanoisin, että Namibian koilliskulmassa yleistunnelma lienee tosiaan ollut afrikkalainen, tai ainakin sellainen millaiseksi sen olen kuvitellut, mutta liekö kuitenkaan henki ollut ihan täysin sitä samaa kuitenkaan. Sambiassa se on sitä, sekä pinta että pinnanalus. Afrikkaa. Enää siitä ei liene epäilystäkään.

Joulun aatonaatosta tulikin pitkä päivä vaikka niin ei pitänyt alun perin käydä. Päivän päätteeksi meidän tuli olla Sambian puolella Livingstonessa, olivathan useat matkalaiset varanneet sieltämajoituksen aaton vastaiseksi yöksi. Lopulta perillä oltiin vasta puoli kaksitoista illalla. Myönnettävä tosin on, että aamustarttikaan ei ollut kovin aikainen, Kasanesta nimittäin lähdettiin liikkeelle vasta puolen päivän jälkeen.

Reittivaihtoehtoja Botswanan Kasanesta Sambiaan on käytännössä kolme. Lyhin ja teoriassa yksinkertaisin niistä on ylittää rajajoki Sambesi Kazungula lossilla. Tämä reitti lienee lyhyin, alle sata kilometriä. Toinen tapa ylittää raja on ajaa ensin Zimbabween, jossa kilometrejä kertyy noin sata, ja edelleen sieltä Sambian puolelle Livingstoneen siltaa pitkin. Kolmaskin reitti löytyy. On nimittäin mahdollista ajaa takaisin Namibiaan ja kiertää Sambiaan sitä kautta, jolloin ylimääräistä lenkkiä tulee noin pari sataa kilometriä. Tälläkin reitillä on silta. Käytännössä valittavana oli siis joko jonkin muun valtion (Namibian tai Zimbabwen) kautta kulkeminen sekä silta, taikka suora reitti sekä lossi.

Mietimme mitä tehdä. Haastattelimme myös paikallisia. Zimbabwen rajoilla kuulemma saatetaan kiristää rahaa ihan afrikkalaisiltakin, joten tämä vaihtoehto oli helppo hylätä jo kärkeen. Jäljelle jäivät jokilautta tai kiertäminen Namibian kautta. Jonkinasteisen – sanoisinko pikavuoromaisen – jahkailun seurauksena päätimme lopulta valita kiertämisen. Namibia kuitenkin tuntui tutulta ja turvalliseta vaihtoehdolta, ja lautta taasen hieman epämääräiseltä sellaiselta, bussia kun on ennenkin ollut vaikea ajaa erinäisiin lauttoihin ja ramppeihin sen suuren etu- ja takaylityksen takia. Erityisesti keula ottaa helposti kiinni. Kuinka kauan pariin sataan ylimääräiseen kilometriin nyt voisi muka mennä? Onhan noita ajettu, kilometrejä.

No, voihan siihen kauankin mennä. Tämä jouduttiin taas kerran toteamaan.

Namibiassa polttoaine on Sambiaa edullisempaa.

Namibiassa polttoaine on Sambiaa edullisempaa. Jonoja rajan huoltoasemalla.

Rajanylitys oli toisaalta perin hektinen, mutta toisaalta työläs ja aikaa vievä. Sambian puolella porukkaa rajalla oli paljon ja rajakopissa oli sangen tiivis tunnelma. Yhtä australialaista lukuunottamatta olimme rajatungoksen ainoat valkoihoiset. Kaikki viisuminhakijat kirjattiin ylös ruutuvihkoon, joka toi mieleen peruskoulun alaluokat. Aikaa paloi. Itse viisumeiden saamisessa ei kuitenkaan ollut minkäänlaisia varsinaisia vaikeuksia, paitsi valuutta. Viisumit (yksi sisääntulo 50,- usd, kaksi sisääntuoloa 80,- usd) piti nimittäin maksaa Yhdysvaltain dollareilla. Mikään muu valuutta ei kelvannut.

Eurot kuitenkin vaihtuivat dollareiksi erinäisten raja-alueella pyörineiden joutomiesten – jotka muuten hyökkäsivät kimppuumme välittömästi bussista poistuttuamme – ystävällisellä avustuksella. Tämäkin on uusi ilmiö. Tällaisia, niin monesta maasta tuttuja piinaajia on tällä matkalla tullut vastaan hämmästyttävän vähän. Tämäkin muutos kertonee siitä, että olemme saapuneet erilaisen kulttuurin piiriin. Eikä yritteliäisyys olekaan ihme. Wikipedian mukaan Sambia on bruttokansantuotteita tarkasteltaessa lähes kymmenen kertaa köyhempi maa kuin vaikkapa Botswana. Merkillistä. Ei uskoisi.

Bussikin saatiin lopulta tullattua ja matka Sambian puolella jatkui auringon jo laskiessa. Päivän raskain osuus alkoi tästä. Tie rajalta (Sesheke) Kazungulaan oli nimittäin oli täynnä kuoppia ja perin surkeassa kunnossa. Noin 130 kilometrin pätkään paloi aikaa ainakin kolme tuntia. Pimeäkin oli. Tarkkaavaisuutta vaativat kuoppien ja reikien ohella myös tienvarsilla, ja osin myös tiellä, liikkuneet ihmisiä ja eläimet. Mistä lienevät kulkijat tulleet, asutusta kun tien varrella oli melko vähän. Toisaalta ehkä sitä olikin. Emme vain sitä pimeässä nähneet, sähköjä kun ei taida paikallisissa pikkukylissä olla. Välillä metsässä loimottivat nuotiot.

141224-2

Silta Sambesin yli.

141224-3

Tuskaista tietä ja pimeyttä Sambiasta.

Sambiassa poliisistoppien kulttuuri näyttää olevan samanlainen kuin Botswanassa ja Namibiassa. Niitä on täälläkin pääteiden risteyksien yhteydessä. Tiistai-iltaan niitä mahtui kaksi. Poliisit tosin vaikuttivat hyvinkin erilaisilta verrattuna aiempien maiden virkavaltaan, vaikuttaen enemmän kotikutoisilta sotilailta kuin poliiseilta. Jälkimmäisen pysäytyksen yhteydessä viranomaiset havaitsivat autosta puuttuvan ratti vasemmalla -tarran. Sellainen on kuulemma oltava. Tämä ei kuitenkaan haitannut, kunhan poliisien joululahjakassaan tehtiin muutaman euron lahjoitus. Afrikka.

Perille siis kuitenkin päästiin, vieläpä lähtövuorokauden puolella. Hyvä niin. Livingstonessa vietetään peräti viisi yötä ja se toimii siten tavallaan matkan välietappina. Tästä on hyvä jatkaa.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

15 vastausta artikkeliin ”Kiertotietä Botswanasta Sambiaan – päivä 23

  1. Tansanian, Kenian ja Etiopian viisumit on ainakin ennen maksettu dollareilla. On varmaan voimassa vieläkin.
    Taidatte käydä Livingstonesta käsin Vic Fallsissa kun on kaksi sisääntuloa.

    • Dollareita tosiaan olisi näemmä kannattanut varata mukaan enemmän. Niitä täällä tarvitaan. Majapaikassammekin kaikki hinnat ovat ensisijaisesti jenkkidollareina. No, ehkä niitä jostain saa. Viimeistään Zimbabwen automaateista. Osa porukasta on tosiaan menossa sinne yöksi tai pariksi. Niin minäkin. Siksi tosiaan kaksi entryä viisumiin, kuten arvasitkin.

      Seurantaviiva on tosiaan jumissa väärässä paikassa. Jostain syystä se jäi rajakylään. Syytä tutkitaan ja toivoakseni bussi pääsee taas pian kartalle, viimeistään sunnuntaina kun taas jatkamme matkaa.

  2. T.I.A eli This Is Africa!

    Onpa hauskaa lukea tarinoitasi! Itekkin kun on samankaltaisia teitä bussilla painanut, niin voi että tulee muistot mieleen! Mä oon jo tullut niin mukavuudenhaluiseksi, että en enää varsinaisesti kaipaa bussiseikkailulle Afrikkaan, mutta päivän kestäviin autokyyteihin voisin lähtee innolla mukaan 😀 kuten vaikka reitille Dakarista Gambiaan. Se on hauska kokemus, kestää vaan 12h ja sisältää kuoppaisia teitä, maaseutua ja pari joen ylitystä lautalla 🙂

    Hyvää reissua!

    • Kiitos kiitos, koitetaan pitää reissu hyvänä. Tämä tosiaan on Afrikkaa, ei voi muuta todeta. Tuossa juuri kuulin kaverin selostuksia paikallisesta yöelämästä menneeltä yöltä, ja meininki oli kuulemma ollut kuin maailmanlopun edellä konsanaan. Paikalliset tappelivat jatkkuvasti keskenään ja ammuskelivat toisiaan ilotulitteilla. Vieraat kädet pyrkivät koko ajan taskuihin. Mutta ehkei se mitään haittaa. Kokemuksia nämäkin.

      Kun kerran autoilemaan rupeaa, niin onhan sitä tehtävä saman tien usempi kuukausi putkeen. Kuinkas muuten. Saa muuten nähdä mihin asti tällä matkalla päädymme. Kenian jälkeen kuviot ovat toistaiseksi auki. Mutta siihen on vielä toista kuukautta, joten eiköhän tässä vielä jotain keksitä. Sääli että Syyriassa soditaan, muuten täältä pystyisi ajamaan koko matkan kotiin.

    • Näinhän se on. Mutta toisaalta on kyseisessä tavassa hoitaa asiat oma suuruutensakin. Takapuoli edellä puuhun ja intuition perusteella enemmän kuin faktojen. Näin jo kohta neljä vuotta näissä piireissä. Voihan ne ohjeet aina lukea jälkikäteen ja kokea oivalluksia: ai noinko se olisi kannattanut tehdä.

  3. 😀 Dollereita taskuun vaan, niin homma hoituu.

    Silloin aikanaan kun euroa ei vielä ollut, matkakassa oli useimmiten dollareina. Nyt sitä jotenkin kulkee kortti ja euronsetelit lompakossa ja on ihan että: Ai siis mitä, ei kelpaa?? Viimeksi Kambodžan rajalla puoli konetta jonotteli ATM:stä paikallista valuuttaa kun euroja ei otettu vastaan visajonossa. Meiltä onneksi löytyi dollareita, koska Teppo ei lähde mihinkään ilman niitä.

    Nuo lautat ei varmaankaan ole hyvä vaihtoehto bussille. Ollaan nyt Ko Lantalla ja kun katseli tänne tulevien lossien ajoramppeja, niin ei ollut helppoa edes minibusseilla.

    Pimeä tie, elukat ja kuopat ei ole kivaa 🙁 Me mokasimme ja jätimme saaren kärjestä jossa on kiva luonnonsuojelualue, hotellille tulon liian myöhään. Kaatosateessa ja pimeässä ajaminen oli tosi tylsää ja sitten sattui semmoinen pieni juttu, että ajettiin varaani liiskaksi. En tiedä onko ne jotenkin suojeltuja. Tunsi, että se nyt jäi renkaan alle ja käytiin katsomassa että iso lisko oli hyvin kuollut. Ei jääty kyllä enempää sitä ihmettelemään.

    Kiva lukea näitä kirjoituksia, kun kerrankin löytyi kunnolla pelittävä netti 🙂

    • Dollarit tuntuvat edelleen olevan se päävaluuttaa monessa paikassa. Juuri mietiskelimme tuossa eilen dollarin ja euron toimivuutta erilaisissa ympäristöissä ja maissa. Euro toimii Euroopassa ja ehkä Venäjällä hyvin. Kiinassa sitä ei saanut välttämättä vaihdettua ja Kaakkois-Aasiassa tilanne lienee tosiaan kuvaamasi kaltainen. Sambiaankaan tullessa eivät tosiaan muut valuutat viisumin maksamiseen kelvanneet, edes heidän omansa. Täältä Zimbabwesta kyseistä valuuttaa saa onneksi automaatista. Nyt taskut ovat taas taaloja täynnä. Omat hätävarantoni ehtivätkin jo ehtyä täysin viime päivien viisumirumban yhteydessä.

      Thaimaasta muistaakseni onkin tuo aiempi bussin ja rampin yhdistävä kokemus. Tapauksesta löytyy kai jonkinlaista liikkuvaa kuvaakin jostain netin syövereistä. Itse en ollut tuolla matkalla mukana, mutta muistan videon ja valokuvat. Hurjaa puuhaa. Bussi piti ajaa ramppiin jotenkin vinossa jotta kohtauskulma olisi mahdollisimman pieni, mutta silti keula otti inhasti kiinni ja koko operaatio oli muutenkin äärimmäisen työlään ja epämiellyttävän näköinen.

      Hyvä että oli vain varaani. Lisko taisi (onneksi) kuolla? Miten olisitte sen tappaneet ellei niin olisi ollut? Täälläkin on puoliksi vitsillä, puoliksi tosissaan aina välillä mietitty, jotta miten tuollaisen kituvan eläimen saisi lopetettua jos siihen tarve tulisi. Onneksi vielä ei ole tullut. Aikamoinen äkkijarrutus tosin tuolla iltapätkällä koettiin, kun paikalliset sattuivat ajamaan kolme pikimustaa härkää tiellä juuri kun kohdalle satuimme. Ei meinannut millään nähdä niitä härkiä, eikä paikallisiakaan. Tummapintaista sakkia molemmat. Törmäys kuitenkin vältettiin, jarrutuksella ja väistöllä.

      Mukavaa olemista sinne Thaimaahan. Toivottavasti aurinkokin välillä paistaa. Ja varaanit pysyvät poissa tieltä.

  4. Tuohon elukan tappamiseen jos olisi jäänyt kitumaan: Voi tuntu kamalalta ajatukselta, mutta ajamalla uudestaan eläimen yli, tappaa sen varmiten. Jos on joku iso elukka, niin eihän sellaisen lähelle voi edes mennä oman turvallisuuden takia.

    • Eikä edes pienempiä eläimiä kannata välttämättä lähestyä. Olen kerran ajanut Suomessa supikoirakolarin. Eläin jäi tienpenkalle makaamaan ja menin katsomaan miten kävi. Kun olin parin metrin päässä se hirveästi sähisten ja muristen nousi ylös ja juoksi joitakin metrejä metsään. Ei tehnyt mieli mennä perässä.

      Minkä tahansa eläimen purema tai raapaisu tropiikissa voi tietää matkan loppumista. Varovainen kannattaa olla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *