200 kilometriä helteistä sunnuntaita – päivä 14

Su 14.12.2014, Omaruru (NAM) – Outjo (NAM)

Päivämatka oli jälleen sangen lyhyt, noin 200 kilometriä. Tie oli hyvää ja matka sujui jälleen joutuisasti. Suuntaamme kohti Etoshan kansallispuistoa, jonne täältä Outjosta on hieman yli sadan kilometrin matka. Tarkoitus on startata huomenna hyvin aikaisin, jopa niin, että pääsisimme auringonnousun aikaan perille puistoon. Emme uskaltaneet ajaa lähemmäksi, sillä tiekarttojen mukaan tämä on viimeinen suurempi asutuskeskus ennen puiston porttia.

Paimen, eläimiä ja lippu.

Paimen, eläimiä ja lippu.

Outjosta majoitus löytyi lopulta sangen helposti. Siisti ja sunnuntaisen hiljainen pikkukaupunki, vaikkakin erinäisiä kaupustelijoita ja bussin ja ryhmämme ihmettelijöitä oli yllättävän paljon. Ei kuitenkaan vajaata kymmentä enempää. Aiemmin moinen toiminta on ollut hyvin satunnaista ja oikeastaan lähes olematonta, joten kiusalta tuntui tämä pienikin kiusa.

Ero lämpötilassa parin päivän takaiseen on alkaa olla jo melkoinen. Iltapäivän aurinko on todella kuuma ja paahtava. Tiedä sitten onko tämä sattumaa vai olemmeko oikeasti siirtymässä sen kauan odotetun ”oikean Afrikan” leveyspiireille. Myös ensimmäiset eksoottisemmat eläinhavainnot tehtiin päivämatkan varrelta tänään. Tien sivussa oli apinoita. Liikennemerkit varoittelevat myös mitä erilaisimmista elukoista. Ilmeisesti ainakin pahka- tai villisioista sekä erilaista antiloopeista.

Spar-market.

Spar-market Omarurussa sekä Ajokin keula.

Päivän satunnaisena Namibia-aiheisena faktana toimikoot tällä kertaa maan marketit. Ne nimittäin ovat hämmästyttävän mainioita, ainakin jos suuremmista marketeista puhutaan. Ketjuja on useampia, mutta yksi levinneimpiä näyttää olevan Euroopastakin tuttu Spar. Kyseisten markettien tarjonta ja yleisilme evät kalpene lainkaan vaikkapa kotimaisen Prisman rinnalla. Pikemminkin ovat keskimäärin uudempia ja siistimpiä. Kiinnostavaa, jälleen kerran. En olisi uskonut tällaistakaan Afrikassa kohtaavani.

 

Facebooktwittermail

6 vastausta artikkeliin ”200 kilometriä helteistä sunnuntaita – päivä 14

    • Voisin hyvin kuvitella, että tällainen paahde johtaa jossain vaiheessa sateisiin ja ukkosiin. Täällä Botswanassa satoikin eilen ja ukkosti komeasti. Toivottavasti sade ei kuitenkaan tavaksi tule. Vaikeuttaa asioita, ainakin tässä paikassa. Se oli nimittäin kokonaan pimeänä ja ilman sähköjä kun tänne illalla saavuimme. Syy oli kuulemma sade ja huono sää.

  1. Toimiiko bussin ilmastointi?

    Namibialaisten markettien taso todellakin kuullostaa yllättävältä. Arvelen, että markettien taso laskee ja kaupustelijoiden määrä bussin ympärillä kasvaa mitä idemmäksi ja pohjoisemmaksi pääsette. Ympärillä pyörivät kaupustelijat voi ottaa myös hyvänä palveluna, eipä tarvitse itse vaivautua kauppaan asti.

    Majoituksen hintataso kävi jostakin postauksesta selväksi. Paljonko syöminen maksaa ja onko sapuska hyvää? Itse muistan Etelä-Afrikasta boerewors-makkarat, joita sai joka puolelta ja halvalla.

    • Bussin ilmastointi toimii joten kuten. Kompressorin pumppuun löydettiin jossain määrin sopiva hihna taannoin Namibian rannikolla, ja nyt se ei ole ainakaan vähään aikaan katkennut. Matkustamon keskellä on väliseinä, jonka takapuolella viileä ilmaa tulee.

      Makkara on tosiaan tosiaan hyvää ja muutenkin ruokakulttuuri lienee saanut paljon vaikutteita Saksasta, Hollanista ja Englannista. Lisäksi tietenkin on paljon riistaa, antilooppia ym. Lihaa ja pihvejä. Koitan väsäillä sapuskasta vielä oman jutun. Annoksia on ainakin ahkerasti kuvattuin.

  2. Pahkasikoja esiintyy suuressa osassa Saharan eteläpuolista Afrikkaa. Ne saattavat viipottaa ykskaks yllättäen tien poikki saparo pystyssä.

    Kaunis värisävy paikallisen marketin katoissa sekä Ajokin keulassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *