Keskiviikko: Lyypekkiin ja Laivaan

To 14.11.2013, jossain Itämerellä

Kovin kehno on tämä laivan yhteys, mutta yritetäänpä silti. Ehkä tämän saisikin läpi. Ainakin aikaa tällä 27-tuntisella matkalla on, ja sen voinee käyttää ihan hyvin vaikka odotellessa nettisivujen lataantumista.

Aikaa kulutettiin eilen aamupäivällä Berliinissä ja alkuiltapäivällä Lyypekissä. Satamaankin ehdittiin tästä huolimatta sangen mainiosti, laivaan sisälle kun pääsi vasta puolen yön tietämissä, kolme tuntia ennen aamukolmelta tapahtunutta lähtöä.

Travemünden satamaan (jonne on siis Lyypekistä vain hieman yli 10 kilometriä) näkyy rakennetun melkoinen matkustajakompleksi. Kaikenmoisten tuliaisten ostaminen ja ajan tappaminen sujui siellä autossa istumista mukavammin. Vaikka aika myöhään satamaan saavuimmekin, tulimme istuskelleeksi terminaalissa muutaman tunnin mekin.

Iltapäivän tietapahtumiin sisältyi myös Saksan ainoa poliisikohtaaminen. Joitakin kymmeniä kilometrejä ennen Lyypekkiä, kahden moottoritieosuuden välisellä maantiepätkällä, ohitsemme kaasutti vauhdilla poliisin hopeansävyinen Passat, jonka katolle syttyi punainen ”Follow me” – valo. Kätevää viestintää.

Seurasimme autoa sivutielle. ”Control” totesi kohtelias hyvää englantia puhunut nuori poliisikaksikko ja tarkasti auton paperit, kuskin ajokortin sekä kaikkien passit. Toinen poliiseista katsasti myös auton sisätilat pääpiirteittäin. Mitään huomautettavaa ei löytynyt ja pääsimme muutaman minuutin kuluttua jatkamaan matkaa.

Tämä tämänkertainen viisi ja puoliviikkoinen ympyrä sulkeutuu huomenna aamulla Helsingin satamaan.

13-valmisteluja

Matkavalmisteluja Berliinissä.

13-poliisi

”Follow me”

13-lyypekki-2

Lyypekki, Saksa.

13-travemunden-satama

Travemunden satama iltavalaistuksessa.

Tämä postaus kuuluu artikkelisarjaan, joka julkaistiin alun perin tätä viisiviikkoista matkaa varten perustetussa blogissa tasan vuosi sitten. Tyylillisesti postaukset poikkeavat jossain määrin Havaintoja matkan varrelta -blogin yleislinjasta ollen jonkin verran lyhempiä ja spontaanimpia kuin mihin olen yleensä pyrkinyt. Vaan eipä anneta sen häiritä. Vaihteluhan on tunnetusti asia joka virkistää.

 

Facebooktwittermailby feather

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.