Viimeinen etappi – kohti Lyypekkiä ja merimatkaa

Ke 13.11.2013, Berliini (DE)

Viimeinen varsinainen ajopäivä tällä reissulla. Loppusyksyisestä Berliinistä suunnataan siis oletettavasti vielä loppusyksyisempään Travemundeen, mistä edelleen tulevana yönä lähtevällä laivalla kohti Helsinkiä ja Suomea.

Matkaa on vain 340 kilometriä, joten ohjelmassa tänään lienee ensin jonkinverran pyörimistä Berliinissä ja kohti Lyypekin satamakaupunkia suunnattaneen jossain vaiheessa iltapäivää.

Pyörittyä Berliinissä tuli eilenkin. Päivän opetuksiin voisi kuulua vaikkapa se, ettei myöhäissyksyinen eläintarha välttämättä aina ole paikoista mieltäylentävin.

12-portti

Sillat sikseen, Berliinissä on portti.

12-syksy

Syksy.

12-toteemi

Berliini, Saksa.

12-miettilias-gorilla

Mietteliäs gorilla.

12-leijona

Ruokaileva leijona.

12-afrikkaa

Pala Afrikkaa syksyisessä Berliinissä.

Tämä postaus kuuluu artikkelisarjaan, joka julkaistiin alun perin tätä viisiviikkoista matkaa varten perustetussa blogissa tasan vuosi sitten. Tyylillisesti postaukset poikkeavat jossain määrin Havaintoja matkan varrelta -blogin yleislinjasta ollen jonkin verran lyhempiä ja spontaanimpia kuin mihin olen yleensä pyrkinyt. Vaan eipä anneta sen häiritä. Vaihteluhan on tunnetusti asia joka virkistää.

Facebooktwittermailby feather

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.