Sarajevosta Prahaan – viisi maata, 1051 kilometriä

La 9.11.2013, Praha (CZ)

Taannoiseen torstaihin mahtui siis melkoisesti ajamista ja päivän aikana ehdittiinkin vierailemaan peräti viidessä maassa. Keski-Euroopassa välimatkat ovat loppujen lopuksi sangen lyhyitä ja tiet yleisesti ottaen hyviä. Reipas eteneminen on helppoa.

Alkumatka Bosniassa ajeltiin tavallista maantietä, mutta jo Kroatiassa tilanne muuttui. Loppumatka olikin käytännössä kokonaan moottoritietä. Hieman yllättäen iltayöstä ajettu viimeisen osuuden tie Slovakiasta Prahaan oli hieman huonossa kunnossa. Paljon kuoppia ja epätasaisuuksia. Vilkas rekkaliikenne lienee tuhonnut tien. Matkavauhtiin tämä ei kuitenkaan vaikuttanut, matkustusmukavuuteen vain.

Bosnian pohjoisen, Kroatian vastaisen rajan tuntumassa näimme ensimmäistä kertaa sodan jälkiä laajemmassa mittakaavassa. Suuri osa alueen pientaloista oli tuhottu, ja jostain syystä raunioita ei oltu purettu vaikka sodasta on jo 20 vuotta. Uudet talot oli tyypillisesti rakennettu vanhojen ja tuhottujen viereen, joskus jopa lähes kiinni niihin. Kummallista. Liekö syynä jonkinlainen perinne tai kulttuuritapa. Kroatian puolella ei raunioita näkynyt.

Aivan halpaa matkustaminen Kroatian, Unkarin, Slovakian ja Tsekin moottoriteillä ei ollut. Tietulleihin ja moottoriteiden käyttömaksuihin (tuulilasiin liimattava tarra) taisi päivän aikana mennä yli 30 euroa. Tuulilasin kulmat alkavatkin jo olla täynnänsä erinäisiä verotarroja.

09-bosniaa-2

Keski-Bosnian maisemia.

09-lounas

Edullista lounastamista Bosniassa. Kaikki tällä pöydällä nähty: yhteensä 15 euroa.

09-bosniaa

Pohjoista Bosniaa.

09-bosniaa-3

Pohjoista Bosniaa.

09-kroatia-tie

Kroatiassa on hyvät tiet.

09-tietulli

Jani ostamassa taas yhtä tieverotarraa.

09-yo

Öinen tauko Slovakiassa.

Tämä postaus kuuluu artikkelisarjaan, joka julkaistiin alun perin tätä viisiviikkoista matkaa varten perustetussa blogissa tasan vuosi sitten. Tyylillisesti postaukset poikkeavat jossain määrin Havaintoja matkan varrelta -blogin yleislinjasta ollen jonkin verran lyhempiä ja spontaanimpia kuin mihin olen yleensä pyrkinyt. Vaan eipä anneta sen häiritä. Vaihteluhan on tunnetusti asia joka virkistää.

 

 

Facebooktwittermailby feather

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.