Lounaalla Tiranassa

Pe 1.11.2013, Tirana (AL)

Matka etenee. Tiet Sarandesta Tiranaan eivät olleet niin kurjia kuin pelkäsimme. Joitakin hidastavia tietöitä tosin reitille osui. Pääkaupunkiin kuitenkin selvittiin jo lounasaikaan. Matkaa on tarkoitus jatkaa aivan pikapuoliin kohti Montnegroa.

Sää suosii edelleen. Aurinko paistaa. Albaniassa on myös kovin halpaa. Kuvaavaa lienee esimerkiksi se, että vaihtorahojen antaminen noin 35 euron arvoisella paikallisella setelillä tehdystä ostoksesta vaikuttaa monelle pikkupuljulle ylivoimaiselta tehtävältä. Eurot kelpaavat usein myös.

01-albania-3

Jääkahvitauko Albanian maaseudulla.

01-albania-2

Satunnaista tiekuvaa Albaniasta, Tiranan eteläpuolelta.

01-albania-1

Tiranassa on ruuhkaa.

Tämä postaus kuuluu artikkelisarjaan, joka julkaistiin alun perin tätä viisiviikkoista matkaa varten perustetussa blogissa tasan vuosi sitten. Tyylillisesti postaukset poikkeavat jossain määrin Havaintoja matkan varrelta -blogin yleislinjasta ollen jonkin verran lyhempiä ja spontaanimpia kuin mihin olen yleensä pyrkinyt. Vaan eipä anneta sen häiritä. Vaihteluhan on tunnetusti asia joka virkistää.

 

Facebooktwittermailby feather

2 vastausta artikkeliin ”Lounaalla Tiranassa

  1. Tota noi. Kun tietää jotain albaanialaisesta mafiasta, niin kysyisin, että pitääkö olla joku paikallinen ”opas” neuvomassa minne mennä? Millainen, noin yleensä, on turvallisuustilanne nykypäivänä? Ja mitä sellainen viikon vierailu ko. maassa tulee maksamaan, matkat mukaan lukien? Budjetti on reppureissaajan tasoa.

    • Täytyy myöntää, että ennakkoluuloni Albaniaa kohti olivat melkoiset ennen kuin maahan pääsimme. Pienin huolista ei suiknaan ollut juuri tuo mainitsemasi rikollisuus. Yllätys olikin melkoinen, kun emme kokeneet maassa minkäänlaisia ongelmia tai turvattomuudentunteita. Paikallisille oppaille ei siis ollut käyttöä. Paljon kuumottavammissakin paikoissa olemme osin tällä samalla porukalla reissailleet, Albania kun ei lopulta kuumotellut juuri lainkaan.

      Maan hintatasosta en oikein osaa antaa konkreettisia esimerkkejä, mutta tämän lyhyehkön vierailun perusteella sanoisin sen olevan edullisempi kuin juuri missään muualla Euroopassa. Tiranan tutkiminen jäi vain tuon lounaspysähdyksen mittaiseksi, joten siitä on vaikea sanoa tarkemmin. Yleensähän suurissa kaupungeissa on kalliimpaa kuin pienissä. Ja ehkä myös vaarallisempaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.