Valko-Venäjä, raskas maa

Pe 11.10.2013, Vilna (LT)

Jopas oli mielenkiintoinen vuorokausi. Joku voisi sanoa, että ainakin Valko-Venäjän 48 tunnin kauttakulkuviisumi tuli käytettyä sangen kattavasti. Aikaa ei tainnut jäädä kuin tunti ja kilometrejä maassa kertyi toistatuhatta.

Huono puoli tässä oli se, että emme me mihinkään päässeet. Kauttakulkemisen sijaan ajelimme edestakaisin. Kirjoitan tätä taas Liettuan Vilnassa, johon juuri pääsimme palaamaan. Täältähän me kovin odotuksin pari päivää sitten maan eteläiseen naapuriin lähdimme.

Eilisen ohjelmaan sisältyi jo aiemmin mainitsemani tietullien seuraamisen käytettävän laitten hankinta, joka onnistui loppujen lopuksi iltapäivällä olosuhteet ottaen sangen hyvin. Aparaatti löytyi pienen pyörimisen jälkeen Minskin kehätien kupeessa sijainneelta teollisuusalueelta, jossa tietullifirman toimisto oli.

Tästä suunnattiin kohti maan eteläistä rajaa ajatuksena ajella samana iltana aina Ukrainan puolelle asti. Rajalle päästiinkin – lukuisten tietöiden piinamaa yli 300 km:n tieosuutta pitkin – hieman ennakko-odotuksia myöhemmin, yhdentoista aikoihin illalla. Tästä alkoivat ongelmat.

Valko-Venäjän rajavirkamiehet näkyvät nimittäin jakautuvan kolmeen instanssiin: rajapoliisit, tullimiehet sekä ajoneuvotulli. Alussa kahden ensimmäisen kanssa asiat näyttivät sujuvan mallikkaasti. Homma tyssäsi ajoneuvotullin tympeähköön kaveriin, joka ilmoitti meille että auton papereista puuttuu yksi dokumentti ja siitä leima. Ilman sitä hän ei meitä maasta ulos päästä.

Ulkopuolisen ystävällisen tulkkausavun perusteella mainittu virkamies jopa totesi, että virheen oli hänen mielestään tehnyt hänen kollegansa joka meidät oli maahan sisään päästänyt kirjoittamatta meille tuota paperia. Mutta mitään ei kuulemma voinut tehdä. Neuvo: ajakaa takaisin sisääntulorajalle ja hankkikaa paperi. Yli 500 kilometriä ja transit-viisumeissa jäljellä 12 tuntia ja rapiat. Tämä ei kuitenkaan ollut hänen ongelmansa.

Parin tunnin rajalla taistelun jälkeen luovutimme ja lähdimme aamuyöstä ajamaan takaisin kohti Liettuaa. Tilanne oli käsittämättömyydessään suorastaan absurdi. Maasta ei päässyt ulos. Itselleni ei ole koskaan sattunut vastaavaa. Yleensä poistuminen on läpihuutojuttu. Koko homma oli ilmeisesti kiinni vain yhdestä autotullin henkilöstä. Rajapoliisin edustajakin tutki tarkasti paperimme (leimat olivat kuulemma juuri oikeat) ja yritti puhua tullikaverille järkeä, mutta se ei auttanut. Heppu piti päänsä. Oikea kaavake puuttui.

Pohjoisen, Liettuan vastaisen rajan ylitys kävi onneksi helposti, siten kun sen kuuluukin käydä. Passit ja paperit leimattiin melko rutiininomaisesti ja pääsimme EU:n hellään huomaan taas tänään, puolenpäivän jälkeen. Onneksemme kukaan ei ihmetellyt sitä, miksi läpikulkuviisumin omaava ryhmä poistuu samalta rajalta kuin se on maahan tullutkin.

Mutta kuten todettua, melko raskas seikkailu. Yöunet jäivät parin tunnin autossa torkkumiseen puolen matkan tietämissä Valko-Venäjän sydänmailla. Ainakaan allekirjoittaneella ei liene mitään asioitavaa tässä maassa ihan lähiaikoina.

Minskin maisemia.

Minskin maisemia.

Tietullitoimisto Valko-Venäjän pääkaupungissa.

Tietullitoimisto Valko-Venäjän pääkaupungissa.

Ruskaa.

Miskissä oli hieno ruska. Tässä vaiheessa mieli oli vielä hyvä.

Valo yössä. Tämän rekkastopin parkkipaikalla torkuimme pari tuntia.

Valo yössä. Tämän rekkastopin parkkipaikalla torkuimme pari tuntia.

EU, paluu kafkalaisesta viranomaismaailmasta sivistyksen pariin.

EU, paluu kafkalaisesta viranomaismaailmasta sivistyksen pariin.

Tämä postaus kuuluu artikkelisarjaan, joka julkaistiin alun perin tätä viisiviikkoista matkaa varten perustetussa blogissa tasan vuosi sitten. Tyylillisesti postaukset poikkeavat jossain määrin Havaintoja matkan varrelta -blogin yleislinjasta ollen jonkin verran lyhempiä ja spontaanimpia kuin mihin olen yleensä pyrkinyt. Vaan eipä anneta sen häiritä. Vaihteluhan on tunnetusti asia joka virkistää.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

4 vastausta artikkeliin ”Valko-Venäjä, raskas maa

    • Totta, entinen Neuvostoliitto kelpaa myös hyvin erinäisiin seikkailuihin. Se on todentotta havaittu. Sääli ettei suomalainen oikein luontevasti osaa lahjoakaan. Ehkä Ukrainaankin olisi sitten selvitty tämän kyseisen rajan yli.

  1. Hehe, kuulostaa kyllä tutulta. Vietin neljä vuotta elämästäni Venäjällä ja sielläkin tuli vastaan vaikka mitä sekoiluja. Valko-Venäjällä en ole koskaan käynyt… Mutta pysyin erittäin hyvin eläytymään helpottuneeseen tunnelmaan kun ylitit EU:n ja Liettuan rajan!

    • Voin kuvitella. Vaikka mielestäni jollain tasolla tiedostin entisen itäblokin meiningin ja massiivisen järjettömän byrokratian, niin tämä tilanne tuntui kyllä aivan uskomattomalta. Ukraina oli kuitenkin vain parin sadan metrin päässä ja yksi leima paperiin ei olisi ollut keneltäkään pois, olimmehan vielä poistumassa maasta, emme sinne tulossa. Mutta ei. Ajakaa takaisin 500 kilometriä. En tiennyt, että maailmasta löytyy vielä niin kovakalloisia ja hölmöjä byrokraatteja että kehtasivat edes moisen tempun tehdä. Nyt tiedän.

      Ei muuten käy kateeksi neljää vuotta Venäjällä, vaikka epäilemättä hyvin mielenkiintoista aikaa olikin. Nostan hattua että jaksoit. Niin kuin eräs puoliksi veäläinen tuttavani joskus totesi entisestä kotimaastaan ”mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy”. Mutta kuka nyt tuollaisessa paikassa haluaisi asua. Perin raskaalta kuulostaa moinen. Mieluummin soisin, että kaikki toimii ja se mikä lain mukaan on sallittua, se järjestyy.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *