Lisämietteitä Ukrainasta

Ma 14.4.2014, Etelä-Libanon (LB)

Ukrainassa kuohuu jälleen. Itse kuvittelin, että ehkä Krimin niemimaa olisi Venäjälle tällä kertaa riittänyt, mutta viime päivien tapahtumien valossa kuvitelmani alkavat näyttää vääriltä. Sivuttuani aihetta jo taannoisessa Kypros-postauksessani en voi mieltäni malttaa ja vastustaa kiusausta kommentoida tätä maailmanpolitiikan kriisiä vielä uudemman kerran, olenhan epäilemättä kahden maahan tekemäni vierailun ansiosta suoranainen Ukraina-asioiden erityisasiantuntija. Kuinkas muuten, olenhan sentään viettänyt siellä monta päivää.

Kiova joulukuussa 2012.

Kiova joulukuussa 2012.

 

Venäjän virallisen linjan mukaan itäisen Ukrainan etnisesti venäläinen väestö pelkää keskushallinnon sortotoimia ja liikehtii levottomasti. Julkisia rakennuksia on jo vallattu. Kova tuntuu olevan itäukrainalaisten, kuten taannoin krimiläistenkin, hinku äiti-Venäjän turvalliseen syliin jos näitä itärajan takaa kuuluvia viestejä on uskominen. Kovin tuntuu tutulta tämä kuvio. Ehkä näemme pian taas uutiskuvissa vihreisiin asusteisiin pukeutuneita tunnuksettomia – mutta perin hyvin varustettuja – kodinturvajoukkoja, suojelemassa paikallisväestöä kaikenlaiselta riistolta ja sorrolta. Saattavatpa nuo vihreät miehet vaalitkin järjestää, onhan heillä siitä kaiketi tuoretta kokemusta.

Ukrainan väliaikainen hallitus on melkoisessa pakkoraossa. Venäjä on kovin sanoin varoittanut Ukrainaa puuttumasta asevoimin maan itäosien levottomuuksiin ja talonvaltauksiin. Tällainen toiminta antaisi epäilemättä Venäjän asevoimille tekosyyn ylittää maiden välinen raja ja miehittää Ukrainan venäjänkielinen itäosa. Ei siis ole ihme, että erilaiset määräajat kuluvat umpeen eikä minkäänlaisia rynnäköitä tai vastaiskuja ole Ukrainan hallituksen taholta uhkauksista huolimatta nähty.

Vaihtoehtona on olla tekemättä mitään. Tämä taas johtaa epäilemättä siihen, että hallintorakennuksia vallataan Ukrainan venäjänkielisillä alueilla lisää ja ennen pitkää ollaan tilanteessa, jossa maan itäosa, tai oikeammin sen kovaäänisimmät separatistit – olivat ne sitten kotoperäisiä taikkapa venäläistä tuontitavaraa – vaativat äänestystä alueen itsenäistymisestä.

Jos Krimin tapahtumista voidaan mitään johtopäätöksiä vetää, on äänestyksen tuloskin selvä jo ennakkoon. Alue ”itsenäistyy” , mutta pahaksi onnekseen herää välittömästi liiallisen vapauden aiheuttamaan turvattomuuden tunteeseen pyytäen mitä nöyrimmin Putinia liittämään itsensä Venäjään. Ja kun kohteliaasti pyydetään, tokihan Putin armollisesti tähän suostuu. Onhan kansa puhunut uurnilla, ja kukas nyt kansan tahtoa kävisi vastustamaan.

Tämän pelin Venäjä on pelannut hyvin. Moraalin, oikeuden tai kansainvälisen lain kanssa näillä peliliikkeillä ei tosin taida olla kovin paljon tekemistä.

140414_Tsernivtsi

Tsernivtsi by night, syksy 2013.

 

Lviv, syksy 2013.

Lviv, syksy 2013.

 

Itse en ole Itä-Ukrainassa käynyt ja tunnustettava on, että kaksi maahan tekemääni vierailuakin ovat olleet melko lyhyitä. Ukrainan länsiosan jotkut kaupungit tosin yllättivät minut viime syksynä positiivisesti ja esimerkiksi Lviv ja Tsernivtsi jäivät mieleen miellyttävinä paikkoina. Paljon olisi tosin tehtävääkin. Tiet olivat yleisesti ottaen melko kehnossa kunnossa ja rakennetun ympäristön yleisilme muuttui huimasti parempaan suuntaan kun ajoimme Ukrainasta Romanian puolelle. Paljon parjattu Romania näytti ainakin tässä mielessä Ukrainaan verrattuna perin vauraalta maalta.

Ukraina on suuri maa, kyynisesti ajatellen nykyisellään ehkä liian suuri liittymään vaikkapa Euroopan unioniin. Sen sijaan maan länsiosa saattaisi vielä olla pelastettavissa, läntisen demokratiakäsityksen ja oikeusvaltioajattelun piiriin. Antaa itäosan liittyä taantuvaan ja takapajuiseen Venäjään jos se, tai Venäjä, sitä niin kovin haluaa. Jaetun Ukrainan väliin tosin varmaankin nousisi tällöin jonkinlainen uusi rautaesirippu ja Venäjä eristettäisiin kansainvälisiltä kentiltä omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä. Uusi kylmä sota, mutta mitäs tuosta. Onhan noita aiemminkin nähty, kylmiä sotia. Aina se kuuman sellaisen voittaa. Näin siis voisi ajatella kyynikko.

Ja ehkä ajatteleekin. Johtaahan Yhdysvaltojakin nykyään tunnettu pragmaatikko.

 

Kevät Lähi-idässä

Ke 9.4.2013, Etelä-Libanon (LB)

Totta tosiaan, kevät. Viimeisen viikon aikana päivälämpötilat ovat tosin olleet täällä lähinnä Suomen kesän helteisimpiä päiviä vastaavia. Aurinko porottaa siniseltä taivaalta ja lämpömittari näyttää parhaimmillaan lähes kolmeakymmentä plusastetta. Iltaisin on usein yhä viileää ja ajoin myös perin pilvistä, lämpötilan laskiessa lämpimän ilman sisältämän kosteus kun kaiketi tiivistyy muodostaen pilviä, jotka pyyhkivät tämänkin lähes kilometrin korkeudessa sijaitsevan mäen yli. Välillä olemme siis kirjaimellisesti pilvessä.

Tyypillisesti Libanonissa kuulemma sataa talvisin paljon ja kaatamalla, jopa viikkoja kerrallaan. Jonkin verran rankkojakin sateita on tänä talvenakin nähty, mutta ilmeisesti paljon vähemmän kuin yleensä. Vesisäiliöt ja -varastot ovat tyhjillään ja maanviljelijät ihmeissään. Erään jututtamani paikallisen mukaan näin vähäsateista talvea maa ei ole kohdannut sataan vuoteen.  Uskokoon ken haluaa, mutta kesällä on eittämättä luvassa ongelmia. Tätä en epäile minäkään.

Vajaa vesivarasto.

Kovin ovat tyhjillään, vesivarastot.

 

Muutenkin käyttövesiongelmat ovat täällä arkipäivää. Eräässä lähikylässä vesi kuulemma pumpataan yli puolen kilometrin syvyydestä ja sitä voidaan jaella kuhunkin talouteen vain yhtenä päivänä viikossa. Eikä talven vähäsateisuus ainakaan pohjavesivarantojen tilannetta paranna. Kovin vierailta tuntuvat tällaiset ongelmat tuhansien järvien maasta tulevalle. Jossain vaiheessa kaivoja ei kai voida enää porata syvemmälle ja pumppujenkin teho loppuu kun reikä alkaa olla kilometrejä syvä. Mitä sitten tapahtuu, kuka tietää.

Vaikka maasto täällä näytti varsinkin talvella perin kitukasvuiselta, kuivalta ja puuttomalta, saa pienikin sade sen muuttumaan vihreäksi. Tämä muutos tapahtuu näköjään vieläpä sangen nopeasti. Kesällä kaikki voi olla – ja vesitilanteen huomioon ottaen varmasti onkin – toisin ja masemat karumpia, paahtaahan päivä täällä silloin vielä huomattavasti huhtikuuta ankarammin, eikä kesäisin normaalisti edes juurikaan taida sataa.

Kevät ei siis liene täällä lainkaan hullumpaa aikaa, ainakaan näin satunnaisluontoisen vierailijan silmin katsottuna. Ohessa muutama kuva, siis siitä keväästä.

140409_maisema-1

Kyllä Libanonista muutama puukin löytyy, muualtakin kuin lipusta.

 

140409_maisema-2

Väritäpliä.

 

140409_maisema-3

Vehreä laaksomaisema eteläisestä Libanonista.

 

 

 

Kypros, Nikosia ja Krimin niemimaan kriisi

Ke 2.4.2014, Etelä-Libanon (LB)

Kyproksen pääkaupungin Nikosian tutkiminen jäi harmillisen vähiin taannoin saarelle tekemälläni viisipäiväisellä matkalla. Tästä huolimatta jonkin käsityksen ja muutaman valokuvan kaupungista sain. Seuraavassa molempia, sekä käsityksiä että kuvia.

Nikosian vanha kaupunki, näkymä turkkilaiselta puolelta.

Nikosian vanha kaupunki, näkymä turkkilaiselta puolelta.

 

Nikosia on sekä saaren eteläosan etnisesti kreikkalaisen Kyproksen tasavallan että turkkilaisen, vain Turkin tunnustaman pohjoisen pääkaupunki ja siten keskeltä halki, ollut sitä jo lähes 40 vuotta. Tiettävästi maailman ainoa jaettu pääkaupunki, muuten. Rajalinjaa valvoo edelleen YK. Turkkilaiset valtasivat saaren pohjoisosan jo vuonna 1974, jolloin Kreikassa valtaa piti sotilasjuntta. Asiaa paremmin tuntematta arvelisin, että tähän operaatioon oli syynsä. Voisi nimittäin kuvitella ettei kreikkalainen sotilasjohtoinen hallinto ole ollut kaikkein demokraattisin taikkapa suopein saaren turkkilaisia kohtaan. Ehkä Turkki päätti tuolloin pelastaa etnisen väestönsä sortovallan ikeen alta.

Nyt, Ukrainan ja Venäjän väliset kahinat Krimin niemimaalla ja Ukrainan rajoilla näyttävät jo hieman laantuneen, mutta vielä pari viikkoa sitten tilanne oli vielä niin sanotusti päällä. Venäjä kun päätti – ehkä osin vastaavasti kuin Turkki 40 vuotta sitten – suojella Krimin niemimaan etnisiä venäläisiä marssittamalla Krimille suuren joukon tunnuksettomia joukkoja ja lopulta liittää koko niemimaan itseensä perin nopealla aikataululla, saatuaan mielestään mandaatin tähän toimintaansa pikavauhtia järjestämällään ja lähes koomisia piirteitä saaneella kansanäänestyksellä. Eihän toki lähes sata prosenttia krimiläisistä voi olla väärässä. Aivan sadan prosentin kannatukseen eivät tosin krimiläisetkään pystyneet, tällä tavoin täydellinen kansa kun tiettävästi asuu nykymaailmassamme vain Pohjois-Koreassa.

Turisimia.

Turisimia.

 

Kyproksella ajellessani ja uutisia seuraillessani olin hoksaavanani yhtäläisyyksiä Kyproksen pohjoisrannikon neljäkymmentä vuotta sitten tapahtuneen miehityksen ja Krimin tilanteen välillä. Ehkä Krimin tuntumassakin päivystää vielä kymmenien vuosien kuluttua jonkinlainen kansainvälinen joukko ja maiden välit ovat toisaalta valtiotasolla tulehtuneet, mutta ruohonjuuritasolla vakiintuneet, samalla tavoin kuin Kyproksella. Rajan ylittäminen kun vaikutti Nikosiassa sangen rutiininomaiselta toimenpiteeltä ja sujuvan paikallisiltakin muutamassa minuutissa.

Näin tullee tuskin kuitenkaan Krimillä käymään. Maailma kun näyttää nyt jo hiljaisesti hyväksyneen Krimin osana Venäjää. Ja tuskinpa niitä YK:n tarkastuspisteitäkään tuolla päin maailmaa tullaan näkemään. Venäläiset kun eivät varmaan ikinä moista rajoillaan sulattaisi, ainoat rauhaa turvaavat joukot kun voinevat Venäjän lähimaissa olla venäläisiä, ilmeisesti juurikin niitä tunnuksettomia vihreitä miehiä.

Ohessa muutamia kuvia Nikosian vanhan kaupungin turkkilaiselta puolelta. Kaupungin historiallinen ydinkin näytti olevan jaettu, mikä oli sangen kiinnostavaa. Kadut vain näyttivät päättyvän kesken, ennen rajalinjaa. Tämä havainto selitti osittain ensimmäisen illan harhailuani kaupungin kreikkalaisella puolella. Tuolloin ajoin sitkeästi oikeaan ilmansuuntaan kohti rajanylityspaikkaa useita eri reittejä kokeillen, mutta katu kuin katu tuntui mystisesti loppuvan kuin seinään. Silloin pidin kaupungin asemakaavaa perin kehnosti suunniteltuna ja sangen ärsyttävänä. Nyt tiedän paremmin. Raja-aluehan se siinä vain oli, etenemiseni tiellä.