Taannoisen, hieman yli kuukauden kestäneen Euroopan kierroksen päätyttyä onnellisesti Helsinkiin jo jokunen viikko takaperin, lienee nyt sopiva hetki pohtia reissun antia tälläkin vaatimattomalla foorumilla. Tarkemminhan mainittua matkaa raportoitiin osoitteessa pikavuoroilua.com.

Ajoreitti. Valko-Venäjän harharetki ja Ukrainan rajalle pysähtynyt eteneminen näkyy kartassa selvästi. Sama tie ajettiin siis maassa edestakaisin.

Baltian, Valko-Venäjän, Ukrainan, Moldovan ja muun Kaakkois-Euroopan kautta Istanbuliin suuntautuneen, ja sieltä entisen Jugoslavian läpi Keski-Euroopan kautta takaisin Pohjolaan päättyneen matkan ehdottomasti parasta antia olivat juuri ne kaikkein eksoottisimmat ja harvemmin vieraillut itäisen Euroopan maat. Erityisesti nostaisin esiin pienet, sanoisinko harvinaisuudet, Moldovan, Albanian ja Bosnian. Osin saattaa toki olla kysymys uutuudenviehätyksestä, olivathan nämä kaikki minulle uusia tuttavuuksia. Tämä rehellisyyden nimissä myönnettäköön.

Myös mielikuva Romaniasta parani ja maa taisi olla kaikkien matkalaisten mieleen. Ja mikäs kustannustasoltaan edullisessa Romaniassa oli matkailla auringon paistaessa ja lämpötilojen hipoessa ajoittain Suomen hellelukemia, niin lokakuu kuin olikin.

Jo vuosia jatkuneen eurokriisin ja siitä kertovan uutisoinnin kyllästämänä lienen itsekin kehittänyt jonkinlaisen eurokriittisen asenteen monia Unionin toimia kohtaan. Hyvät puolet on kriisimaiden määrän kasvaessa ja tukipaketin seuratessa toistaan helppo unohtaa. Tällä matkalla oli helppo kuitenkin konkreettisesti huomata, että niitäkin on. Erityisesti juuri Itäisessä Euroopassa.

Unioni lienee tuonut merkittävästi lisää vakautta ja ennustettavuutta esimerkiksi juuri Romaniaan, mikä puolestaan lienee tuonut maahan valtaisasti lisää investointeja joita se ei ilman jäsenyyttä olisi saanut. Maa on epäilemättä vaurastunut vauhdilla jäsenyytensä aikana. Ero esimerkiksi Moldovaan ja Ukrainaan oli hyvin selvä. Rajan jälkeen ensimmäinen Romaniassa kohdattu kaupunki oli Galati, joka naapurimaahan verrattuna vaikutti yleisilmeeltään valtaisasti vauraammalta ja siistimmältä kuin köyhemmän naapurinsa taajamat. Ei ole ihme, miksi itäisen Euroopan vielä Unioniin kuulumattomat pikkumaat haluavat siihen kynsin ja hampain liittyä.

Tavaran liikkumista ja siten kaupankäyntiä helpottaa tieverkko, joka ainakin tämän matkan aikana saatujen kokemusten mukaan alkaa olla Itä-Euroopassa jo esimerkillisen hyvä. Ilman Euroopan Unionin rahoitusta tämä ei olisi varmaankaan mahdollista. Ero vaikkapa Ukrainan teihin oli kuin yöllä ja päivällä.

Joku saattaisi ihmetellä myös sitä, miksi Unioni rahoittaa teitä ja siltoja myös varsinaisen Unionin ulkopuolella, kuten Turkissa ja Moldovassa. Tähänkin saatiin konkreettinen ja ihan omakohtainen tuntuma. Ristiin rastiin Eurooppaa liikkuva hyvin vilkas rekkaliikenne ei pysähdy Unionin rajoille. Kauppatavaran pitää liikkua myös Yhteisön ulkorajojen ulkopuolelle, ja jos kauppatasetta ajatellaan niin juuri ja erityisesti sinne. Mikäli kulkuväylät ovat heti rajan jälkeen aivan luokattomassa kunnossa, muodostuu kohtaan pullonkaula. Aikaa ja rahaa palaa. Parempi siis rakentaa ne tiet kuntoon siellä naapurissakin, tai näin ainakin uskoisin ajatuksen kulkeneen.

Teiden lisäksi toinen liikkumista nopeuttava seikka olivat rajamuodollisuudet, jotka lienee Euroopan Unionin mahtikäskyllä säädetty jäsenmaissa erinomaisen ammattimaisiksi, jouheviksi ja tietokonepohjaisiksi. Tässäkin ero vaikkapa Ukrainaan ja Valko-Venäjään oli valtava, joissa molemmissa rajaylitykset veivät käytännössä aina useamman tunnin. Erilaisia lippuja ja lappuja täytettiin, ja leimat olivat arvossaan. Aina viranomaisetkaan eivät tuntuneet tietävän mitkä laput ja kaavakkeet olivat olennaisia ja mitkä eivät. Systemaattisuus ja tehokkuus eivät olleet näillä rajoilla ensimmäisiä mieleen tulleita määreitä.

Ääriesimerkki rajabyrokratiasta saatiin Valko-Venäjällä, jossa pääsimme ilman suurempia ongelmia maahan sisään, mutta emme yli 500 kilometriä maan toiselle laidalle ajettuamme enää maasta ulos. Tilanne oli täysin absurdi, kuin toiselta aikakaudelta ja toisesta maailmasta. Ukrainan puolelle oli matkaa muutama sata metriä, mutta rajaviranomaiset käännyttivät meidät puuttuvan kaavakkeen (sivumennen sanoen sisääntulorajan viranomaisten tekemä virhe) takia takaisin tulorajalle. Uskallan sanoa, että tällaista ei Euroopan Unionin rajoilla voisi sattua. Ja hyvä niin. Jokainen maailmasta poistuva järjettömyys on edistystä jonka toivotan ilomielin tervetulleeksi.

No mitenkäs sitten, kannattiko reissu? Ehdottomasti. Matka oli erittäin antoisa. Suosittelen.