Georgian pääkaupunki Tbilisi

Pe 21.12.2012, Tbilisi (GE)

Nimi Georgia, tai ehkä oikeammin Gruusia, on herättänyt minussa vahvoja mielikuvia niin kauan kuin muistan. Mielikuvia valkopartaisista lammasnahkaturkeissaan vuoristomaisemissa istuskelevista terveistä yli 120-vuotiaaksi väitetyistä ukoista. Jotka syövät jogurttia. Niin, jogurttia. Ilmeisesti mainosmiehet ovat päässeet pääni sisälle vaikutusalttiissa iässä. Pyöriköhän tuollaisia mainoksia joskus jossain vai kuvittelenko kaiken.

Vuoristot jäivät kuitenkin tällä kerralla väliin vierailluni keskityttyä vain maan pääkaupunkiin Tbilisiin. Pitkästä aikaa täytyy todeta, että tulin löytäneeksi kaupungin joka ei oikein täysin vertaudu mihinkään aiemmin vierailemaani. Paikka on selvästi muinainen ja historian, ja ehkä myös kulttuurien, päällekäisiä kerrostumia aistii ympärillään usein hieman rähjäisessä ympäristössä kuljeskellessaan. Historian ja sivistyneen rappioromantiikan ystävälle tämä on aivan oikea paikka. Ehkä jollain tavalla verrokkeina tulivat mieleen Portugalin Porto ja Makedonian Skopje. Talon toinen pää saattaa olla romahtanut ja toisen pään savupiipusta nousee savua.

Vanhaa kaupunkia. Majoitukseni ole tässä lähellä.

Näkymä sivukadulta Tbilisissä. Olisikohan tämä nyt sitten sitä rappioromantiikkaa.

Kirpputori kadun varressa. Näitä oli paljon ja ihmiset näyttivät kaupustelevan lähes kaikkea mahdollista käytetyistä työkengistä lähtien. Taitaa olla monella rahasta pulaa.

Keskuskatujen kansallisia muistomerkkejä ja rakennuksia tosin on kunnostettu ja kunnostetaan ahkerasti, mutta työ on selvästi jäljessä esimerkiksi Kiovasta. Taitaa rahaakin puuttua, maa kun on pieni ja lienee köyhähkö, vaikka sekä maan presidentti että pääministeri ilmeisesti ovatkin huippukoulutuksen saaneita, ulkomailla aiemmin vaikuttaneita ja siellä omaisuuden ansainneita monimiljonäärejä.

Mutta, pikku hiljaa asiat edennevät. Ilmeisesti georgialaiset ovat aika yhtenäinen kansakunta ja kansalliinen identiteetti on aika selkeä. Eikä tämä ole ihme, ulottuuhan maan ja kansan historia jo ajalle ennen ajanlaskumme alkua.

Mutta löytyypä jotain moitittavaakin, kuten esimerkiksi liikenne. Jalankulkija nimittäin jää Tbilisissä auton alle ellei väistä sitä. Autot eivät anna jalkaisin kulkevalle yhtään tilaa, tuntuupa jopa siltä, että kuskit tietoisesti välttävät katsekontaktia tien ylittäjien kanssa ja katselvat vain muualle. Pysähtyminen ei tule kuuloonkaan. Autoja on paljon ja torvet soivat, joten katujen ylittäminen on usein yhtä tuskaa.

Pääkatujen tuntumassa rakennettu ympäristö oli viimeistellympää. Huomaa paikallisaakkosin kirjoitettu McDonaldsin teksti.

Valtakunnan ykköskatu Rustaveli Avenue oli iltaisin valaistu sangen näyttävästi.

Päätin taittaa välin Tblisi – Jerevan rautateitse. Tbilisin päärautatieasema näyttää ulkoa melkoiselta betonihirvitykseltä, mutta yllätyksekseni se oli sisältä täysin remontoitu moderniksi kauppakeskukseksi. Lipun ostaminen yöjunaan sujui melko helposti. Asemalla tosin ilmeni liikenteen lisäksi maan toinen, sanoisinko epäeurooppalainen piirre: täällä ei näköjään osata jonottaa. Enpä muista, missä viimeksi olisi tämä homma ollut näin hankalaa. Toimintamallina näytti olevan yht’aikainen tiskille tunkeminen. No tästäkin selvittiin. Tosin suomalaisesta lienee aina häiritsevää hoitaa asiaansa uteliaiden silmien ja korvien kaikilta puolin tiiviisti, tässä tapauksessa vartalotuntumalla ympäröimänä.

Georgiassa on oma kieli, jota kirjoitetaan omin perin omaperäisin aakkosin. Monesti tekstit ovat myös englanniksi, mutta eivät aina. Esimerkiksi asemalla aivan kaikki informaatio ei ollut täysin selkeää. Monet tuntuvat kuitenkin puhuvan, tai ainakin ymmärtävän englantia. Sanoisinkin, että vain englantia taitavalle  kommunikointiongelmat ovat ainakin Tbilisissä selvästi Venäjää pienempiä.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Georgiaan

To 20.12.2012, Tbilisi (GE)

Eilinen kolmetuntinen lento Kiovan hieman jo nuhjuiselta kansainväliseltä lentokentältä lähes uudelle lasipalatsimaiselle Tbilisin kentälle Georgiaan sujui ilman ongelmia, ellei ellaiseksi lasketa puolentoista tunnin myöhästymistä. Lennon operoi Ukrainan kansallinen lentoyhtiö ja kone oli sangen siisti ja uudehkon oloinen. Tarjoilu lennolla ei tosin ollut häävi, vain lasi vettä. Viisumia ei suomalainen Georgiaan tarvitse.

Jälleen sekä matkalla lentokentälle (lentokenttäbussi rautatieasemalta, 2 eur), että itse kentällä huomioni kiinnitti monien paikallisten tapa nukahtaa välittömästi liikennevälineisiin ja odotusalueiden penkeille. Liekö ukrainalainen elämänmeno perin väsyttävää vai kansa vain kovin tehokasta ja käytännöllistä, en tiedä. Unista tuhinaa tai suoranaista kuorsausta kuitenkin kuuli taajaan.

Ukrainan yllä, matkalla kohti itää ja Tbilisiä.

Tbilisissä oli suojasää, mikä oli perin virkistävää useamman pakkaspäivän jälkeen. Taksikuskilta kuulin muun muassa, että Georgiassa on seitsemän erilaista ilmastollista aluetta. Kiintoisaa. Lisäksi puhuttiin politiikkaa. Suomi ilmeisesti tunnetaan melko hyvin Georgiassa ja sitä käytetään esimerkkinä pienestä maasta, joka on pystynyt menestymään Venäjän rajanaapurina. Suomen menestyksellistä puolustustaistelua talvisodassa on kuulemma käytetty kovan linjan poliitikkojen puheissa perusteena sille, että Georgiankin pitäisi laittaa Venäjän kanssa toimiessaan kova kovaa vastaan. Suomi kun puolustautui ja nyt sillä menee hyvin. No, ehkei se noin yksiselitteistä ollut. Vaikeita vuosikymmeniä ja melkoista poliittista nuorallatanssia siihen väliin kun mahtui Suomen tapauksessakin.

Neuvottelujen ja diplomatian tie se paras lienee, sovimme, ja pääsin perille ennalta varaamaani hostelliin Tbilisin vanhassa kaupungissa. Hostellit näyttävät usein olevan täällä päin maailmaa olevan pieniä, koostuen usein vain yhdestä suuresta kerrostaloasunnosta tavallisessa asuinkerrostalossa. Näin näytti olevan Kiovassa ja nyt myös Tbilisissä majapaikkani paljastui vastaavanlaiseksi. Kovin suuri se ei siis ollut.

Sangen viihtyisä huone Tbilisissä (~30 eur/yö). Talo on vanha, joten huoneet ovat nelisen metriä korkeita.

Olin varannut paikan neljän hengen dormista, jonka muut sängyt (ja itse asiassa lähes koko hostellin) olivat jostain syystä miehittäneet kiinalaiset vieraat. Paikan omistaja tarjosi minulle lisähintaan peruutuksen takia vapautunutta yksityihuonetta, mutta mikäpä kiinalaisissa huonetovereissa on vikana, ajattelin. Mennessämme katsomaan dormihuonetta yksi näistä mainituista kiinalaisista marssi käytävällä vastaan sytytetty sätkä suussaan. Tässä vaiheessa ajattelin uudestaan. Ankara kaikissa tiloissa tapahtuva tupakointi, alinomainen syljeskely ja muut Kiinassa tutuksi käyneet perinnetavat palasivat mieleeni. Siispä tingin hieman yksityishuoneen hinnasta ja otin lopulta sen. Kiinan meininkiä saanee taas nähdä tarpeeksi tammikuussa.

Tänään kuunnellaan:

Ray Charles – Georgia On My Mind

same same, but different. Georgia, that is…

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Kiovaan ja Kiovasta

Ti 18.12.2012, Kiova (UE)

Junamatka Minskistä Kiovaan sujui paljolti samoissa merkeissä kuin edellinenkin makuuvaunuosuus. Tällä kertaa vaunuosaston lämpötila oli sopiva ja osastossa oli myös edistyksellisesti puhelimen latauksen mahdollistava pistorasia. Toisaalta matkan hintaan ei näyttänyt kuuluvan ilmaista vesipulloa ja teetä, kuten edellisessä junassa. Myös junan käyttövesi oli aamulla lopussa joten aamupeseytymiset jäivät väliin. Jotain hyvää ja jotain huonoa, siis.

Perillä Kiovassa.

Ukrainan raja ylitettiin, kuinka ollakaan, aamuyöllä. Muodollisuuksiin kului parisen tuntia kahden ja neljän välillä. Vaunuosastosta ei toki tarvinnut poistua, joten erilaisten tarkastusten välit pystyi huoletta torkkumaan. Valko-Venäjältä pääsi ulos ongelmitta ja Ukrainaan sisään niinikään ilman ongelmia, ja ilman viisumia, kuten kuuluikin.

Kielimuuri tuntuu olevan edelleen korkea. Kukaan vaunuemännistä tullimiehiin ei tunnu juurikaan puhuvan tai ymmärtävän englantia. Kommunikaatio näyttää tosin sujuvan yllättävänkin hyvin antamalla muiden hyttikavereiden vastata kysymyksiin ja olemalla itse pääosin semitarkkaavaisen näköisenä hiljaa. Tarvittaessa voi sitten ynähdellä jotain jonkinlaisella pseudokielellä. Leimat tulevat papereihin ja matka jatkuu näköjään näinkin, ja sehän se pääasia lopulta on.

Kiovan rautatieasemalle juna saapui juuri ennen yhdeksää aamulla. Jo vähän aikaa asemalla pyörittyäni kävi ilmeiseksi, että kaupunki lienee paljon suurempi ja kansainvälisempi kuin Minsk, mikä olikin täysin odotettavissa. Junia lähtee enemmän ja useampaan ilmansuuntaan. Opasteet ja aikataulut näyttivät olevan täällä myös englanniksi.

Pakkasessa paarustaminen on ilmeisesti rankkaa paikallisväestöllekin. Tuppaa ramaisemaan. Kuva (lämmitetystä) odotushuoneesta Kiovan rautatieasemalla.

Ulkona oli taas kylmä. Pakkasta lienee aamulla ollut ainakin viisitoista astetta ja jo tutuksi käynyt tuulikin puhalteli myös Ukrainassa. Sisätiloissa tosin ei täällä, niin kuin ei aiemminkaan tällä reissulla, ole tarvinnut palella. Toisaalta hyvin lämmitettyjen tilojen haittapuoli on, että mikäli pukeutuminen mahdollistaa pidemmän oleilun ulkona, sisällä samassa varustuksessa läkähtyy. Vaatteita on saanutkin parin viimeisen päivän aikana jumpata ahkerasti päälle ja pois. Ja ehkei se ensisijainen vika sisälämpötiloissa ole vaan säässä.

Ennakolta varaamani hostelli löytyi ongelmitta sieltä mistä pitikin. Liikennettä (lue autoja) Kiovassa näyttäisi olevan paljon. Torvet soivat, risteykset ovat tukossa ja pysäköintipaikkoina näyttävät toimivan myös jalkakäytävät. Kaupunki on myös sangen kukkulainen ja eräs leimallinen piirre ovat lähes kaikkialla näkyvät kirkkojen ja luostarien sipulikupolit. Vanhojen rakennusten entisöimisessä on myös täällä nähty vaivaa.

Kirkko, eräs monista.

Liikennettä ja arkkitehtuuria pääkadulla.

Kaiken kaikkiaan ihan kiintoisan oloinen, lähes metropolimainen kaupunki. Voisin tulla toistekin. Tuskin talvella, tosin. Seuraavaan kertaan jää myös Tshernobylin voimala-alue, jonne ainakin useimpien hostellien kautta näköjään pääsisi päivän kestävälle retkelle. Vuodenaika ei taitaisi tosin nyt olla otollisin siihenkään, lunta vain taitaisi olla siellä. Ja pakkasta.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Junaillen Valko-Venäjälle

Ma 17.12.2012, Minsk (BY)

Juna Riikasta kohti Valko-Venäjää oli melko moderni ja lähti ajallaan. Vaikka joidenkin kylttien perusteella vaikutti siltä, että ainakin osa vaunuista oli tullut Pietarista asti ei kyytiin tarvinnut tästä huolimatta hypätä vauhdissa. Lastautumiseen oli aikaa ainakin puoli tuntia. Myöskään palella ei sisällä junassa tarvinnut, sillä käytävän lämpömittari näytti +24. Sisällä neljän hengen vaunuosastossa lämpöä lienee ollut kolmisenkymmentä.

Riika - täältä lähdettiin. Sää suosi, kuten kuvasta näkyy.

Sisäkuvia junasta välillä Riika - Minsk. Pahoittelen kuvien hämäryyttä ja rakeisuutta. Todellisuus täällä päin maailmaa ei kuitenkaan liene ihan sellainen, hämärä ja rakeinen. Tai no ehkä vähän.

Latvian ja Valko-Venäjän raja ylitettiin hieman puolen yön jälkeen ja operaatio kesti toista tuntia. Tämä saikin minut miettimään, olenko koskaan ylittänyt rajamuodollosisuuksia sisältävää maarajaa yöjunalla siten, ettei siihen olisi sisältynyt useamman tunnin valvomista keskellä yötä, tyypillisimmin pikkutunneilla. Enpä ole. Mitähän tämäkin nyt sitten on? Käykö tästä syyttäminen vain Murphyn lakia, vai onko takana suurempiakin juonia. Ei ole vielä selvinnyt.

Rajamuodollisuudet käytiin kuitenkin jälleen kerran läpi, ja jotain pientä häikkääkin löytyi. Minulta nimittäin puuttui Valko-Venäjällä hyväksyttävä sairasvakuutus. Onnekseni samassa vaunuosastossa matkusti englanninkielen taitoinen kanssamatkustaja, sillä hämilliseltä naispuoliselta rajapoliisilta ja minulta olisi varmaan vienyt yhteisen kielen puuttuessa pitkään ennen kuin asia olisi selvinnyt. If:n kansainvälinen matkavakuutus ei täällä käy. Ja ilmeisesti yleensä viisumiakaan ei myönnetä, ellei oikeaa vakuutusta hakijalla ole. Minulle se kuitenkin myönnettiin, joten poikkeus kai vahvisti taas kerran säännön.

Mutta eipä hätää, vaunuosastoon ilmestyi kutsusta toppatakkinen vakuutusmyyjä, joka myi minulle mainitun vakuutuksen sangen kohtuulliseen kolmen us-dollarin hintaan. Matka pääsi siis jatkumaan. Tullimieskin jossain vaiheessa vaunussa kävi, mutta kenekään matkatavaroita ei nähdäkseni tutkittu. Rajamuodollisuudet menivät kaiken kaikkiaan melko miellyttävästi.

Yhä pimeydessä kylpevään Minskiin juna saapui kahdeksan jälkeen aamulla. Uni jäi taas melko vähiin, mutta hieman tunkkaisen osaston yläsängyllä junan kolinassa ja heilunnassa torkutut viitisen tuntia lienevät silti tulleen enemmän kuin tarpeeseen. Ja viimeistekin unihiekat pyyhki silmistä viimeistään kaupungin säätila. Pakkasta oli nimittäin melkoisesti ja hyytävä tuuli kova.

Minskin ydinkeskustaa.

Toinen kuva kaupungin keskustasta. Jos edellinen oli paraatikatu, tämä lienee normaalimpi sellainen.

Kaupunkikierroksen aikana Minsk jopa yllätti minut. Olin kuvitellut paikan takapajuisemmaksi, mutta keskustan vanhat rakennukset näyttivätkin yllätyksekseni sangen hyväkuntoisilta ja tyylillä remontoiduilta. Kaupungin yleisilme vaikutti lyhyen vierailun perusteella siistiltä ja esimerkiksi autokanta julkisen liikenteen busseja myöten yllättävän uudelta. Olin myös havaitsevani kaupunkikuvassa melko paljon työmaita ja nostokurkia. Joku tänne siis investoi.

Toisaalta englantia ei kaupungissa, kuten kokemusteni mukaan ei juuri varsinaisellakaan Venäjällä, tunnuta pahemmin puhuvan. Kaikki teksti on myös paikalliskielellä eli aakkosto on kyrilinen. Latinalaisia kirjaimia tai kirjoitettua englantia en juuri nähnyt.

Säpinää Minskin rautatieaseman päähallissa.

Toisenlaistakin todellisuutta oli havaittavissa. Kaupungin moderniin neuvostohenkeen rakennetulla ja nyt jo hieman nuhjuisella rautatieasemalla nimittäin tuntui olevan runsaasti odotushuoneiden tuoleilla torkkuvia, ainakin osin laitapuolen kulkijoiksi luokiteltavia ihmisiä. Eikä ihme, olihan sisällä ainakin lämmin. Näitä ”OMON” -tekstillä varustettuihin maastopukuihin pukeutuneet poliisit (joita asemalla pyöri paljon) sitten ahkerasti herättelivät tarkistaen ohessa nukkujien henkilöllisyyspapereita.

Toinen asemalla huomioni kiinnittänyt seikka olivat lukuisat rahanvaihtopisteet, joiden edessä tyypillisesti oli melkein koko ajan paikallisista asukkaista koostuva jono. Valko-Venäjällä taitaa olla turvallisempaa pitää säästönsä jossain kansainvälisessä valuutassa ruplien sijaan. Muistini mukaan maa taisi läpikäydä lähivuosina devalvaation, mikä varmaankin osaltaan selittäisi rahanvaihtorumbaa.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail