Rautateitse Georgiasta Armeniaan

La 22.12.2012, Jerevan (AM)

Juna lähti Tbilisistä perjantai-iltana, puolisen tuntia myöhässä. Lähtöön näkyi sisältyvän monenlaista edestakaisin säntäilyä ja asioiden kovaäänistä selvittelyä asiaan kuuluvien käsiliikkeiden kera. Välähdyksenomaisesti mieleeni palasivat rauhanturva-ajat, ja kuinka silloin monesti seurailimme sivusta paikallisten puuhasteluja lakonisesti pohtien, jotta milloin menee pieleen ja kuinka pahasti tällä kertaa. Mutta eipä siinä, matkailu avartaa ja kiire ei ollut mihinkään. Eikä mitään tietenkään sattunut, kuten useimmiten ei sattunut silloin aiemminkaan.

Eräs junan makuuhyteistä (matkustajaton, ei omani). Joka paikka junan eteisistä lähtien oli täynnä yläsängyillä näkyviä hedelmälaatikoita. Sitä, mikä hedelmämuilutus tässä oli kyseessä, en osaa sanoa.

Juna kolkutteli rauhalliseen tahtiin pimeässä iltayössä kohti Georgian ja Armenian välistä rajaa, jonne lopulta saavuttiin ennen yhtätoista. Totuttuun kaavaan passit leimattiin ensin Georgian puolella, jonka jälkeen juna jatkoi noin varttitunnin Armenian raja-asemalle. Maahan tarvitaan viisumi, jota minulla ei ollut. Internettietojen mukaan sen hankkimisen rajalta piti olla yksinkertaista ja näin olikin. Turistit (meitä oli koko junassa kaksi, allekirjoittanut ja saksaslainen nuorehko nainen) ohjattiin ulos junasta viisumitoimistoon, jossa virkailija printtasi viisumit passeihin lähes liukuhihnamaiseen tahtiin. Lysti kustansi 10 us-dollaria, josta sai vielä vaihtorahaakin paikallisen tuhatlappusen.

Vaikka Georgian rajalla oltiin jo hyvissä ajoin ennen puoltayötä, homma meni silti yövalvomiseksi. Yhteensä rajan ylittämiseen meni nimittäin lähes kolme tuntia. Ehkä viivyttelevät tahallaan, sillä Tbilisin ja Jerevanin välinen etäisyys taitaa olla yhteen pötköön ajettuna liian lyhyt yöjunamatkaksi. Saahan sitä noinkin pidennettyä.

Vaikka taisin aiemmin mainostaa Tbilisissä kohtaamaani englanninkielen osaamista, junassa se vaikutti hävinneen johonkin. Kukaan ei hyttikavereista (nelikymppinen isä ja varhaisteini-ikäinen poika) lähtien junahenkilökuntaan asti puhunut oikeastaan sanaakaan englantia. Kovin auttavaisia ihmiset olivat silti, ajoin liiallisuuksiin asti. Esimerkiksi konduktööri talutti minut Tbilisissä lähes kädestä pitäen vaunuosastooni ja Armenian viisumiasiaa käytiin pitkin iltaa selittämässä minulle monen henkilön voimin, kielillä joita en ymmärtänyt. Huoli siitä, ymmärränkö mennä ulos junasta hakemaan viisumini, tuntui olevan suuri. Hyvähän se on että huolehditaan, vaikka ensimmäinen Armeniassa junaan noussut rajapoliisi olisi varmasti osannut kertoa saman asian englanniksikin.

Toiminnassa oli siis hieman häsäämisen makua, mikä oli jossain määrin yllättävää. Georgiassa tapaamieni tyyli kun oli ollut minulle hyvin mieleinen. Ainakin lentokenttäkyydittäjän ja majatalonomistajan ulosannista ja yleisestä olemisesta kaikenlainen ylimääräinen meuhkaaminen puuttui tyystin, ja tulimmekin välittömästi toimeen erinomaisesti. Junan henkilökunta ja matkustajat olivat tosin armenialaisia. Lieköhän kansakuntien välillä noin suuri ero, vai olivatko kyseessä vain henkilökohtaiset erot kohtaamieni ihmisten välillä, mietin. Itse junan kansallisuudesta en tiedä, mutta se oli selvästi nuhjuisempi ja kaiketi vanhempikin kuin aiemmat tällä matkalla kohtaamani yöjunat.

Jerevanin rautatieasema aamun harmaassa valossa.

Myöskin aamulla kuvattua kaupunkinäkymää. Huomaa jenkkihenkinen Coca-Cola -mainos elementtikolossin päätyseinässä.

Juna saapui Jerevanin asemalle ennen auringon nousua, aamulla seitsemältä. Asema oli sangen juhlallinen, mutta hieman rapistunut ja kalsa paikka. Kirkkomaista asemahallia ei lämmitetty, eikä siellä ollut pankkiautomaattia lukuun ottamatta minkäänlaisia palveluita. Osa valoista sentään paloi. Muutenkaan kaupungin tekemä ensivaikutelma ei ollut kovin mairitteleva. Matkalla asemalta guesthouseeni rakennettu ympäristö näytti melko rähjäiseltä, eikä enää menneen maailman romanttisella vaan pikemminkin masentavalla tavalla sellaiselta. Myöskään missään kaupungissa aiemmin tällä matkalla en ole nähnyt tieliikenteessä yhtä paljon Lada- ja Volga-merkkisiä autoja ja yleisemminkin vanhaa neuvostovalmisteista kalustoa. Muuttuuko vaikutelma parin seuraavan päivän kuluessa – saapa nähdä.

Tänään kuunnellaan:

System Of A Down – Hypnotize

Koska tämä yhtye on ensimmäisiä, jotka minulle tulevat armenialaisista sukujuurista mieleen. Kaverit ovat muuten sangen hyvä otos siitä, minkä näköistä porukkaa täällä kaduilla kuljeskelee, siis ilman noita rokkipartoja- ja tukkia. Toinen maasta mieleen tuleva populaarikulttuurista tuttu ja tunnettu armenialaislähtöinen henkilö on hömppätähti Kim Kardashian perheineen. Kumpikaan porukka ei liene tosin maassa ikinä asunut.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

2 vastausta artikkeliin ”Rautateitse Georgiasta Armeniaan

  1. Hyvää aattoiltaa.
    Heräsi kysymys tuosta junalla matkustamisesta. Ovatko junat tunkkaisia, lämpimiä vai mieten tuota sisäilmaa voisi kuvailla ja saako niissä matkustaa siten turvallisesti että ei pelkoa ryöväämisestä. Miten muuten olet nyt kokenut junassa matkustamisen. Onko sieltä helppo saada oma makuuosasto. Tuo junamatkailu tuntuu mielenkiintoiselle sekä edulliselle.

    • Joulupäiväistä huomenta täältä Jerevanista,
      junissa on yleensä usempi luokka. Itse olen suosinut tällä matkalla sitä keskimmäistä (2. luokka, entisessä Neuvostoliitossa kutsutaan nimellä kupé). Makuupaikkoja yhdessä hytissä on siis neljä. Ykkösluokassa niitä on ilmeisesti kaksi, mutta tätä en siis ole nyt kokeillut. Ainakin ykkösluokassa varmaan voi helposti ostaa itselleen koko hytin jos haluaa.

      Turvallisuusongelmia en ole junissa kokenut. Kanssamatkustajat ovat tyypillisesti kuuluneet paikalliseen keskiluokkaan ja olleet ”ihan tavallisia” ihmisiä. Ja yleensä junissa on vielä paljon henkilökuntaakin (vaunuemäntä joka vaunussa), joten olo on sangen turvallinen. Kolmannesta luokasta en tiedä, sellainenkin nimittäin taitaa joissain junissa olla.

      Sisäilma on ollut ihan hyvä ja lämpöä on piisannut, joskus liikaakin. Viimeisessä junassa tosin tupakoivat hieman holtittomasti käytävillä, ja savun hajua tuli välillä hyttiinkin, vaikka siis itse osastoissa ei saa polttaa. Tätä savuongelmaa ei ollut Valko-Venäjän eikä Ukrainan junissa. Georgiassa ja Armeniassa tunnutaan muutenkin (vielä) polttavan aika vapaasti, baareissa ja ravintoloissa. Ei mene varmaan montaa vuotta, että täälläkin tjonkinlainen tupakkalaki astuu voimaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *