Georgian pääkaupunki Tbilisi

Pe 21.12.2012, Tbilisi (GE)

Nimi Georgia, tai ehkä oikeammin Gruusia, on herättänyt minussa vahvoja mielikuvia niin kauan kuin muistan. Mielikuvia valkopartaisista lammasnahkaturkeissaan vuoristomaisemissa istuskelevista terveistä yli 120-vuotiaaksi väitetyistä ukoista. Jotka syövät jogurttia. Niin, jogurttia. Ilmeisesti mainosmiehet ovat päässeet pääni sisälle vaikutusalttiissa iässä. Pyöriköhän tuollaisia mainoksia joskus jossain vai kuvittelenko kaiken.

Vuoristot jäivät kuitenkin tällä kerralla väliin vierailluni keskityttyä vain maan pääkaupunkiin Tbilisiin. Pitkästä aikaa täytyy todeta, että tulin löytäneeksi kaupungin joka ei oikein täysin vertaudu mihinkään aiemmin vierailemaani. Paikka on selvästi muinainen ja historian, ja ehkä myös kulttuurien, päällekäisiä kerrostumia aistii ympärillään usein hieman rähjäisessä ympäristössä kuljeskellessaan. Historian ja sivistyneen rappioromantiikan ystävälle tämä on aivan oikea paikka. Ehkä jollain tavalla verrokkeina tulivat mieleen Portugalin Porto ja Makedonian Skopje. Talon toinen pää saattaa olla romahtanut ja toisen pään savupiipusta nousee savua.

Vanhaa kaupunkia. Majoitukseni ole tässä lähellä.

Näkymä sivukadulta Tbilisissä. Olisikohan tämä nyt sitten sitä rappioromantiikkaa.

Kirpputori kadun varressa. Näitä oli paljon ja ihmiset näyttivät kaupustelevan lähes kaikkea mahdollista käytetyistä työkengistä lähtien. Taitaa olla monella rahasta pulaa.

Keskuskatujen kansallisia muistomerkkejä ja rakennuksia tosin on kunnostettu ja kunnostetaan ahkerasti, mutta työ on selvästi jäljessä esimerkiksi Kiovasta. Taitaa rahaakin puuttua, maa kun on pieni ja lienee köyhähkö, vaikka sekä maan presidentti että pääministeri ilmeisesti ovatkin huippukoulutuksen saaneita, ulkomailla aiemmin vaikuttaneita ja siellä omaisuuden ansainneita monimiljonäärejä.

Mutta, pikku hiljaa asiat edennevät. Ilmeisesti georgialaiset ovat aika yhtenäinen kansakunta ja kansalliinen identiteetti on aika selkeä. Eikä tämä ole ihme, ulottuuhan maan ja kansan historia jo ajalle ennen ajanlaskumme alkua.

Mutta löytyypä jotain moitittavaakin, kuten esimerkiksi liikenne. Jalankulkija nimittäin jää Tbilisissä auton alle ellei väistä sitä. Autot eivät anna jalkaisin kulkevalle yhtään tilaa, tuntuupa jopa siltä, että kuskit tietoisesti välttävät katsekontaktia tien ylittäjien kanssa ja katselvat vain muualle. Pysähtyminen ei tule kuuloonkaan. Autoja on paljon ja torvet soivat, joten katujen ylittäminen on usein yhtä tuskaa.

Pääkatujen tuntumassa rakennettu ympäristö oli viimeistellympää. Huomaa paikallisaakkosin kirjoitettu McDonaldsin teksti.

Valtakunnan ykköskatu Rustaveli Avenue oli iltaisin valaistu sangen näyttävästi.

Päätin taittaa välin Tblisi – Jerevan rautateitse. Tbilisin päärautatieasema näyttää ulkoa melkoiselta betonihirvitykseltä, mutta yllätyksekseni se oli sisältä täysin remontoitu moderniksi kauppakeskukseksi. Lipun ostaminen yöjunaan sujui melko helposti. Asemalla tosin ilmeni liikenteen lisäksi maan toinen, sanoisinko epäeurooppalainen piirre: täällä ei näköjään osata jonottaa. Enpä muista, missä viimeksi olisi tämä homma ollut näin hankalaa. Toimintamallina näytti olevan yht’aikainen tiskille tunkeminen. No tästäkin selvittiin. Tosin suomalaisesta lienee aina häiritsevää hoitaa asiaansa uteliaiden silmien ja korvien kaikilta puolin tiiviisti, tässä tapauksessa vartalotuntumalla ympäröimänä.

Georgiassa on oma kieli, jota kirjoitetaan omin perin omaperäisin aakkosin. Monesti tekstit ovat myös englanniksi, mutta eivät aina. Esimerkiksi asemalla aivan kaikki informaatio ei ollut täysin selkeää. Monet tuntuvat kuitenkin puhuvan, tai ainakin ymmärtävän englantia. Sanoisinkin, että vain englantia taitavalle  kommunikointiongelmat ovat ainakin Tbilisissä selvästi Venäjää pienempiä.

 

Facebooktwittermailby feather

6 vastausta artikkeliin ”Georgian pääkaupunki Tbilisi

  1. Saan vaikutelman, että Tbilisi on varsin mielenkiintoinen paikka. Wikipedian mukaan ilmastokaan ei ole ihan mahdoton. Minulle tulee ekasta kuvasta mieleen Romania joskus 90-luvun alussa.
    Minkälainen hintataso on ollut matkan varrella?
    Mukavaa joulua sinne idän ja lännen risteyskohtaan!

    • Tuo vertaus Romaniaan voisi olla varsin osuva, tai niin ainakin kuvittelen. Itse olen käynyt kyseissä maassa vain Bukarestissa ja siitäkin on pitkä aika. Mutta ounastelen, että ilmapiirissä varsinkin syrjemmällä voisi olla samankaltaisuuksia.

      Hintataso on ollut viimeisissä maissa sangen huokea. Täällä Jerevanissa olen pari kertaa käynyt paikallisessa marketissa, ja välillä (tai no vieläkin) ihmettyttää, laskenko tuon kurssin väärin. Niin halpaa tuntuu olevan. Esimerkiksi puolen litran pullo kansainvälistä virvoitusjuomaa ~0,50 eur. Marketit ovat muuten Georgiassa ja Armeniassa olleet sangen eurooppalaismallisia. Ukrainassa taasen niitä oli vaikea löytää ja olivat muutenkin vähän erihenkisiä (kuten Venäjällä).

      Hyvää ja mukavaa joulua sinnekin, pohjolaan.

    • Ei hävinnyt mitään tiskillä. Ihan normaaleja ja eurooppalaishenkisiä ihmisiä siellä asemalla(kin) oli, mutta eivät vain osanneet jonottaa. Ilmeisesti se vain ei kuulu tapoihin. Vuoronkin tiskiltä sai lopppujen lopuksi aika helposti eikä siitä tarvinnut taistella, mutta porukka vain oli jonon sijaan, no, kasassa.

  2. Autoilijoiden suhtautumisesta jalankulkijoihin tulee mieleen Kairon liikenne, sielläkin jalankulkija sai väistää ja autoilijat tulee,vaikka päin punaisia,muta onneksi sielläkin osataan toitottaa torvea,elikkä autoilija ilmoittaa tulostaan,että ei aio väistää,toisaalta se toimii hyvin,voit vaikka kävellä keskellä sivukatua,kyllä ne sieltä takaa tulevat sitten tööttäilevät..toimii.
    Kiinnosavalta vaikuttaa Georgia,haaveissa aina päästä sinne,pitkille junamatkoille,vuoristoihin..

  3. Tbilisissä eivät autot pahemmin muistaakseni jalankulkijoille tööttäilleet, vaan lähinnä toisilleen. Sen sijaan täällä Kiinassa koettuun verrattuna kuvaamasi Kairon meininki tuntuu erittäin tutulta. Torvet sivat täälläkin ja autoilijat eivät väistä. Äänimerkkiä käytetään surutta myös jalkakäytävillä, jos siellä sattuisi joku auto ajamaan sekä vaikkapa suojateillä. Uskoisin siis logiikan olevan juuri Egyptin kaltainen.

    Georgia oli kieltämättä kiinnostavan oloinen paikka. Vuoret sekä Mustanmeren ranta kiinnostaisivat ja uskoisin meneväni jonain päivänä vielä niitäkin katsomaan…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.